Tervemenoa toivottaa: Anneli.
Kellot soi Rinteelle.
Anonyymi
18<50
1Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Markku Pohjola on ilmeisesti käsittänyt väärin, kenelle hän on velvollinen tai kuka on auktoriteetti Postissa.
”Pohjolan mukaan Postille ei missään vaiheessa valmistelun aikana ole esitetty suullisesti eikä kirjallisesti, että omistaja vastustaisi sitä”, tiedotteessa todetaan.
Finanssineuvos Petri Vihervuori kuitenkin sanoo, että hallituksen toiminnasta tiedottaminen yhtiön ulkopuolelle on lain mukaan yhtiön hallituksen puheenjohtajan tehtävä. Omistajaohjausyksikön jäsen siis edustaa valtiota yhtiön hallituksessa, mutta viestintä omistajalle kulkee puheenjohtajan kautta.
Ja tämänkö tehtävän Pohjola on laiminlyönyt?
Tästä ei luikuri demarit selviä.
Onnellista joulua ja parempaa uuttavuota.
Ilman demarihallitusta 2020.
Uudet vaalit ja hallitus. Nyt ei lässytys riitä jos tämä maa halutaan pitää yhtenäisenä.
Pakolaislaki uusiksi ja palutus takautuvasti jos ei integroidu tai rötöstelee.
Pitääkö olla passi, että saa äänestää?
Ei ainakaan riitä asylum passi.
Ei oo varaa hommata henkilökorttia, jos ei ajokortilla saa äänestää.
Veijon kanssa uutta säätiötä perustamaan.
Sairasloma kutsuu. Mäntyniemi ja Sauli olkaa valppaana.
Makiata, makiata, makiata meille.
Persut hakee hulluudessaan tukea kokoomuslaisilta Suomeen MAAHANMUUTON LOPETTAMISEKSI ja rasististen voimien kasvulle. No, ei onnistu!
Suomen Keskusta ei lähde rasistien kanssa taistelemaan eikä sen enempää kansaa kurjuuttavan Kokoomuksen.
Keskusta näki edellisen oikeisto-hallituskauden vaikutukset puolueensa syöksyn ja siihen ei ole varaa enää yhtään prosenttia.
Tämä Postin lakon järkyttävän järjetön oikeistolaisten jälkipyykki tuo onneksi kannattajia takaisin juuri Rinteen hallituspuolueille!
Perin selkeä ,totuudenmukainen ja paikkansa pitäävä näkemys. Tuossa on vielä sellainen bointti ,että PS:n ja Kokoomuksen itressit on maahanmuuton suhteen päittään vastakkaiset.
Kokoomus haluaa 3:sista maista halpatyövoimaa eli lisää maahan muuttoa ja Ps :n kärkihanke on maahan muuton vastustaminen, joten hallitustaipaleelle lähtö yhdessä karistaa PS:ltä poliittiset aatteet suurelta osin ja kaverusu syntyy kumileimasimeksi lähtemällä ei muutoin.
Viisauden alku on siinä, että oivaltaa että Kokoomus on vain saman laittomuuden jota SDP edustaa, toisenlainen kattaus.
SDP ajaa kaikenlaista laittomuutta ja rappiota. ON se totta. Mutta jos luullaan että Kokoomus olisi vastavoima laittomuudelle, mennään siinä ojaan ja roimasti.
Jos. Luullaan että antamalla valtaa kokoomukselle, voitaisiin palauttaa SDP:n rapauttamaa vakaata yhteiskuntajärjestystä. Tullaan huomaamaan että rappio ja mädännäisyys vain paisumaan, sillä porvari on julma ja säälimätön, eikä jätä tilaisuuttaan käyttämättä. Siksi tärkeää on tarkata tilannetta, eikä vain tyytyä korvaamaan yhtä rappion pesäkettä toisella.
Suomi tarvitsee. Ei SDP:tä TAI Kokoomusta. En tiedä tarvitseeko edes persuja, mutta siellä on raaka-ainetta mitä tarvitaan, ellei puoluetta itseään.
Suomi tarvitsee kansallisen koalition, jonka jokainen linjaus ja päätös on oltava kritiikille altisteinen. Jotta voidaan koetella ja tosiasioihin pohjaten tarkastella, millä motiivein ja mitä hyödyttäen päätöksiä tehdään.
Tuossa on kyllä syvää ajattelua. Pitää pohtia.
t. Persu
Suomi tarvitsee sdp:n ideologiaa, jonka mukaan työstä maksetaan käypä palkka, jolla elää kasvukeskuksissa.
Kyllä YLE: MOT 25.11. oli kylmäävää katsottava. Miljoonia hukattu mm. Venäjälle ja Tanskaanko se oli?
Ja postisotkun aiheutti valhetieto kilpailijoiden halvemmasta tes-sistä. Sillähän Posti olisi halunnut leikata 700 postilaisen pöydästä leivän!
MOT onneksi paljasti myös sen. Tieto oli ollut jo mm. PAU:lla, mutta kukaan ei uskonut?
Siis Posti ja sen hallitus (San Francisco luxus-matkalaiset) möhli ja aiheutti kamalan postikriisin. Ei kukaan muu!
Onneksi maan hallitus antaa duunareille joulun!
Miksi tätä tes-valhetta esim. Ilta-Sanomat edes vahingossa kerro? Onneksi on YLE tuo Sanomien vihaama laitos jasen ohjelmat. Onneksi!
VALEHTELIJA OLET KUTEN RINNE.