Rinteen katkaista napanuora Ay-liikeeseen ja heti

Hallituksella muutakin tehtävää sosialisti ministereillä kuin olla Ay-liikkeen sätkyinä. Yhteiskunnan vastustajat lakkoilee, kun ei ole muuta taitoa.

Keskustan puheenjohtaja, elinkeinoministeri Katri Kulmuni täsmensi tänään Tampereella, että hän haluaa, että hallitus käy sisäisen keskustelun Posti-jupakan ympäriltä.

Kulmunin mukaan keskustelua tarvitaan valtion omistajapolitiikan linjasta ja siitä, että työmarkkinajärjestöille annetaan rauha käydä neuvottelunsa keskenään. Lisäksi on syytä keskustella hallituksen työllisyystoimista.
– Näistä kaikista hallituksen täytyy tulla vahvempana ulos, Kulmuni sanoi.

Keskustan ryhmässä paineet kasvavat, sillä kentän painetta kuvataan erittäin voimakkaaksi.
– Luotto Rinteeseen on mennyt, mitä tuota kiertelemään. Tiistaista tulee kova päivä, keskustan sisältä arvioidaan.

Hallituspuolueiden johto kokoontuu sunnuntaina pohtimaan pääministeri Antti Rinteen asemaa ja hallitusyhteistyötä.
Tietojen mukaan hallituspuolueiden puheenjohtajat kokoontuvat sunnuntaina Kesärantaan pohtimaan hallituksen ja ennen muuta pääministeri Antti Rinteen asemaa ja hänen mahdollisuuksiaan jatkaa tehtävässään. Kokous on joko sunnuntaina aamulla tai myöhemmin illalla.
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Antti Rinne 2016: "Kun poliitikot sotkeutuvat työmarkkinoihin, syntyy sutta ja sekundaa."

Toki sitten itse kolme vuotta myöhemmin sotkeutui enemmän kuin kukaan koskaan ja vielä kehtaa väittää että pääministerinä hänen kuuluikin sotkeutua. Rinne taas yksi poliitikko jolla on oman itsensä suhteen ihan omat säännöt. Päälle tietysti valehtelu eduskunnalle. Kyllä - luottamus on mennyt

Äänestä

Enpä olisi vielä kuukausi sitten uskonut, että kaipaisi Sipilän Juhaa, mutta viime päivät ovat olleet niin sekavaa rinnesotkua, että ikävä iski.Avaa lainaukset
Sipilä on kyllä siellä hallituksessa tekemässä päätöksiä, etkö muka tiedä?

Äänestä

Eiköhän tuo ole jo selvä tapaus.
Eittämättä tulee mieleen miten lakko aalto vaikuttaa Rinteen erottamiseen? ei se ainakaan plussa ole, kun noin siihen sekaantui..

Posti-jupakassa on monia epäselvyyksiä, mutta keskeisimmät niistä liittyvät tällä hetkellä siihen, kuinka hyvin pääministeri Rinteen lausunnot omasta toiminnastaan sekä Postin hallituksen toiminnasta vyyhdin aikana vastaavat totuutta. Rinne syytti perjantain tiedotustilaisuudessaan valtionyhtiön hallitusta muun muassa tietojen pimittämisestä ja jopa väärien tietojen antamisesta omistajaohjaukselta ja julkisuudelta.

Sen sijaan perjantaina julkisuuteen astunut valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston osastopäällikkö Kimmo Viertola toteaa, että Posti on pitänyt omistajaohjauksen ”jatkuvasti informoituna” ja että asiassa on yleisesti toimittu hyvän hallintotavan mukaisesti.

Äänestä
  • Antti sammutti lakon palkankorotuksilla! Näinkö jatkaa??

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Antti sammutti lakon palkankorotuksilla! Näinkö jatkaa??

    Ei kenenkään palkat nousseet, vaan pysyi ennallaan.

    Äänestä

  • Vai Viertola väittää hyväksi hallintotavaksi esittää kilpailijoistaan perättömiä väitteitä? Mikä Postin johdolla on tavoitteena? Lakaista yksityiset kilpailijat pois markkinoilta hankkimalla itselleen epätervettä kilpailuetua, jolla häätää kilpailijat pois markkinoilta?

    Äänestä

Nyt ei Asekauppiaat juokse kyläss.

Äänestä

Nyt me Keskustassa hyökkäämme tosissaan työtä tekevää väestöä vastaan ja emme tuhoa Juha Sipilän tekemää alustusta. Rinne ja ay-liikket ei kuuluu normaaliin Keskustalaiseen ja veljespuolueemme Kokoomuksen ajamaan politiikkaan. Tätä ei pidä sössiä, nyt palkansaajat ja köyhät kyykkyyn. Aholta ja Viinaselta ei ihan onnistunut mutta nyt ei saa perääntyä.

Äänestä
  • Kuka nyt hyökännyt, sano edes yksi miten hyökännyt.

    Puhut ihan omiasi.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuka nyt hyökännyt, sano edes yksi miten hyökännyt.

    Puhut ihan omiasi.

    Katsoitko eduskunnan täyistuntoa? Kokoomus ei esimerkiksi tykännyt että hallutksen osalta ei hyväksytä Postin palkan alennuksia.

    Sipilän hallitushan hyökkäsi kaikkeen toimeentulon osalta lapsista eläkeläisiin väliltä. ja teki tuon aikana kun oli suhdanteeet vielä sellaiset että minimi olisi ollut pitää vähintään ennallaan jos ei parannuksia halua.

    Turha tähän on kaikkea laittaa kun on nettikin josta selviää Sipilän hallituksen touhut. Tietysti jos on näppäimissä esto tutkia tietyjä asioita.

    Kokoomukselle pitäisi asettaa hallitukseenpääsykielto seuraavaksi vuosisadaksi, niin tämän maan kansalaisilla saattaisi olla edes jotakin toivoa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kokoomukselle pitäisi asettaa hallitukseenpääsykielto seuraavaksi vuosisadaksi, niin tämän maan kansalaisilla saattaisi olla edes jotakin toivoa.

    Kommunistit niin vähissä, hävä kun lakkoileen muutamia, ettei he voi sitä totauttaa, ja olisi kommunistinenpuolue ainoa sallittu.

    Äänestä

Tuohan sopii heti sen jälkeen kun kepu katkaisee syöttöketjunsa MTK'hon ja näsät 'hon, RKP säätiöihin jne. Olisi varsin outoa, että työväestöllä ei saisi olla edustajia eduskunnassa. Nallukahan vaati yhteen aikaan, että äänestys valeissa pitäsi perustua tuloihin, ei edes veronmaksuun vaan pelkiin tuloihin ja omisuuteen. Hän unohti, että se ei vaan ole demokratiaa.

Äänestä

Antilla on toinen jalka jo haudassa. Ei se ole Suomelle etu. Pelkkä haitta.

Äänestä
  • Hautaustoimisto Oppositio tiedottaa?

    Äänestä

  • Missä haudassa se toinen jalka on? Muistelepa minkä kääntötenpun Sipilä teki synnyttäessä Siniset. Oli takakonttia, salailua, lento Naantaliin ja sitten Halla-ahon persuille näytettiin keskisormea. Ja oikein kunnon valehtelua.
    Ei täällä ole Postin osalta tapahtunut muuta kuin sen hallituksen sekoilu ja puheenjohtajan simputus.

    Kun media on koko kauden nälvinyt keskustaa ja koko hallitusta, ajojahti näyttää näiden kokoomusta lähellä olevien media edustajien tavoitteena.

    Sipilän Sinisillä ei ollut edes mandaattia kansalta, mutta sekään ei mediaa haitannut. Nyt kun Siniset on kuopattu, Halla-aho kelpaa kaikkine rasistine piirteineen medialle. Siellä on omasta takaa raiskaaja, petosmiehiä, vainoojia. Media ei nyt kehtaa haukkua kokoomuksen ainoaa hallituskumppaniehdokasta ja arvatkaapa miksi?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Hallituksella muutakin tehtävää sosialisti ministereillä kuin olla Ay-liikkeen sätkyinä. Yhteiskunnan vastustajat lakkoilee, kun ei ole muuta taitoa.

Keskustan puheenjohtaja, elinkeinoministeri Katri Kulmuni täsmensi tänään Tampereella, että hän haluaa, että hallitus käy sisäisen keskustelun Posti-jupakan ympäriltä.

Kulmunin mukaan keskustelua tarvitaan valtion omistajapolitiikan linjasta ja siitä, että työmarkkinajärjestöille annetaan rauha käydä neuvottelunsa keskenään. Lisäksi on syytä keskustella hallituksen työllisyystoimista.
– Näistä kaikista hallituksen täytyy tulla vahvempana ulos, Kulmuni sanoi.

Keskustan ryhmässä paineet kasvavat, sillä kentän painetta kuvataan erittäin voimakkaaksi.
– Luotto Rinteeseen on mennyt, mitä tuota kiertelemään. Tiistaista tulee kova päivä, keskustan sisältä arvioidaan.

Hallituspuolueiden johto kokoontuu sunnuntaina pohtimaan pääministeri Antti Rinteen asemaa ja hallitusyhteistyötä.
Tietojen mukaan hallituspuolueiden puheenjohtajat kokoontuvat sunnuntaina Kesärantaan pohtimaan hallituksen ja ennen muuta pääministeri Antti Rinteen asemaa ja hänen mahdollisuuksiaan jatkaa tehtävässään. Kokous on joko sunnuntaina aamulla tai myöhemmin illalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu