Mistä se johtuu että useimmilla on mummu, vaari taikka isä tahi äiti,jonka muistellaan olleen harras uskovainen, mutta lapset ovat läpeensä maallistuneet?
Oletteko miettineet omalta kohdaltanne te jotka olette omasta tahdostanne torjuneet kodin opetuksen ja jättäneet lapsuuden uskon jota kotona opetettiin?
Tietysti nyt alkaa olla jo sellaisia ikäpolvia joille ei ole koskaan edes opetettukaan mitään kotona...
Oletteko miettineet omalta kohdaltanne te jotka olette omasta tahdostanne torjuneet kodin opetuksen ja jättäneet lapsuuden uskon jota kotona opetettiin?
Tietysti nyt alkaa olla jo sellaisia ikäpolvia joille ei ole koskaan edes opetettukaan mitään kotona...
Vastaukset 32
Vanhimmat
”Mistä se johtuu että useimmilla on mummu, vaari taikka isä tahi äiti,jonka muistellaan olleen harras uskovainen, mutta lapset ovat läpeensä maallistuneet?”
”Oletteko miettineet omalta kohdaltanne te jotka olette omasta tahdostanne torjuneet kodin opetuksen ja jättäneet lapsuuden uskon jota kotona opetettiin?”
Esität kaksi ihan mielenkiintoista kysymystä. Ennen etenkin isovanhemmat siirsivät uskontoa sekä kulttuuria lasten ja etenkin lastenlasten kautta eteenpäin. Kunnes alettiin asua erikseen, liian usein jouduttiin muuttamaan etäälle, jopa toiseen maahan ja tämä perinne katkesi.
Sitten monella on vanhemmat, jotka tosiaan eivät enää olleet niin uskovia, vaan maallistuivat kaikesta siitä kasvatuksesta huolimatta. Olen usein ajatellut tätä eroa omien mummojeni sekä vanhempieni välillä. Sota ajan jälkeen alkoi melkoinen kulttuurin murros. Ihmiset alkoivat liikkua ja muuttaa, eri perinteet kohtasivat toisensa. Samoin tiedonvälitys kehittyi ja näin saatiin uusia tuulia siihen omaan elämään.
Joten, kun mietin sitä, mitä kotoa sain, sain erilaisia näkökulmia uskoon ja etenkin uskontoon. Kun menin kouluun, sai vielä laajemman näkökulman. Ei enää tarvinnut omaksua vain sitä annettua, vaan sai itse etsiä sen mukaan, mikä tuntui mielenkiintoisimmalta.
Ennen oli pakko, tai ainakin pakko uskovaista teeskennellä.
En ole unohtanut kodissani saamaani opetusta,tosin olen kiinnostunut ortodoksisuudestakin.
Niin, on ollut myös pakkoja, eikä siinä ole kyselty yksittäisen ihmisen uskon asioita.
Mutta tässä pitää huomioida se, että ennen elettiin yhteisönä – ei yksittäisinä persoonina. Eli kun ns. suvun päämies kääntyi kristinuskoon niin koko hänen perhekuntansa – johon siis kuului puolison ja lasten lisäksi isovanhempia, palvelijoita jne. kääntyivät myös. Eikä heiltä jokaiselta kysytty, mikä on juuri hänen näkemyksensä.
Näin mentiin pitkälle keskiaikaa – uskon kysymykset eivät olleet yksilöiden vaan sen yhteisön näkemys, jota sitten jokainen seurasi.
Kyllä uskon kysymykset ovat aina olleet nimenomaan yksilön asioita joista jokainen on päättänyt itse. Yhteisöllä on toki ollut oma vaikutuksensa ja ohjauksensa tiettyyn suuntaan mutta aika kaukaa haettua on väittää ettei yksilöt olisi voineet lainkaan päättää siitä miten sisällisesti ajattelevat.
Se mitä sinun ehkä on vaikeaa ymmärtää on että usko ei ole pelkkiä ulkonaisia tapoja ja ulkonaista kulttuurin noudattamista vaan niinkuin Jeesus opetti: "Jumalan valtakunta on SISÄLLISESTI teissä!" Usko on syvimmiltään sydämen asia, suhteessa yhteisöön uskonvakaumus on taas TUNNUSTAMISEN asia.
Ja sitten tuli 1600-l. ja puhdasoppinen luterilaisuuden aika, ja Mooseksen laki, ja alkoi noitien ja tietäjien mestaaminen.
”Kyllä uskon kysymykset ovat aina olleet nimenomaan yksilön asioita joista jokainen on päättänyt itse.”
Taidat katsoa enemmän omaksumasi individualismin läpi asiaa? No, se on aivan luonnollista meille tämän ajan ihmisille ja voi olla vaikeaa käsittää, miten eritavalla asiat ovat olleet ennen.
”Se mitä sinun ehkä on vaikeaa ymmärtää on että usko ei ole pelkkiä ulkonaisia tapoja ja ulkonaista kulttuurin noudattamista vaan niinkuin Jeesus opetti…”
Ei, päinvastoin. Kyllä usko on nimenomaan yksilöllistä ja henkilökohtaista. Emme vaan voi erottaa näitä toisistaan kovinkaan jyrkästi, etenkin kun me suomalaiset olemme useimmat kasvaneet hyvin kulttuurikristillisessä ympäristössä.
Ei sekään sulje siis pois henkilökohtaista uskoa, vaikka noudattaa esim. niitä tapoja, joita kristillisyyteen liittyy. Olivat ne sitten Jumalan palveluksia, rukoilua tai vaikka kirkollisiin juhlapyhiin osallistumista.
?? Mitähän tuolla mahdoit ajaa takaa?
Sinä päätit sen puheenvuorosi, mihin vastasin, keskiaikaan, ja minä jatkoin siitä.
Katolinen kirkko vielä 1500-l. oli oikeastaan melko löysä suhtautumisessaan pakanuuden ilmenemismuotoihin. Mikael Agricola kirjoittaa kuuluisassa psalttarin esipuheessaan pitkän litanian senaikuisten suomalaisten jumalista ja kulteista. Nämä oli saaneet olla melko rauhassa ja vasta uskonpuhdistuksen ajan kiihkoilijat alkoi laajemmin vainota pakanuuden jäänteitä ja taikuuden harrastajia.
”Katolinen kirkko vielä 1500-l. oli oikeastaan melko löysä suhtautumisessaan pakanuuden ilmenemismuotoihin.”
Minulla on toisenlainen mielikuva, sillä eikö mm. noitavainot alkaneet jo 1400 luvulla?
Suomi taisi olla periferia, eikä ehkä siksi kontrolloitu niin tarkkaan vanhan pakanauskonnon juttuja? Suomalaiset siis yhdistivät hiljaksiin molempien uskontojen elementtejä.
” Nämä oli saaneet olla melko rauhassa ja vasta uskonpuhdistuksen ajan kiihkoilijat alkoi laajemmin vainota pakanuuden jäänteitä ja taikuuden harrastajia.”
Protestantismi kun sai enemmän valtaa suomessa, niin kyllä, kansaa alettiin kristillistämään. Siitä kertoo aika hyvin Vuoden 1686 kirkkolaki. Tuo laki velvoitti jokaisen alamaisen kuulumista kirkkoon ja valtio hallitsi kirkkoa.
Yhtenäiskulttuurin paine oli kova eikä mikään rajoittanut uskonnon pakkosyöttöä. Vuoteen 1923 oli peräti lain vastaista luopua kristinuskosta. Vuonna 1923 säädettiin laki uskonnonvapaudesta, vaikka Luterilaisen lainsäädännöllinen erityisasema (de facto valtionkirkko) on säilynyt näihin päiviin asti.
Suomi on kristitty ja luterilainen koska se on meille pakkosyötetty ylhäältä. Sitä mukaa kun uskonnon pakkosyöttöä ja kirkon hegemoniaa on purettu, kristinuskon asema on heikentenyt.
Lukekaa vaikka Svetlana Aleksijevitsin "Neuvostoihmisen loppu". Se käsittelee samaa asiaa paljon äärimmäisimmissää ja kärjistyneimmissä olosuhteissa. Siinä on kertomuksia siitä, miten nuoret venäläiset eivät ymmärrä isovanhempiaan, jotka olivat olleet vakaumuksellisia kommunisteja. Neuvostoliiton aivopesu oli varmasti brutaalimpaa ja intensiivisempää kuin luterilainen aivopesu koskaan itsenäisessä Suomessa, mutta aivopesun ja sosiaalisen paineen elementit ovat paljolti samoja.
Ennen oli myös niitä kuuluisia vanhoja kauniita tapoja, kuin se että joka vitsaa säästää se lastaan vihaa, ja näin saatiin katkismuskin ajettua moneen kalloon.
Ihmiset asui ennen kotona ja sukulaistensa läheisyydessä ja tuollaisessa tiiviissä yhteisössä oli suurempi sosiaalinen paine jakaa yhteiset, isovanhemmilta ja vanhemmilta perityt arvot ja uskomukset.
Niiden arvojen ja uskomusten maallistuminen kertoo mielestäni siitä, että ne omaksuttiin vastentahtoisesti, mutta niiden omaksuminen oli ehto hyväksytyksi tulemiselle. Nyt tuollaista sosiaalista painetta ei enää samassa mittakaavassa ole.
Esim. kirjailija Pentti Haanpää oli iso ja riski mies, mutta häntä haukuttiin selän takana, kun "ei se ole tehnyt päivääkään rehellistä työtä tehnyt".
Tuollaisessa yhteisössä valtaosa alistuu enemmistön vaatimuksiin ja toistaa omassa elämässään aiemman sukupolven viisaudet ja virheet.
Ja nyt kun ei yhteisiä arvoja saa esittää, niin puolet suomalaisista on mielenterveysasiakkaita ja toinen puoli niitä, jotka virkansa puolesta pyrkivät ihmisiä ohjaamaan paremmalle tielle!!!!
Jos yhteisiä arvoja on, niin ne syntyvät alhaalta ylös eli ne lähtee yksilöistä. Ökypalkkaisten piistojen "ylimaallisessa viisaudessaan" ja ylhäältä päin julistamat "viralliset yhteiset arvot" ovat valheellisia.
Juuri tuon yksilöllisyysaatteen vuoksi kansa juoksee mielenterv.toimistoiss, kun yhteisiä arvoja ei arvosteta, ja seurauksena kunkin yltiöyksilölliset arvot vieraannuttavat ihmiset toisistan ja yhteisöstään. Ihminen on sosiaalinen eläin ja sosiaalisuus rakentuu yhteisistä arvoista!
Ei vaan siksi että mielenterveysongelmiin saa paljon paremmin apua, vaikkei vieläkään ihan hyvin kuin pitäisi. Viime vuosituhannella ei juurikaan saanut, ennen kuin oli kypsä laitokseen.
Kyllä joskus 1970-luvulla oikeiston ja kannatukseltaan nykypersuja vastanneitten kommareitten arvot oli niin hurjan kaukana toisistaan, että jos puhuu tuon ajan yhteisistä arvoista, ei selvästikään tiedä mistään mitään.
Ainoa "yhteinen arvo" oli "ystävyys" ns. Viipurin vaalipiiriin, jota tunnustamatta ei yhteiskunnan huipulle noustu missään tapauksessa.
”Juuri tuon yksilöllisyysaatteen vuoksi kansa juoksee mielenterv.toimistoiss, kun yhteisiä arvoja ei arvosteta…”
Ei niitä ennekään ole niin paljon ollut, siis yhteisiä arvoja. Ennen ne yritettiin antaa ylhäältä päin, mutta eivät kaikki niitä omaksuneet.
Mutta eikö aika monella uskovallakin ole tärkeää juuri se henkilökohtainen usko?
Minussa heräsi epäilys materialismia kohtaan jo lapsena ilman kenenkään opetusta.
Kristinuskon valta-aseman edellytys on pakko-syöttö ja tuputus. Kun se vähenee uskonnollisuus vähenee. Sehän on koko kristinuskon historia: pakolla, ryhmäpaineella ja väkisin käännyttämistä.
Hyvä esimerkki on Suomen luterilaisuus. Se ei ollut kenenkään suomalaisen idea, vaan "annettiin ylhäältä" eli kuningas päätti että hänelle on taktisesti edullista ryhtyä protestantiksi ja valtion kassallekkin teki hyvää, kun katolisen kirkon omaisuus voitiin takavarikoida.
Ja kun se kuningas aikanaan heittei henkensä, tuli niistä pakkokäännytetyistä vankilaansa rakastavia lappusilmäisiä orjia ja on edelleen tänä päivänä, ainakin mitä nousee mieleen kun lukee mm kastepalstan kasteänkyröitä.
Maailma vain oli niin erilainen niinä "mummon ja vaarin" aikoina. Ihmisten koulutustaso oli matalampi. Yleissivistys huonompi. Maailma mustavalkoisempi ja yksipuolisempi. Muutostahti hitaampaa.
Lapsikin älysi miten vinksahtaneita uskovaiset on. Koulussa oli sellaisesta elävänä esimerkkinä opettaja 1-2 luokilla.
ahaa no miten se vinksahtaneisuus ilmeni lapsen silmään tai korvaan kerro pari mallia?
olitko kotona tottunut näkemään seinällä vain sirpin ja vasaran tauluna, ja sitten oppettaja se visahtanut meni ja näytti muitakin tauluja vai?!
Omista kouluajoista on jo useita vuosikymmeniä eli siltä ajalta kun kaikki puolueet kommuniteista kokoomukseen rakensivat "luottamuksellisia ja hyviä suhteita" diktatuurivaltion kanssa, joka käytti sirppiä ja vasaraa tunnuksenaan.
Silloinen alakoulun opettajani opetti mm. että nälkää nähdään vain niissä maissa, joissa ei lueta ruokarukouksia ja niissä jossa ruokarukouksia luetaan on kylliksi ruokaa. Silloin jo 8-9 vuotias alkoi epäillä että eihän nälän poistaminen voi olla noin yksinkertaista. En muista millä luokalla alettiin biologiassa puhua evoluutiosta vai liittyikö tämä johonkin muuhun, mutta sen muistan että opettaja selitti miten hevonen on kehittynyt paljon pienemmistä metsässä eläneistä eläimistä, mutta että hevonen on aina kehittynyt hevosena eikä siis kehittynyt mistään muusta lajista.
Tuohon aikaan kiihkouskovaiset opettajat saivat siis valehdella lapsille suut, silmät täyteen kenenkään häiritsemättä. Sekin selittää miksi kristinuskolla ja kirkolla meni silloin paremmin.
Henkilökohtaisesti opettajan propaganda teki hyvää, koska kun itselle kävi selväksi että uskovaiset katsovat oikeudekseen uskoaan puolustaessaan / markkinoidessaan valehdella lapselle. Jos kristinusko olisi totuus, niin sitä ei tarvitsisi markkinoida valehtelemalla lapsille.
Kouluaikanani oli uskovia opettajia, mutta ani harva sitä toi mitenkään erityisesti esille. Nekin, jotka sitä toivat, olivat hyvin maltillisia. Ehkä jossain pienissä kouluissa saattoi sellaisia intoilijoita ollakin?
Uskonto ei pärjää moniarvoisessa yhteiskunnassa, joissa muunkinlaisia näkemyksiä saa esittää. Kansa pysyy uskovaisena vain pakkosyötöllä.
Niin, kyllä ne mummojen ja vaarien, isien ja äitien, kuin myös muiden kasvattajien usko se minunkin uskoon tuloon on varmasti vaikuttanut.
Ei niinkään se, mistä uskonnosta he puhuivat ja mitä, vaan se esimerkki kuinka he uskoaan elivät todeksi arkielämässä. Siitä sain eväitä myös omaan elämääni ja uskooni.
He opettivät rehellisyyttä, ahkeruutta, myötäelämistä, oikeudenmukaisuutta vääryyttä vastaan, nöyryyttä ja kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan. Näitä arvoja olen myös itse pyrkinyt noudattamaan elämällä ne itse todeksi arkielämässä ja toivottavasti niistä on siirtynyt joitakin esimerkiksi myös omille lapsilleni.
Mitä ihmeen uskoa he edustivat. Ei ainakaan luterilaisuutta.
Kyllä, he edustivat. Sitä luterilaista kristinuskoa, mitä yhteiskunnassa, koulussa ja kirkoissa saarnattiin vielä 1950-luvulla, sellaista kristinuskoa, mitä saarnataan vieläkin monissamaailman maissa.
Tämä nykyinen liberaalinen luterilaisuus on vielä suht. nuorta. Olisiko tullut kirkkoihimme voimakkaasti vasta tuossa 1980-luvun lopulla.
Antaisitko esimerkkejä noista maista?