Boliviassa korkeat armeijan upseerit ottivat vallan hiljaisessa kaappauksessa. Kaappaajat laativat lakeja entisen hallinnon virkamiesten työn vaikeuttamiseksi. Ensi töikseen uusi hallinto katkaisi suhteet Venezuelaan ja Kuubaan.
Vastaukset 8
- Anonyymi
Boliviassa on maailman suurin litium malmikenttä. Pohjoisesta on löytynyt öljyä.
Litium tuotanto on ollut valtion yhtiön hallinnassa.
Kehittynyt kapitalismi ei salli niiden voittojen jäävän Boliviaan. Tästä lienee kysymys. https://fi.wikipedia.org/wiki/Bolivia
Bolivia on entinen Espanjan siirtomaa. Maassa alkuperäisväestö on enemmistönä ainoana Amerikan valtiona.
Historiaa siivittää siirtomaariisto ja viime vuosisadan lopulla oikeisto-vasemmisto akselin valtakamppailu.
Moralesin hallituskaudella alkuperäisväestön asema on parantunut. Maa on kyennyt tekemään sosiaalisia uudistuksia.
Uusi hallinto pokkuroi ensitöikseen USA:n suuntaan. Maaperän rikkaudet kansan käsissä ovat vaarassa.- Anonyymi
Tuossakin maassa asiat olivat päinpersettä, ihan kokonaan. Joten kansan oli pakko ottaa ohjat omiin käsiinsä ja määrätä uudet vaalit pikaisesti. Rikolliset lähtivät heti maanpakoon koska tiesivät että kansa tulee tuomitsemaan heidät ja heidän rikoksensa.
Sellaista se elämä on. Sitä saa mitä tilaa. - Anonyymi
Kolumbialaiset syyttävät Duquen hallintoa muun muassa korruptiosta ja ihmisoikeusaktivistien murhista. Mielenosoittajat vastustavat myös suunnitelmia eläkeiän nostosta ja mahdollisia leikkauksia nuorten työntekijöiden minimipalkkoihin.
https://yle.fi/uutiset/3-11091225
Uusi hallinto aloittaa Sipilä-persu linjalla. Työtätekevien aseman heikentäminen pääasiana.
Työläiset, opiskelijat ja alkuoperäisväestö liikkeellä. Maassa jo toinen yleislakko lyhyellä ajalla.
Yhä varmemmalta vaikuttaa Setä-Samulin ohjaus. Litiumvaranto halutaan pois Bolivian kansan omaisuudesta. - Anonyymi
Etelä- ja Keski-Anerikassa kuohuu kaiken aikaa. USA nostaa vuoroin oikeistolaisia valtaan, vuoroin kansanjoukot kapinoivat. Luokkaristiriita on selvästi kärjistynyt.
Saa nähdä kuinka kauan Venezuela kestää. USA pimitti Venezuelan varoja USA:n pankeissa. - Anonyymi
Kommunistit ja muut vasurit eivät osaa muuta kuin valehdella.
KERTOO HISTORIA JA TMTT.- Anonyymi
Pikkuhiljaa kommarit lasketaan kaikki paskakaivoon ja sitten se harharetki on loppunut. Loput komut laitetaan m-sairaaloihin, luulisin.
- Anonyymi
https://yle.fi/uutiset/3-11096060
USA:n ja CIA:n juoni vallankaappauksessa toimii odotetusti. Syrjäytetystä presidentistä Moralesista tehdään sotarikollista, vaikka Boliviassa väkivaltaa on käyttänyt ainoastaan Moralesin vastustajat.
Sotaa Boliviassa ei ole ollut useaan vuosikymmeneen.
On selvää, ettei mitään oikeudenkäyntiä tule mutta maailmalle syydetty valeuutinen hämää vähätietoisia, Suomessakin.
Sueraavaksi kannattaa katsoa mediasta uutista, kenelle Bolivian litium ja öljyvarannot menevät.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo2022142Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1591429Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2271071- 71917
- 58908
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus72831- 47823
- 93787
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200697Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!
Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta109697