Oliko tarkoituksellista postin hallituksen taholta?

Olisi kiinnostavaa tietää keitä ja keiden valitsemia postin hallitukseen kuuluu?Kokoomus on ollut hallitusvastuussa sitten Holkerin aikojen jatkuvasti, ja elämänolosuhteet Suomessa ovat muovautuneet ns. tavallisten ihmisten osalta sen mukaisiksi.
Opposition joutuminen tuntuu käyvän Orpon ja muiden eturivin politiikkojen kunnialle. Kun sitten kevään vaaleissa pääministeriksi nousi entinen ay-aktiivi Rinne, jonka arvot ovat tavallisten ihmisten ja heikommassa asemassa olevien ihmisten aseman parantamisessa, nousee kokoomusväki "takajaloilleen"
.-Oletan Postin hallituksen jäsenten olevan edellisen hallituksen nimittämiä.Siksipä uskon myös sen yhdessä Sipilän hallituksen kanssa keksineen jo aikoinaan keinon Rinteen syrjäyttämiseksi.He tiesivät,ettei Rinne pääministerinä tule hyväsymään postin lajittelijoiden siirtoa omavaltaisesti halvempaan teollisuusliiton työsopimukseen !Tekivät sen röyhkeästi ja vähin äänin, jotta voisivat iiskeä kyntensä Rinteen kimppuun "sijaisuhrin " Paateron kautta!
.Eivätpä puuttuneet eronneen postin johtajan vaatimattomaan yli 80000 euron vuosipalkkaan ja tappiollisiin pörssiseikkailuihin !Siihen olisi pitänyt kokoomuksenkin aikoinaan ja Sipilän pääministerinä reagoida!
Mutta eihän korppi korpin silmää noki!
Oikein naurattaa ,kun valtansa menettäneet kokoomuslaiset eri tilanteissa yrittävät puolustaa köyhiä, eläkeläisiä ja tavallisia ihmisiä kannanotoissaan,
mm. eduskunnan kyselytunnilla.Heidän aidot intressinsä ja arvonsa ovat aivan muut ja muualla!
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olet asian ytimessä!Siitä kertoo sekin,ettei yksikään "yhden lauseen"neropatti (jossa on väh.3 kirjoitusvirhettä) ole uskaltanut kommentoida ollenkaan.Ainahan jos on vasemmistolainen hallitus niin työnantajapuoli heittää niin törkeitä ehdotuksia ettei työntekijät voi niitä hyväksyä.Sitten löyhäpäiset kokoomuksen kansanedustajat puhuvat huuli pyöreänä kuinka aina vasemistolaisten hallitusten aikana on enemmän lakkoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olisi kiinnostavaa tietää keitä ja keiden valitsemia postin hallitukseen kuuluu?Kokoomus on ollut hallitusvastuussa sitten Holkerin aikojen jatkuvasti, ja elämänolosuhteet Suomessa ovat muovautuneet ns. tavallisten ihmisten osalta sen mukaisiksi.
Opposition joutuminen tuntuu käyvän Orpon ja muiden eturivin politiikkojen kunnialle. Kun sitten kevään vaaleissa pääministeriksi nousi entinen ay-aktiivi Rinne, jonka arvot ovat tavallisten ihmisten ja heikommassa asemassa olevien ihmisten aseman parantamisessa, nousee kokoomusväki "takajaloilleen"
.-Oletan Postin hallituksen jäsenten olevan edellisen hallituksen nimittämiä.Siksipä uskon myös sen yhdessä Sipilän hallituksen kanssa keksineen jo aikoinaan keinon Rinteen syrjäyttämiseksi.He tiesivät,ettei Rinne pääministerinä tule hyväsymään postin lajittelijoiden siirtoa omavaltaisesti halvempaan teollisuusliiton työsopimukseen !Tekivät sen röyhkeästi ja vähin äänin, jotta voisivat iiskeä kyntensä Rinteen kimppuun "sijaisuhrin " Paateron kautta!
.Eivätpä puuttuneet eronneen postin johtajan vaatimattomaan yli 80000 euron vuosipalkkaan ja tappiollisiin pörssiseikkailuihin !Siihen olisi pitänyt kokoomuksenkin aikoinaan ja Sipilän pääministerinä reagoida!
Mutta eihän korppi korpin silmää noki!
Oikein naurattaa ,kun valtansa menettäneet kokoomuslaiset eri tilanteissa yrittävät puolustaa köyhiä, eläkeläisiä ja tavallisia ihmisiä kannanotoissaan,
mm. eduskunnan kyselytunnilla.Heidän aidot intressinsä ja arvonsa ovat aivan muut ja muualla!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu