Smallville

Smallvillen uudet jaksot alkoivat tänään, ja myöhästyin katsomisesta 45 min. Kertoisitteko ystävällisesti, mitä tämän päivän jaksossa tapahtui? Ja miksi Clark oli niin outo?
13689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ei minkäänlaista tapahtui viimeksi-introa. Aplodit maikkarille, kun pitää yli puolentoista vuoden taukoa sarjan näyttämisessä.

Eipä tuo jakso säväyttänyt muutenkaan. Clarkilla on sormus, joka tekee hänet "ilkeäksi". Hän irroittelee Metropoliksessa, kun porukka kaipailee häntä Smallvillessa. Lopulta iskä menee luolaan jutteleen mystisten voimien kanssa ja hänelle annetaan superdupervoimat Clark/Kalin kotiintuomiseksi. He ottavat matsia jakson lopussa ja..jatkuu ensi viikolla.

Se Lexin viidakkojuttu oli aika Feng Shuita mulle. Saapa nähdä raapiiko sarja pohjaa tällä kaudella. Tollasia teinijuttuja ei oikein voi venyttää kovin pitkiksi sarjoiksi ilman, että uskottavuus repeilee. Sama kohtalon on tod.näk. myös O.C:lla, vaikka onkin ihan pirteä sarja so far.

Äänestä
  • Maikkarilta tosiaan ala-arvoista puuhastelua; ei minkäänlaista kertausta viime jaksojen tapahtumista. Tuskin kukaan kunnolla muisti mitä viime jaksoissa oiken tapahtui.

    Miten teräsmiestarinasta voi mennä mielestäsi uskottavuus, kun Krypton -planeetalta laskeutuu metorien kera pikkupoika avaruusaluksella? :P
    Tarkoitatko Lexin selviämistä "onnettomuudesta" vai ylipäätänsä koko saarihallusinaatiotouhua? Ehkä Lexi söi nälkäänsä sieniä. :D

    Yleensä nämä kauden avaavat jaksot ovat parhaita, sillä niissä sentään jotain tapahtuu. Odottakaahan vain ensi kauden avaavaa jaksoa.

    Äänestä

  • Onyx kirjoitti:

    Maikkarilta tosiaan ala-arvoista puuhastelua; ei minkäänlaista kertausta viime jaksojen tapahtumista. Tuskin kukaan kunnolla muisti mitä viime jaksoissa oiken tapahtui.

    Miten teräsmiestarinasta voi mennä mielestäsi uskottavuus, kun Krypton -planeetalta laskeutuu metorien kera pikkupoika avaruusaluksella? :P
    Tarkoitatko Lexin selviämistä "onnettomuudesta" vai ylipäätänsä koko saarihallusinaatiotouhua? Ehkä Lexi söi nälkäänsä sieniä. :D

    Yleensä nämä kauden avaavat jaksot ovat parhaita, sillä niissä sentään jotain tapahtuu. Odottakaahan vain ensi kauden avaavaa jaksoa.

    Heh, hyvä pointti. Tarkoitin ennemminkin sitä, kuinka perusidea kulutetaan loppuun tai siitä poiketaan jne.

    Tuo Lexin juttuhan mua ihmetyttääkin -kiitos Maikkarin. En näet oikein muista, mitä edellisen kauden päätös jaksossa tapahtui.

    Sinulla on ihan selvästi dc:n kautta saatua lisätietämystä sarjan kulusta. :) Onko ne imutuksen arvoisia vai pitäiskö jättää sunnuntaiviihteeksi?

    Äänestä

  • SMiLey kirjoitti:

    "Sinulla on ihan selvästi dc:n kautta saatua lisätietämystä sarjan kulusta. :) Onko ne imutuksen arvoisia vai pitäiskö jättää sunnuntaiviihteeksi?"

    Oma katseluni on samassa vaiheessa, missä se on tällä hetkellä Jenkeissä eli neljännen tuotantokauden 16. jaksossa.

    Kyllä ne kannattaa katsoa, jos sarjasta pitää ja ei ole parempaakaan tekemistä. Ei maikkarista taas tiedä, kuinka pitkään aikovat sarjaa edes esittää.

    Äänestä

Olet katsonut tänään? (20.3.05) Kello on nyt 16.00 ja subtv:ssä se alkaa klo 17.15.

Äänestä
  • Smallvillen kolmannen kauden jaksot alkoivat tänään maikkarilla.. subilla jatkuu myös 2.kauden uusinnat sunnuntaisin..
    Sai noita uusia jaksoja odotellakin hiukkasen liian kauan.Kauden avaus jakso oli mielestäni hyvä,mutta seuraava jakso se loistava onkin ;)

    niin,mainintana vielä.. olen nähnyt Smallvillen kolmannen kauden,ja se on mielestäni todella loistava ja katsomisen arvoinen.

    Äänestä

  • vickyx kirjoitti:

    Smallvillen kolmannen kauden jaksot alkoivat tänään maikkarilla.. subilla jatkuu myös 2.kauden uusinnat sunnuntaisin..

    En tiennyt, että maikkarillakin alkoi, no ensi pyhänä sitten.

    Ihan hyvä kausi tämä juuri alkanut. Pääjuoni vain etenee kovin hitaasti ja C.K:n lentämistä saa vielä odottaa. Neljännen kauden jaksoissa saa siitäkin ensi maistiaiset. :)

    Äänestä

  • sivu suun kirjoitti:

    En tiennyt, että maikkarillakin alkoi, no ensi pyhänä sitten.

    No aika moni muukin unohti tämän sarjan, koska maikkari ei juurikaan mainostanut sarjan alkua. Joku esittelypätkä kuulemma oli. Muista sarja nyt sunnuntaina klo 12.30! Sarjan esitysaika vaihtelee koko kevään valtavasti.

    Lisätietoa sarjasta ja aiemmista kausista osoitteessa http://www.smallville-fi.com

    Äänestä

  • Mxypklt kirjoitti:

    Ihan hyvä kausi tämä juuri alkanut. Pääjuoni vain etenee kovin hitaasti ja C.K:n lentämistä saa vielä odottaa. Neljännen kauden jaksoissa saa siitäkin ensi maistiaiset. :)

    Juu-.. maikkari sit tekee niiin hienon jutun,et eka antaa sarjan olla tauolla LIIAN pitkään,ja kaiken huipuksi leikkaa Exile-jakson alusta edellisen jakson(2.kauden päätösjakson)kertaamiset pois.. kuinkahan monella foorumilla mä olen jo tähän asti vastannu,kun on kysytty smallvillen aikasempia tapahtumia...
    Ite latailen jaksot netistä,sillä silkkaa hulluutta olis odottaa et maikkari näyttäisi nuo jaksot.. oon ajantasalla jaksoista(usan tahtiin),eli odottelen nyt Onyx jakson ilmestymistä... minkä uskon olevan todella loistava :D
    Lex vs. Alexander...

    Äänestä

  • Vicky kirjoitti:

    Niin,ja jos olette kiinnostuneita smallvillestä keskusteleen enemmän,tsekatkaa myös tämä smallville-fi sivujen foorumi ossusta; http://forum.smallville-fi.com/
    uusia jäseniä otetaan ilomielen vastaan :)

    Äänestä

  • Vicky kirjoitti:

    Juu-.. maikkari sit tekee niiin hienon jutun,et eka antaa sarjan olla tauolla LIIAN pitkään,ja kaiken huipuksi leikkaa Exile-jakson alusta edellisen jakson(2.kauden päätösjakson)kertaamiset pois.. kuinkahan monella foorumilla mä olen jo tähän asti vastannu,kun on kysytty smallvillen aikasempia tapahtumia...
    Ite latailen jaksot netistä,sillä silkkaa hulluutta olis odottaa et maikkari näyttäisi nuo jaksot.. oon ajantasalla jaksoista(usan tahtiin),eli odottelen nyt Onyx jakson ilmestymistä... minkä uskon olevan todella loistava :D
    Lex vs. Alexander...

    Kerropa se osoite mistä latailet?

    Äänestä

  • hukassa2 kirjoitti:

    Kerropa se osoite mistä latailet?

    noh,siis.. aikasemmin latailin yhdeltä smallville nettisivulta noita jaksoi,mut sen piti lopettaa se,kun WB uhkas haasteella..
    mut nyt käytän dc ohjelmaa.. nopeemmin toi jakso latailu kuulemma onnistus ircissä,mut tyydyn itse tuohon dc;hen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

uusi jakso kirjoitti:

Smallvillen uudet jaksot alkoivat tänään, ja myöhästyin katsomisesta 45 min. Kertoisitteko ystävällisesti, mitä tämän päivän jaksossa tapahtui? Ja miksi Clark oli niin outo?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu