Maalaisliitto-Keskustan historiassa on näkyvissä populistisia piirteitä kautta vuosikymmenien. Puolueen edustajat ovat käännelleet takkejaan milloin itään, milloin länteen, aina sen mukaan, mistä on ollut odotettavissa tukea puolueen johdon valtatavoitteille.
Maalaisliitto-Keskustan suurmies Urho Kekkonen teki kaupat KGB-miesten kanssa ns. yöpakkashallituksen aikaan vuonna 1958, ja samalla pysähtyi myönteinen kehitys, joka 1950 -luvulla oli ollut liittämässä Suomea länteen. Alkoi "suomettuminen".
Seuraavina vuosina Neuvostoliitto sai Kekkosen kautta yhä tiukemman otteen Suomesta. 1950-luvun vapaamielinen julkaisupolitiikka päättyi, ja kirjoja alettiin sensuroida Neuvostovastaisina. Entisen sisäministerin Yrjö Leinon jo painetut muistelmat vedettiin kaupoista ja poltettiin. ML:n johtomiehiin kuulunut Arvo Korsimo järjesti Maaseudun säätiön kautta omalle puolueelleen sekä suomalaisille kommunisteille KGB:n agenttien toimittamaa vaalirahaa. Neuvostoliitto avusti Kekkosen uudelleen valintaa myös kuuluisalla vuoden 1961 nootilla.
Keskustalaisen presidentin johdolla suomettuminen kasvoi vuosien varrella mittoihin, joissa siitä on käytetty nimitystä "rähmällään oleminen".
Kun Kekkosen virkakausi ennenaikaisesti päättyi, kävivät Tehtaankadun ovet taas vilkkaasti, kun Väyrynen ja kumppanit kävivät salaisia neuvotteluja KGB-miesten kanssa Keskustalaisen presidentin saamiseksi maalle. Neuvotteluissa pohdittiin mm. sitä, miten Neuvostoliitto voisi parhaiten auttaa asiassa.
Keskustan presidenttikausi päättyi, mutta opportunistinen poliittinen peli jatkui.
Kun vanhan kommunistikaartin edustajat tekivät vallankaappauksen Neuvostoliitossa elokuussa 1991, suomalaiset poliittiset ryhmät, jopa kommunistit, tuomitsivat sen. Ainoat, jotka eivät näin tehneet, olivat Keskustan edustajat. He laskivat kaappauksen onnistumisen varaan ja alkoivat valmistella suhteiden solmimista kaappaajiin, kunnes varmistui, että kaappaus sittenkin epäonnistui. Takit pyörivät kuin tuulimyllyt Keskustalaisten poliitikkojen päällä sitä mukaa kun Moskovasta tuli uusia uutisia.
Kommunismi kukistui, ja Venäjällä alkoivat puhaltaa uudet tuulet. Tällä välin Suomi oli keskustalaisen pääministerin johdolla jättänyt hakemuksen Euroopan yhteisöjen jäseneksi. Samaan aikaan Venäjällä lisäsi kannatustaan Vladimir Zhirinovski -niminen äärikansallisia ajatuksia esitellyt poliitikko. Hänen fasistiset ajatuksensa tyrmättiin ympäri Eurooppaa, ja eräässä vaiheessa Saksa jopa esti häntä pääsemästä maahan. Yksi harvoista puolueista, joka ei tyrmännyt Zhirinovskia, oli Suomen Keskusta. Päin vastoin. Keskustan "Grand Old Man", tohtori Virolainen, kutsui Zhirinovskin luokseen kylään. Näin oli taas kerran varmistettu hyvät henkilökohtaisen suhteet yhteen mahdolliseen diktaattoriin.
Maalaisliitto-Keskustan suurmies Urho Kekkonen teki kaupat KGB-miesten kanssa ns. yöpakkashallituksen aikaan vuonna 1958, ja samalla pysähtyi myönteinen kehitys, joka 1950 -luvulla oli ollut liittämässä Suomea länteen. Alkoi "suomettuminen".
Seuraavina vuosina Neuvostoliitto sai Kekkosen kautta yhä tiukemman otteen Suomesta. 1950-luvun vapaamielinen julkaisupolitiikka päättyi, ja kirjoja alettiin sensuroida Neuvostovastaisina. Entisen sisäministerin Yrjö Leinon jo painetut muistelmat vedettiin kaupoista ja poltettiin. ML:n johtomiehiin kuulunut Arvo Korsimo järjesti Maaseudun säätiön kautta omalle puolueelleen sekä suomalaisille kommunisteille KGB:n agenttien toimittamaa vaalirahaa. Neuvostoliitto avusti Kekkosen uudelleen valintaa myös kuuluisalla vuoden 1961 nootilla.
Keskustalaisen presidentin johdolla suomettuminen kasvoi vuosien varrella mittoihin, joissa siitä on käytetty nimitystä "rähmällään oleminen".
Kun Kekkosen virkakausi ennenaikaisesti päättyi, kävivät Tehtaankadun ovet taas vilkkaasti, kun Väyrynen ja kumppanit kävivät salaisia neuvotteluja KGB-miesten kanssa Keskustalaisen presidentin saamiseksi maalle. Neuvotteluissa pohdittiin mm. sitä, miten Neuvostoliitto voisi parhaiten auttaa asiassa.
Keskustan presidenttikausi päättyi, mutta opportunistinen poliittinen peli jatkui.
Kun vanhan kommunistikaartin edustajat tekivät vallankaappauksen Neuvostoliitossa elokuussa 1991, suomalaiset poliittiset ryhmät, jopa kommunistit, tuomitsivat sen. Ainoat, jotka eivät näin tehneet, olivat Keskustan edustajat. He laskivat kaappauksen onnistumisen varaan ja alkoivat valmistella suhteiden solmimista kaappaajiin, kunnes varmistui, että kaappaus sittenkin epäonnistui. Takit pyörivät kuin tuulimyllyt Keskustalaisten poliitikkojen päällä sitä mukaa kun Moskovasta tuli uusia uutisia.
Kommunismi kukistui, ja Venäjällä alkoivat puhaltaa uudet tuulet. Tällä välin Suomi oli keskustalaisen pääministerin johdolla jättänyt hakemuksen Euroopan yhteisöjen jäseneksi. Samaan aikaan Venäjällä lisäsi kannatustaan Vladimir Zhirinovski -niminen äärikansallisia ajatuksia esitellyt poliitikko. Hänen fasistiset ajatuksensa tyrmättiin ympäri Eurooppaa, ja eräässä vaiheessa Saksa jopa esti häntä pääsemästä maahan. Yksi harvoista puolueista, joka ei tyrmännyt Zhirinovskia, oli Suomen Keskusta. Päin vastoin. Keskustan "Grand Old Man", tohtori Virolainen, kutsui Zhirinovskin luokseen kylään. Näin oli taas kerran varmistettu hyvät henkilökohtaisen suhteet yhteen mahdolliseen diktaattoriin.
Vastaukset 1
Vanhimmat
teräviä päätelmiä. Juuri noin Keskustalaiset
menetteli. Takki pyöri Kääriäisen ydinvoimamalliin. Varsinaisia "tuulettimia" nuo
Keput.