Rikosvastuu

Kuka tietää, voiko palvelutalon johtajia saada takaantuvasti rikosvastuuseen iäkkään omaisen kaltoinkohtelusta?
1231
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Takaantuva rikosvastuu tarkoittaa, että vastuuseen joutuu rikoksesta joka on tehty ennen teon säätämistä lailla rikokseksi. En tiedä liittyykö palvelutaloihin jotain erityistä lainsäädäntöä kuin rikoslaki, jonka nojalla henkilökunta voidaan saada rikosoikeudelliseen vastuuseen. Rikoslainkin mukaan palvelutalossa olevaa vanhusta voidaan kohdella kaltoin monella tavalla, esimerkiksi heitteillejättämällä ja suoranaisesti pahoinpitelemällä. Varsinaiseen hoitopalveluun osallistumaton johtajakin voi saada syytteen esimerkiksi tuottamuksellisesta heitteillejätöstä.

Rikoksilla on kuitenkin vanhentumisaika, millä tarkoitetaan syyteoikeuden vanhenemista, joka riippuu rikoksesta lain mukaan määrättävästä rangaistuksesta. Tässä mielessä kaikki rikosvastuu on jälkikäteistä ja "takaantuvaa", ellei sitten ole kyse eräiden vakavien rikosten valmistelusta, jolloin rangaistus voidaan määrätä ennen kuin rikosta on edes yritetty tehdä.

Mikäli epäilet, että omaistasi on kohdeltu rikollisesti, ota yhteyttä poliisiin, sillä he tutkivat asian, jonka jälkeen syyttäjä nostaa asiasta syytteen jos katsoo syyttämiskynnyksen ylittyneen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kuka tietää, voiko palvelutalon johtajia saada takaantuvasti rikosvastuuseen iäkkään omaisen kaltoinkohtelusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu