Posti taipuu...

Huhupuheiden mukaan pakettijengi palaa PAU:n sopimukseen.

Kysymys jonka voi esittää Postin johdolle kuuluu, että kannattiko?
1187577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 118

Vanhimmat
  • No jos johdolta kysytään ,niin vastaus on puoli kilometriä liirum-laarumia, mutta näinä aikoina on alkanut tuntua siltä , että yrityksillä ei ole muita kuluja kuin suorittavan portaan palkat.

    Äänestä

  • Miksi Ay ja SDP unohti kaikki loput teollisuustyontekijät pikkupalkalle ja haluaa että vain 700 samaa työtä tekevää saa suurempaa palkkaa. Ajaisivat kaikille lajittelijoille paremmat palkat eikä vain etuoikeutetulle eliittijoukolle.

    Äänestä

En tiedä mitä johto vastaa, mutta tämä keskustelu on avannut varmaan aika monen silmät. Jotain on tehtävä Postille etteivät kustannukset paisu liian suuriksi ja tule veronmaksajien maksettavaksi.

Palkat ovat yksi kysymys, mutta on varmasti muitakin kannattavuutta parantavia tekijöitä.

Äänestä
  • kaikille niille jotka ovat huolissaan Postin postitoiminnan kannattamattomuudesta, kannattaa tutustua faktoihin.

    Postitoiminta itsessään on huomattavan tuottavaa ja nimenomaan se tuo postin tuloksen ja kattaa muiden postin toimintojen rökäle tappiot.

    https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/11/25/mot-selvitti-epaonnistuneita-yrityskauppoja-ja-epareilua-hintakilpailua-nain?utm_source=facebook-share&utm_medium=social&fbclid=IwAR238WOG05JxwZdY-jaqw8cX2Zcyap3KdKLggPVwwoyIU6aQAQjD_WE9fok

    Äänestä

  • On huono.

    Minulla on ollut työkavereina sekä maahanmuuttajia että kantasuomalaisia. Enkä osaa kumpaakaan porukkaa yleistää, niinkuin sinä teet. Kummastakin porukasta löytyy yksilöitä joka suuntaan.

    Postin henkilöstöstä, näin ulkoa katsottuna, jää huono maku. Jatkuva toisten syyttely/haukkuminen: johto, politiikot, maahanmuuttajat, ei anna kovin hyvää kuvaa Postin työntekijöistä.

    Ehkäpä tässäkin on kysymys vain osasta Postin työntekijöitä. Toivottavasti. Jos meinaatte Postissa työpaikat jatkossa pitää, ettei asiakkaat jatkaa kilpailijalle, kannattaisiko yrittää pitää kehityskeskustelut Postissa sisäisesti? Paskan kylväminen antaa tietyn kuvan myös talikon heiluttajasta.

    Jos siellä on johto muninut, niin hyvä että työntekijät ovat täydellisiä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On huono.

    Lasketko aasialaiset mukaan ? Jos laskisit et kirjottelisi tuollaista huttua. Empiirisesti ja lisäksi ihan tutkittu juttu, älykkäin rotu

    Äänestä

  • Pötypuhetta, että maahanmuuttajat tai pakolaiset olisivat huonompia työtekijöitä tai ihmisiä, noin yleensä. Typerää panettelua. Minun kokemuksen mukaan, he ovat aivan yhtä hyviä tai huonoja kuin me kantasuomalaiset. Ammattikoulutuksessa olen havainnut, että he pärjäävät, jopa paremmin kuin kotimaiset opiskelijat ja sama koskee työllistymistä. Osaavat ihmiset työllistyvät ja ovat haluttuja työntekijöitä.
    T. opettaja

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pötypuhetta, että maahanmuuttajat tai pakolaiset olisivat huonompia työtekijöitä tai ihmisiä, noin yleensä. Typerää panettelua. Minun kokemuksen mukaan, he ovat aivan yhtä hyviä tai huonoja kuin me kantasuomalaiset. Ammattikoulutuksessa olen havainnut, että he pärjäävät, jopa paremmin kuin kotimaiset opiskelijat ja sama koskee työllistymistä. Osaavat ihmiset työllistyvät ja ovat haluttuja työntekijöitä.
    T. opettaja

    Tulomaan kulttuuri ratkaisee. Tietyissä maissa valehdellaan paljon, mutta suomalaiset ei pidä tästä -> yhteensopivuusongelma. Todellakin, emme aio integroitua monikulttuurisuuteen niin, että itse otamme heidän tapansa ja uskontonsa itsellemme. Maassa maan tavalla, tai maasta pois.

    Jonain vuonna Postista varastettiin ilmeisesti lajittelukeskuksesta paljon rahaa ja paketteja, ja syyllisiä eivät olleet suomalaiset.

    Äänestä

  • Ainakin normaalin postin jakamisen voisi heti harvetaan kolmeen päivään viikossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainakin normaalin postin jakamisen voisi heti harvetaan kolmeen päivään viikossa.

    On taidettu harventaakin jo kaupunkialueilla. Kiirepostinhan voisi käydä noutamassa kaupungeissa postin palvelupisteestä.

    Maaseudulla jakelupäivien harventaminen ei onnistu, koska päivittäin ilmestyvät sanomalehdet jaetaan postin mukana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    On taidettu harventaakin jo kaupunkialueilla. Kiirepostinhan voisi käydä noutamassa kaupungeissa postin palvelupisteestä.

    Maaseudulla jakelupäivien harventaminen ei onnistu, koska päivittäin ilmestyvät sanomalehdet jaetaan postin mukana.

    Maaseudun tukemista tapahtuu joka tuutista. Postitoiminta yhtenä esimerkkinä.

    Tässä olisi kuitenkin mahdollisuus pienentää yhteiskunnan kuluja ja kuljetuksen ympäristöpäästöjä: digilehtiä, sähköisiä kirjeitä, sähköiset elaskut, nouto kyliltä tai ylimääräinen maksu haja-asutukselle.

    Postipalvelu on lakisääteinen tehtävä. Ei siinä tueta kansallisella tasolla sen enempää ketään, vaan kiikutetaan posti kuten laki määrää.

    Isompi ongelma länsimaiden posteille on kansainväliset sopimukset. Esimerkiksi Kiina luetaan kehitysmaaksi, jonka postin toimintaa joutuu myös Suomen Posti tukemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tulomaan kulttuuri ratkaisee. Tietyissä maissa valehdellaan paljon, mutta suomalaiset ei pidä tästä -> yhteensopivuusongelma. Todellakin, emme aio integroitua monikulttuurisuuteen niin, että itse otamme heidän tapansa ja uskontonsa itsellemme. Maassa maan tavalla, tai maasta pois.

    Jonain vuonna Postista varastettiin ilmeisesti lajittelukeskuksesta paljon rahaa ja paketteja, ja syyllisiä eivät olleet suomalaiset.

    Jos lähetti käteistä rahaa kirjekuoressa jollakin konstilla tiedettiin että kirjeessä oli rahaa nämä kirjeet eivät koskaan saapuneet perille, itseltä hävisi viisisataa markkaa että hyvin yleistä tämä on ollut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    kaikille niille jotka ovat huolissaan Postin postitoiminnan kannattamattomuudesta, kannattaa tutustua faktoihin.

    Postitoiminta itsessään on huomattavan tuottavaa ja nimenomaan se tuo postin tuloksen ja kattaa muiden postin toimintojen rökäle tappiot.

    https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/11/25/mot-selvitti-epaonnistuneita-yrityskauppoja-ja-epareilua-hintakilpailua-nain?utm_source=facebook-share&utm_medium=social&fbclid=IwAR238WOG05JxwZdY-jaqw8cX2Zcyap3KdKLggPVwwoyIU6aQAQjD_WE9fok

    Olet oikeassa, mutta tulevaisuus ei näytä tältä. Jotain on tehtävä ja ymmärrän johdon toimia, saada kustannusrakennetta laihemmaksi. Koska omistaja edellyttää osinkoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lasketko aasialaiset mukaan ? Jos laskisit et kirjottelisi tuollaista huttua. Empiirisesti ja lisäksi ihan tutkittu juttu, älykkäin rotu

    Mitäköhän+oikein+tarkoitat?+Luepa+mitä+Wiki+kirjoittaa+ja+pohdi+uudelleen.++Olen+edelleen+samaa+mieltä,+ei+voi+yleistää,+niinkuin+teet+tai+teit,+näyttivät+poistaneen+törkyviestisi.+"Aasia+on+maapallon+suurin+maanosa+niin+väestöltään+kuin+pinta-alaltaankin.+Sen+pinta-ala+on+noin+44+miljoonaa+neliökilometriä,+mikä+tarkoittaa+29,4+%+maapallon+maapinta-alasta+ja+8,6+%+kokonaispinta-alasta.+Aasiassa+asuu+vähän+alle+neljä+miljardia+ihmistä+eli+yli+60+%+maailman+väestöstä.+Wikipedia"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Postipalvelu on lakisääteinen tehtävä. Ei siinä tueta kansallisella tasolla sen enempää ketään, vaan kiikutetaan posti kuten laki määrää.

    Isompi ongelma länsimaiden posteille on kansainväliset sopimukset. Esimerkiksi Kiina luetaan kehitysmaaksi, jonka postin toimintaa joutuu myös Suomen Posti tukemaan.

    Ymmärrän hyvin taustat, mutta haja-asutus alueiden osalta tukea pitää, että kirje joka Suomen kolkkaan laatikkoon ilmestyy. Isot kaupungit ovat varmaankin vielä itsessään kannattavia. Ja on turha puhua mikä on kannattavuus nyt, se heikkenee koko ajan.

    Olen edelleen sitä mieltä, että olisi veronmaksajan ja luonnon etu, jos turha paperin kuljettaminen vähenisi minimiin.Itse olen tämän ryhtiliikkeen tehnyt. Ei tule juurikaan enää paperia.

    Pakettien osalta jotka tulevat ulkomailta, ei veronmaksajien pidä ottaa Postissa mitään tappioriskiä. Investoinnit ovat kalliita ja jos ei kisassa pärjätä, niin tiedämme kuka ne tappiot maksaa.

    Äänestä

  • Jos ei unohdeta pienempipalkkaisia teollisuusliiton tes alaisia pakettilajittelijoita vaan nostetaan heidän palkka samaan kuin nyt postilaisilla on, niin kaikilla olisi parempi palkka ja kilpailu yritysten välillä tulisi tasa-arvoiseksi palkkojen suhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pötypuhetta, että maahanmuuttajat tai pakolaiset olisivat huonompia työtekijöitä tai ihmisiä, noin yleensä. Typerää panettelua. Minun kokemuksen mukaan, he ovat aivan yhtä hyviä tai huonoja kuin me kantasuomalaiset. Ammattikoulutuksessa olen havainnut, että he pärjäävät, jopa paremmin kuin kotimaiset opiskelijat ja sama koskee työllistymistä. Osaavat ihmiset työllistyvät ja ovat haluttuja työntekijöitä.
    T. opettaja

    "maahanmuuttajat tai pakolaiset olisivat huonompia työtekijöitä tai ihmisiä"
    Tänne palstalle voi kyllä kirjoittaa ilman positiivista syrjintääkin, vaikka siitä näyttääkin tulleen maan tapa syystä, jota en millään pysty ymmärtämään.

    Äänestä

terroristi lakkolaiset tulevat nöyrästi töihin

Äänestä
  • onko+mielestäsi++suomalainen+terroristi+jos+on+ollut+30v.+postissa+töissä+palkka+2300€++olisivat+pudottaneet++palkan900€++ja+ottaneet+3+maitten+äo+määräärällä+"kengännumero"+töihin+ja+valtio+eli+muut+veronmaksajat+olisivat+maksaneet+75%+palkasta.+ja+omat+työttömäksi,+käytä+järkeäsi+ja+kokeile+itse+olla+postin+duunari,+häpeäisit++itsesi+suohon+syvimpään+silmäkkeeseen...ota+asioista+selvää+ennen+kuin+panettelet+työntekijöitä+terrositeiksi...sinun+sijassasi+kömpisin+takaisin+kivenkooloosi+....

    1Äänestä

Kohta alkaa yt-humpat. Kaksi asiaa tämä lakko ainakin muutti: en enää koskaan käytä postin pakettipalveluja enkä koskaan matkusta Suomen lipun alla liikennöivällä aluksella.

Äänestä
  • Minä en käytä koskaan enää tuotteita, jotka on tuotu Suomeen Suomen lopun alla seilaavalla aluksella.

    Äänestä

  • Posti ”palveluineen” on yksi asia. Minäkään en aio postin palveluita käyttää yhtään enempää kuin on pakko.
    Mutta tuollaisten jäykkien rasvaniskojen takia piti laajentaa tukilakkoihin. Muuten ei postin johto taipuisi. Kai sinä tämän ymmärrät?
    Mistä tuki saadaan? Postin johdolta? Työnantajan medialiitolta? Ei, vaan saman ammattiyhdistysliikkeen sisältä tietenkin. Kai sinä ymmärrät tämänkin?

    Ja laivayhtiöt antoivat kaikki mahdollisuudet vaihtaa/siirtää/peruuttaa ilman kuluja.

    Minä käytän oikein mielelläni vastausuudessakin suomalaisia laivoja, joilla on suomalainen henkilökunta. Siellä on oikeaa, sydämestä tulevaa asiakaspalvelua, ja ymmärretään (oikein) mitä asiakas sanoo.
    Vaikka puhun sujuvasti 16 eurooppalaista kieltä, en puhu viroa enkä venäjää, joten ”palvelu” noilla muilla laivoilla jää haaveeksi. Ja viestinnästä tiedotetaan vaikka mitä ja tapella saa, jos korvauksia haluaa esim. vessat tukossa ja haisevat koko laivan hyttiosastoilla -tyyppisillä risteilyillä. Ei kiitos ikinä enää. Vain suomalaisia laivoja minulle, kiitos, aina kun vain olen siellä päin maailmaa!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Posti ”palveluineen” on yksi asia. Minäkään en aio postin palveluita käyttää yhtään enempää kuin on pakko.
    Mutta tuollaisten jäykkien rasvaniskojen takia piti laajentaa tukilakkoihin. Muuten ei postin johto taipuisi. Kai sinä tämän ymmärrät?
    Mistä tuki saadaan? Postin johdolta? Työnantajan medialiitolta? Ei, vaan saman ammattiyhdistysliikkeen sisältä tietenkin. Kai sinä ymmärrät tämänkin?

    Ja laivayhtiöt antoivat kaikki mahdollisuudet vaihtaa/siirtää/peruuttaa ilman kuluja.

    Minä käytän oikein mielelläni vastausuudessakin suomalaisia laivoja, joilla on suomalainen henkilökunta. Siellä on oikeaa, sydämestä tulevaa asiakaspalvelua, ja ymmärretään (oikein) mitä asiakas sanoo.
    Vaikka puhun sujuvasti 16 eurooppalaista kieltä, en puhu viroa enkä venäjää, joten ”palvelu” noilla muilla laivoilla jää haaveeksi. Ja viestinnästä tiedotetaan vaikka mitä ja tapella saa, jos korvauksia haluaa esim. vessat tukossa ja haisevat koko laivan hyttiosastoilla -tyyppisillä risteilyillä. Ei kiitos ikinä enää. Vain suomalaisia laivoja minulle, kiitos, aina kun vain olen siellä päin maailmaa!

    Mainitse nimeltä joku Suomen lipun alla seilaava matkustajalaiva jolla on enimmäkseen suomalainen henkilökunta?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mainitse nimeltä joku Suomen lipun alla seilaava matkustajalaiva jolla on enimmäkseen suomalainen henkilökunta?

    wasa express

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    wasa express

    Silja Symphony Ruotsin lipun alla, eikä ymmärtänyt kahvilan työntekijä Suomea😡

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    wasa express

    Eckerö linja on vissiin ainoa suomalainen Tallinnan suunnan laiva.

    Äänestä

  • Pikkupomot pois jokaiselta suomen työpaikalta. Säästöt ovat todella suuria. Yt:T keskijohdolle ja pikku pomoille välittömästi.

    Äänestä

  • Kyllä, näin on , posti ja kesko kolhoosit saa lopettaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyllä, näin on , posti ja kesko kolhoosit saa lopettaa.

    joo,myös rakennus puolelta sais tehdä eliminointeja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mainitse nimeltä joku Suomen lipun alla seilaava matkustajalaiva jolla on enimmäkseen suomalainen henkilökunta?

    Tallin-Siljalla on joku laiva, joka on Suomen lipun alla. Tänään mainittiin mediassa. Voi olla IL tai jopa YLE:n tv-uutiset, en ole varma mistä mediasta oli kyse. Laivan nimi mainittiin.

    Se että henkilökunta ei ole suomalaista, on merkki mädästä palkkapolitiikasta, Suomen kansan etujen polkemisesta. Tällekin pitää saada joku loppu.
    Korvataan sitten johtajatkin halvoilla ulkomaalaisilla. Seuraava askel olisi virkamiesten vaihto matalapalkkaisiin. Sitten poliitikot varmaan vaihdettaisiin ... Veikkaan, että Venäjä mielellään kuulisi tämän kutsun.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eckerö linja on vissiin ainoa suomalainen Tallinnan suunnan laiva.

    Eikö Virolaiset ja Italialaiset nykyään omista nämä Siljat ja Vikingit, vaikka Suomen lipun alla seilaavatkin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä en käytä koskaan enää tuotteita, jotka on tuotu Suomeen Suomen lopun alla seilaavalla aluksella.

    Matut on lusmuja. Postilaiset on VALTION palkkalistoilla. Ovat tekevinään töitä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eckerö linja on vissiin ainoa suomalainen Tallinnan suunnan laiva.

    Tulin eilen Tallinnasta Viron lipun alla purjehtivalla Viking XPRS:illä. Ihan aikataulussa kulki kuten myös näyttivät kulkevan Tallinkin omistavat laivat. Sen sijaan sitä suomalaiseksi mainostettua Eckerö linjan laivaa ei näkynyt missään kun se oli tietysti Helsingissä satamassa. Samoin satamaan jäivät ruotsinlaivoista kaikki Suomen lipun alla purjehtivat laivat, siis myös Siljan ainoat Suomen lipun alla seilaavat laivat.

    En ollenkaan ihmettele että Vikingin herrat uhkaavat Merimiesunionin jatkuvan liikenteen häirinnän johdosta liputtaa uusimman laivansa muun kuin Suomen alusrekisteriin. Tätä menoa Suomen lipun alla kulkevat aluksen kannattaakin rekisteröidä muualle kuin Suomeen. Kiitos Merimiesunioni.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eikö Virolaiset ja Italialaiset nykyään omista nämä Siljat ja Vikingit, vaikka Suomen lipun alla seilaavatkin.

    Tallink ja Viking Line ovat pörssiyhtiöitä. Voisin itsekin halutessani ostaa osakkeita vaikka tänään ja ryhtyä osaomistajaksi. Tallinkia voisin jopa harkitakin, koska on alushankintojensa perusteella suomalaisempi yhtiö.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Eckerö linja on vissiin ainoa suomalainen Tallinnan suunnan laiva.

    "Nimestään huolimatta"

    Äänestä

Postin hallituksesta pitäisi karsia kuluja ja korvata "johtajat" halvemmilla maahanmuuttajilla. Niin kun on nähty, tässä työssä ei ihmeitä tarvitse osata, niin mielestäni tätä kannattaisi kokeilla.

1Äänestä

mitähän tekoa postilla on enää nykyjään kun postia pukkaa jatkuvasti lakosta huolimatta

Äänestä

Huru-ukot pelkäsivät joutuvansa pihalle Postin hallituksesta.

Äänestä
  • Taidat olla oikeassa. Tämä on ratkaisemassa postilakon umpisolmun. Rinteen hallituksella on "vapaudu vankilasta" kortti ja sitä lienee vähän vilautettu postipomojen nenien edessä. Saavat vähän haistella, miltä tuntuisi lähteä jääräpäisyyden vuoksi kilometritehtaalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Taidat olla oikeassa. Tämä on ratkaisemassa postilakon umpisolmun. Rinteen hallituksella on "vapaudu vankilasta" kortti ja sitä lienee vähän vilautettu postipomojen nenien edessä. Saavat vähän haistella, miltä tuntuisi lähteä jääräpäisyyden vuoksi kilometritehtaalle.

    no oletteko kurkkineet ikkunoista onko näkynyt kantajia työn touhussa siinä tapauksessa heti soitto 112 www.youtube.com/watch?v=RidNDGcM3fk

    Äänestä

Kannattaa katsoa illalla TV1 MOT klo 20.-00

MOT selvitti: Epäonnistuneita yrityskauppoja ja epäreilua hintakilpailua – näin Posti hukkasi miljooniaan.

Postin seikkailut Venäjällä, epäonnistuneet yrityskaupat ja laajentuminen logistiikkabisnekseen ovat tulleet maksamaan valtionyhtiölle jopa satoja miljoonia euroja.

Tappiollista logistiikkatoimintaa on rahoitettu perinteisen postipalvelun voitoilla, ilmenee MOT:n selvityksestä.

1Äänestä
  • Ja eikun postin johtoa on vaan palkittu kaikesta tuosta golf-osakkeilla ynnä muilla hyvyyksillä...

    Äänestä

  • Ja toimitusjohtaja kuittasi samalla melkein millin tästä kehitystyöstä johonka hänet oli palkattu siis tämä eronnut Malinen?

    Äänestä

  • Katsosottu on ja voi prk, että pitääkö meidän maksaa naapurinkin postin jako, niikun ennen annettiin heille voita leivän päälle, ja on maksettu yhtä että toista, alas kolhoosit,

    Äänestä

  • Tuli katsottua. Postin Venäjän seikkailuista kuulin jo paljon aiemmin, kai vuosia sitten. Sen jälkeen ei ole tietoja juuri tullut julkisuuteen, miten meni.

    Äänestä

  • Asiassa ei mitään uutta menee saman listan jatkoksi:
    Wärtsilä(meriteollisuus ja konepaja 80-luku),pankit(80-90lukujen taite), sonera ,olkiluoto,talvivaara ja fortumin seikkailut ulkomailla.
    faktat yhteenlaskettuna kivasti tullut takkiin :)..
    ehehe onpa masentavaa luettavaa

    Äänestä

JA tilanne rauhoittuu vain hetkeksi. Posti ilmoittaa alkavansa YT-neuvottelut, koska työt vähenevät koko ajan ja siirtyvät muiden toimijoiden haltuun. Tätä se lakkoilu teettää, mutta eipä tarvitse enää tehdä sitä vähääkään.

Äänestä
  • Posti jakoi mahtavat osingot.Postin johto valehteli kilpailijoidensa palkoista,jonka perusteella se yritti halventaa palkkoja työntekijä henkilöstöltään.Osti johtajilleen golfkentän. Seikkaili ulkomailla,jonne upposi miljoonia.Nosti johtajiensa palkat pilviin.Laiska johto ei ole viitsinyt etsiä korvaavia toimintoja digitalisaation edistyessä.Surullista ,että työntekijöiden pitää ravistella kelvotonta työnantajaa. Mutta Posti ala, on pienenevä ala,joten osan työntekijöistä on siirryttävä muille aloille.

    1Äänestä

Lisää tätä! mm Hoiva-alan neuvottelut alkavat pian. Tarpeeksi kova vaatimus ja kunnon neuvottelijat pöytään, niin voitte saadakin jotain konkreettista. Perinteinen hattu kädessä nöyristely pois ja reipas vaatimus tukijoineen tilalle. Sama koskee myös monia muita matalapalkka-aloja. esim. lastentarhanopettajat & henkilökunta, palo- ja pelastustoimi, poliisi, jne... Se on nyt, tai ei koskaan enää...

Äänestä

Myös kuljetusala voisi tarkistuttaa palkkatasonsa (=naurettavan alhainen)) AKT:lta luulisi löytyvän munaa laittaa myös oman maksavan jäsenistönsä palkka-asiat kuntoon.

Äänestä

Metallipuoli voisi myös hieman viilata palkkojaan ylöspäin. SAK ja metalliliitto ovat kiltisti tyytyneet lähes tyhjään jo vuosia. Miksi me maksamme liittoon, jos saamme nollaa? Tyhjän saa pyytämättäkin.

Äänestä
  • Raskas paperi on pitänyt palkkamalttia yli 10 vuotta. Alkaa olla tarkistusten aika

    Äänestä

Elintarvikeala on oikeasti todellinen matalapalkkakuoppa. Nyt maltillisuus pois ja pellit auki. Näillä palkoilla ei edes köyhästä elämästä selviä hengissä.

Äänestä
  • Hypätään MARKKAAN,;;KAIKKIPALKAT ,Y:MUUT KUUSINKERTAISTUU, euro pois,,,MARKKA KÄYTTÖÖN

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hypätään MARKKAAN,;;KAIKKIPALKAT ,Y:MUUT KUUSINKERTAISTUU, euro pois,,,MARKKA KÄYTTÖÖN

    Ja todellinen kurjuus takaisin! Itsellä varallisuus kuusin kertaistunut euroa aikana.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja todellinen kurjuus takaisin! Itsellä varallisuus kuusin kertaistunut euroa aikana.

    Siksi maassa onkin työttömyyttä ja paljon eriarvoisuutta. Matalan inflaation aikana jotkut kärsivät, varmaan matalapalkka-alojen työntekijät.

    Vain Saksa ja Hollanti ovat kestäneet vahvan euron, muut euromaat eivät ole oikein pärjäneet. Tästä tuli joku viikko sitten ohjelma tv:ssä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja todellinen kurjuus takaisin! Itsellä varallisuus kuusin kertaistunut euroa aikana.

    Niin, ja oikeinkirjoitus ei ole vieläkään kohdillaan. Ei sivistystä saa edes rahalla

    Äänestä

Posti on itse ongelmansa aiheuttanut järjettömillä postimaksuilla.

Nostetaan postimaksuja ja sitten ihmetellään kun kirjeitä ei lähetetä. Ratkaisuna sitten nostetaan postimaksuja lisää. Mitä tapahtuu? Kirjeitä lähetetään tietenkin vähemmän, mutta posti ei älyä syytä vieläkään.

1Äänestä
  • Niinpä

    Äänestä

Postin hallituksen yt.-neuvottelu voisi aloittaa sen hallituksesta, en paremminkaan sano, tämän sopan jälkeen.

Kannattaa katsoa illalla TV1 MOT klo 20.-00

MOT selvitti: Epäonnistuneita yrityskauppoja ja epäreilua hintakilpailua – näin Posti hukkasi miljooniaan.

Postin seikkailut Venäjällä, epäonnistuneet yrityskaupat ja laajentuminen logistiikkabisnekseen ovat tulleet maksamaan valtionyhtiölle jopa satoja miljoonia euroja.

Tappiollista logistiikkatoimintaa on rahoitettu perinteisen postipalvelun voitoilla, ilmenee MOT:n selvityksestä.

Äänestä

postin pomot hukkasivat ulkomaan bisneksissä miljoonia.. niiden pomojen palkat..nyt duunarit - veron maksajat kenties joutuvat maksu miehiksi...

Äänestä

Johan oli aikakin. Siinä oli taas kova yritys Postilla alkaa käyttämään orjatyövoimaa. Noille orjayhteiskunnan hamuajille ei pidä antaa koskaan periksi, siitä napsahti voitto duunareille taas kunnon työtaistelulla. Siinäpähän postipomot nielevät tappionsa ja nuolevat haavojansa mokomatkin yhteiskunnan hajoittajat! Demarit ei kyllä loistaneet tässä casessa, porvarileiriin kun ovat siirtymässä ja kohtahan siirtyvät ikuiseen oppositioon!

Äänestä

Ei postin johto välitä paskaakaan vaikka olisivat olleet loppuvuoden lakossa ei se millään tavalla vaikuta johdon palkkioihin tai bonuksiin.

Äänestä
  • Kyllä välittää. Postin johto ei voi olla kovinkaan varma työpaikkojensa säilymisestä. Jos lukko ei tunnu aujevan, vaihdetaan lukkoseppää. Niinhän lätkä- ja futisjoukkueetkin tekevät. Valmentaja menee aina ensimmäisenä vaihtoon, kun ongelmat kasaantuvat.

    Äänestä

Aina kannattaa potkia köyhää ja vetää miljoonapalkkaa. Suomi alkaa olla tässä hommassa samassa ökyluokassa muiden maiden kanssa taas. Mikään ei riitä.

Äänestä

Tosin juuri ilmoitettiin että junatkin menee lakkoon 2.12.

Äänestä
  • Varmaan peruvat sen jos tämä nyt virallistetaan.

    Äänestä

  • Kekkonen takaisin!

    ---
    1945 uhkasivat veturimiehet mennä lakkoon ja pysäyttää sotakorvausten kuljetukset Neuvostoliittoon. Paasikivi uhkasi kutsua miehet ylimääräisiin kertausharjoituksiin, jos nämä eivät tottele ja alkavat lakkoilla. Lakko ei ehtinyt alkaa, vaan kuljetukset jatkuivat normaalisti. Paasikivi kusetti veturimiehiä, sillä valvontakomissio oli kieltänyt Suomelta kaikenlaiset kertausharjoitukset ja muun sotilastoiminan. Veturimiehet eivät sitä ilmeisesti tienneet. Kekkonen toimi tuolloin oikeusministerinä.

    Toukokuussa 1950 alkoi veturimiesten lakko. Kekkonen kutsui veturimiehet ylimääräisiin kertausharjoituksiin. Enää ei valvontakomission (eli NL:n) määräykset olleet voimassa Veturimiehet tulivat, mutta kieltäytyivät ajamasta vetureita. Kekkonen lähetti miehet kotiin. Veturimiehiä uhkailtiin niskoittelusyytteillä. Veturimiehet pelästyivät ja sopivat Kekkosen kanssa palaavansa töihin, jos syytteitä sotaväen rikoslain nojalla ei nosteta. Enää ei veturimiehillä ollut muita vaatimuksia, vaan he palasivat töihin. Lakko ehti kestää vajaan viikon.

    1976 veturimiehet halusivat eläkeikänsä laskevan 63 vuodesta 58 vuoteen. Lakko loppui siihen, kun Kekkonen kieltäytyi jo etukäteen vahvistamasta lainmuutosta, jos sellainen hänelle esiteltäisiin. Veturimiehet antoivat periksi ja palasivat töihin!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kekkonen takaisin!

    Luethan historiani tarkemmin.

    Äänestä

Huhu puheet ei riitä.

Äänestä

Kysyn vaan postin johdolta ..kannattiko ..itse ainakin yritän käyttää mahdollisimman vähän postin palveluja ..mut hyvä jos työntekijät saa paremman liiton ja palkan ...

Äänestä
  • AY tosin... vie teiltä ne työt. YT kevät tulossa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    AY tosin... vie teiltä ne työt. YT kevät tulossa.

    Sittenhän ay voi palkata meidät varastamiinsa hommiin. Ihanaa nähdä kuinka huolissaan perussuomalaiset ovatkaan tesseistä, jotka turvaavat palkkatason jolla tulee toimeen. Lisää vaan tälläisia yleislakko vaatimuksia niiden tueksi, niin eiköhän työnantajat ala uskoa. Mikäköhän perussuomalaisten hallitsema ay-liitto/tms. ottaisi vetovastuun?

    Äänestä

Kumma kun pau ei tiedä sopimuksesta mitään. Lakko ei lopu ennenkuin molemmat osapuolet ovat laittaneet nimen paperiin!

Äänestä

Posti. Minulle sopisi parhaisten että posti jaettaisiin kerran viikossa. Jäisi neljä
käyntiä postilaatikolla pois.

Äänestä
  • Ammattiliitot voisi lakkauttaa, ei menisi rahaa neuvotteluihinkaan. EN tarvitse ammattiliiittoja mihinkään. Ehkä paskahuussiin kuivikkeksi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ammattiliitot voisi lakkauttaa, ei menisi rahaa neuvotteluihinkaan. EN tarvitse ammattiliiittoja mihinkään. Ehkä paskahuussiin kuivikkeksi.

    Olet "viisas " kansalainen.

    Äänestä

  • Taidat vaan olla laiska kun et jaksa postilaatikolla käydä kuin kerran viikossa?

    Äänestä

Postin omistaa valtio eli kansa!! Minkä ylin johto on Suomen hallituksen omistajaohjauksesta vastaava ministeri/hallitus, sekä kansanedustajista koottu hallintoneuvosto.

Ensi keväänä viimeistään voi kysyä työttömiksi jääneiltä, kannattiko?
Sillä Suomi kuuluu EUhun ja EUmaihin kuuluvat firmat, ulkomaisilla halpatyöntekijöillään, aivan vapaasti tuoda palvelunsa. Niin posti-, paketti-, kuin muutkin tavarankuljetukset.

Ikävintä tässä on , että duunarit/AL:t maksoi ja äänesti vihervasemmistohallituksen valtaan. Luullen heidän ajavan heidän etuja. Karmivalla tavalla tulivat ja tulevat huomaamaan, että omat tuhoaa niin työpaikat kuin liittojen vallan. Vallan himossaan halutessaan olla EUssa "kokoaan suurempia" poliitikkoja.

Äänestä
  • Ammattiliiot kunniaan mieheni erehtyi meneen töihin.Loispummille 3kk ilman palkkaa työkkäri oli sitä mieltä ettei voi irtisanoutua.Mieheni raskaan työn raataja.Soitti liittoon sieltä asianajana neuvoi ja antoi ohjeet silloin ei ollu meillä nettiä Poikkesin pankkiin ja puhelin tilanteesta.Virkailijat auttoi meitä Meillä näin.

    Äänestä

  • Ja kokkareetko ne muka ajattelee duunareita?? HAH, ei todellakaan!

    Äänestä

  • Oli niin tai näin, niin kokoomuksen "häntä-heikit" pitää erottaa valtionyhtiöiden hallituksista kuppaamasta valtion, siis kansalaisten verovaroja.

    Äänestä

Siinä nähdään Postin johdon ammattitaidottomuus. Postin hallituksen kuuluu erota näiden tappioiden jälkeen. Heidän omaisuus on laitettava hukkaamiskieltoon. Kaikki maksettava työntekijöille minkä menettivät ja liittojen lakkoavustukset veloitettava postin hallituksen omista varoista. Aiheuttivat niin suuren menetyksen koko yhteiskunnalle. Harkittava myös valtakunnan oikeuden käsittelyä. YK sopimuksien noudattamatta jättäminen työntekijöiden oikeuksista.

Äänestä

Minulle taas sopii vaikka vuoden lakko, jos vain palkankorotuksia tulee, mitä suurempia ovat korotukset, sitä enemmän työeläkkeet nousevat.

Äänestä

Tuo on taas iltalehden höpötyksiä, muualla sanotaan että lakko saattaa loppua jo tänään. IL vääristää nää jutut aina.

Äänestä
  • Eikö se ole päätetty että 22 joulukuuta loppuu.

    Äänestä

Ihan nynnyjä koko postin kaarti

Äänestä

Hienoa. Onnea PAU:lle ja Posti johto vaihtoon!

Äänestä

Demarien ja Paateron sekoilu tuli nyt Suomelle tosi kalliiksi. Taas saa hävetä demareita!

:(

Äänestä

Kannattiko mikä? Kannattiko mennä Venäjälle, jossa Itella eli Suomen posti tekee satojen miljoonien tappiota joka vuosi. Ja nämä tappiot kompensoidaan palvelujen alasajona Suomessa sekä postin henkilökunnan huonoina palkkoina.
Mistä tämä johtuu? Huonosta ja ammattitaidottomasta johdosta. Tavallisessa yrityksessä johdon toiminta malli on joko tulos tai ulos.
Mutta ei postissa, jonka hallitus ja omistaja ohjaus on myös monen poliitikon suojatyöpaikka.

Äänestä

Demari joutui käpälälautaan Normaalisti omistaja määrää mitä tehdään. Takaisinvedossakin. Nyt sensijaan jouduttiinkin peittelemään taaperon tekemisiä.

Äänestä

Häkämies EK itkee jälleen krokon kyyneleitä, kun hänen junailemansa ay alasajo ja halpatyövoimamalli karahtaa kiville. Voiko tollasia perseestä revästyjä medialiiton kaltasia työehtosopimuksia junailla vaikka EK:n ostaman porukan kanssa kuka vaan, millon vaan?

Äänestä
  • Niinpä

    Äänestä

  • Nyt irtisanokaa kaikki lehtitilauksenne, niin joutuu medialiitto elättämään itsensä oikeilla töillä eikä toisten selkänahast

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nyt irtisanokaa kaikki lehtitilauksenne, niin joutuu medialiitto elättämään itsensä oikeilla töillä eikä toisten selkänahast

    Asiasta vaarin, olin sanonut kaikki lehtitilaukseni (11 kpl) irti jo ennen lakkoa. Varmaan monen moni toteuttanut saman asian. Kiitos heille.

    Äänestä

EK haluaa murskata kaikki AY liikkeet jotta voivat korottaa pomojen palkkoja ja optioita ja haaveena kaikilla tuo 8,90€ palkka sekä kesälomat pois.Mutta AY liike tulee murskaamana EK:n kokonaan kun optiot valuu nollille lakkojen takai ja niitä on tulossa paljon lisää.Paun asia vaan yksi pienimmistä.
https://www.sak.fi/ajankohtaista/liittokierros-2019-2020

Äänestä
  • Omistava- ja yläluokka tottui 12 vuoden aikana niin kovin noihin laman aikanakin velkarahalla(> 50 mrd.) tajuttomia määriä miljonäärejä tuottaneisiin "rakenteisiin", että on kauhea kolaus kun ei enää vuodessa saakkaan kuin 500 000€ millin(1 milj.€) sijaan. Postilaisten kaltaiset palkanalennuksethan olisivat kiva lisä noihin tuloihin, mutta on tainnu tulla pää vetävän käteen.

    Äänestä

  • EK:lla ei ole isänmaata. Heidän isänmaansa ja arvojensa perusta on eliitin haltuun yhä enemmän keskittyvä moraaliton raha.

    Äänestä

Nämä kyrvät joutas pikkuhiljaa päästä sopuun, tässä alkaa keittää yhdellä jos toisellakin. On se nyt saatana kumma että ei edes pakettia saa noutopisteestä vaikka on ilmoitus tullut saapuneesta lähetyksestä. Turha reissu oli ajaa 20 kilometriä yhteensä, kun lähetys jäi hyllyyn. Näistä jos voi hakea korvauksia, niin sen verran vittumainen olen että varmasti sitä haen, kestäköön perkeleen käsittely vaikka hamaan loppuun asti.

Postin palveluiden käyttö pakettien lähettämisen suhteen loppu multa tähän, saavat hukkua omaan paskaansa mun puolesta. Yks vitun valtion pelleyritys.

Äänestä
  • Onpa hirveetä jos joku paketti jää saamatta. Itse ostan kaiken kivijalkakaupasta. Sitä mitä kivijalasta ei löydy ei tarvitse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onpa hirveetä jos joku paketti jää saamatta. Itse ostan kaiken kivijalkakaupasta. Sitä mitä kivijalasta ei löydy ei tarvitse.

    Sitä mitä saa netistä, ei löydy kivijalkakaupasta ja sitä nimenomaan tässä tarvitsee ja odottaa. Paska trollaus muuten, mutta pitipähän tarttua.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onpa hirveetä jos joku paketti jää saamatta. Itse ostan kaiken kivijalkakaupasta. Sitä mitä kivijalasta ei löydy ei tarvitse.

    Ei tullut mieleen, että yrittäjällä tai toiminimenpitäjällä saattaa olla tarve tilata netistäkin tavaraa - varsinkaan kun erikoistuotteita tai komponentteja ei saa mistään "kivijalkakaupasta".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sitä mitä saa netistä, ei löydy kivijalkakaupasta ja sitä nimenomaan tässä tarvitsee ja odottaa. Paska trollaus muuten, mutta pitipähän tarttua.

    Sitten ei voi mitään. Itse pärjään hyvin pelkän kivijalkakaupan tarjonnalla. Sitä mitä ei ole ei tarvitse.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei tullut mieleen, että yrittäjällä tai toiminimenpitäjällä saattaa olla tarve tilata netistäkin tavaraa - varsinkaan kun erikoistuotteita tai komponentteja ei saa mistään "kivijalkakaupasta".

    Aika onneton liike mikäli joutuu netistä tilaamaan. Normaali kivijalkaliike hankkii kauppatavaransa tukkurilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Aika onneton liike mikäli joutuu netistä tilaamaan. Normaali kivijalkaliike hankkii kauppatavaransa tukkurilta.

    Oletko liikkeen yrittäjä? Teetkö töitä toiminimellä? Jos et, niin pidä leipäläpi kiinni. Tuskin tajuat tukkurilta tilaamisesta paskan vertaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Onpa hirveetä jos joku paketti jää saamatta. Itse ostan kaiken kivijalkakaupasta. Sitä mitä kivijalasta ei löydy ei tarvitse.

    Ostamalla kivijalkakaupsta, hän tukisi suomalaista työtä. Mutta hän onkin muista välittämätön, omaa etua ajava ja isämaaton globalisaation kannattaja, jolle hyvinvointivaltio ja muiden kansalaisten hyvinvointi on yhdentekevää.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ostamalla kivijalkakaupsta, hän tukisi suomalaista työtä. Mutta hän onkin muista välittämätön, omaa etua ajava ja isämaaton globalisaation kannattaja, jolle hyvinvointivaltio ja muiden kansalaisten hyvinvointi on yhdentekevää.

    Minun kaupassa ei ole kuin kivijalka ja senkin purkavat tulevan rakentamisen tieltä. On se niin väärin. Lumen alla ei ole yhtään pakettia.

    Äänestä

Nyt on tullut joitain ilmaisia lehtiä rikkureiden jakamana . Ovessani on > Ei mainoksia vain ilmaislehdet.

Äänestä

Entä jos kaikki työntekijät tekee puolta hitaammin kun palkka putoaa 8,90 € tunnissa. Silloin on palkattava puolet lisää niin eikös ojalan laskuopin mukaan mene rahaa enemmän. Eikä rasitu niin paljon.
Sos järjestelmä uusittava täysin sitten kun rahaa pakko pyytää lisää koska ei täyty tuloraja elämiseen noilla palkoilla. Eli veronmaksajat maksaa .

Äänestä

Postin johdon toiminta on ollut viimeiset viisi vuotta pelkkää kyykyttämistä ja sanelupolitiikkaa. Tällä ja ilman selkeää suuntaa olevilla "ideoilla" on poukkoiltu excel -taulukoita lisäten ja tuoden jos jonkinlaisia uusia palveluja (häiriten työrauhaa...) ilman että on kysytty työntekijöiden mielipidettä. Rahaa poltetaan toisaalla surutta ja tavallinen duunari ja postin asiakkaat kärsii.

Eilisen MOT -ohjelma paljasti suurelta osaltaan tämän Postin poukkoilun. Postin johdossa on ihmisiä jotka eivät vain osaa katsoa olemassa olevia lukuja oikein eikä heillä ole mitään kokemuspohjaa ruohonjuuritason postinjakelusta.

Kirjeet vähenevät mutta niiden osuus jaettavasta lähetysmäärästä on vain 4 (neljä) prosenttia. Työntekijöiden määrä on joissakin toimipaikkoissa kymmenessä vuodessa jopa puoliintunut. Suomi ei maantieteelisesti tuona aika ei kuitenkaan ole supistunut. Syy miksi postia jää joka päivä jakamatta tuhansista talouksista on väen vähyys. Posti johto on toiminnallaan (tahallisesti) ajamassa perinteistä postinjakelua alas vedoten digilisaatioon.

Ja mitä tulee lakkotilanteeseen; Postia ei pätkääkään kiinnosta yleispalveluvelvoitteen määräämät asiat eli nuo kirjeet (eikä myöskään Aku Ankat jne jne). Pakettien eteen tehdään nytkin paljon töitä että ne saataisiin perille ja niiden seuranta postin päivittäisessä toiminnassa on tärkeintä. Niin kauan kun paketit kulkee niin kauan lakkoillaan.

Äänestä
  • SDP:tä eikä Ay liikettä ei tunnu kiinnostavan pätkääkään, että jättävät kaikki loput pakettilajittelija teollisuusliiton tessin alle kiduskelemaan pikkupalkalla

    Äänestä

..näinpä se menee...herrahississä noustaan pari pykälää yli osaamistason ettei ymmärrys enää riitä..ja sotkut saa lopputilin jälkeen selvittää joku toinen..vaan aikamoisen revohkan ehti kaikkine venäjänsotkuineen aikaansaada ..kaikesta kolopallon peluusta huolimatta..

Äänestä

Rinne ajoi vain noiden eliittipakettilajittelijoiden palkka-asioita. Unohti pitkään teollisuusliiton tessillä tehneet pakettilajittelijat jatkamaan torkeän pienellä palkalla. Ihmetyttää kun Ay liike aloittikin tukilakot noiden 700 lajittelijan suurempien palkkojen puolesta ja unohti kaikki loput pakettilajittelijat pikkupalkalle jolla ei elä. Missä on oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo konkreettisesti kun SDP tai Ay toimii käytännön asioissa. Ei ainakaan palkka-asioissa, eikä tukilakoissa.

Äänestä

No miksei kannattaisi jatkossakin kokeilla, kun toiminnalla on demareidenkin täysi tuki. Kysykää vaikka Paaterolta.

Äänestä
  • Tulevaisuuden suhteen minua ja vahingoniloani kiinnostaa kaikkein eniten se, onko demareilla äänestäjien tuki enää? Paljonko on kannatus laskenut tulevissa gallupeissa?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Huhupuheiden mukaan pakettijengi palaa PAU:n sopimukseen.

Kysymys jonka voi esittää Postin johdolle kuuluu, että kannattiko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu