EU-vihaajien pakolaisennusteet pieleen!

Anonyymi

EU-vihaajat ovat ennustelleet vaikka minkälaisia kauhukuvia Eurooppaan tunkevista pakolaismassoista, jotka muuttavat koko maanosan ihonvärin ja kulttuurin muutamassa vuodessa.

Totuus on toinen.

Koko Euroopan unionin alueelle on tullut tänä vuonna vähemmän ihmisiä kuin kertaakaan puoleen vuosikymmeneen. Marraskuun 25. päivään mennessä yhteensä 111 144 ihmistä oli tullut joko meren yli (81 prosenttia) tai maitse johonkin EU-maahan.

VERTAILUN vuoksi: esimerkiksi viime vuonna tulijoita oli koko vuoden aikana noin 141 500 ja niin sanottuna Euroopan pakolaiskriisin vuonna 2015 heitä oli runsas miljoona. Vuonna 2014 pakolaisia tai siirtolaisia tuli noin kaksinkertainen määrä tämän vuoden tilanteeseen verrattuna, YK-tilastot näyttävät.

Euroopan raja- ja merivartioviraston Frontexin mukaan vuosina 2008–2013 EU-alueelle saapui vuosittain noin 50 000–100 000 ihmistä. Näin ollen voi sanoa, että tilanne muuttoliikkeen osalta on ainakin hetkellisesti tasaantunut miltei ”kriisiä” edeltävien vuosien tasolle.

Tänä vuonna meren ylittäjiä tai maitse tulevia ihmisiä on saapunut eniten Afganistanista (noin 21 prosenttia) ja Syyriasta (17 prosenttia). Afganistanissa on sodittu neljä vuosikymmentä, Syyrian sisällissota alkoi keväällä 2011.

Muita merkittäviä alkuperämaita ovat tällä hetkellä esimerkiksi Marokko, Algeria ja Irak.

10

72

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ei pä tuleEU-vihaajien kommentteja.
      Kertoisitte nyt,miltä tuntuu,kun valeet paljastetaan kerran toisensa jälkeen!

    • Anonyymi

      EU-vihaajien pettymys on niin suuri, että valeetkin juuttuvat kurkkuun.

    • Anonyymi

      Kukaan järkevä ihminen ei usko noita Brysselin manipuloituja tilastoja. Mamuja tunkee kaiken maailman nimikkeiden varjolla valtavasti Eurooppaan.

      Kaiken lisäksi on JO myöhäistä estää sekä väestön- että uskonnonvaihto useimmissa Länsi-Euroopan maissa. Koska pelkkä nykyisten mamujen syntyvyyden suuri enemmyys tekee nuo vaihdokset todeksi. Kuten se kuuluisa laskelma osoittaa.

      Esim. Saksan väestöstä jo 25% on mamutaustaisia. Vielä hälyttävämpi ja paljastavampi on syntyneiden tilasto. Heistä jopa 42% on mamutaustaisia! Eli pian puolet ja ero sen kuin vain kasvaa nopeasti.

      Jo nuoremmat eunukit saavat vanhoina laulaa "Oodia ilolle" mamu- ja muslimienenmmistöisssä läntisissä jäsenmaissa. Siis jo EUvostolitto on vielä pystyssä, mistä Herra meitä varjelkoon...

      • Anonyymi

        EU-vihaaja pystyy vain valehtelemaan.

        Tilastot ovat tutktimustuloksia. EU-vihaaja esittelee valemadian tarinoita.


      • Anonyymi kirjoitti:

        EU-vihaaja pystyy vain valehtelemaan.

        Tilastot ovat tutktimustuloksia. EU-vihaaja esittelee valemadian tarinoita.

        höpö höpö huomaa sen katukuvassa että väitteesi ovat paskaa. Kyllä niitä tunkee kuten 2015 vuonna suurin osa yhä edelleen maassa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU-vihaaja pystyy vain valehtelemaan.

        Tilastot ovat tutktimustuloksia. EU-vihaaja esittelee valemadian tarinoita.

        Pukit häärivät jatkuvasti kaalimaalla, siis näiden tilastojen kimpussa. On aina muistettava että eurostoliitto on kaalimaa jossa häärii näitä pukkeja.


    • Anonyymi

      Kertoisiko joku lentokentille tulevista pimeistä lennoista. Mamuja siirretään salaa.

    • Anonyymi

      Suomivihaajat yrittää räksyttää omiaan. Pointti on, että kehitysmaalaisia on tullut massoittain Eurooppaan. Laittomasti turvallisten maiden läpi Suomeen asti. Päättäjillämme on ollut kova työ valehdella turvapaikanhakijoiden määrästä, sekä niihin uppoavista rahoista. Surkean mamutuspolitiikan kulut mitataan miljardeissa euroissa. Siis meillä, Suomessa. Se on kaikki pois kansan hyvinvoinnista.

      Kyllähän se kehitysmaamassa nyt vaan vaikuttaa monella sektorilla. Ei suomivihaaja tajua, millaisia muutoksia heidän mukana tulee. Esim meilläkin rikostilastot on kasvaneet, naisten ja lapsien turvallisuus on heikentynyt, kansa on jakautunut toisiaan vastaan riiteleviksi, "suvakit vs rasistit", politiikka on mädättynyt epäterveeksi kilpailuksi, on vihapuhefarssia yms. Katso itseäsikin. Vittuilet ja valehtelet kuin heikkopäinen. Te epäsuomalaiset suomivihaajat olette ei toivottua kuonaa meidän aitosuomalaisten riesana. Miksette muuta pois? Vaikka bryssälään.

      • Anonyymi

        Lapsellista valehtelua lapselliselta ääliöltä.


    • Anonyymi

      Miksi teillä suvakeilla ei logiikka toimi lainkaan? Ihmeen yksioikoista ajattelua.
      Kiitä niitä vastavoimia ettei suurempaa ryntäystä näy. Teidän ansiota se ei ole.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      72
      2262
    2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      15
      905
    3. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      52
      786
    4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

      Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
      Haapavesi
      44
      711
    5. Sukunimesi eka kirjain?

      🤗
      Ikävä
      44
      687
    6. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      47
      634
    7. Kerro vain.

      Lipsauta johtolanka...
      Ikävä
      80
      616
    8. 50
      585
    9. Tönölän hukkaputki

      Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
      Kuhmo
      35
      574
    10. Ei mitään käytöstä

      Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
      Ähtäri
      29
      556
    Aihe