Eikö ketään kiinnosta puhua todellisista ongelmista suomessakaikki hössättää nyt vaan rinteen ja paa

Anonyymi

Kaikki hössöttävätnyt rineteen ja pateron pikku mokaa.

Todelisia asioita joista pitäisiolla huolissaan

Työttömyys pitäpoistuisi saaa oikeita t öitä

Ylisuuret yritystuet
Tehottomat maataloustuet

Eriarvoisuuden lisääntyminen
Sote
Vanhukset
Eläkeläiset

Matujen hyvinvointi jouluna syrjin t ä

35

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Todellisia asioita hoitamaan tarvittasi niiden hoitamiseen kykenevät asianmiehet, ei Rinteitä eikä Paaperoita, sillä pelkästään selittelemällä olevansa huolissaan ei mitään asioita täällä hoideta.
      Ja kun mopo on karannut aikaa sitten käsistä, vaadittaisi näiden asioiden hoitoon muutakin pätevyyttä kuin puoluekuri.
      Maassa on kaikkinainen perustus- ja muihinkin lakeiihin liittyvä "hoito" velvollisuus jätetty vain sen lain laatimisen tasolle kenenkään vaivautumatta sen enempää vaatimaan näiden laadittujen lakien noudattamista, on tyydyttäydytty vain siihen onnelliseen olotilaan että laki on saatu jollain lailla kasaan kyhättyä, hallelujaa, olemme lainsäädäntövelvollisuutemme tehneet.
      Ainoat lait joiden noudattamisesta pidetään kirjaimellisesti huolta, ovat kansainväliset ihmisoikeus- yms. sopimukset, joista ei livetä muiden kuin omien kansalaisten kohdalla ja se on vääjäämättä johtamassa yhtä suurempaan eriarvoisuuteeen.
      Lisääntyvä matutus ja sitä kautta lisääntyvä verotus, joka on pakollista, koska esim. EK vaatii jo yritystukien lisäksi työntekijöidensä palkkojenkin maksamista yhteiskunnan kassasta, saa aikaan vain yhä suurempaa taantumista yhteiskunnalle. Sen lisäksi kaikki mikä mahdollista, maksatetaan vielä erillisillä ns. kulutus- ja käyttömaksuina, että vältytään kerättyjen verojen käyttämistä tarkoitukseen, joka niillä on alunperin ollut, yhteiskunnan ja sen infran ylläpito.

      Mm. tämä Baltsarin tapaus osoittaa sen, että mitä röyhkeämpi ja häikäilettömämpi valehtelija ja tarinaniskijä olet, se paremmin pääset hyötymään yhteiskunnan tarjoamasta vapaasta ja ilmaisesta ylläpidosta ja siitähän eivät kaikki käryä, kun osaavat asiansa oikein hoitaa ja sijaiskärsijöinä ovat ne, jotka ovat yrittäneet elää rehellisin toimin.
      Näitä ilmaisia tuettuja tahoja ja kaikenlaisia ajanvietekerhoja täällä on tuhansia, niihin löytyy aina toiminta-avustusta, vain yhteiskunnalle kuuluvien perusasioiden ja infran hoidosta puhuttaessa kassa on tyhjä.
      Tämä kaikki on piilotettu jo kauan "hajoita ja hallitse" taktiikalla aina vain lisääntyvän viihteen kulisseihin ja jollei tuon kulissin taakse osaa katsoa, saa syyttää vain itseään.
      Tosin se itsensä syyttäminen ei omaan tilanteeseen helpotusta tuo, mutta ehkä avaa silmät tarkentamaan omaa kantaansa tähän härskiin vedätykseen, jossa ei toden totta rehellisyydellä pärjää eikä totuuden puhujalla ole sijaa, josta taas puolestaan pitävät sensorit päivä päivältä yhä tarkempaa huolta.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Suurpääomalla valtava paniikki saada 16-vuoden porvarijohtoisten jallitusten jälkeen maahan äänestetty työläispuolueen johtama hallitus kaadettua ja jatkettua taas pääoman lobbausohjelmaa.


    • Anonyymi

      Olisiko todellisempi ongelma vaikkapa se, että pedofiilipuolue SDP raiskuuttaa suomalaisia lapsia rahoittamissaan pedofiiliringeissä ja seksikulteissa?

      • Anonyymi

        Rinne on kuitenkin toiminut jo polessavuodessa kansalaisten eduksi mitä porvarihallitus kokonaiseen kahdeksaan v uoteen vaan huonontanut kansalaisten asemaa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rinne on kuitenkin toiminut jo polessavuodessa kansalaisten eduksi mitä porvarihallitus kokonaiseen kahdeksaan v uoteen vaan huonontanut kansalaisten asemaa

        No kerroppas yksikin esimerkki! Itse en kyllä keksi!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rinne on kuitenkin toiminut jo polessavuodessa kansalaisten eduksi mitä porvarihallitus kokonaiseen kahdeksaan v uoteen vaan huonontanut kansalaisten asemaa

        70%:lla kansasta pieni- ja keskituloiset työläiset, eläkeläiset ja perusturvan varassa elävät tulot nousevat Valtiovarainministeriön laskelmien mukaan. Vasta 3 600 e/kk tienaavien tulot laskevat 15 e/kk (hui!)

        2015 aloitettu massahaittamamutus laskenut hiljaisen vuoden 2010 tasolle.

        Postin Tes-shoppailu ja palkkojen 30-50%:n halpuutus estetty ja Rinteen hallitus lupasi estää Tes-shoppailun ja palkkojen halpuutuksen hallituksensa toimesta myös jatkossa (Arkea ym.)

        Työttömyys laskenut vuoden takaisesta (porvarihallituskaudelta)

        Työllisyys kasvanut vuoden takaisesta (porvarihallituskaudelta)

        Talous kasvanut vuoden takaisesta (porvarihallituskaudelta)

        Tässä näitä faktoja miten Rinteen SDP-johtoinen hallitus on toiminut Suomen ja kansalaisten eduksi.


    • Anonyymi

      Siitähän täällä puhutaan. Kyvyttömästä hallituksesta. Jos et satu tietämään niin juurikin he ovat noista mainitsemistasi asioista vastuussa. Kuten näet mitään ei tapahdu vaan järjestävät lisää ongelmia.

    • Anonyymi

      PIENTÄ ONGELMAA? Suomen johtaja ja valehtelee eduskunnassa kirkkain silmin.
      Täytyy olla todellinen punikki joka tätä vähättelee, kun muistaa demareiden oppositio paskaa, minkä johdosta vastaavista on erotettu pääministereitä.
      Pressalle vain Anttii kirjettä ja pikaista eroa.

    • Anonyymi

      Politiikassa oikeista ongelmista puhuminen on riski, koska silloin niihin pitäisi ehdottaa myös ratkaisuja ja koska oikeat ongelmat ovat monimutkaisia niin populistien vallatessa yhä enemmän keskustelutilaa tviittiin mahtuvia ratkaisuja ei näihin ongelmiin ole. On helpompi öyhöttää lillukanvarsista.

      Oikeita ja todellisia ongelmia, joille voisi tehdä jotakin ovat mm:
      - Suomen surkea palkkataso, työn halpuuttaminen ja alhainen ostovoima
      - Koko ajan heikkenevä huoltosuhde: nettoveronmaksajien osuus laskee
      - Tehottomat maataloustuet, joilla ei ole mitään selvää tavoitetta
      - Liikalihavuudesta ja liikkumattomuudesta johtuva terveysmenojen kasvu

    • Anonyymi

      Hallitusohjelman rahalliset lupaukset köyhille eläkeläisille on toteutettava ja äkkiä muuten köyhät kuolee kohta nälkään, tehkää jo jotain. Vain vasemmisto voi auttaa köyhiä, porvareita ei pätkääkään kiinnosta, se on tullut 13 vuoden porvarihallitusta aikana selväksi.

      • Anonyymi

        Ei tarvittaisi muuta kuin vaikka vain 10 % rikkaimpien veronkierrosta saataisiin kuriin, jo sillä saataisiin yhteiskunta kaikille hyväksi elää ja asua. Ongelmana vain on se, että yli 90 % päättäjistä omistaa sijoituksia joiden tuotoista voivat kiertää verot, koska on Kokoomuksen järjestämät veronkiertoporsaanreiät.


      • Anonyymi

        Vasemmiston politrukit vähät välittää teistä kuolevista vaali karjoista.
        Matu ja sen elinturva on enssijaista. Mutta sitäpä saitte mitä äänestitte.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvittaisi muuta kuin vaikka vain 10 % rikkaimpien veronkierrosta saataisiin kuriin, jo sillä saataisiin yhteiskunta kaikille hyväksi elää ja asua. Ongelmana vain on se, että yli 90 % päättäjistä omistaa sijoituksia joiden tuotoista voivat kiertää verot, koska on Kokoomuksen järjestämät veronkiertoporsaanreiät.

        Melkoista liioittelua! Tuosta "veronkierrosta" saatavilla rahoilla ei luultavasti saatais rahoitettua edes sitä sadan miljoonan lovea, jonka demariministerit saivat postikiistan sössimisellä aikaan!


    • Anonyymi

      Sipilä oli eriarvoisuden lisäämisessä oikea esimerkki

    • Anonyymi

      "pikku mokaa"???

      Maksoi muuten yhteiskunnalle muutaman sata milliä tämä "pikku moka". Sillä ois luultavasti jo saatu korjattua nuo listaamasi asiat. Kyllä Rinteen pitää erota ja sen jälkeen pystyyn uudet vaalit!

      • Anonyymi

        Maksoi muuten yhteiskunnalle muutaman sata milliä tämä "pikku moka". Sillä ois luultavasti jo saatu korjattua nuo listaamasi asiat. Kyllä Rinteen pitää erota ja sen jälkeen pystyyn uudet vaalit!Selitäpä tuo sinun pikku mokasi mitä se pitää sisällään en käsittänyt?


    • Anonyymi

      Olemmekohan unohtaneet jo Sipilän sirkuksen sekoilut, valehtelut ja perustuslakia päin törmäilyt.
      Jäljet johtavat Postisotkussakin oikeistolaisiin Sipilään ja Anne Berneriin!

      Mutta nyt on Suomen oikeistolaiset yksissä tuumin tekemässä Antti Rinteestä syyllistä, että saisivat hallitukse nurin ja pääsisivät jatkamaan edellisen hallituskauden kansan kurjuuttamista, palkkojen halpuuttamista ja rikkaimmille verorahojemme ohjausta!

      Onneksi Katri Kulmuni ja Suomen Keskusta eivät ole Kokoomuksen kumppaneiden nenästä vedettäviä, joten Rinteen hyvän hallitus jatkaa toimintaansa ... ja räkyttäjät jatkavat räkyttämistään.

      • Anonyymi

        Kepun ja Kulmunin tulevaisuus, riippuu täsmälleen siitä, pitävätkö lupauksensa, sairaus- ja kansaneläkeläis-äänestäjille.

        Yle:n suorassa vaalitentissä Kulmuni lupasi: "useita satasia ja siitä eteen päin lisää, koko ajan korottaen", sairaus- ja kansaneläkeläisille.

        Siitä on kiinni, onko Kepulla äänestäjiä tulevaisuudessa. Äänestäjät ovat herkillä tämän asian suhteen.


      • Anonyymi

        Tyypillinen punikki, kaikki mulle ja kun vastuussa ollaan itse luikitaan karkuun.


    • Anonyymi

      Äärioikeistomedioissa, kuten HS ja IS, boostataan nyt, äärioikeiston järjestäytyneiden veroparatiisirikollisten hyökkäystä, Suomen oikeusvaltiota ja demokratiaa vastaan.

      Veropakolaisyritys-Postin tilanne, on saatu näyttämään ministerin virheeltä, vaikka lähtökohtaisesti kyseessä on isojen talousrikollisten yritys, kaataa demokratiaa ja oikeusvaltiota, kansalaisten oikeuksia Suomessa.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16142552/elakeyhtioiden-jattiomaisuuksia-sotateollisuuden-veroparatiisisijoituksissa

      Populistiporvarit ovat ja pysyvät oppositiossa. Äänestimme nykyisen hallituksen ja seisomme sen takana, veroparatiisirikollisuutta vastaan.

    • Anonyymi

      SUOMI EI NOUSE JALOILLEEN ENNENKUIN PERUSTA VALETAAN UUDESTAAN.

      tähaan saakka on menty suurituloisten käskytyksessä .
      kaikki kumartaa maalimalle siinä suomimaa on halpa arvoinen.

      jokapaikkaan on rahahanat löysillä.

      kaikki tulija ja olija asetetaan suuriin virkoihin olkoonkin mikä pesti hyvänsä ei uskalleta tutkia taustojen todellisuutta .
      auvervaarat menestyy ajasta huolimatta näköjään aina.

      kenen varoista maksetaan suuret eläkkeet ja palkat .
      on oikeus mielipiteeseen liika on liikaa jo rikkaallekkin ,kun aina korotetaan hintoja
      että rikkaiden palkat nousee.

      jos postin johtaja saa 82,000ekk tienannut jo 4miljoonaa

      TÄMÄN TYYPPISIÄ PALKKOJA ON ALENNETTAVA.

    • Vuonna 1908 eduskuntalon paikalla oli sirkus, sittemmin sirkus lähti, mutta pellet jäi.

    • Anonyymi

      vaikka olis ps. hallituksessa niidenkin tulee puhua vain totuutta.

    • Anonyymi

      Ei.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Parin päivän tukilakko on katastastrofi ja heti hävitään miljoonia.

        Kun metsäteollisuus pistää kuuden päivän työsulun, niin siinä ei kukaan häviä mitään. Pikku järjestelyjä ja osakkeenomistajien etu on turvattu.


    • Anonyymi

      *hyssyn hys!*

      Puhutaan nyt ihan jostain muusta, kun demareista!

      *kaikki demarit kaikkialla, aina kun lannote iskee tuulettimeen*

    • Anonyymi

      Kuten filosofi Wittgenstein sanoi pääteoksestaan Tractatus logico-philosophicus että siinä on oikeastaan kaksi osaa: ensinnäkin se mitä siihen on kirjoitettu ja toiseksi se mitä siihen on jätetty kirjoittamatta.

      Samalla tavalla näiden paisuteltujen kohujen keskellä kannattaa kysyä, että kun puhumme näistä, niin mistä me silloin olemme puhumatta - ehkä jostain sellaisesta josta pitäisi puhua.

      • Anonyymi

        Oikeestaan hyvä pointti!

        Esmes siitä asiasta olis mielenkiintoista puhua, että: MIKSI demarit tekee tollasta!? Koska toihan on väkisin ollu ihan tietoista. Haluuks demarit loppupeleissä itsekin heittää pyyhkeen kehään?


      • Anonyymi

        No nyt meni persuilla glögi väärään kurkkuun. Kuka helvetin Wittgenstein - onko se joku mamu?


    • Anonyymi

      Itse en aio äänestää enää näitä paskakasoja. Kansanedustajat ovat kuin teini-ikäisiä kakaroita. Ainoa tehtävä näkyy olevan muiden kansanedustajien mustamaalaaminen ja nolaaminen. En edes tiedä mitä oikeasti he enää tekevät. Kaikenlaisia tyyppejä niitä valtaan äänestetetään !!

    • Anonyymi

      VAHINGONTEKO SUOMEN KANSAA KOHTAAN ON LOPETETTAVA!

    • Anonyymi

      Niinistö sanoi että yksilöön kohdistuvat moitteet satuttavat.

      kun on saman puolueen henkilöitä heillä on joku aate yhteinen .
      eli yhdestä yksilöstä x joukko .
      kuitenkin yksilö joutuu vastaamaa niistä teoista mitä itse on tehnyt.
      jos on tehnyt päätösvaltaisena virkamiehenä ÄÄRIN siitä joutuu maksamaan
      pyyhkeitä tukee on muutkin joutuneet jättämään viran.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5309
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3437
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1572
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      192
      1463
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      988
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      788
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      779
    Aihe