Ratkaisiko Venäjä brexitin?

Anonyymi

”Jos Venäjästä ei voi tulla länttä, tulkoon lännestä Venäjä” – historioitsijalta kylmäävä varoitus Venäjän vallan noususta

Yalen yliopiston professori Timothy Snyder avaa hiljan suomennetussa teoksessaan Venäjän vaikutusyrityksiä lännen demokratioissa sekä ideologiaa vaikutusyritysten taustalla.
KUN kylmä sota päättyi 1990-luvun alussa Neuvostoliiton kaatumiseen, näytti liberaalin demokratian voitto maailmassa vääjäämättömältä. Nyt tiedetään, että silloiset arviot historian päätepisteestä ja edessä siintävästä rauhallisesta tulevaisuudesta olivat ennenaikaisia.

Neuvostoliiton raunioilta noussut Venäjä lipui pian autoritäärisyyteen Vladimir Putinin johdolla, ja viime vuosina sen vaikutusvalta on levinnyt maailmalla. Näkyvimpinä merkkeinä tästä pidetään äärioikeiston nousua, Yhdysvaltain nykypolitiikkaa, Ukrainan sotaa sekä Britannian brexit-vääntöä.


Snyderin mukaan Yhdysvallat ja Eurooppa tuudittautuivat kylmän sodan jälkeen tunteeseen, jota hän nimittää vääjäämättömyyden politiikaksi. Sen mukaan kehityksen suunta on tiedossa, sille ei ole vaihtoehtoja, eivätkä hetkelliset poikkeamat muuta sitä.

Yhdysvalloissa tämä on näkynyt uskona markkinatalouden kykyyn tuottaa demokratiaa. Euroopassa taas kansojen on katsottu oppineen sotimisesta sen, että rauhan takaisivat yhdentyminen ja vaurastuminen. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen vääjäämättömyyden politiikka on kuitenkin osoittanut romahtamisen merkkejä taloudellisen eriarvoisuuden kasvaessa. Tilaa on saanut yhä enemmän sen vastapari ikuisuuden politiikka.

KUN vääjäämättömyys lupaa parempaa tulevaisuutta ja näkee ajan siihen johtavana suorana, ikuisuuden politiikka tekee kansasta viattoman uhrin ja ajasta syklin, jossa menneisyyden vaarat nousevat uhkaamaan kansaa yhä uudelleen. Koska hallinto ei voi muuttaa yhteiskuntaa, se voi vain suojata sitä ulkoisilta uhilta.

– Ikuisuuden poliitikot tekaisevat kriisin ja manipuloivat sen synnyttämää tunnekuohua. Kääntääkseen huomion pois uudistuskyvyttömyydestään tai -haluttomuudestaan ikuisuuspoliitikot ohjaavat kansalaisensa kokemaan hurmiota ja raivoa lyhyin väliajoin hukuttaen tulevaisuuden nykyisyyteen. Ulkopolitiikassa ikuisuuspoliitikot vähättelevät ja mitätöivät niiden maiden saavutuksia, jotka saattaisivat näyttää esikuvilta heidän kansalaisilleen, Snyder kirjoittaa.

Venäjän politiikkaa on 2010-luvulla hallinnut narratiivi, jossa uhkana ovat ennen kaikkea länsimaiset demokratiat. Snyderin mukaan maa alkoi 2013 maanitella ja uhkailla eurooppalaisia naapureitaan hylkäämään oman historiansa ja instituutionsa.

– Jos Venäjästä ei voi tulla länttä, tulkoon lännestä Venäjä. Jos Amerikan demokratian vikoja voisi hyödyntää Venäjän suojatin valitsemiseksi, silloin Putin voisi osoittaa, ettei ulkomaailma ollut yhtään parempi kuin Venäjä. Jos EU tai Yhdysvallat hajoaisi Putinin elinaikana, hän voisi ylläpitää ikuisuuden harhaa, Snyder tulkitsee viitaten Donald Trumpin nousuun Yhdysvaltain presidentiksi Venäjän avulla.


JOTTA Putinin politiikkaa ymmärtäisi, on pureuduttava sen taustalla olevaan ideologiaan. 2005 Putin käynnisti projektin, jonka päämääränä oli jo unohdetun nationalistisen ajattelijan Ivan Iljinin nostaminen uuteen arvoon. Liki kymmenen vuotta myöhemmin Iljinin poliittisten esseiden kokoelma oli toimitettu jokaisen virkamiehen työpöydälle.

Neuvostojärjestelmää inhonnut Iljin näki fasismin tulevaisuuden maailman politiikkana ja uskoi, että venäläiset tulisivat ajan mittaan ilmentämään sen ylempää muotoa. Hän piti väkivaltaa oikeutettuna poliittisten tavoitteiden edistämisessä.

Merkittävä Iljinin ajatusten tunnetuksi tekijä oli Putinin ”propagandamestari” Vladislav Surkov, joka sovitti ne nykymedian maailmaan. Surkovia on pidetty myös Putinin valtaannousun arkkitehtina.

Juuri Iljinin argumenteilla Putin perusteli 2014 Venäjän tarvetta taistella EU:n laajenemista vastaan sekä tunkeutumista Ukrainaan.

12

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      BRITANNIAN brexit-kansanäänestyksen tulosta Snyder pitää Venäjän riemuvoittona ja osoituksena siitä, että Moskovasta johdettu kyberkampanja kykeni muuttamaan todellisuutta. Jälkeenpäin on tajuttu, että kolmannes äänestyksen alla Twitterissä käydystä brexit-keskustelusta oli pääasiassa ulkomaisten bottien eli itsenäisesti toimivien tietokoneohjelmien generoimaa.

      Brexitiä kannattaneita viestejä julkaisseista tileistä 419 paikannettiin Pietarissa toimivaan niin sanottuun trollitehtaaseen. Myöhemmin kaikki nämä tilit julkaisivat Twitterissä myös Trumpin vaalikampanjaa tukevia viestejä.

      Brexitin puolesta kampanjoinutta Vote Leave -järjestöä johtanut lobbari Matthew Elliot kuului myös Venäjän tiedustelun Britanniaan perustamaan Venäjän konservatiiviystävät -järjestöön. Euroskeptisen Ukip-puolueen entinen johtaja Nigel Farage oli kampanjaa edeltäneinä vuosina usein nähty hahmo Venäjän RT-kanavalla, jossa hän muun muassa julisti ”Eurooppa-projektin kuolleen”.

      Venäjän vaikutus brexit-äänestykseen on ollut Britanniassa viime aikoina tapetilla. Pääministeri Boris Johnsonin hallitusta on kritisoitu, koska se kieltäytyy julkaisemasta ennen joulukuun vaaleja tiedusteluraporttia, joka sisältää tietoja Venäjän vaikutusyrityksistä äänestykseen liittyen. Raportissa on tiettävästi myös tutkittu väitteitä, joiden mukaan venäläiset olisivat rahoittaneet brittipoliitikkoja ja erityisesti konservatiiveja.

      Brittimediassa on ihmetelty, mitä Johnsonin neuvonantaja Dominic Cummings – Vote Leaven entinen johtaja hänkin – teki viettäessään 90-luvulla kolme vuotta Venäjällä. Hänen uskotaan muun muassa luoneen tuolloin läheiset yhteydet jo aiemmin mainittuun Vladislav Surkoviin.

      SNYDERIN mukaan vääjäämättömyyden politiikka sai amerikkalaiset ajattelemaan, että maailmasta olisi tullut Yhdysvaltain johdolla demokraattisempi. Hän kuitenkin huomauttaa, että itse asiassa maasta on tullut tällä vuosikymmenellä entistä epädemokraattisempi, Venäjän ahkeralla myötävaikutuksella.

      Venäjällä 2012 perustettu nationalistinen asiantuntijaelin Izborskin klubi esitti EU:n uhkana Venäjän olemassaololle. Tämän vuoksi klubi katsoi, että Venäjän ulkopolitiikan tulisi tukea äärioikeistoa EU-maiden sisällä niin kauan, kunnes EU ”romahtaisi eurooppalaisten fasistimaiden rykelmäksi”, kuten sen jäsenistöön kuuluva kirjailija Aleksandr Prohanov ennusti.

      Jotta ikuisuuspolitiikan puolelle ei lipsahdettaisi, Snyderin mukaan olisi puututtava yhteiskunnallisiin ongelmiin, ennen kaikkea eriarvoisuuteen. Tämä vaatisi ihmisten näkemisen keskenään riitelevien ryhmien sijaan kansalaisina.

      – Amerikka saa molemmat tasa-arvon lajit, rodullisen ja taloudellisen, tai ei kumpaakaan. Jos se ei saa kumpaakaan, ikuisuuden politiikka voittaa, rodullinen oligarkia nousee, ja amerikkalainen demokratia kohtaa loppunsa, Snyder kiteyttää.

      • Anonyymi

        kun jumala halua rankaista hän ota pois alyn ihmisesta,,,silloin kaveri uskoo kaikk,,mitä sanoo itse,,,


    • Anonyymi

      EU-vihaajien mukaan EU on uusi Neuvostoliitto.

      Miksi sitten Venäjä yrittäää sitä sitä tuhota?

      • Anonyymi

        Koska Venäjä EI ole Neuvostoliitto! Huhhuh tuota eunukkilogiikkaa taas...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska Venäjä EI ole Neuvostoliitto! Huhhuh tuota eunukkilogiikkaa taas...

        Venäjä pitää itseään NL:n perillisenä ja noudattaa samaa politiikkaa lännen heikentämiseksi.
        Brexit on osa sitä EU-vihaajien hurratessa. He eivät tyhmyydessään tajua olevansa Moskovan asialla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Venäjä pitää itseään NL:n perillisenä ja noudattaa samaa politiikkaa lännen heikentämiseksi.
        Brexit on osa sitä EU-vihaajien hurratessa. He eivät tyhmyydessään tajua olevansa Moskovan asialla.

        Etkö tajua, että tilanne on kääntynyt täysin päinvastaiseksi!?

        Valkoisia länsimaita hallitsee kulttuuriMARXISTINEN eliitti. mutta Venäjää kansallismielinen ja kristinuskoinen eliitti.

        Eli Venäjä on se uusi "länsi" ja länsimaat ovat uusi "Neuvostoliitto"!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö tajua, että tilanne on kääntynyt täysin päinvastaiseksi!?

        Valkoisia länsimaita hallitsee kulttuuriMARXISTINEN eliitti. mutta Venäjää kansallismielinen ja kristinuskoinen eliitti.

        Eli Venäjä on se uusi "länsi" ja länsimaat ovat uusi "Neuvostoliitto"!

        Tuollaisiin typeryyksiin yltää vain idioottiluokan EU-vihaaja.

        EU on demokraattisten valtioiden vapaaehtoinen valtioliitto.
        Venäjä on taantumuksellinen puolidiktatuuri, joka yrittää heikentää EU:a.
        Venäjää hallitsee Putinin oligarkeista koostuva lähipiiri.


    • Anonyymi

      Neuvostoliitto oli ITÄblokki EUvostoliitto ON LÄNSIblokki, ensimmäiseen kuului keskiseneuroopan SOSIALISTISETvaltiot , jälkimmäiseen LÄNSIblokkiin kuuluu keskiseneuroopan sosialistiset valtiot.Keskinäisen taloudellisen avun neuvosto = SEV toimi vuosina 1949-1991 tämä josif stalinin perustama liitto oli vastine euroopan talousyhteisölle, sevissä sosialistiset "itsenäiset" valtiot laativat VIISVUOTIS_SUUNNITELMIA. Tämä SEV:in kopio on nyt brysselissä työn alla SEITSENVUOTIS SUUNNITELMINEEN. Ranskassa sosialisti ja pikku hitler vaati , että EU tarvitsee oman puolustusliittonsa = VARSOVANLIITTONSA, eikö ole pelottavan samankaltaista kuin romahtaneessa neuvostoliitossa, Briteille on näytetty brysselistä, että ero on lähes mahdotonta, niin oli "itsenäisen valtion" mahdotonta erota neuvostoliitostakin.

      • Anonyymi

        Tuollaisiin typeryyksiin yltää vain idioottiluokan EU-vihaaja.

        EU on demokraattisten valtioiden vapaaehtoinen valtioliitto.
        Venäjä on taantumuksellinen puolidiktatuuri, joka yrittää heikentää EU:a.
        Venäjää hallitsee Putinin oligarkeista koostuva lähipiiri.

        Macron on tyrmätty mm. Saksassa, eikä ole juuri saanut kannatusta edes Ranskassa.
        EU27 on hyväksynyt Britannian erosopimuksen. Se odottaa käsittelyä uudessa parlamentissa.
        Britannia eronnee EU:sta 31.12. 2019.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollaisiin typeryyksiin yltää vain idioottiluokan EU-vihaaja.

        EU on demokraattisten valtioiden vapaaehtoinen valtioliitto.
        Venäjä on taantumuksellinen puolidiktatuuri, joka yrittää heikentää EU:a.
        Venäjää hallitsee Putinin oligarkeista koostuva lähipiiri.

        Macron on tyrmätty mm. Saksassa, eikä ole juuri saanut kannatusta edes Ranskassa.
        EU27 on hyväksynyt Britannian erosopimuksen. Se odottaa käsittelyä uudessa parlamentissa.
        Britannia eronnee EU:sta 31.12. 2019.

        Tuonlaisiin typeryyksiin yltää vain ja ainoastaan eu-aivopesty vihervasuri ja ruot... kuninka.. porsa..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollaisiin typeryyksiin yltää vain idioottiluokan EU-vihaaja.

        EU on demokraattisten valtioiden vapaaehtoinen valtioliitto.
        Venäjä on taantumuksellinen puolidiktatuuri, joka yrittää heikentää EU:a.
        Venäjää hallitsee Putinin oligarkeista koostuva lähipiiri.

        Macron on tyrmätty mm. Saksassa, eikä ole juuri saanut kannatusta edes Ranskassa.
        EU27 on hyväksynyt Britannian erosopimuksen. Se odottaa käsittelyä uudessa parlamentissa.
        Britannia eronnee EU:sta 31.12. 2019.

        Sitä eu:nin puolustusliittoa =varsovanliittoa ei ole torpattu missään, eikä kenenkään toimesta eu-populisti ei vaan anna periksi edes itselleen noita tulevia tosiasioita uutta euroopan liittovaltiota =euvostoliittoa eu- populistit =vasurit nyt kehittelevät tämähän on päivän selvää.


    • Anonyymi

      Aika hauska tilanne on Naton kokouksessa,kun Johnson yrittää vältellä esiintymistä samassa kuvassa Trumpin kanssa. Tämä kun saattaa möläyttelyillään heikentää BoJon asemaa vaaleissa.
      Trumpista ei pidetä Englannissakaan, vaikka tämä on julistanut ystävyyttään Johnsosin kanssa, riemuaan brexitin johdosta ja lupaillut mahtavaa kauppasopimusta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe