Tuleeko Kolumbiasta seuraava natomaa?

Trump, NATOn henkinen johtaja, on sanonut, että Brasilia ja Kolumbia olisivat tervetulleita NATOon.

Kun siellä Kolumbiassa on viimeaikoina ollut levotonta, niin voisiko moloch tai joku muu valveutunut natospesialisti valottaa, ketkä ovat Kolumbiassa pahiksia ja ketkä hyviksi, noin niin kuin NATOn kannalta. Venezuelan tilanteen me jo tiedämmekin, entä Ecuador?
39124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

En ole seurannut tilannetta Kolumbiassa, mut olen varma, että valehtelet siitä, että Trump olisi sanonut, että se olisi tervetullut NATO:n jäseneksi. Miksi sinun pitää aina valehdella?

Äänestä

  • Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos ilmoitti perjantaina, että Kolumbiasta tulee ensi viikolla virallisesti sotilasliitto Naton kumppanimaa.

    Kumppanuudesta sovittiin alun perin vuosi sitten toukokuussa, kun Kolumbian rauhansopimus Farc-sissien kanssa oli ollut voimassa noin puoli vuotta.

    Kolumbia on Etelä-Amerikan ensimmäinen Nato-kumppanimaa. Muut Naton kumppanimaat ovat Afganistan, Australia, Irak, Japani, Etelä-Korea, Mongolia, Uusi-Seelanti ja Pakistan.

    Yhdysvallat ja Kolumbia ovat olleet pitkään liittolaisia.

    Trump toimii NATOn sisäänheittäjänä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kolumbian presidentti Juan Manuel Santos ilmoitti perjantaina, että Kolumbiasta tulee ensi viikolla virallisesti sotilasliitto Naton kumppanimaa.

    Kumppanuudesta sovittiin alun perin vuosi sitten toukokuussa, kun Kolumbian rauhansopimus Farc-sissien kanssa oli ollut voimassa noin puoli vuotta.

    Kolumbia on Etelä-Amerikan ensimmäinen Nato-kumppanimaa. Muut Naton kumppanimaat ovat Afganistan, Australia, Irak, Japani, Etelä-Korea, Mongolia, Uusi-Seelanti ja Pakistan.

    Yhdysvallat ja Kolumbia ovat olleet pitkään liittolaisia.

    Trump toimii NATOn sisäänheittäjänä.

    "Kolumbia on Etelä-Amerikan ensimmäinen Nato-kumppanimaa. Muut Naton kumppanimaat ovat Afganistan, Australia, Irak, Japani, Etelä-Korea, Mongolia, Uusi-Seelanti ja Pakistan."

    Mikään noista maista ei kuitenkaan ole NATO:n jäsen.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Kumppanit: Afganistan - bestikset, afgaanit rakastaa Natoa.
    Australia - sotarikolliset ovat ihan ok.
    Irak - rauha maassa (300 kuollutta) ja ihmisillä kaikki hyvin, kiitos jenkkidemokratian.
    jne... Ukraina sopii hyvin sakkiin.

    "Kumppanit: Afganistan - bestikset, afgaanit rakastaa Natoa."

    Aibvan. Ainoastaan Venjän tukemat ääri-islamilaiset talibanit eivät siellä rakasta NATO:a.

    "Australia - sotarikolliset ovat ihan ok."

    Australiakin on aito demokratia, jossa sotarikolliset tulevat kyllä saamaan tuomionsa.

    "Irak - rauha maassa (300 kuollutta) ja ihmisillä kaikki hyvin, kiitos jenkkidemokratian.
    jne... Ukraina sopii hyvin sakkiin."

    Irakissa todellakin on suuria ongelmia USA:n rikollisen hyökkäyksen jäljiltä. Tosin Saddam Husseinin jäljet eivät olleet sen parempia: hän ehti tapattaa ainakin 400 000 siviiliä sen lisäksi, että tapatti satoja tuhansia turhissa sodisssan. Ja Ukraina todellakin sopii NATO:on päästäkseen turvaan Venäjän sodalta.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Juuri näin. "Ko­lum­bias­ta tulee ta­lous­jär­jes­tö OECD:n jäsen ja Naton vi­ral­li­nen kump­pa­ni­maa"Tiltu ei muka ymmärrä, mikä ero on olla kumppanimaa ja jäsen. Suomikin on NATO:n kumppanimaa, mutta ei jäsen.

    Sanoit edellisestä langassa, että "kumppanimaat" tulevat täysin varmasti Naton apuun kriisin puhjetessa.

    Et taida itse ymmärtää, mikä ero on jäsenellä ja kumppanimaalla.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Kolumbia on Etelä-Amerikan ensimmäinen Nato-kumppanimaa. Muut Naton kumppanimaat ovat Afganistan, Australia, Irak, Japani, Etelä-Korea, Mongolia, Uusi-Seelanti ja Pakistan."

    Mikään noista maista ei kuitenkaan ole NATO:n jäsen.

    Mikään noista maista ei kuitenkaan ole NATO:n jäsen.

    Asia on käytännössä sama.

    Mutta joo, kyllä kertoo paljon NATO:n nykytilasta. Ei hyvin mene.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikään noista maista ei kuitenkaan ole NATO:n jäsen.

    Asia on käytännössä sama.

    Mutta joo, kyllä kertoo paljon NATO:n nykytilasta. Ei hyvin mene.

    Kyllä menee, tuostakin listasta Australia, Japani, Etelä-Korea j Uusi--Seelanti kelpaisivat kumppaneiksi mille maalle tahansa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sanoit edellisestä langassa, että "kumppanimaat" tulevat täysin varmasti Naton apuun kriisin puhjetessa.

    Et taida itse ymmärtää, mikä ero on jäsenellä ja kumppanimaalla.

    "Sanoit edellisestä langassa, että "kumppanimaat" tulevat täysin varmasti Naton apuun kriisin puhjetessa."

    Missä sellaista olisin sanonut? Toki se on todennäistä.

    "Et taida itse ymmärtää, mikä ero on jäsenellä ja kumppanimaalla."

    Ymmärrän mainiosti ja juuri sen vuoksi kanntan Suomen liittämistä NATO:n täysjäseneksi.

    Mitä sillä sitten on väliä, jos joudutaan kuitenkin puolustamaan Naton persettä tosi paikan tullen.

    Putin: "Vain hullu ja hänkin unissaan voisi kuvitella, että Venäjä hyökkäisi NATO-maahan."

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Kyllä menee, tuostakin listasta Australia, Japani, Etelä-Korea j Uusi--Seelanti kelpaisivat kumppaneiksi mille maalle tahansa.

    Siis kuinka paljon porukkaa NATO vielä tarvii?

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Putin: "Vain hullu ja hänkin unissaan voisi kuvitella, että Venäjä hyökkäisi NATO-maahan."

    Uskotko mitään muuta Putinin suusta?

    Tuskinpa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis kuinka paljon porukkaa NATO vielä tarvii?

    Eivät nuo maat ole liittymässä NATO:on, eikä NATO itse tarvitse uusia jäseniä, mutta toki se niitä halukkaiden joukosta ottaa, kun ne täyttävät jäsenyyskriteerit.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Uskotko mitään muuta Putinin suusta?

    Tuskinpa.

    Uskon minä, koska ei hänkään aina voi valhdella. Uskoin myös, kun hän viime vuonna sanoi, että kaikkiin venäläisiin kouluihin pitäisi saada sisävessat.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    "Kumppanit: Afganistan - bestikset, afgaanit rakastaa Natoa."

    Aibvan. Ainoastaan Venjän tukemat ääri-islamilaiset talibanit eivät siellä rakasta NATO:a.

    "Australia - sotarikolliset ovat ihan ok."

    Australiakin on aito demokratia, jossa sotarikolliset tulevat kyllä saamaan tuomionsa.

    "Irak - rauha maassa (300 kuollutta) ja ihmisillä kaikki hyvin, kiitos jenkkidemokratian.
    jne... Ukraina sopii hyvin sakkiin."

    Irakissa todellakin on suuria ongelmia USA:n rikollisen hyökkäyksen jäljiltä. Tosin Saddam Husseinin jäljet eivät olleet sen parempia: hän ehti tapattaa ainakin 400 000 siviiliä sen lisäksi, että tapatti satoja tuhansia turhissa sodisssan. Ja Ukraina todellakin sopii NATO:on päästäkseen turvaan Venäjän sodalta.

    LOL.

    Äänestä

r...än kätyreille tietenkin se aiheuttaa kauhean paniikin varsinkin kun r...än vinkuja valehteli että Brasilia muka oli r....än liittolainen. Brasilia ja Kolumbia Natoon ne vahvistaa Natoa ja sen asemaan myös Latinalaisessa Amerikassa missä r...ä yrittää vallata alueita vasemmistohallintojen avulla. Venezuela on oiva esimerkki r....än vallan alle joutuneesta vasemmisto kommunismi hallinnosta. Nato tulee olla kaikkien niiden maiden puolustusliitto joka puolustautuu yhdessä Demokratian vastaisia voimia vastaan. r...ä ja iran on hyviä esimerkkejä

Äänestä
  • Venezuelakin yhdessä Kuuban kanssa ovat nyt liitymässä natoon Donald Trumpin erinomaisin suosituksin.

    Äänestä

  • Rysäaivo päästeelee kuin rysky ainakin natohöyryjään

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Venezuelakin yhdessä Kuuban kanssa ovat nyt liitymässä natoon Donald Trumpin erinomaisin suosituksin.

    Myös P-Korea on laittanut hakemuksen sisään.

    Äänestä

Yhdysvallat voisikin nimittää Venezuelan presidentiksi nimittämänsä Guaidon Kolumbian presidentiksi pelastaakseen maan köyhyydeltä ja korruptiolta.

Äänestä

Äkkiähän se alkoi vyöryä kolumbiassa vallankaappauksen jälkeen vaikka parlamentti ei ole hyväksynyt itsensä presidentiksi julistanutta uutta johtajaa. Kolumbiassa NATO tarvitaan ettei kansa saa valita sitä presidenttiä jonka se haluaa.

Äänestä

Kolumbia on osoittanut Nato yhteensopivuutensa ampumalla mielenosoittajia.

Natoon vaan!

Äänestä

Kolumbia harjotteli jo Yhdysvaltojen kanssa Venezuelan presidentin tappamista, mutta välineet eivät olleet vielä natoyhteensopivia.

Äänestä

Toinen natoehdokas Brasilia on muutaman viikon päästä konkurssissa, Lulalle tekaistiin syytteet, että hänet saatiin ulos presidentin vaaleista ja sademetsäbyromaani Bolsonaro pääsi presidentiksi vaikka onkin entinen sotilas.

Äänestä

NATO kerää kaikki diktatuurit jäsenikseen ja vain siksi että USA voi pitää muita maita vallassaan diktatuurien avulla.

Äänestä
  • Haha. Luetellanpas niitä Venäjän ystävämaita: Pohjois-Korea, Kiina, Syyria, Valko-Venäjä, Venezuela, Kuuba, Turkmenistan, Kazakstan, Uzbekistan jne.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Haha. Luetellanpas niitä Venäjän ystävämaita: Pohjois-Korea, Kiina, Syyria, Valko-Venäjä, Venezuela, Kuuba, Turkmenistan, Kazakstan, Uzbekistan jne.

    Luuleeko nasse että Suomi olisi jotenkin parempi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Luuleeko nasse että Suomi olisi jotenkin parempi

    Varmasti on. Kaikinpuolin.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Haha. Luetellanpas niitä Venäjän ystävämaita: Pohjois-Korea, Kiina, Syyria, Valko-Venäjä, Venezuela, Kuuba, Turkmenistan, Kazakstan, Uzbekistan jne.

    Ne ei ole Venäjän kanssa missään sotilasliitossa kuten NATOmaat jotka on samoja paskoja sitten kun ne liittyy NATOon.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ne ei ole Venäjän kanssa missään sotilasliitossa kuten NATOmaat jotka on samoja paskoja sitten kun ne liittyy NATOon.

    Useimmilla noista maista on sotilaallista yhteistyötä Venäjän kanssa.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Haha. Luetellanpas niitä Venäjän ystävämaita: Pohjois-Korea, Kiina, Syyria, Valko-Venäjä, Venezuela, Kuuba, Turkmenistan, Kazakstan, Uzbekistan jne.

    USA on myös Venäjän ystävämaa:

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto suunnittelee uuden liittouman luomista, joka toimisi vaihtoehtona G7-ryhmälle, kertovat Politico ja Defence One.

    Core 5 -nimellä kulkevaan ryhmään kuuluisivat Kiina, Venäjä, Intia, Japani ja Yhdysvallat. Ryhmä tapaisi G7-maiden tapaan säännöllisesti

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Trumpushka onkin Venäjän kätyri ja wannabee diktaattori.

    Äänestä

  • moloch_horridus kirjoitti:

    Trumpushka onkin Venäjän kätyri ja wannabee diktaattori.

    Sekös natotiltua kismittää.

    Äänestä

Yhdysvalloissa 20 miljoonaa menetti työnsä kuukaudessa, maan hallinto on julkaissut hutikuun työllisyysluvut, joiden mukaan maan työttömyys on enemmän kuin kolminkertaistunut kuukauden aikana. Maan työttömyys nousi kuukauden aikana 14,7 prosenttiin, joka on enemmän kuin koskaan 1930-luvun suuren laman jälkeen. Huhtikuun aikana yli 20 miljoonaa amerikkalaista menetti työnsä koronakriisin keskellä.

Äänestä

On aivan sama, mitä Trumpushka puhelee. Tänään hän sanoo yhtä ja huomenna toista.

Äänestä
  • Ja mailapoika stubb seuraa perässä hylätty ohukainen aivan kateissa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Trump, NATOn henkinen johtaja, on sanonut, että Brasilia ja Kolumbia olisivat tervetulleita NATOon.

Kun siellä Kolumbiassa on viimeaikoina ollut levotonta, niin voisiko moloch tai joku muu valveutunut natospesialisti valottaa, ketkä ovat Kolumbiassa pahiksia ja ketkä hyviksi, noin niin kuin NATOn kannalta. Venezuelan tilanteen me jo tiedämmekin, entä Ecuador?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu