Ristiriitainen usko

Raamattuun ja kirkon opetukseen perustuva usko on alkujaan ristiriitainen. Toisaalta Kristus kuulemma saavuttaa "suuren voiton", toisaalta edessä on "suuri luopumus".

Aikaisemmin jotkut vielä olivat voiton kanalla. Nyt jo palstan änkyrätkin ovat taipuneet luopumuksen kannalle ja myöntävät, että evankelioiminen eli lähetyskäsky on kokenut rökäletappion.

Painopiste onkin vahingonilossa, kun sanoma ei ole uskottava: ollaan menossa taivaaseen, kun te suuri enemmistö olette menossa helvettin.

36

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suuunnilleen näin.

      Ja aina on puhuttu suuresta herätyksestä, mutta tosiasiassa Suomessa uskovien määrä on pudonnut rajusti.

    • Juuri näin, nykyisin kun ihmiset osaavat lukea ja arvioida tilannetta ilman pelkoa, ei kirkkoisien alkuvuosisadoilla hyväksyttyyn Raamattuun tarvitse suhtautua muuten kuin näin.

      • Alkujaan on syy ihmisen kummallisessa "kyvyssä" pitää toisensa poissulkevia selityksiä yhtaikaa totena. Niin kauan, kuin kristinusko oli vielä voimissaan, sekä suuri voitto -teoriaa että suuri luopumus -teoriaa propagoitiin molempia väkevästi, ja ihmiset uskoivat molemmat.

        Kun "voittovoiman" tilalle hiipinyt vahingonilo, tosin aiheeton.

        x x x

        Ihmisen vastaava ajattelu näkyy myös läketieteessä. Ennen mikrobien löytämistä uskottiin flunssasairauksien johtuvan vilustumisesta. Kuvitelma sai tietysti vauhtia siitä, että sairauden alussa tunnetaan vilunväristyksiä, ja kuka ei olisi oikeastikin tuntenut vilua ennen sairautta muutenkin.

        Kun sitten havattiin, että sairaus johtuu vain ja yksinomaan mikrobitartunnasta, ja tieteellisin kokein varmistettiin, ettei sillä ollut minkäänlaista yhteyttä vilustumiseen, ei se suinkaan tappanut entistä teoriaa edes lääkärien keskuudessa.

      • Anonyymi
        Firdawsi kirjoitti:

        Alkujaan on syy ihmisen kummallisessa "kyvyssä" pitää toisensa poissulkevia selityksiä yhtaikaa totena. Niin kauan, kuin kristinusko oli vielä voimissaan, sekä suuri voitto -teoriaa että suuri luopumus -teoriaa propagoitiin molempia väkevästi, ja ihmiset uskoivat molemmat.

        Säälittävää luettavaa kun ateisti kuvittelee ymmärtävänsä jotain Raamatusta ja kaksi samanlaista älykääpiöö komppaa.

        Eikö itsensä kylmettäminen laske immuniteettia? Niin mikrobin hyökkäys, jonka elimistö muuten olisi torjunut ennen mitään oireita, puhkeaakin sairaudeksi. Siinä tapauksessa voidaan todeta, että sairastuminen vaatii aina mikrobin, mutta vilustumisella olisi silti yhteys sairastumiseen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Säälittävää luettavaa kun ateisti kuvittelee ymmärtävänsä jotain Raamatusta ja kaksi samanlaista älykääpiöö komppaa.

        Raamattu on täynnä ihmisten ajatuksia ja oletuksia sekä tarinoita.

        Se on ainoa mitä Raamatusta on hyvä tietää.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö itsensä kylmettäminen laske immuniteettia? Niin mikrobin hyökkäys, jonka elimistö muuten olisi torjunut ennen mitään oireita, puhkeaakin sairaudeksi. Siinä tapauksessa voidaan todeta, että sairastuminen vaatii aina mikrobin, mutta vilustumisella olisi silti yhteys sairastumiseen.

        Englannissa tehtiin koe immuniteetin mahdollisen muutoksen havaitsemiseksi.

        Vapaaehtoiset jaettiin kahteen ryhmään. Toinen pantiin ulos värjottelemään riittämättömissä vaatteissa, toinen sisälle miellyttävissä ja lampimissä oloissa. Molemmille ryhmille annettiin ruiskeena koktail viruksia. Sairastumisprosentti oli sama.

        Nykyiset tutkimuseettiset periaatteet estäisivät tällaiset tutkimukset, mutta vakuuttavia ne aikoinaan olivat.

        Se mikä ei tapa niin vahvistaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se mikä ei tapa niin vahvistaa.

        Ymmärsinkö nyt oikein? Koska tupakoitsija ei kuole heti, tupakointi tekee hänet entistä vahvemmaksi.

    • Anonyymi

      Tuollaiseenkin johtopäätökseen voi päätyä, jos uskonnon käsitteet menevät päässä täysin sekaisin.:) Kuten esim. tämän nykyisen elämän ja iäisyyden ero. Uskonnon aikakäsitys on pitempi kuin tämän elämän. Ja voittajat sekä häviäjät selviävät vasta viimeisellä tuomiolla.

      • Raamatun tuomiopäivä on kuvattu Matt. 25: 31-46.

      • Anonyymi
        sage8 kirjoitti:

        Raamatun tuomiopäivä on kuvattu Matt. 25: 31-46.

        Mitä siitä haluat sanoa?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mitä siitä haluat sanoa?

        En mitään, usko.vainen.

      • Anonyymi
        sage8 kirjoitti:

        En mitään, usko.vainen.

        Sitähän minäkin, ettei sinulla ole nytkään mitään sanotaavaa. Nikkikyttäilet ja möliset vaan.

    • Anonyymi

      "evankelioiminen eli lähetyskäsky on kokenut rökäletappion."

      Yksi suuri tähän on se ettei kristinuskoa enää ole levitetty miekan avulla. Kristinuskohan saa kiittää levinnäisyyttään ja asemaansa siitä että siitä tuli aikanaan Rooman ainoa hyväksytty uskonto joka asema varmistettiin väkivalloin kuten myös siitä eteenpäin historian saatossa. Ns. aitouskovatkin jotka toteavat ettei väkivalta kuulu "oikeaan" kristinuskoon ovat täysin rinnoin kuitenkin puolustamassa noiden aikaisempien sukupolvien saatossa kristinuskon saamaa rikoshyötyä. "Suuri luopumus" ei ole muuta kuin sitä että kupla puhkeaa.

      • Aitouskovat eivät koskaan ole turvauutneet miekkaan mutta kirkko on.

      • Anonyymi
        Daavidintähti kirjoitti:

        Aitouskovat eivät koskaan ole turvauutneet miekkaan mutta kirkko on.

        Miksi usko.vainen on palannut entiseen upeaan logoonsa?

        Syynä lienee syvällinen ja yli-inhimillinen salavaatimattomuus. Mitä upeammalla logolla esiiintyy, sitä vähemmän luullaan vaatimattomaksi ja sitä enemmän voi olla vaatimaton salaa.

        Miksi sinä et kirjoita rekatulla nikilläsi?

      • Anonyymi
        keskustellaan kirjoitti:

        Miksi sinä et kirjoita rekatulla nikilläsi?

        Tunnistat minut kyllä itse antamallasi nimellä Kurreliini, oi jalo ja upea Daavidintähti, OksastettuOksa, usko.vainen ym. sekä lukuisia rekkaamattomia käyttänyt.

        Nimesi ja kekseliäs ja muilta huomaamatta jäävä tyylisi vastata kysymyksellä, suorastaan häikäisevät nerokkuudellaan. Todella vaatimaton ylentää itsensä tullakseen alennetuksi.

      • Anonyymi
        Daavidintähti kirjoitti:

        Aitouskovat eivät koskaan ole turvauutneet miekkaan mutta kirkko on.

        Tarkoittaako paluusi entiseen upeaan logoosi myös paluuta entisiin oppeihisi. Seuraamisesi on vaikeaa. Koska olet aina oikeassa, ja toisin ajatteleva joutuu helvettiin, on vaikea pysyä muutoksen tahdissa.

        Oppikirjasi on ikuisesti muuttumatonta jumalansanaa, jota ei voi edes tulkita, vaan on luettava sellaisenaan. Mutta silti esität varmana totuutena eri aikoina erilaisia näkemyksiä.

        Luikurimaisen esiintymisesi salii se, ettei kukaan täysjärkinen lähde etsimään suunnattomalla vaivalla vanhoja sanomisiasi, mutta on meillä kyllä muisti.

        Kurreliini

      • Daavidintähti kirjoitti:

        Aitouskovat eivät koskaan ole turvauutneet miekkaan mutta kirkko on.

        Tämäkin nimimerkki on pelastettu, joko kohta tapaus Lettas on selvitetty Pasilan toimesta?

      • Anonyymi
        MrMorden_ kirjoitti:

        Tämäkin nimimerkki on pelastettu, joko kohta tapaus Lettas on selvitetty Pasilan toimesta?

        Kyllä on. Sinä rekisteröit Iettas.

      • Daavidintähti kirjoitti:

        Aitouskovat eivät koskaan ole turvauutneet miekkaan mutta kirkko on.

        Munkin rupes tekee mieli entistä upeeta logoo, mut sit mä otin viel hienomman. Eiks oo upee? Jäät kyl kakkoseks. Mut sillee ei tarvii teeskennellä vaatimatonta, kun on julkisestikin kakkonen.
        -Kurrreliini

      • Daavidintähti kirjoitti:

        Aitouskovat eivät koskaan ole turvauutneet miekkaan mutta kirkko on.

        Oon mä kyl aatellu, et kun ottaa huomioon myös niin sanotut yleiset syyt, niin onkse se ihan oikein pilkata tota ressukkimiestä. Kyl siin omis suoraan sanoen pyrkii rypistyyn. Mut taas jos muistaa n.s. erityiset syyt, eli miten se on käyttäytyny toisia ihmisiä kohtaan, tulee siihen tulokseen, et eihän sitä asiallinen tyyli hillitse, tosin ei riittävästi edes vinoilu.

        Siks oon päätyny kompromissiin, välillä pilkkaan ja välillä pidän pitkääkin taukoa.
        - Kurreliini

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tunnistat minut kyllä itse antamallasi nimellä Kurreliini, oi jalo ja upea Daavidintähti, OksastettuOksa, usko.vainen ym. sekä lukuisia rekkaamattomia käyttänyt.

        Nimesi ja kekseliäs ja muilta huomaamatta jäävä tyylisi vastata kysymyksellä, suorastaan häikäisevät nerokkuudellaan. Todella vaatimaton ylentää itsensä tullakseen alennetuksi.

        Rekkaa itsekin nikkejä niin ei tarvitse muita karehtia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Rekkaa itsekin nikkejä niin ei tarvitse muita karehtia.

        Voi, voi, meni jo omatunto rypylle siitäkin, että otin muuaan tähden innoittamana hienon logon. En toki rohkene sinua kaikessa matkia, mutta kiinnitän kyllä ansaittua huomiota upeisiin logoihisi ja ylväisiin puheisiisi.

        Tosi ovelaa piilottaa todellinen vaatimattomuutensa näennäiseen itsensä korottamiseen.

    • Anonyymi

      Ne voitot ja tappiot lasketaan vasta sitten, kun viimeinen tuomio on pidetty. Tätä aloittaja ei tunnu käsittävän.

      • Tuollaista ne uskonnot ovat ihmisille syöttäneet.

        Ei mene enää läpi.

    • Anonyymi

      Kamelikansan sadut ei kuulu sivistykseen.

      • Siinä on sellainenkin mutka, ettei vanhempina aikoina, joista raamatun kertomuksia oltiin kertovinaan, ei vielä kameleja ollut, mutta aikoina, joilloin tarinoita kerrottiin, oli jo.

    • Anonyymi

      Juutalaisiin kohdistuva vihapuhe on evankeliumin suurin, jopa taivaaseen asti ulottuva synti, sille ei ole armoa, eikä anteeksiantoa, eikä mitään sovitusta, se pitää vain lopettaa.

      Se seuraukset ovat olleet hirvittävät yhden kansan kestää ja sietää.

    • Asia ei kuulune käytävään keskusteluun, mutta on täysin yksiselitteinen: kaikenlaisessa rasismissa vallitkoon nollatoleranssi, vaikka se olisi vain muinoin koodatun toistamista.

      • Anonyymi

        Juuri näin.

    • Anonyymi

      Nyt se on tehty, usko on todettu ristiriitaiseksi. Jeee, loistavaa Firdawsi!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      > Raamattuun ja kirkon opetukseen perustuva usko on alkujaan ristiriitainen.

      Onneksi Raamattu ei kuteinakaan ole ristiriitainen, vaikka moni ateisti väittääkin muuta. Raamattu on ristiriitainen ainoastaan, jos henkilö ei pysy totuudessa.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      240
      45291
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11223
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      179
      10827
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9691
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8508
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6501
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3190
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2202
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      32
      1525
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1490
    Aihe