Kirkko ja 2000-luvun kapina
Henrik Wikström, Gummerus:
<<Kun Jeesus astui skenelle, temppelikultti oli korruptoitunut vallan kulissi, johon on helppo verrata nykypäivän öljy-, ase- tai lääketeollisuutta tai amerikkalaisen valtapolitiikan kytköksiä. Vain hieman liioittelemalla voi näissä kytköksissä nähdä Jeesuksen ajan juutalaiset vallanpitäjät.
Jeesus teloitettiin tavalla, jolla moni muukin jätti tämän maailman. Hän sai 15 minuuttia julkisuutta ja kiihkeän, vannoutuneen seuraajakunnan. Hänen muistoaan vaalimaan perustettiin uskonto häkellyttävine selityksineen ylösnousemuksesta.
Näin kirjoittaa Henrik Wikström. Hän vaikuttaa evankelisluterilaisen kirkon sisällä, mutta näkee alkukirkon aikansa punkliikkeenä, kapinallisten ja muutosta etsivien toisinajattelijoiden yhteisönä. Hän uskoo, että kirkko voi selviytyä kriisistään, jos se ymmärtää nähdä Jeesuksen kapinallisena ja osaa haastaa itsensä muutoksiin.<<
Miten uskovaiset täällä voisivat ikinä nähdä Jeesusta kapinallisena tai edes teloitettuna, kun heille Jeesus edustaa vapaaehtoista, teurastettua uhrilammasta heidän omien syntien ja niistä vapautumisen tähden?! Mutta teologin näkemys uskonnossa on ilmeisesti erilainen, koska kysyinen teologi on toiminut papin virassa peräti 16 vuotta. Ja ihmettelenkin, että mistä täällä uskovaiset ovat keksineet tällaisen sijaisuhrikultin, jos sitä ei edusta edes luterilainen pappi?!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Oikea suhde syyllisyyteen on sivistyksen ja rauhan alku.