Talvijuhla.

Rakas Talvijuhlahenkilö, terveisiä sinne Korvatunturille. Tässä toivelistani kuluvalle hallituskaudelle.

Toivon, että tuloveroaste nostetaan 100 prosenttiin. Jatkossa Kela jakaa kansalaisille harkinnanvaraista taskurahaa, ruokakuponkeja sekä vuosittaisia vaatepaketteja. Näin voimme kehittää samanarvoisuutta demokraattisessa hengessä.

Toivon lainsäädäntöä, joka velvoittaa teleoperaattorit asentamaan vihapuheen estävän sovelluksen kansalaisten kännyköihin ja tietokoneisiin. Logaritmit poistavat leimaavat ja ihmisryhmiä halventavat sanat. Myös poliittisiin äärisuuntauksiin voidaan puuttua ajoissa ja näin varjella demokratiaa.

Toivon, että taannehtivaa vihapuhelainsäädäntöä kiristetään. Kunhan oikeuslaitoksemme tuomitsee riittävän monen äärioikeistolaisen henkilön kiihotuksesta kansanryhmää vastaan, voimme lopulta kieltää Perussuomalaisten toiminnan lailla. Arvopohjan nimissä.

Toivon, että Suomen kansalaisuus myönnetään maailman jokaiselle hätää kärsivälle ihmiselle hänen omalla kotiseudullaan. Kelan sivutoimisto on avattava kaikkiin Suomen ulkomaanedustustoihin. Ajan mittaan hyödymme kaikki tästä globalistisesta järjestelystä.

Toivon, että kansan sivistystyötä tehostetaan. Ihmisten ruokatapoihin on kiinnitettävä enemmän huomiota, kansallismielisen aineksen lasten huostaanottoja on harkittava, yleisön huumorintajua on kehitettävä valtiojohtoisesti. Feminismin nimissä miehekkyys ja johdonmukainen ajattelutapa on syytä tukahduttaa kehtoonsa.

Toivon, että kirkoistamme poistetaan ristit ja muut tunnustukselliset symbolit, jotka saattavat loukata maamme muslimiyhteisöä. Sen sijaan kirkkorakennuksiin perustetaan ilmastotietoisuuskeskukset, jotka tarjoavat lohtua huolestuneille kansalaisille.

Ja lopuksi toivon maailmanrauhaa, ainakin meille oikeamielisille.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvää ja osuvaa sarkasmia sinulta. Kuin suoraan Orwellin teosten dystopioista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu