Tutkimustulokset

Ilmajoen kunnanvaltuustolle on esitetty Innolink Oy. n suorittaman vetovoimatutkimuksen tulokset.
Onko kunnasta salattu tulokset?
Huhujen mukaan missään muussa suomen kunnassa ei ole tullut niin huonoja tuloksia oman kunnan asukkailta.
Hallinnollisista ongelmista kirjoitti ilmajoki lehti, millaisia ne ovat?
25787
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat
  • Alkoholistilla ote työhön horjunut jo silloin, eikä tilannetta parantanut kelvoton, ammattitaidon puutteesta kärsivä hallintojohtajakaan.
    Viimevuosina on selkeästi tullut ilmi ettei kunnan hallinnon ongelmat ole laiankaan helpottaneet, oikeusasiamies, tasa-arvo valtuutettu, AVI ja hallinto-oikeudet ovat joutuneet linjaamaan oikeudellisia asioita toistuvasti.
    Johtoryhmästä on kokoajan lähdössä ne pätevimmät jotka päsevät muualle.
    Kyvyttömimmät ovat tiedostanet oman osaamattomuutensa ja suojelevat toinen toisiaan.
    Punahilkka on sekoittanut alkoholistin pään lopullisesti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Alkoholistilla ote työhön horjunut jo silloin, eikä tilannetta parantanut kelvoton, ammattitaidon puutteesta kärsivä hallintojohtajakaan.
    Viimevuosina on selkeästi tullut ilmi ettei kunnan hallinnon ongelmat ole laiankaan helpottaneet, oikeusasiamies, tasa-arvo valtuutettu, AVI ja hallinto-oikeudet ovat joutuneet linjaamaan oikeudellisia asioita toistuvasti.
    Johtoryhmästä on kokoajan lähdössä ne pätevimmät jotka päsevät muualle.
    Kyvyttömimmät ovat tiedostanet oman osaamattomuutensa ja suojelevat toinen toisiaan.
    Punahilkka on sekoittanut alkoholistin pään lopullisesti.

    Kun persu kysyy niin persu vastaa. Ja vastaa vaikka ei kysyttäisikään niin kuin Hesarissakin mainittiin, ja kun vastaa niin ei kysymykseen vaan johonkin muuhun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kun persu kysyy niin persu vastaa. Ja vastaa vaikka ei kysyttäisikään niin kuin Hesarissakin mainittiin, ja kun vastaa niin ei kysymykseen vaan johonkin muuhun.

    Oliko tässä keskustan kunnallisjärjestön koko älyllinen kapasiteetti valjastettu vastaukseen, vai pelkästään koskenkorvan kirkkoherran?
    Kysymys oli ihan aiheellinen ja vaatisi selvitystä, oli kysyjä sitten kuka hyvänsä.
    Vastauksesta päätellen kunnan viranhaltijoilla on hyvinkin sisäpiirin tietoa.

    Äänestä

Kyllä se vaivaa seinäsiä tämä ilmajokisten vapaus elää omineen ja käyttää varansa kunnan parhaaksi -eikä luovuttaa niitä kaikkia tuolle kyörääjälle .

Äänestä
  • Näitten tyylihän on jotta pärjääte paremmin, kun luovutatte kaiken heille, aikas hauskaa valesta pitävät ro-paskaasa oikein läjinä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näitten tyylihän on jotta pärjääte paremmin, kun luovutatte kaiken heille, aikas hauskaa valesta pitävät ro-paskaasa oikein läjinä.

    Koko kunnan hallinto perustuu valheeseen. Pistäkää ne veljet pihalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koko kunnan hallinto perustuu valheeseen. Pistäkää ne veljet pihalle.

    Kyselyn perusteella ilmajoella on hallinnollisia ongelmia.
    Miten niitä aiotaaan korjata?
    Koko mittaushistorian heikoimmmat tulokset. Vaietaanko tämäkin kun tulokset ei palvele johtajan agendaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyselyn perusteella ilmajoella on hallinnollisia ongelmia.
    Miten niitä aiotaaan korjata?
    Koko mittaushistorian heikoimmmat tulokset. Vaietaanko tämäkin kun tulokset ei palvele johtajan agendaa?

    Ongelmista pitää vaieta. Kyselyn tulokset on jo unohdettu.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ongelmista pitää vaieta. Kyselyn tulokset on jo unohdettu.

    Kyllä niitä tuloksia pimitettiin 20 vuotta sitten.
    Ykkösjohtajistoon ei luotettu.
    Pelolla johtamista

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä niitä tuloksia pimitettiin 20 vuotta sitten.
    Ykkösjohtajistoon ei luotettu.
    Pelolla johtamista

    Sotkivat omat ja kunnan asiat. Osa pakolaisiksi naapurikuntiin.
    Terveystiedot vuotivat kuin seula

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sotkivat omat ja kunnan asiat. Osa pakolaisiksi naapurikuntiin.
    Terveystiedot vuotivat kuin seula

    Mielenkiintoista. Täällä näköjään pelataan kunnanjohtajavalinnan jälkipeliä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mielenkiintoista. Täällä näköjään pelataan kunnanjohtajavalinnan jälkipeliä.

    Eikös se kaavoitusjohtaja olisikin hyvä kunnanjohtajana. Vähän avoimempi, raittiimpi, tuloksekkaampi ja ennenkaikkea ei häpäisisi kuntaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikös se kaavoitusjohtaja olisikin hyvä kunnanjohtajana. Vähän avoimempi, raittiimpi, tuloksekkaampi ja ennenkaikkea ei häpäisisi kuntaa.

    Montako vuotta sitä juoppojohtajaa vielä pitää kuntalaisten kärsiä. Mikää ei kehity kun ajatukset on vain alkossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä niitä tuloksia pimitettiin 20 vuotta sitten.
    Ykkösjohtajistoon ei luotettu.
    Pelolla johtamista

    Oli taas oikeat väärät vastaukset? Joten pimentooon

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oli taas oikeat väärät vastaukset? Joten pimentooon

    Ennen oli Vesi-seppo mutta nyt on Pirtuseppo.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sotkivat omat ja kunnan asiat. Osa pakolaisiksi naapurikuntiin.
    Terveystiedot vuotivat kuin seula

    On kuulemma yhä tapa kunnassa.

    Äänestä

Mihin ne vastukset on piilotettu, ei löydy kunnan sivuilta?
Hallinnon ongelmat korostuu vastuksissa, mihin toimiin kunnanhallitus ryhtyy hallinnon ongelmien selvittämiseksi? Vai onko se ongelma kunnanhallituksessa itsessään?

Äänestä
  • Tulokset oli jotenkin virkamiehille epämieluisia. Lukuisat hallinnon ongelmia koskeneet huomautukset olivat Innolinkin tekemien mittausten historian heikoimmat, siksi virkamiehet eivät halua julkaista tuloksia.
    Eikö tämä olisi enemänkin mahdollisuus korjata virheitä ja pyrkiä ottamaan oppia virheistään, mutta salaamalla asiat vain pahenee.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulokset oli jotenkin virkamiehille epämieluisia. Lukuisat hallinnon ongelmia koskeneet huomautukset olivat Innolinkin tekemien mittausten historian heikoimmat, siksi virkamiehet eivät halua julkaista tuloksia.
    Eikö tämä olisi enemänkin mahdollisuus korjata virheitä ja pyrkiä ottamaan oppia virheistään, mutta salaamalla asiat vain pahenee.

    Huomennako taas pääsöö valtuustosalihin paasaamahan vennamolaasta ilosanomaa?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huomennako taas pääsöö valtuustosalihin paasaamahan vennamolaasta ilosanomaa?

    Onko sinulla joku isompikin ongelma? Eikö näihin hallinnollisiin ongelmiin pitäisi etsiä ratkaisua eikä syytellä sen enempää Vennamolaisia kuin muitakaan jotka nostaa epäkohdat esiin? Taidat ollakkin niitä salaajia ihan itse?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Huomennako taas pääsöö valtuustosalihin paasaamahan vennamolaasta ilosanomaa?

    Merkittävä mies se Vennamo kun siitä vieläkin jaksetaan muistella.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Merkittävä mies se Vennamo kun siitä vieläkin jaksetaan muistella.

    Vennamo sentään oli vennamolainen toisin kuin Soini
    Tai siitä Pekasta puhumattakaan

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onko sinulla joku isompikin ongelma? Eikö näihin hallinnollisiin ongelmiin pitäisi etsiä ratkaisua eikä syytellä sen enempää Vennamolaisia kuin muitakaan jotka nostaa epäkohdat esiin? Taidat ollakkin niitä salaajia ihan itse?

    Niin olin.

    Äänestä

Ei vieläkään löydy tutkimustuloksia kunnan sivuilta. Miksi ei?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ilmajoen kunnanvaltuustolle on esitetty Innolink Oy. n suorittaman vetovoimatutkimuksen tulokset.
Onko kunnasta salattu tulokset?
Huhujen mukaan missään muussa suomen kunnassa ei ole tullut niin huonoja tuloksia oman kunnan asukkailta.
Hallinnollisista ongelmista kirjoitti ilmajoki lehti, millaisia ne ovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu