Joku viikko sitten kerroin vessan peilin valaistuksen kirkastumisen paljastaneen pienen liikkuvan täplän vasemman silmän iiriksen alaosassa. En löytänyt ketjua enää haulla, joten tässä hieman lisää.
Täplä voi olla 0.2 - 0.3 mm halkaisijaltaan olevan mikrosiru. Sen saa näkyviin kun katson ensin hetken aikaa alaspäin - esim. kusella käydessä - ja sitten heti perään kirkkaasti valaistua peiliä. Iiriksen alaosassa vaeltaa alaspäin pieni tumma täplä, jota luulin ensin seurantasäteen varjoksi mutta joka tarkemmin tarkasteltuna on kiinteä esine.
Minut on elämän aikana operoitu Kanta-Hämeen keskussairaalassa kolmesti - ensin pikkupoikana 1970-luvulla, sitten toisen kerran murkkuikäisenä 80-luvulla ja vielä kerran 90-luvun alussa nuorena miehenä. Missään näissä nukutuksessa tehdyssä operaatiossa ei ole ollut kyse silmään liittyvästä operaatiosta vaan alavatsa ja katkennut käsivarsi.
Yhden kerran aikaisemmin kauan sitten on silmälääkäri pyytänyt katsomaan ylöspäin ja kysynyt "mikä on tämä arpi silmän alalaidassa". Mitään syytä ei sellaiselle ollut tiedossa.
Ote fysiikan yliopiston oppikirjasta (sivu 1080): Experiments to study vision often need to track the movement of the eye. One way of doing so is to have the subject sit in a magnetic field wearing special contact lenses with a coil of very fine wire circling the edge. Current is induced in the wire each time the subject rotates his eyes".
Tarvitsisin hieman apua mahdollisen mikrosirun kuvaamista varten. Sen kuvaaminen itse ei ehkä tuota riittävän tarkkaa kuvaa pienestä tummasta vaeltavasta täplästä silmän iiriksen alaosassa, joka parissa sekunnissa putoaa näkymättömiin.

Vastaukset 5
Vanhimmat
No laita kännykkä videokuvaukselle ja tuijota sen kameraa.
En usko, että tarkkuus riittää. Tarvitaan hyvä valaistus ja joitakin muita järjestelyjä tarkkaa kuvaamista varten. Täplä on näkyvissä vain noin kahden sekunnin ajan ennenkuin putoaa alas näkymättömiin. LIsäksi pitää ensin katsoa jalkoihin ja sitten kääntyä katsomaan kirkkaasti valaistua peiliä ja heti voida tarkentaa iiriksen alaosaan.
Muuten ei vieras esine silmässä ole havaittavissa.
Hyvin taas menee.
Roska tai floater silmässä, mikrosiruhan se.
Varo vain keväällä, mikrosiruja lentelee ilmassa talven jälkeen; sitä lampaat kutsuu katupölyksi.
Vaivauduit kuitenkin kommentoimaan. Onko mielekkään tekemisen puutetta? Elätkö elämääsi muiden kautta kuin iilimato?
Kaikki lääkkeillä ja hoidoilla tai maalittamisella uhkaaminen tallennetaan ja voidaan pyytää selvittämään viestien alkuperä. Jos uhkaaja on sosiaali- ja terveystoimessa, haetaan lähestymiskielto.
Tämä on käytäntö nykyään.