Tuet pitäisi leikata puoleen. Jos ei tule toimeen niin VOI VOI MENE TÖIHIN
Työttömät luuserit
Anonyymi
1973
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ei huvita mennä
Pikkujoulukrapula.
Työttömille pitäisi antaa 10 000 euroa kuukaudessa, koska heillä on aikaa käydä ostoksilla ja tukea sillä tavalla yrittäjiä. Duunarit ainoastaan notkuvat työpaikoillaan eivätkä tuhlaa rahojaan. Ei sellaisesta porukasta ole kansantaloudelle mitään hyötyä.
Paskapalkkaisella paskatyöllä ei mitään tee. Parempi olla 575€ tilavassa yksiössä Helsingissä ja 497€/kk discorahaa sorkkaan.
tulonsiirtomies
Helsinki on kyllä kätevä mesta paikka kun voi käydä laivalta hakemassa edulliset kaljakeissit.
Tollahan elää juhlallisesti
tuohon sähkölaskut ja tarvittavat terveydenhoitokulut päälle kelasta niin ihan pienipalkkainen työ ei kannata. Koska pitäisi oman ajan tärväämisestäkin jotain netota niin 2000€ sorkkaan vähempi riitä mitenkään.
tulonsiirtomies
Joo,mullakin meni viimekuussa ruokaan 14€.....tosin sen eteen täyty kyllä käydä öisin dyykkaamassa muutamat roskikset....
Kyllä. Ja pitkäaikaistyöttömiltä äänioikeus pois.
Tukia pitäisi leikata vähemmän paitsi jos on elätettäviä.
Yksin asuvalle ei tukia lainkaan.
Valtiolla pitäisi olla velvollisuus työllistää jokainen ihminen. Maanteiden varsilla on roskia ja ne pitäisi siivota. Metsissä on marjoja ja sieniä. Kyllä töitä saadaan ihmisille.
Työteon pitäisi olla ylpeyden aihe.Minusta jokaiselle pitäisi saada valtiolta univormu. Raksamiehille oma, metallimiehille oma, kaikille omansa. Ei mitään rumaa haalaria vaan sellainen ihan oikea univormu.
Aina kun tulee kymmenen vuotta työelämää täyteen, valtion tulisi myöntää mitali kansalaiselle. Sen voisi sitten kiinnittää siihen univormuu. Myös aina tällöi veroprosenttia tulisi laskea.
Jokaisen työaika alkaisi kuudelta aamulla. Silloin kello kuusi jokaisen tulisi olla omalla työpaikallaan rivissä ja kuunneltaisiin Maamme laulu samalla kun lippua vedetään salkoon.
Tässä jotain omia mietteitä millä ihmisiä saataisiin töihin.
"Maanteiden varsilla on roskia ja ne pitäisi siivota"
Ois parempi että niitä maantien varsia ei roskattaisi ja joka niitä roskaa niin saakelin iso sakko tuloihin nähden maksettavaksi (päiväsakkoa vuosi tai pari).
Kuka oikeesti maksaa roskien keräämisestä joka ei ole tuottavaa työtä? Säkö? Kuten joku naispuolinen kokkariedustaja ehdotti työttömille risusavottaa, joka ei itte ole koskaan käynyt mettässä kun piikkikorkokenkillä on vähän huonoa kuljeskella siellä maastossa tai tehdä risusavottaa?! :D
Rikkailta ja ahneilta kokoomuslaisilta pitäisi sosialisoida liikoja varantoja työttömille. Itse olen jo muutan kokoomuslaisen käsitellyt hyvällä omallatunnolla.
Onhan se sääli ettei järki riitä kuin kelan tiskille.
Samaa mieltä, asumistuki ensin, eiköhän työpaikan hakeminen ala kiinnostaa.
Helsingissä varmaan on työpaikkoja.
Antti on kiltti, se pistää kokoomusnazin veroparatiisikertymän taseen progression töihin ja auttaa eläkeläisen pois tästä eutanasiaketjusta antamalla ropon vähävaraiselle pääoman osingon laiskasta tuotosta, aivan kuin Marx opetti.
Taas paremman vihapuheen syrivät ja leimaavat sosiaalirasistit vauhdissa.
Ei teidän puolueenne turhaan 2015 tapahtumien jälkimainingeissa lanseerannut vihapuhehysteriaa ja toisinajattelijavainoja Suomeen McCarthyn esimerkkiä seuraten.
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006318262.html
Eläkekynnyksen ylitettyäsi tiedät tehneesi.
Sano tuo sama eläkeläiselle, jonka tuet leikataan myöskin puoleen. Kaikista ei vain ole työelämään kun työnantaja ei niitä huoli palvelukseen esim. rikos- tai narkkaritaustansa vuoksi, joka on hyvin ymmärrettävää. Sellaiset sitten sun mielestä pitäisi lahdata pois sun rikkaasi elämäsi tieltä - ilman tukia. Jonakin päivänä voi sullekin käydä vielä köpelösti ja saattaisit tarvita yhteiskunnan etuja, mutta minkäs teet kun ne on sitten leiakttu puoleen?! se vaikuttaa unohtuvan kokkareiden kannattajilta.
Töihin ei noin vain mennä. Sinne vain päästään, jos päästään. Tuskin itsekään töissä olet?
Työttömät ovat työmarkkinoiden eliittiä.
Työttömiä tarvitaan jotta matalapalkkatyön palkka pysyy matalana.