Jos on sillä lailla itsensä kanssa, niin onhan se syntiä, mutta pitääkö se tunnustaa Apollonkadun satraapeille ja saako sitten lähtöpassit puolueesta ? Nuo kolme asiaa, niin niin tuota, minä olen tehnyt niistä kahta, ollut lähellä keskustaa ja käynyt kuulennolla mutta se ensimmäinen, pois se minusta. Nisäkkäistä ainakin apinat harrastavat sitä, niin ja savolaiset, mutta on se vaan niin väärin. Siinä menee kerralla miljuunia nuijapäitä vallan hukkaan; tumppuun tahi muualle. Herra paratkoon sen kaltaista tapainturmellusta.
Sähköautoista sen verran, että pikku hiljaa on tulossa ja tullutkin jo markkinoille edullisia karvalakkimalleja, jotka ovat aikuistenoikeasti ympäristöystävällisiä elinkaarensa mittakaavassa. Ne ensimmäiset kalliit sarjatuotantoräpellykset (Esiim. Teslat, tyypillisesti jo tehtaalta tullessaan kuluttaneet luonnonvaroja sen minkä tavan auto kuluttaa 200 000 kilometrillä), ovat kuitenkin teknologian suunnannäyttäjiä siinä missä luontoepäystävälliset Formulat ovat tuottaneet hyviä innovaatioita tavan autojen kehitykseen.
Jos nyt joku luulee, että minä olisin se hevon ketun Envirolainen tahi -Nimimerkikshit vai mikä se oli, niin en tunnusta. Haiskaa pahalle.
-muut saa selittää
Sähköautojen virrankäytöstä vielä:
0,2 kWh/km kulutuksella 3 MWh/a (15 000 kilometrin ajosuoritteella per auto) on realismia. Jos sähköautoja (henkilö- ja paketti sekä paikalliset jakelutot) olisi 600 000, käyttäisivät ne yhteensä 1,8 TWh sähköä vuodessa (Suomessa sähkön kokonaiskulutus on suuruusluokkaa 80TWh/a) . Perinteisen auton polttomoottorin ergiahyötysuhde on 32% ja sähköauton 96% eli kolminkertainen, ja sähkön tuotanto tapahtuu suurissa yksiköissä hyvinkin ekologisesti. Niin että ei se sähköauto kuitenkaan aivan paska ole ;-) Vielä sen verran, että akkuihin perustuva sähkö ei tule koskaan soveltumaan raskaan liikenteen tarpeisiin; painaa tahi maksaa liikaa.
Oman käden oikeus, keskusta ja kuulennot
Anonyymi
2
75
Vastaukset 2
- Anonyymi
Hyvä Martti !
Miksi et kirjoita rekatuilla nikeilläsi, miksi ? Annas kun arvaan... tumpeloit vieraalla koneella ja salasanat ovat vain omalla läppärilläsi, etkä sinä niitä muista, nero mutta pösilö kun olet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771600
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.105807En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203608- 128561
- 48546
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50528- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510- 25493