mm tässä, lainaus:
"Heikki Saari häviää valtataistelun maltillisempia johtaneelle varapuheenjohtaja Erkki Reinikaiselle. Vielä pari viikkoa ennen Heikki Saaren erottamista SRK:n konttorilla oltiin tiukasti hänen puolellaan. Jyrkän linjan maallikosta Heikki Saaresta oli helppo tehdä syntipukki samoin kuin ”uuden heräyksen hengestä” – samalla vapautettiin muu establishment vastuusta, koska ”ei ollut Jumalan aika”. Siis ”me olemme oikeassa, koska olemme oikeassa...” Pelättiin, että kaikki romahtaa, jos erehdyksistä vedetään käytännön johtopäätökset ”erehtymättömyys” -dogmiin. - Keskusteluun ei ole myöskään haluttu äärieksluvisismia, Oulu-johtoista ”esikoisuus”-ajattelua, kalvinistista sakramenttioppia - puhumattakaan taloudellista vastuista aiheutetuista terveyden ja ainakin välillisesti jopa ihmishenkien menetyksistä.
Entä mikä oli taiteilija Olga Saaren asema, muistuttiko se Maon puolison Jiang Qingin roolia? Oliko samalla jokin merkitys Antti Hyryn ja Kalle Päätalon teosten lestadiolaisuuskuvauksilla. Kun Samuli Paulaharju oli kuvannut kainuulaiset kristityt puolipakanoiksi 1900-luvun alussa, oli Hyryn ja Päätalon kuvauksissa Pohjois-Pohjanmaan kristityistä monet korkeintaan puolilestadiolaisia."

Vastaukset 12
Vanhimmat
Mistä tuo Markku Korteniemen kirjoittamaksi väittämäsi lainaus on? Laittaisitko linkin, lukisin enemmänkin.
Kotimaa24.fi vierasblogi
Mikähän mahtaa olla Markun kirjoittelun tarkoitus? Onko hän suuressa ymmärryksessään asettunut kaikkien yläpuolelle tarkastelemaan ihmisten tyhmyyttä, josta yksi ilmentymä on Palolan historiateos. Teos on mielestäni ansiokas ja riittävän selvä kuvaamaan SRK.n historiaa. Palola ei syyllisty mässäilyyn ihmisten vajavuuksilla ja virheillä, joista muutamat näyttävät nauttivan. Olisi luullut Markku Korteniemen kykenevän parempaankin, kuin leikittelemään kirjallisilla ilmaisuillaan, onhan hän ollut historiatyöryhmän jäsen SRK:lla, miksikähän muuten?
”Mikähän mahtaa olla Markun kirjoittelun tarkoitus? Onko hän suuressa ymmärryksessään asettunut kaikkien yläpuolelle tarkastelemaan ihmisten tyhmyyttä, josta yksi ilmentymä on Palolan historiateos. Teos on mielestäni ansiokas ja riittävän selvä kuvaamaan SRK.n historiaa.”
Miksi kirjoitat näin? Mikä sinuun ”tökkösi” Markun kirjoituksessa niin, että paheksut sitä dialogiaan millä Markku Korteniemi tutkii kirjaa?
Mielestäni liikkeen sisällä oleva uskova ei voi juuri paremmin tarkastella historianteosta, kuin minkä Markku Korteniemi tekee. Laitan linkin tuohon kirjoitukseen ja toivon, että erittelet ne kohdat, joihin olet pahastunut. Kun tämän teet, niin mietitään sitten yhdessä, miten pahoja Markku Korteniemi kirjasta nostaa esiin.
https://www.kotimaa24.fi/blogit/markku-korteniemi-hoitokokoukset-ovat-ari-pekka-palolan-srkn-histioriakirjan-kuuma-peruna/
Ystävällisin terveisin H.K.
Markku näyttää olevan samassa seurassa Ilolan, Hurtigin ja muutaman muun kanssa. Tämä huomattiin jo silloin, kun komppasi Joonaa. On se hyvä tuntomerkki, kun joku liittyy em porukan kanssa seurusteleen, niin jopa rupeaa löytyymään virheitä muista uskovaisista. Eriseuran rakentajat on liikkeellä, mutta vetäjä puuttuu ja roikutaan helmasta. Voisitte oikeasti jo erota omaksi liikkeeksenne ja Markku johtajaksi.
Oletko sama anonyymi, jota pyysin yksilöimään Markku Korteniemen kirjoitusta, mihin kohtaan kirjoitusta olit pahastunut? Jos olet, niin rohkaistu ihmeessä ja vastaa tähän kysymääni kohtaan, äläkä pyri mustamaalaamaan summassa toisia uskovia (minua et nimennyt).
Minä olen varmaankin kirjoittanut vuosia sitten tähän palstaan satoja kirjoituksia, joten tiedän miten helppo, on nimimerkin takaa arvostella niin, ettei konkretisoi arvosteluaan mitenkään.
Ajattelen, että olet ry:n uskovia, joten tiedät, että Jumala näkee nimimerkittömyydenkin taakse ja tuntee sinutkin nimeltä, eihän sinunkaan mielestä ole kannattavaa mollata edes Markkua niin, ettei perustele mitenkään syytöstä? Edelleen ystävällisesti tervehtien H.K
Markku: "Vl-kristillisyydessä äärieksluvisiivisen harhan dogmatisointi huipentuu juuri 1970-luvulla. Sakarian kirjan 6 lukuun nojautuen – Lutherin ja gööttiläisen historiankirjoituksen tulkintaa edelleen kotiapäin soveltaen – ei enää tämä viimeisten aikojen Oulu -johtoinen Pohjanmaan vl-kristillisyys"
Tämähän oli isänsä Paulin julistama harhaoppi -hevosvaunuoppi (Sak. 6), jota jotku yrittivät kopioida puheisiinsa. Samoin ne "helvetissä syntyvät vauvat"-harhaopin kopioi Pauli saarnoihinsa Raamatun ulkopuolisesta apokalypsista aiheuttamaan hirvittäviä pelkoja ja ahdistusta uskovaisille äideille. Olisi Markku suoraan kertonut, että isänsä oli pahimmista päästä sanataituri ja harhojen kehittelijä. Häntä sitten kristillisyydessä seurattiin ja ihailtiin puhetaitojensa perusteella. Taitavat sanasepot ovat edelleenkin hyviä kehittelemään harhaoppeja ja riidanaiheita.
Pietarin apokalypsi: "Heidän yläpuolellaan seisoi toisia miehiä ja naisia alastomina. Heidän lapsensa olivat ihanassa paikassa heitä vastapäätä. Nämä lapset huutavat Jumalan puoleen ja kutsuvat häntä avukseen vanhempiaan vastaan: 'Nämä halveksivat meitä ja kirosivat meidät! He loukkasivat sinun käskyäsi ja antoivat meidän kuolla. He kirosivat enkelin, joka muovasi meidät ja jättivät meidät heitteile. He eivät sallineet meille sitä valoa, jonka sinä olet antanut kaikille!' Heidän äitiensä maito valui heidän rinnoistaan, tuli tahmeaksi ja pahanhajuiseksi. Tässä paikassa on lihaa syöviä eläimiä, ja ne tulevat sisälle ja menevät ulos. Näitä naisia rankaistaan iankaikkisesti ja samoin heidän aviomiehiään. He nimittäin luopuivat Jumalan laista, kun he tappoivat omat lapsensa. Lapset sen sijaan annetaan enkeli Temlakoksen haltuun. Heidän tappajiaan rankaistaan iankaikkisesti, koska Jumala vaatii niin" (8: 1-
10).
Apokalypsin vastaanottaminen, eli profetia saadaan ilmestyksen joko unessa tai näkynä. Eli ovatko nämä kirjoitukset Jumalalta, vain ihmisten keksintöjä? Bibliassa apokalypsia kirjoja on muutama, mutta mykyisistä käännöksistä ne ovat jätetty pois, paitsi Johanneksen ilmestyskirja.
Ilmestyskirjaa tulkitaan hyvin monella tavalla. Ennen oli saarnamiehiä, jotka saarnasivat Johanneksen ilmestyskirjasta ja näkivät maailmanlopun olevan ihan oven edessä. Kyllä minä muistan mainitsemasi Markun isän saarnaavan muun muassa hevosvaunuopista ja ehkä hän oli ottanut nuo apokalypsiset kirjat liian tosissaan. Minä myös tutkin nuorena noita kirjoja ja sitten hylkäsin ne, koska kirjat muistuttivat taikuutta enempi kuin uskoa.
Ei Pauli Korteniemeä voida tuomita, että hän oli lukenut noita kirjoituksia ja saanut niistä vaikutteita. Jos tutkimme kirkkohistoriaa ja haemme semmoista kirkkoisää, joka olisi pysynyt oikeassa jokaisessa uskonasiassa, semmoista ei löydy. Luulen, että he kuitenkin tulivat uskon kautta autuaaksi, mutta minä en tätä tiedä Jumala tietää ja minä tyydyn tähän. Lutherin mielestä usko on ojentautumista Jumalan sanan mukaan. Jos Pauli eläisi, me voisimme yhdessä käydä häntä neuvomassa. Nyt emme voi tätä tehdä, joten ehdotan, että jätämme hänet Jumalalle.
Turhaan menet näihin Korteniemen suvun tarinoihin, pysytään vain tässä Markun kirjoituksessa, sillä ei tässä kirjoituksessa ole mitään edes viittausta apokalypsisiin kirjoituksiin. Kirjoitus on mielestäni hyvin rohkeasti omalla nimellä pohdittua analyyttistä ja hyvää pohdintaa. Uskallatko sinä kirjoittaa nimelläsi, vai huuteletko puskan takaa vain. Ystävällisin terveisin H.K

Ei se nyt ihan turhaa ole. Itse hän viittaa niihin Paulin harhoihin arvostellessaan SRK:n toimia. Keskeinen hevosvaunuopin arkkitehti oli juuri Korteniemeläinen oppi-isä, jonka Markkukin olisi voinut mainita arvostelussaan. Tämä ei nyt taida edetä vatuloimalla. Hyvää tuomiosunnuntaita.
Matt. 25: 31-46
Jeesus sanoi opetuslapsille:
”Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. Hän asettaa lampaat oikealle ja vuohet vasemmalle puolelleen. Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.’
Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: ’Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa? Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut? Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?’ Kuningas vastaa heille: ’Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.’
Kiitän tästä raamatun paikasta, jossa lukee Jeesus sanomana: ”Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.”
Eli Jeesus kertoo millaisia uskovat pohjimmiltaan ovat/tulisivat olla. Mutta niin kuin voimme lukea Jeesuksen sanoista, eivät uskova tunnista itseään näistä sanoista. Vastaavat: ”Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?”
Voi, voi miten kyyneleet täyttävät silmät näitä sanoja lukiessa (näin varmaankin kävi myös opetuslapsille). Kun Jumalan Pojan sanat käyvät kohti, ei ole pakopaikkaa, täytyy todeta ihan niin kuin opetuslapset totesivat: ”Milloin…”
Silloin Jeesus lohduttaa opetuslapsiaan: ”Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”
Lohduttakoon nämä Jeesuksen sanat myös meitä kehnoutta tuntevia. Näin myös Pietari meitä lohduttaa:
”Sentähden, minun rakkaani, että te näitä odotatte, niin ahkeroitkaat, että te hänen edessänsä puhtaiksi ja nuhteettomiksi rauhassa löydettäisiin;
Ja lukekaat meidän Herran Jesuksen Kristuksen pitkämielisyys teidän autuudeksenne. (2.Piet.3:14,15)
Tässäkin apostolin kirjeessä on sanoja, joiden edessä tuntee kehnoutensa ”että te hänen edessänsä puhtaiksi ja nuhteettomiksi rauhassa löydettäisiin.”
Eikö vain tunnukin vaikealta ja siksipä minä laitan tähän loppuun Jeesuksen lohduttavat sanat, jotka hän sanoi juuri Pietarille:
”Te olette jo puhtaat, sillä se sana, jonka olen teille puhunut, on puhdistanut teidät.” (Joh.15:3)
Lähdetään nukkumaan. Huomenna on uusi päivä, uusi armon päivä. H.K