Miksi HELVETISSÄ poliisi ei voinut tehdä hiljaista pidätystä Baltzarin suhteen ja vasta kun asia olisi kunnolla tutkittu, niin olisi ilmoitettu lehdistölle?? Nyt rasistit pääsevät jälleen oikein mässäilemään, kun tekijä oli vähemmistön edustaja ja "rikoskumppanin" (jota ei ole vielä millään tavalla tuomittu tai edes keksitty syytettä) henkilöllisyyttä on levitetty ympäri nettiä niin, että varmasti tulee vaikuttamaan koko loppuelämän. On todella huolestuttavassa tilassa tämä maa, kun ihmisiä aletaan vainoamaan rikosEPÄILYJEN myötä näin massiivisessa mittakaavassa - eiku niin, tämähän on vain osa tätä nykyajan surullista ilmiötä, jota myös rasismin normalisoinniksi kutsutaan. Eli saa olla "vapaasti rasistinen" aina, kun joku joka on helppo asettaa natsien maalitauluksi saa vähänkin negatiivista julkisuutta. Nyt oli täydellinen rimanalitus poliisilta, kuinka tämä asia hoidettiin. EI JATKOON!
Rasisteille taas uutta tulta liekkeihin
Anonyymi
18<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Asian saama julkisuus yleensä pienentää tuomiota.
Toinen mustilainen puolustaa toista ? Työmailla teitä ei ole kukaan nähnyt.
Eihän Suomen Sosiaalisten Dementoituneiden Pedofiilien puolueen jäsen ole mikään vähemmistö!? ... ainakaan vielä.
Mitä taas tulee:
”...On todella huolestuttavassa tilassa tämä maa, kun ihmisiä aletaan vainoamaan rikosEPÄILYJEN myötä näin massiivisessa mittakaavassa...”
Niin: Lyhyt on sit sun muistisi! :)
Törhönen? Louhimies? Kiliseekö mikään kello?
Ja noissa tapauksissa kyse ei ollut edes mistään rikosepäilyistä, koska kumpaakaan ei ikinä asetettu edes syytteeseen yhtään mistään!
Mustalaiset on itse asiassa aika viisaita kun ne välttelee paskaduunia. Valkolaisilla käyp vaa katteeks...
Niin mutta.......mullapa on prisman vartijan kanssa hyvät välit...onkos sulla?
Jep!
Mustalaiseks kun on niin vaikea pätevöityä!
Eli: Marssia pomon luo ottamaan lopputili, ja suksia sossuun pummimaan rahaa :)
Vaikiaa on! Kateuttahan se toki!
Tuskinpa aloittaja uikuttaisi ,jos kyseessä olisi ollut pottunokka.Kyllä on kauheeta kun vähemmistöjen perseilyjä tuollalailla paljastellaan.Tässäkin nähdään suvakkien ajatusmaailma kellään ei tule mieleenkään pahoitella uhreja,ei tietenkään ensimmäisenä ulistaan "rasistipuolueen" kannatuksen lisääntymisestä ja oman agendansa laskusta.Sairasta porukkaa koko vihervasemmisto.
mitä vitt sä horiset, hiljaisestihan ne meni autolla portista läpi ilman mitään melua aiheuttavaa koputtelua
Kyseessähän on Tammisaaren poliisi... siellähän ei tapahdu mitään joten ei ole kumma jos lähdetään ryminällä.
Elämä on
Jos joku on rasisti niin mustalainen, että jotain rajaa nyt.
Vihervasemmistolainen mustilainen oli teljennyt porttinsa niin hyvin, rttä poliisit kaatovat yhteikunnanvaroilla rakennetun suoja-aidan sivuun ja menivät pidättämään tuon vasuripolitikkojen palkitseman rikollisen , voi voi vai mitä paavo, liisa ym. typerykset, Kuka tässä on rikollinen ja rikollisen avustaja. POLIISI ja REHELLINEN KANTASUOMALAINEN , niikö väittää vasurilauma, ottakaa nyt edes joskus ja kerran vastuu tekemisistänne.
Aikamoinen kulttimies ja sen hovi. Suomalainen..... niin onhan se häpeä että suomalainen tekee tuollaista. Koko maa äimistelee miten joku meistä voi
hivuttaa toimintansa vielä niin lähelle poliittisia päättäjiä ja sielläkin vain silitellään ( ja miksi?????)
Uskottavuus menee koko touhusta!
Ihmiset ovat käyneet pyytämässä apua, että touhussa ei ole asiat kunnossa ja KUKAAN EI PUUTTUNUT ....ja miksi? Rotukorrektia? Eivät kehdanneet? Eivät uskoneet?
Ihan sama vaikka ukko ja sen akka olis raidallinen...toi touhu ei käy. Oikein valtion varoilla....eli samaa kuin mitä päättäjät itse tekee.
AP valtion varojen kähminnästä tuli maan tapa viime hallituksen ja erityisesti kokareiden ja kepun kaudella. Silloinhan tämäkin velli ja puuro keitettiin. Hengellisen hurmoksen ideasta tehtiin joku mamutus tai jokin sopivasti aiheeseen liittyvä hanke? Siis mitä?
Miten toi juttu on saanut niin paljon tukirahaa? Aika hyvät myyjät?
Pyydätkö sä jotain alennusta kantikselle?
Onhan tää huvittavaa koska tekijät OVAT kantiksia.
Tässäpä tukehdutte omaan kaksinais tai kolmois moralismiinne.
Nyt ei sokea Reetta huomannut, että Veijo hää oliki vilunki mielessä.....
Varmaankin entinen rikollinen tausta syynä.
Ai niin tämä sokea Reetta on se demarien käyttämä asiantuntija, jos joku ei sitä tiedä vielä. Lipposen Paavo usein käytti sokean Reettaan asiantuntemusta apuna päätöksentekoon.Esim. Suomen liittämisessä euroon,ilman kansanäänestystä.
niinistö tais mainita Reetasta jotain kun euron valuutta...vaan.... otettiin käyttöön, mut sitten NE päätti sivuuttaa pari perustuslaillista ykistyiskohtaa.
Kun sopimushan oli jo allekirjoitettu, ja samat hemmot päätti jättää kertomatta kansalle ennen äänestystä, että btw. tästä tulee liittovaltio.
En ole koskaan ennen lukenut historian kirjoista, että yhdenkään muun maan johto olisi näin salaa luovuttanut maan hallinnan ja itsenäisyyden ilman lupaa ja äänestyksiä vieraalle vallalle kuin Suomessa on tehty.
Olikohan sillä porukalla edes valtaoikeuksia allekirjoittaa ja sitouttaa Suomi siihen...