Olisi hassua, jos ilmastonmuutos ei ahdistaisi

Anonyymi

Miksi ette panikoi, kysyvät nuoret aikuisilta. Nuoret potevat ilmastoahdistusta, joten pitäisikö meidän kaikkien potea? Kyllä. ”Ikäviäkin tunteita tarvitaan”, sanoo psykologi.

https://www.menaiset.fi/artikkeli/ihmiset-ja-ilmiot/ilmiot/nuoret-potevat-ilmastoahdistusta-pitaisiko-meidan-kaikkien

217

2727

Vastaukset

  • Mikä nyt on kulloinkin muotia. Onhan noita nähty. Nuoria on helppo vedättää.

    • Fossiilipolttoaineklusteri on niin suunnattoman rikas, että jos sen "ilmastoöyhötyksen" vastaisessa propagandassa olisi mitään perää, se saisi nuoret seuraamaan itseään ihan sukkana. Ei kuitenkaan saa, ja sitten kiukutellaan ja halveerataan nuoria typeriksi, vaikka heillä on täydet perusteet olla huolissaan siitä miltä vuosi 2100 näyttää – vai näkevätkö he sitä enää lainkaan.

    • RepeRuutikallo kirjoitti:

      Fossiilipolttoaineklusteri on niin suunnattoman rikas, että jos sen "ilmastoöyhötyksen" vastaisessa propagandassa olisi mitään perää, se saisi nuoret seuraamaan itseään ihan sukkana. Ei kuitenkaan saa, ja sitten kiukutellaan ja halveerataan nuoria typeriksi, vaikka heillä on täydet perusteet olla huolissaan siitä miltä vuosi 2100 näyttää – vai näkevätkö he sitä enää lainkaan.

      Muistelepas nyt omaa nuoruuttasi vähän niin muistatko millaisilla ahistuskuvilla nuoria kuormitettiin?

      Kaikki saastuu! Tulee ydinsota! Tuossa nyt pari ensimmäisenä mieleen tulevaa uhkakuvaa.

      Onko kaikki saastunut? (Sisävesitömme ovat paljon puhtaammat kuin 1970-l.)
      Tuliko ydinsota? (Tämän voit varmaan todeta itsekin, tuliko.)

    • En pidä itseäni nuorena, enkä edes helppona vedätettävänä. On täysin edesvastuutonta väittää ilmastonmuutosta muodiksi ja ilmastonmuutoksesta tiedottamista vedättämiseksi. Ilmastonmuutos on mitattavissa oleva fakta ja ihmisen vaikutus ilmastoon natsaa hyvin tunnettujen tieteellisten tosiasioiden kanssa. Hysteriaa ei tarvita, mutta ilmastonmuutoksen vähättely on silkkaa typeryyttä.

    • kekek-kekek kirjoitti:

      Muistelepas nyt omaa nuoruuttasi vähän niin muistatko millaisilla ahistuskuvilla nuoria kuormitettiin?

      Kaikki saastuu! Tulee ydinsota! Tuossa nyt pari ensimmäisenä mieleen tulevaa uhkakuvaa.

      Onko kaikki saastunut? (Sisävesitömme ovat paljon puhtaammat kuin 1970-l.)
      Tuliko ydinsota? (Tämän voit varmaan todeta itsekin, tuliko.)

      Kaikki ei ole saastunut ainakaan Suomessa, mutta se johtuu siitä, että päästöjä alettiin viimeistään -70 luvulla rajoittamaan. Lievestuoreen Liisat olivat arkirealismia.
      Globaalisti tilanne on kuitenkin vain pahentunut. Ilmansaasteet eivät kunnioita rajoja ja vielä vähemmän ilmaston lämpeneminen.

      Kuten olen aiemmin todennut, 50 vuotta sitten pelättiin ihan tosissaan, että vesien saastuminen oli jo peruuttamaton paskatikki ja peli menetetty. Se ei ollut mitään nuorison pelottelua, vaan myös alan tutkijoiden todellinen kauhukuva.

      Myös ydinsodan rajoilla tiedetään käydyn pari kertaa. 1980-luvun alussa oli aivan hikulla, ettei neuvostokenraali painaut nappia, kun systeemi valehteli että Nato hyökkää. Onneksi kentsu ei uskonut systeemiä.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Siinä kun viettää nuoriso Black Fridayta ja Cyber Mondayta ja ostaa uutta kännykkää, tablettia, ja pelitietsikkaa, niin klopaali saastuminen varmaan vähenee?

      1950-l. ja myöhemminkin se oli vain raha mikä ilmassa haisi ja savupiippuja pistettiin innolla kuntien vaakunoihin.

      Tiedän eräänkin ilmansaastetutkijan jota vielä 1980-l. teollisuusherrat enemmän tai vähemmän julkisesti nimitteli hulluksi ämmäksi, eikä tämä ollut mikään alaikäinen autisti...

    • Anonyymi kirjoitti:

      En pidä itseäni nuorena, enkä edes helppona vedätettävänä. On täysin edesvastuutonta väittää ilmastonmuutosta muodiksi ja ilmastonmuutoksesta tiedottamista vedättämiseksi. Ilmastonmuutos on mitattavissa oleva fakta ja ihmisen vaikutus ilmastoon natsaa hyvin tunnettujen tieteellisten tosiasioiden kanssa. Hysteriaa ei tarvita, mutta ilmastonmuutoksen vähättely on silkkaa typeryyttä.

      Ilmasto on muuttunut tasan niin kauan, kun maapallo on ollut olemassa.
      Mitään merkittävää muutosta ei ole tapahtunut ihmisen, tai teollistuneen ajan aikana.
      Ja ihmisen osuudesta ei ole minkäänlaista näyttöä.

      Lue välillä jotain muuta kuin iltapäivälehtien.

    • kekek-kekek kirjoitti:

      Muistelepas nyt omaa nuoruuttasi vähän niin muistatko millaisilla ahistuskuvilla nuoria kuormitettiin?

      Kaikki saastuu! Tulee ydinsota! Tuossa nyt pari ensimmäisenä mieleen tulevaa uhkakuvaa.

      Onko kaikki saastunut? (Sisävesitömme ovat paljon puhtaammat kuin 1970-l.)
      Tuliko ydinsota? (Tämän voit varmaan todeta itsekin, tuliko.)

      Ydinsodan uhka 80-luvulla vaikuttaa pikkupoikien hiekkalaatikko leikiltä ilmastonmuutoksen rinnalla. Kysymys kuuluu. Tuntuuko että olet onnistunut elämässä kun ajattelet että jälkipolvet jää planeetalle tappelemaan yhä niukkenevista resursseista ja elämään yhteiskunnissa joiden rakenteet alkavat pettää.

    • Anonyymi kirjoitti:

      En pidä itseäni nuorena, enkä edes helppona vedätettävänä. On täysin edesvastuutonta väittää ilmastonmuutosta muodiksi ja ilmastonmuutoksesta tiedottamista vedättämiseksi. Ilmastonmuutos on mitattavissa oleva fakta ja ihmisen vaikutus ilmastoon natsaa hyvin tunnettujen tieteellisten tosiasioiden kanssa. Hysteriaa ei tarvita, mutta ilmastonmuutoksen vähättely on silkkaa typeryyttä.

      On täysin edesvastuutonta myös vaieta kolmansien maiden väestöräjähdyksestä.
      Ei puututa tähän ongelmaan ollenkaan. Laitetaan pää tyynyyn vaan.
      Se on ongelma ilmaston kannalta jos mikä.
      Samoin se on ongelma, että ei saada noissa maissa viemäriongelmaa kuriin.
      Puhdas vesi ja toimivat saniteettitilat.
      Ihmisiä kuolee akiravitsemukseen, koska ainainen ripuli.
      Likaisen veden juonti ja paskojen syytäminen muovipusseissa veteen.
      Niin he tekevät tarpeensa pusseihin ja heittävät ne minne sattuu.
      Kuulemma sen takia ei rakenneta viemärijärjestelmää kun sieltä loppu vesi.
      Eikös väestöä pienentämällä eli syntyvyyden laskemisella, saada se vesikin riittämään paremmin.
      Miksi maailma ei panosta noihin asioihin kehitysmaissa,.
      Syydetään kyllä kehitysapua, jotka menee rosvojen taskuihin.

      Paitsi ettei niitä tilastoja näytetä oikein. Ne on kaikki "kaavat" pätkitty niin ettei näy kuin muutama vuosikymmen taaksepäin. Ei näy koko totuus.

    • Anonyymi kirjoitti:

      En pidä itseäni nuorena, enkä edes helppona vedätettävänä. On täysin edesvastuutonta väittää ilmastonmuutosta muodiksi ja ilmastonmuutoksesta tiedottamista vedättämiseksi. Ilmastonmuutos on mitattavissa oleva fakta ja ihmisen vaikutus ilmastoon natsaa hyvin tunnettujen tieteellisten tosiasioiden kanssa. Hysteriaa ei tarvita, mutta ilmastonmuutoksen vähättely on silkkaa typeryyttä.

      Tietysti ilmasto muuttuu jatkuvasti, viimeisen miljoonan vuoden aikana ollut 5 jääkautta ja välissä tosi lämpimiä jaksoja. Luuleeko ne piipertäjät, että ihmisen toiminnan ansiosta voidaan elää kuin lasikuvun alla ja kaikki pelastuu ja kaikilla on hyvä olla! Hah hah!

    • tässä ulkoilmaenkeli sanoo taas että ulos isät ja lapset !

    • Anonyymi kirjoitti:

      En pidä itseäni nuorena, enkä edes helppona vedätettävänä. On täysin edesvastuutonta väittää ilmastonmuutosta muodiksi ja ilmastonmuutoksesta tiedottamista vedättämiseksi. Ilmastonmuutos on mitattavissa oleva fakta ja ihmisen vaikutus ilmastoon natsaa hyvin tunnettujen tieteellisten tosiasioiden kanssa. Hysteriaa ei tarvita, mutta ilmastonmuutoksen vähättely on silkkaa typeryyttä.

      jos nämä ilmaston muuttajat olisivat jo tehneet jotain ? esim muovikassien poisto ? ei voi kun isojen markettien suuri myynti on muovikassit ! ka kaa kakkaa

      Kuinka tyhmä pitää olla, että sekoittaa ilmastonlämpenemisen ja muovikassit keskenään?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Ilmasto on muuttunut tasan niin kauan, kun maapallo on ollut olemassa.
      Mitään merkittävää muutosta ei ole tapahtunut ihmisen, tai teollistuneen ajan aikana.
      Ja ihmisen osuudesta ei ole minkäänlaista näyttöä.

      Lue välillä jotain muuta kuin iltapäivälehtien.

      Mikä luonnollinen ilmiö on aiheuttanut viime vuosikymmenien hiilidioksidipitoisuuden ja lämpötilan nousun?

    • kekek-kekek kirjoitti:

      Siinä kun viettää nuoriso Black Fridayta ja Cyber Mondayta ja ostaa uutta kännykkää, tablettia, ja pelitietsikkaa, niin klopaali saastuminen varmaan vähenee?

      Kaikki sitä viettää

    • RepeRuutikallo kirjoitti:

      Kuten olen aiemmin todennut, 50 vuotta sitten pelättiin ihan tosissaan, että vesien saastuminen oli jo peruuttamaton paskatikki ja peli menetetty. Se ei ollut mitään nuorison pelottelua, vaan myös alan tutkijoiden todellinen kauhukuva.

      Myös ydinsodan rajoilla tiedetään käydyn pari kertaa. 1980-luvun alussa oli aivan hikulla, ettei neuvostokenraali painaut nappia, kun systeemi valehteli että Nato hyökkää. Onneksi kentsu ei uskonut systeemiä.

      Mitenkäs kun silloin ennen kuin mistään ilmastonmuutoksesta puhuttiin niin kaikille riitti töitä ja töihin pääsi ku käveli vaan tehtaan porteista sisään. Kyllä tässä joku akenda on takana sillä nyt kun kaikkialla hölistään ilmastonmuutoksesta niin puolet Suomesta on pistetty työttömäksi loisimaan ja elämään syöttöporsaina yhteiskunnan kukkarosta. Tavallisena työssäkäyvänä suomalaisena tulee ryöstetty olo eikä tee enää yhtään mieli maksaa veroja. Muutenkin tohon ilmastonmuutos kusetukseen kannattaa uskoa vasta sitten kun ihmiset lopettaa kuluttamisen ja kaupasta ostamisen kokonaan. Siihen asti aion elää ihan entiseen malliin.

      >Mitenkäs kun silloin ennen kuin mistään ilmastonmuutoksesta puhuttiin niin kaikille riitti töitä ja töihin pääsi ku käveli vaan tehtaan porteista sisään.

      Kun satatuhatta työikäistä lähti Ruotsiin, kyllähän siinä alkaa jäljelle jääneille töitä riittää. Ja tästä huolimatta Kekkonen julisti kansallisen hätätilan työttömyyden kasvun takia.

      Myöskään 1990-luvun alkupuolella ei meinannut saada töitä vaikka olisi kävellyt monestakin portista, eikä kukaan inahtanutkaan ilmastonmuutoksesta.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Mikä luonnollinen ilmiö on aiheuttanut viime vuosikymmenien hiilidioksidipitoisuuden ja lämpötilan nousun?

      AURINKO, minkä muun luulet tätä palloa lämmittävän!
      Aurinko oli erittäin aktiivinen muutaman kymmenen vuotta, se keräsi lämpöä meriin, jotka ovat sitä siitä lähtien luovuttaneet, tosin lämpövarastot alkavat olemaan jo tyhjät ja siksi ilmasto ei ole lämmennyt enää 20 vuoteen.

      Lämmennyt meri ei ime itseensä yhtä paljoa hiilidioksidia, kuin kylmempi meri, mutta eipä se hiilidioksidin määrä vaikuta lämpötilaan käytännössä millään tavalla.

      Ja vielä kun ihan perustietoa on, että ihminen tuottaa hiilidioksidista vain n. 3-4% (IPCC:n ja NOAA:n käyttämä arvio).
      Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on n. 400ppm, eli 0,04%.
      Siitä ihminen tuottaa 4%, eli 0,04x4/100= 0,0016%.
      Hiilidioksidi on erittäin heikko kasvihuonekaasu, fysikaalisilta ominaisuuksiltaan vastaa vesihöyryä, jota on ilmakehässä aivan eri kertaluokkaa.
      Pienikin muutos vesihöyryn määrässä, ohittaa koko hiilidioksidin merkityksen ja etenkin sen olemattoman pienen ihmisen osuuden siitä.

      Lue ja opi.

    • Anonyymi kirjoitti:

      En pidä itseäni nuorena, enkä edes helppona vedätettävänä. On täysin edesvastuutonta väittää ilmastonmuutosta muodiksi ja ilmastonmuutoksesta tiedottamista vedättämiseksi. Ilmastonmuutos on mitattavissa oleva fakta ja ihmisen vaikutus ilmastoon natsaa hyvin tunnettujen tieteellisten tosiasioiden kanssa. Hysteriaa ei tarvita, mutta ilmastonmuutoksen vähättely on silkkaa typeryyttä.

      Sinä uskot noin ja yrität kertoa, että niin muidenkin pitäisi uskoa. Mahdollisesti melko pian muuttuviin tieteellisiin tosiasioihin, joita ei pidä kyseenalaistaa?

    • RepeRuutikallo kirjoitti:

      >Mitenkäs kun silloin ennen kuin mistään ilmastonmuutoksesta puhuttiin niin kaikille riitti töitä ja töihin pääsi ku käveli vaan tehtaan porteista sisään.

      Kun satatuhatta työikäistä lähti Ruotsiin, kyllähän siinä alkaa jäljelle jääneille töitä riittää. Ja tästä huolimatta Kekkonen julisti kansallisen hätätilan työttömyyden kasvun takia.

      Myöskään 1990-luvun alkupuolella ei meinannut saada töitä vaikka olisi kävellyt monestakin portista, eikä kukaan inahtanutkaan ilmastonmuutoksesta.

      Vaan ei silloin Kekkosen aikaan tarvinnut laiskoja loiseläjiä verorahoista elättään vaan jokainen ansaitsi elantonsa itse tekemällä töitä. Nyt puolet kansasta on työttömänä eikä suurinta osaa rehellisesti kiinnosta työnteko pätkääkään vaikka kuinka iskee raipalla ja kepillä liikettä kinttuihin. Niin kauan kun työllistämiskeinot ei auta, niin ei kannata maksaa verojakaan näittein sossupummien loppuun kupattavaksi.

    • Anonyymi kirjoitti:

      AURINKO, minkä muun luulet tätä palloa lämmittävän!
      Aurinko oli erittäin aktiivinen muutaman kymmenen vuotta, se keräsi lämpöä meriin, jotka ovat sitä siitä lähtien luovuttaneet, tosin lämpövarastot alkavat olemaan jo tyhjät ja siksi ilmasto ei ole lämmennyt enää 20 vuoteen.

      Lämmennyt meri ei ime itseensä yhtä paljoa hiilidioksidia, kuin kylmempi meri, mutta eipä se hiilidioksidin määrä vaikuta lämpötilaan käytännössä millään tavalla.

      Ja vielä kun ihan perustietoa on, että ihminen tuottaa hiilidioksidista vain n. 3-4% (IPCC:n ja NOAA:n käyttämä arvio).
      Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on n. 400ppm, eli 0,04%.
      Siitä ihminen tuottaa 4%, eli 0,04x4/100= 0,0016%.
      Hiilidioksidi on erittäin heikko kasvihuonekaasu, fysikaalisilta ominaisuuksiltaan vastaa vesihöyryä, jota on ilmakehässä aivan eri kertaluokkaa.
      Pienikin muutos vesihöyryn määrässä, ohittaa koko hiilidioksidin merkityksen ja etenkin sen olemattoman pienen ihmisen osuuden siitä.

      Lue ja opi.

      'ilmasto ei ole lämmennyt enää 20 vuoteen.'

      Aijaa senkö takia lapsuuden tulipalopakkaset on loppuneet ja jotenkin pysyvät lumet tulee aina vasta tammikuussa. Sulla on ihan omat lämpötilataulukot.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Ydinsodan uhka 80-luvulla vaikuttaa pikkupoikien hiekkalaatikko leikiltä ilmastonmuutoksen rinnalla. Kysymys kuuluu. Tuntuuko että olet onnistunut elämässä kun ajattelet että jälkipolvet jää planeetalle tappelemaan yhä niukkenevista resursseista ja elämään yhteiskunnissa joiden rakenteet alkavat pettää.

      Tosiasiassa ei ole kuin yksi ongelma: liikaa ihmisiä.

      Mutta tämä halutaan hyssytellä maton alle, koska on poliittisesti ja uskonnollisesti niin arkaluontoinen.

      Ja juuri liian suuri ihmismäärä on syynä tähän kauhuskenaarioosi: "...jälkipolvet jää planeetalle tappelemaan yhä niukkenevista resursseista ja elämään yhteiskunnissa joiden rakenteet alkavat pettää."

    • Anonyymi kirjoitti:

      Vaan ei silloin Kekkosen aikaan tarvinnut laiskoja loiseläjiä verorahoista elättään vaan jokainen ansaitsi elantonsa itse tekemällä töitä. Nyt puolet kansasta on työttömänä eikä suurinta osaa rehellisesti kiinnosta työnteko pätkääkään vaikka kuinka iskee raipalla ja kepillä liikettä kinttuihin. Niin kauan kun työllistämiskeinot ei auta, niin ei kannata maksaa verojakaan näittein sossupummien loppuun kupattavaksi.

      Höpö höpö.

      On kuule robotti tehnyt tehtävänsä, ja suuri osa Suomenkin teollisista työpaikoista on nykyään Kiinassa yms.

    • Anonyymi kirjoitti:

      'ilmasto ei ole lämmennyt enää 20 vuoteen.'

      Aijaa senkö takia lapsuuden tulipalopakkaset on loppuneet ja jotenkin pysyvät lumet tulee aina vasta tammikuussa. Sulla on ihan omat lämpötilataulukot.

      En tiedä koska olet lapsuuttasi elänyt, mutta ainakin mun lapsuudessani 60-70 luvuilla, oli aivan samanlaisia talvia kuin nykyäänkin. Lumi tosin ylti vyötärölle saakka, mutta se ei johtunut lumen määrästä, vaan siitä, että vyötärö oli alempana.

      Asian voit oikein helposti tarkistaa vaikkapa ilmatieteenlaitoksen tilastoista. Sieltä löytyy paikkakuntakohtaiset tiedot.

      Mutta globaalisti ilmasto ei ole lämmennyt 20 vuoteen.

    • RepeRuutikallo kirjoitti:

      Fossiilipolttoaineklusteri on niin suunnattoman rikas, että jos sen "ilmastoöyhötyksen" vastaisessa propagandassa olisi mitään perää, se saisi nuoret seuraamaan itseään ihan sukkana. Ei kuitenkaan saa, ja sitten kiukutellaan ja halveerataan nuoria typeriksi, vaikka heillä on täydet perusteet olla huolissaan siitä miltä vuosi 2100 näyttää – vai näkevätkö he sitä enää lainkaan.

      nuorena sanon että mua enemmän huolettaa koko ilmasto vöyhötys miten paljon sillä ihmisiä vedätetään kyllä myönnän kokevani ahdistusta mutta enemmän siitä miten paljon ihmisiä kusetetaan aiheella

      Tolla ulosannilla et ainakaan lukiossa kyllä ole junnuilemassa. Amiksessa tai yläasteella.

    • Anonyymi kirjoitti:

      On täysin edesvastuutonta myös vaieta kolmansien maiden väestöräjähdyksestä.
      Ei puututa tähän ongelmaan ollenkaan. Laitetaan pää tyynyyn vaan.
      Se on ongelma ilmaston kannalta jos mikä.
      Samoin se on ongelma, että ei saada noissa maissa viemäriongelmaa kuriin.
      Puhdas vesi ja toimivat saniteettitilat.
      Ihmisiä kuolee akiravitsemukseen, koska ainainen ripuli.
      Likaisen veden juonti ja paskojen syytäminen muovipusseissa veteen.
      Niin he tekevät tarpeensa pusseihin ja heittävät ne minne sattuu.
      Kuulemma sen takia ei rakenneta viemärijärjestelmää kun sieltä loppu vesi.
      Eikös väestöä pienentämällä eli syntyvyyden laskemisella, saada se vesikin riittämään paremmin.
      Miksi maailma ei panosta noihin asioihin kehitysmaissa,.
      Syydetään kyllä kehitysapua, jotka menee rosvojen taskuihin.

      Voit googlata ilmastonmuutoksen aiheuttamista kuivuuksista Somaliassa, ilmanlaadusta Pakistanissa jne. Ihmisillä menee välillä syy ja seuraus sekaisin. Jos aiheutetaan länsimaissa tätä, että muilla kapenee elintila, niin vähintä olisi olla valittamatta siitä, että ihmiset lähtevät liikkeelle. Ja me toimillamme lisäämme sitä liikettä ja toisaalta dumpataan surutta muille mantereille ”Kierrätys”jätettä pientä maksua vastaan, ja sit jeesustellaan että meilläpä ei ole ongelmaa. Ja tutkitusti jos elintaso nousee (Ja on kaupungistumista), lapsiluku vähenee juuri siksi, että on vaihtoehtoja vanhuuden varalle ja lapset jäävät Todennäköisemmin henkiin. Suomessakin Oli tovi sitten vielä normaalia, että perheessä 10 lasta joista osa kuoli tauteihin.

    • kekek-kekek kirjoitti:

      Tosiasiassa ei ole kuin yksi ongelma: liikaa ihmisiä.

      Mutta tämä halutaan hyssytellä maton alle, koska on poliittisesti ja uskonnollisesti niin arkaluontoinen.

      Ja juuri liian suuri ihmismäärä on syynä tähän kauhuskenaarioosi: "...jälkipolvet jää planeetalle tappelemaan yhä niukkenevista resursseista ja elämään yhteiskunnissa joiden rakenteet alkavat pettää."

      100% asiaa

    • Anonyymi kirjoitti:

      jos nämä ilmaston muuttajat olisivat jo tehneet jotain ? esim muovikassien poisto ? ei voi kun isojen markettien suuri myynti on muovikassit ! ka kaa kakkaa

      Ei muuten ole, ja ainakin pohjos-maissa, Suomessa olen huomannut Helsingissä, että useilla, kuten minulla on kestokassi, joka ei maksa oliko se nyt noin euron, tai alle, joita voi sitten kierrättää, kun ovat ikää on karttunut. minulla on 5 kestokassia, joihin voi myös käyttää tavaroiden säilytykseen kotonaan, eli ei tarvitse välttämättä ostaa muovisia laatikoita. Paniikki ei ole hyväksi kellekään, vaan neuvot naapureille, ja suojelkaamme järviämme, meriämme...

    • Anonyymi kirjoitti:

      100% asiaa

      Ihmiset kannattaisi pisteyttää. Ne joilla on paremmat pisteet saisi huoletta jäädä eloon ja ylipopulaation karsiminen alotettaisiin niistä joilla on kaikkein vähiten pisteitä.

    • Anonyymi kirjoitti:

      En pidä itseäni nuorena, enkä edes helppona vedätettävänä. On täysin edesvastuutonta väittää ilmastonmuutosta muodiksi ja ilmastonmuutoksesta tiedottamista vedättämiseksi. Ilmastonmuutos on mitattavissa oleva fakta ja ihmisen vaikutus ilmastoon natsaa hyvin tunnettujen tieteellisten tosiasioiden kanssa. Hysteriaa ei tarvita, mutta ilmastonmuutoksen vähättely on silkkaa typeryyttä.

      Ilmastonmuutos on mitattavissa oleva fakta. Se on aina muuttunut miljoonien vuosien aikana tasaisin syklein ja tulee aina muuttumaan. Tämä voidaan todistaa tieteellisesti. Sen sijaan yhtään faktatietoa en ole löytänyt siitä että se olisi ihmisen aiheuttama, vain probaganda tietoa josta joku hyötyy rahallisesti. Jos viitsit katsoa yhtään tilastotietoja ja maapallon ilmastosykliä, niin huomaat että nyt ollaan menossa lämpimän suuntaan. Muutaman sadan tai tuhannen vuoden kuluttua alkaa taas kylmenemään. Ihmisen 80 vuotis elinikä on aivan mitätön verrattuna tähän sykliin, mutta silti yritämme kuitenkin taistella luontoa vastaan josko saisimme muutettua luonnon kulkua. On kuin yrittäisi sammuttaa aurinkoa koska afrikassa on kuuma.

    • kekek-kekek kirjoitti:

      Siinä kun viettää nuoriso Black Fridayta ja Cyber Mondayta ja ostaa uutta kännykkää, tablettia, ja pelitietsikkaa, niin klopaali saastuminen varmaan vähenee?

      Milläköhän perusteella juuri nuoriso viettää näitä teemapäiviä?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Ilmasto on muuttunut tasan niin kauan, kun maapallo on ollut olemassa.
      Mitään merkittävää muutosta ei ole tapahtunut ihmisen, tai teollistuneen ajan aikana.
      Ja ihmisen osuudesta ei ole minkäänlaista näyttöä.

      Lue välillä jotain muuta kuin iltapäivälehtien.

      "Mitään merkittävää muutosta ei ole tapahtunut ihmisen, tai teollistuneen ajan aikana.
      Ja ihmisen osuudesta ei ole minkäänlaista näyttöä."
      Perustelut?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Ilmasto on muuttunut tasan niin kauan, kun maapallo on ollut olemassa.
      Mitään merkittävää muutosta ei ole tapahtunut ihmisen, tai teollistuneen ajan aikana.
      Ja ihmisen osuudesta ei ole minkäänlaista näyttöä.

      Lue välillä jotain muuta kuin iltapäivälehtien.

      Esimerkiksi mitä? Itse olen mm. keskustellut ympäristötutkijan kanssa ja lukenut tieteilijöiden kirjoituksia. Kannattaisikohan sinun itse kyseenalaistaa lähteidesi luotettavutta?

    • Anonyymi kirjoitti:

      On täysin edesvastuutonta myös vaieta kolmansien maiden väestöräjähdyksestä.
      Ei puututa tähän ongelmaan ollenkaan. Laitetaan pää tyynyyn vaan.
      Se on ongelma ilmaston kannalta jos mikä.
      Samoin se on ongelma, että ei saada noissa maissa viemäriongelmaa kuriin.
      Puhdas vesi ja toimivat saniteettitilat.
      Ihmisiä kuolee akiravitsemukseen, koska ainainen ripuli.
      Likaisen veden juonti ja paskojen syytäminen muovipusseissa veteen.
      Niin he tekevät tarpeensa pusseihin ja heittävät ne minne sattuu.
      Kuulemma sen takia ei rakenneta viemärijärjestelmää kun sieltä loppu vesi.
      Eikös väestöä pienentämällä eli syntyvyyden laskemisella, saada se vesikin riittämään paremmin.
      Miksi maailma ei panosta noihin asioihin kehitysmaissa,.
      Syydetään kyllä kehitysapua, jotka menee rosvojen taskuihin.

      Tämä olisikin tärkeä aihe. Luulen, että on kyse ihmisoikeuskysymyksistä. Muiden maiden ihmisiä ei voi pakottaa jättämään lapsia tekemättä. En tiedä kuinka paljon se vaatisi, että syntyvyyttä voisi globaalisti rajoittaa. Edessä se on kuitenkin, ellei taudit ehdi vähentää ihmisiä sitä ennen. Omasta mielestäni olisi kuitenkin paljon mukavampaa rajoittaa sellaisten ihmisten määrää, joita ei ole vielä edes olemassa, kuin antaa luonnon rajoittaa jo olemassa olevia, ensin kiduttamalla.

  • Tuskan parahdus auttaa aina!

    • se on kyllä hyvä ! mutta pidä se omissa housuissas ! ensin SE lämmittää sitten tulee vilu kun parahdus jäähtyy ?

  • -30 ja +30 tottuneilta pohjoisen ihmispopulaatiolta aivan vitun sama.
    Sopeudu tai kuole on luonnon laki.

    • niinhän tuo yläkerran herra sanoi suomalaisista kun loi että nuokin pakkasessa elää voi !

  • Nuoren ilmastoahdistus on tiessään kun hänelle loihee lausumaan että eipä tule jouluksi mitään uutta kännykkää/pelitietokonetta.

    Esiin astuu muu ahistus.

    • Myös kannatta koulussa opettaa tekstiilityötä.
      Kuinka viiltelen farkut hajalle kotioloissa. Itse olin siinä riitävän kätevä, tosin torut siitä tuli mutta ei tarvinnut mennä kalliiseen brändipuotiin ostamaan valmiiksi revittyjä. (ei ollut muotia nuoruudessani).

    • epikuros kirjoitti:

      Myös kannatta koulussa opettaa tekstiilityötä.
      Kuinka viiltelen farkut hajalle kotioloissa. Itse olin siinä riitävän kätevä, tosin torut siitä tuli mutta ei tarvinnut mennä kalliiseen brändipuotiin ostamaan valmiiksi revittyjä. (ei ollut muotia nuoruudessani).

      Vai niin. Minulla olisi kaapissa monetkin puhkikuluneet. Taidanpa laittaa nettiin myyntiin 400 € per pari.

    • ei se mitään kun pukki tulee keppi kovana ja pussit täynnä tavaraa !

  • Itse nautin siitä, että ulkona on -30 ja takassa puita palaa.
    +30 lämpöpumppu tuottaa mukavan viileää ilmaa.
    Se on ihmisen kekseliäisyydestä kiinni miten vastataan muutoksiin.

    • toi oli kyllä hyvä ! lämpöpumppu se pitää meidänkin isän viileenä siinä takan edessä tä. saakeli kun vaan kysytään oletko robotti ? ei saa enää arvata missä on l.valot suojatiet ja linjuria.

  • Jotkut matkustaa talveksi etelään, kun ei kestä kylmää.
    Siis ihmiset ja myöskin jotkut linnut. Elämä on valintoja, aina on vaihtoehtoja.

    • Lentäminen ja matkustaminen tulisi kieltää ihan lailla. Kiihdyttävät vain lämpenemistä entisestään mikä vain pahentaa ilmastonmuutosta. Sitäpaitsi Suomessakin on paljon nähtävää eikä juurikaan tarvitse lähteä kotikunnankaan ulkopuolelle käydäkseen luonnossa, uimarannalla, puistossa tai kotieläinpihalla.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Lentäminen ja matkustaminen tulisi kieltää ihan lailla. Kiihdyttävät vain lämpenemistä entisestään mikä vain pahentaa ilmastonmuutosta. Sitäpaitsi Suomessakin on paljon nähtävää eikä juurikaan tarvitse lähteä kotikunnankaan ulkopuolelle käydäkseen luonnossa, uimarannalla, puistossa tai kotieläinpihalla.

      Sun mielipiteesi pitäisi kieltää lailla, koska se on niin älytön.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Lentäminen ja matkustaminen tulisi kieltää ihan lailla. Kiihdyttävät vain lämpenemistä entisestään mikä vain pahentaa ilmastonmuutosta. Sitäpaitsi Suomessakin on paljon nähtävää eikä juurikaan tarvitse lähteä kotikunnankaan ulkopuolelle käydäkseen luonnossa, uimarannalla, puistossa tai kotieläinpihalla.

      Älä viitsi naurattaa

  • Hyvät ihmiset mikäli uskotte siihen, mitä tiede teille syöttää, niin teille tulee ahdistusta ja elämä näyttää pimeältä ja turvattomalta. Mutta kun uskotte Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen, tälle pallolle saa tapahtua mitä vaan, koska kaikessa tapahtuu Jumalan tahto. Jumala on olemassa, se on 100% varma.

    • Tarkenna hieman - onko kyseessä vain kristinuskon Jumala?

    • "Syntiinlankeemus" oli jumalasi tahto?

    • kekek-kekek kirjoitti:

      "Syntiinlankeemus" oli jumalasi tahto?

      Tietenkin oli. Tai eiku... se olikin Saatanan tekosia!

    • >Hyvät ihmiset mikäli uskotte siihen, mitä tiede teille syöttää, niin teille tulee ahdistusta ja elämä näyttää pimeältä ja turvattomalta.

      Jeesuksen Verelläkö sinä Antsu tänne typeryyksiäsi kirjoittelet? Ettei vain olisi jotain tieteen kehittämää käytössä?

      >Mutta kun uskotte Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen, tälle pallolle saa tapahtua mitä vaan, koska kaikessa tapahtuu Jumalan tahto.

      Eli kun 1700-luvun vaihteessa neljäsosa suomalaisista kuoli nälkään, tauteihin ja miekkaan, se oli uskovista vain kivaa? Eipä muuten ollut, vaan joka iikka oli ihan kauhuissaan – ainakin niin kauan kuin kunnoltaan pystyivät moiseen ylellisyyteen.

      Meillä on näin omassa historiassamme kouriintuntuvaa näyttöä siitä, että kun kärsimykset alkavat, uskovatkin koettavat vain selviytyä miten parhaiten taitavat. Muuta on ihan turha kuvitella, vaikka se lihapatojen ääressä kovin houkuttelevaa olisikin.

    • kekek-kekek kirjoitti:

      "Syntiinlankeemus" oli jumalasi tahto?

      Ihminenhän se itse lankesi syntiin. Samoinhan ihminen itse lankeaa syntiin nykyäänkin, eli kiellettyyn hedelmään. Synnin palkka on kuolema.

    • RepeRuutikallo kirjoitti:

      >Hyvät ihmiset mikäli uskotte siihen, mitä tiede teille syöttää, niin teille tulee ahdistusta ja elämä näyttää pimeältä ja turvattomalta.

      Jeesuksen Verelläkö sinä Antsu tänne typeryyksiäsi kirjoittelet? Ettei vain olisi jotain tieteen kehittämää käytössä?

      >Mutta kun uskotte Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen, tälle pallolle saa tapahtua mitä vaan, koska kaikessa tapahtuu Jumalan tahto.

      Eli kun 1700-luvun vaihteessa neljäsosa suomalaisista kuoli nälkään, tauteihin ja miekkaan, se oli uskovista vain kivaa? Eipä muuten ollut, vaan joka iikka oli ihan kauhuissaan – ainakin niin kauan kuin kunnoltaan pystyivät moiseen ylellisyyteen.

      Meillä on näin omassa historiassamme kouriintuntuvaa näyttöä siitä, että kun kärsimykset alkavat, uskovatkin koettavat vain selviytyä miten parhaiten taitavat. Muuta on ihan turha kuvitella, vaikka se lihapatojen ääressä kovin houkuttelevaa olisikin.

      Tiede ei ole kuin maanpäällisen elämän helpottamista varten, eikä sillä pelastu kukaan, Raamatussa on kirjoitettu, että tieto käy turhaksi. Eikä kaikkeen pidä uskoa, mitä tiede toitottaa, koska monet asiat ovat epävarmoja, kuin sää tiedotus, ei säätiedotuksia tarvitse lähettää kymmenestä eri paikasta, mikäli se olisi varma. Tai kysyä 10 eri lääkäriltä mielipiteitä.

      "Eli kun 1700-luvun vaihteessa neljäsosa suomalaisista kuoli nälkään, tauteihin ja miekkaan, se oli uskovista vain kivaa?" Ei se ole kenestäkään kivaa, mutta oletko varma, että tämä kaikki mitä on saavutettu, ei olisi saavutettu nimenomaan kärsimyksen kautta ja Jeesukseen uskomisen kautta. Nythän se on nähtävissä kuinka meille käy, kun ihmiset luopuvat Jeesuksesta Kristuksesta ja kääntyvät Jumalan sanaa vastaan, menimme maailman mukaan.

      "Meillä on näin omassa historiassamme kouriintuntuvaa näyttöä siitä, että kun kärsimykset alkavat, uskovatkin koettavat vain selviytyä miten parhaiten taitavat. Muuta on ihan turha kuvitella, vaikka se lihapatojen ääressä kovin houkuttelevaa olisikin."

      Ai meinaat, että meitä Jeesukseen uskovia ei olisi koulutettu näinä hyvinä aikoina ja koeteltu, erehdyt. Sitä varten on Jumala, jolta voi pyytää apua, kun vaikeat ajat tulevat, ja avun saa, Jumala on olemassa 100%.

      >Nythän se on nähtävissä kuinka meille käy, kun ihmiset luopuvat Jeesuksesta Kristuksesta ja kääntyvät Jumalan sanaa vastaan, menimme maailman mukaan.

      Miten meille muka käy ja on nähtävissä? Ihan hyvinhän tässä menee, elintasomme on suurin piirtein historian korkeimmalla tasolla ja ihmiset tasa-arvoisempia kuin koskaan. Pääministerin ehkä vaihtaisin nyt Lindtmaniin, kun Rinteen mumina ei ota parantuakseen.

      >Sitä varten on Jumala, jolta voi pyytää apua, kun vaikeat ajat tulevat, ja avun saa, Jumala on olemassa 100%.

      Jumala siis auttoi reilun 300 vuoden takaisia esi-isiämme tappamalla heistä joka neljännen nälkään, tauteihin ja väkivaltaan. Ei jatkoon tällainen "auttaja".

    • Anonyymi kirjoitti:

      Ihminenhän se itse lankesi syntiin. Samoinhan ihminen itse lankeaa syntiin nykyäänkin, eli kiellettyyn hedelmään. Synnin palkka on kuolema.

      Ja kukas sen ihmisen tuollaiseksi loikaan? Ilmeisesti joku sadisti?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Ihminenhän se itse lankesi syntiin. Samoinhan ihminen itse lankeaa syntiin nykyäänkin, eli kiellettyyn hedelmään. Synnin palkka on kuolema.

      Katsos, kun Raamattusi mukaan se jumalasi loi ihmisen sellaiseksi vapaatahdolliseksi, helposti höynäytettäväksi, ja viettelysten perässä juoksevaksi.

      Kaikkivoipasi olisi kaiketi helposti voinut luoda toisenkinlaisen ihmisen, mutta eipä oppisi mukaan niin vaan tehnyt.

      Laadulla on tekijänsä, ja tekijä kantakoon vastuun.

      " Ei se ole kenestäkään kivaa, mutta oletko varma, että tämä kaikki mitä on saavutettu, ei olisi saavutettu nimenomaan kärsimyksen kautta ja Jeesukseen uskomisen kautta. "

      Jeesukseen uskomisen kautta on kehitetty hyvin vähän tai ei lainkaan yhteiskuntaa hyödyttäviä intuitioita. Koko infrastruktuurimme perustuu tieteeseen; ei uskontoon. Vai hengetkö tietsikkaasi ohjaavat?

      "Miten meille muka käy ja on nähtävissä? Ihan hyvinhän tässä menee, elintasomme on suurin piirtein historian korkeimmalla tasolla ja ihmiset tasa-arvoisempia kuin koskaan. Pääministerin ehkä vaihtaisin nyt Lindtmaniin, kun Rinteen mumina ei ota parantuakseen".

      Euhun liittymisen jälkeen, ei ole yhtään asiaa mikä olisi mennyt parempaan suuntaan, tämä on alamäen alku.

      "Jumala siis auttoi reilun 300 vuoden takaisia esi-isiämme tappamalla heistä joka neljännen nälkään, tauteihin ja väkivaltaan. Ei jatkoon tällainen "auttaja".

      Mistä tiedät, kuinka hyvin he ovat silloin noudattaneet Jumalan sanaa. Mistä tiedät sen, että me Suomalaiset saamme olla juuri nyt onnellisia, kun toiset ovat ekana kärsineet.
      Mistä tiedät, millaiset kärsimykset meillä on edessä päin, kun ihmiset hylkäävät Jeesuksen Kristuksen ja käyvät Jumalan sanaa vastaan, et mistään!!!

      "Katsos, kun Raamattusi mukaan se jumalasi loi ihmisen sellaiseksi vapaatahdolliseksi, helposti höynäytettäväksi, ja viettelysten perässä juoksevaksi."

      Katsos näin karsitaan juuri niitä jyviä ja akanoita, koska ihmisen pitää osata kieltää itsensä, eikä lähteä kaikkeen mukaan.

      "Kaikkivoipasi olisi kaiketi helposti voinut luoda toisenkinlaisen ihmisen, mutta eipä oppisi mukaan niin vaan tehnyt".

      Johan sellainen on luotu, koska on sellaisia ihmisiä jotka eivät lähde kaikkeen sellaiseen mukaan mikä päähän pälkähtää ja osaa kieltää itsensä.

      "Laadulla on tekijänsä, ja tekijä kantakoon vastuun".

      Laadussa ei ole mitään vikaa, mutta ihminen itse sen kusee, tottelemattomuudellaan.

      "Jeesukseen uskomisen kautta on kehitetty hyvin vähän tai ei lainkaan yhteiskuntaa hyödyttäviä intuitioita. Koko infrastruktuurimme perustuu tieteeseen; ei uskontoon. Vai hengetkö tietsikkaasi ohjaavat?"

      Jumala voi antaa viisauden ihmiselle ja tieteen parissa työskentäville, samoin se voi ottaa myöskin ihmisiltä pois. No sekin tullaan näkemään mihinkä tieteen saavutukset menevät kun Jeesukseen uskovat vähenevät.

      No nythän niitä on enemmän kuin koskaan aikaisemmin kun väestökin on räjähtänyt. Uskovaisia oli Lutherin aikaan paljon vähemmän.

    • kekek-kekek kirjoitti:

      Katsos, kun Raamattusi mukaan se jumalasi loi ihmisen sellaiseksi vapaatahdolliseksi, helposti höynäytettäväksi, ja viettelysten perässä juoksevaksi.

      Kaikkivoipasi olisi kaiketi helposti voinut luoda toisenkinlaisen ihmisen, mutta eipä oppisi mukaan niin vaan tehnyt.

      Laadulla on tekijänsä, ja tekijä kantakoon vastuun.

      Nyt taas komppaan kekekkiä 99,9 %. Näin se elämä heittelee!

    • Anonyymi kirjoitti:

      "Miten meille muka käy ja on nähtävissä? Ihan hyvinhän tässä menee, elintasomme on suurin piirtein historian korkeimmalla tasolla ja ihmiset tasa-arvoisempia kuin koskaan. Pääministerin ehkä vaihtaisin nyt Lindtmaniin, kun Rinteen mumina ei ota parantuakseen".

      Euhun liittymisen jälkeen, ei ole yhtään asiaa mikä olisi mennyt parempaan suuntaan, tämä on alamäen alku.

      "Jumala siis auttoi reilun 300 vuoden takaisia esi-isiämme tappamalla heistä joka neljännen nälkään, tauteihin ja väkivaltaan. Ei jatkoon tällainen "auttaja".

      Mistä tiedät, kuinka hyvin he ovat silloin noudattaneet Jumalan sanaa. Mistä tiedät sen, että me Suomalaiset saamme olla juuri nyt onnellisia, kun toiset ovat ekana kärsineet.
      Mistä tiedät, millaiset kärsimykset meillä on edessä päin, kun ihmiset hylkäävät Jeesuksen Kristuksen ja käyvät Jumalan sanaa vastaan, et mistään!!!

      >Euhun liittymisen jälkeen, ei ole yhtään asiaa mikä olisi mennyt parempaan suuntaan, tämä on alamäen alku.

      Ilmeisesti suomalaiset eivät yhdy valitukseesi, sillä ylivoimainen enemmistö kannattaa EU-jäsenyyttä ja myös yhteisvaluuttaa.

      >Mistä tiedät, kuinka hyvin he ovat silloin noudattaneet Jumalan sanaa.

      Historiantutkimuksesta. Uskonnollisuus oli erittäin vahvaa ja Jumala täyttä totta kansan syvissä riveissä. Ankarissa oloissa varmasti noudatettiin Sanaa se mikä pystyttiin ja joka tapauksessa huimasti paremmin kun nyt, jos fundisuskovaisuuden noudattamiskäsityksestä puhutaan.

      >Mistä tiedät, millaiset kärsimykset meillä on edessä päin, kun ihmiset hylkäävät Jeesuksen Kristuksen ja käyvät Jumalan sanaa vastaan, et mistään!!!

      En tietenkään tiedä ja tajuan sen itsekin, sinä taas luulet tietäväsi mutta et lainkaan tajua ettet tiedä yhtään paremmin.

      >>Euhun liittymisen jälkeen, ei ole yhtään asiaa mikä olisi mennyt parempaan suuntaan, tämä on alamäen alku.<<

      No kyllä ainakin € on ollut kohtuullisen hyvä ja vakaa valuutta, ei ole päässeet Suomen herrat sitä devalvoimaan, eikä Sorosit ropeloimaan.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Ihminenhän se itse lankesi syntiin. Samoinhan ihminen itse lankeaa syntiin nykyäänkin, eli kiellettyyn hedelmään. Synnin palkka on kuolema.

      Kaikki me joskus kuolemme. Olemmeko mekaikki syntisiä? Koska mielestäsi jos tekee syntiä palkaksi on kuolema.

    • RepeRuutikallo kirjoitti:

      >Euhun liittymisen jälkeen, ei ole yhtään asiaa mikä olisi mennyt parempaan suuntaan, tämä on alamäen alku.

      Ilmeisesti suomalaiset eivät yhdy valitukseesi, sillä ylivoimainen enemmistö kannattaa EU-jäsenyyttä ja myös yhteisvaluuttaa.

      >Mistä tiedät, kuinka hyvin he ovat silloin noudattaneet Jumalan sanaa.

      Historiantutkimuksesta. Uskonnollisuus oli erittäin vahvaa ja Jumala täyttä totta kansan syvissä riveissä. Ankarissa oloissa varmasti noudatettiin Sanaa se mikä pystyttiin ja joka tapauksessa huimasti paremmin kun nyt, jos fundisuskovaisuuden noudattamiskäsityksestä puhutaan.

      >Mistä tiedät, millaiset kärsimykset meillä on edessä päin, kun ihmiset hylkäävät Jeesuksen Kristuksen ja käyvät Jumalan sanaa vastaan, et mistään!!!

      En tietenkään tiedä ja tajuan sen itsekin, sinä taas luulet tietäväsi mutta et lainkaan tajua ettet tiedä yhtään paremmin.

      "Ilmeisesti suomalaiset eivät yhdy valitukseesi, sillä ylivoimainen enemmistö kannattaa EU-jäsenyyttä ja myös yhteisvaluuttaa".

      Vaikka tilastot nii kertovatkin, mutta niihin ei ole mitään täydellistä luottoa, koska niillä ainoastaan pyritään siihen, että olisi mahdollisimman hyvä, Suomi kuva. Mikäli kansan äänestys tulisi juuri nyt, epäilisin kun otetaan ne lähtökohdat, mitkä oli ennen Eu:n liittymistä.

      Suomessa ei ole mennyt yksikään asia parempaan suuntaan, Eu:hun liittymisen jälkeen ja naispappeuden saavuttua, ei puutu kuin että Suomesta rikkaat lähtevät ja köyhät jäävät velkoineen päivineen, Suomi on silloin selvää kauraa.

      ">Mistä tiedät, millaiset kärsimykset meillä on edessä päin, kun ihmiset hylkäävät Jeesuksen Kristuksen ja käyvät Jumalan sanaa vastaan, et mistään!!!
      "En tietenkään tiedä ja tajuan sen itsekin, sinä taas luulet tietäväsi mutta et lainkaan tajua ettet tiedä yhtään paremmin".

      Kyllä minä valitettavasti vaan tiedän asiasta jotakin, sellaista mitä sinä et tiedä.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kaikki me joskus kuolemme. Olemmeko mekaikki syntisiä? Koska mielestäsi jos tekee syntiä palkaksi on kuolema.

      Jeesus Kristus, oli ainut synnitön. Sitä vartenhan Jeesus Kristus tuli, meitä syntisiä varten, että pelastuisimme.

    • kekek-kekek kirjoitti:

      "Syntiinlankeemus" oli jumalasi tahto?

      hyvä keke ! mehän ollaan näitä syntiin langenneitä ? juodaan viinaa sitten lähdemme kaanainmaalle katsomaan l olisko siellä samanlaisia naisia ?

    • kekek-kekek kirjoitti:

      Katsos, kun Raamattusi mukaan se jumalasi loi ihmisen sellaiseksi vapaatahdolliseksi, helposti höynäytettäväksi, ja viettelysten perässä juoksevaksi.

      Kaikkivoipasi olisi kaiketi helposti voinut luoda toisenkinlaisen ihmisen, mutta eipä oppisi mukaan niin vaan tehnyt.

      Laadulla on tekijänsä, ja tekijä kantakoon vastuun.

      hyvä keke anna mennä vaan ! ei sitä autoasentajakaan tienny mitä teki loimaalla ?

    • Anonyymi kirjoitti:

      "Miten meille muka käy ja on nähtävissä? Ihan hyvinhän tässä menee, elintasomme on suurin piirtein historian korkeimmalla tasolla ja ihmiset tasa-arvoisempia kuin koskaan. Pääministerin ehkä vaihtaisin nyt Lindtmaniin, kun Rinteen mumina ei ota parantuakseen".

      Euhun liittymisen jälkeen, ei ole yhtään asiaa mikä olisi mennyt parempaan suuntaan, tämä on alamäen alku.

      "Jumala siis auttoi reilun 300 vuoden takaisia esi-isiämme tappamalla heistä joka neljännen nälkään, tauteihin ja väkivaltaan. Ei jatkoon tällainen "auttaja".

      Mistä tiedät, kuinka hyvin he ovat silloin noudattaneet Jumalan sanaa. Mistä tiedät sen, että me Suomalaiset saamme olla juuri nyt onnellisia, kun toiset ovat ekana kärsineet.
      Mistä tiedät, millaiset kärsimykset meillä on edessä päin, kun ihmiset hylkäävät Jeesuksen Kristuksen ja käyvät Jumalan sanaa vastaan, et mistään!!!

      lindmanneja meillä on jo tarpeeksi ! tapelkaa keskenänne tai lähetään puukkohippasille kivaa kun ei saa tappaa mutta haavoitaa saa ! ei mulla mitään vastaantulevaa romania oo ? se kirjailia se vanhempi on romaani ja siitä seuraava on jatkoromaani pienen keskustelun jälkeen tuli taskuromaani

    • Anonyymi kirjoitti:

      "Katsos, kun Raamattusi mukaan se jumalasi loi ihmisen sellaiseksi vapaatahdolliseksi, helposti höynäytettäväksi, ja viettelysten perässä juoksevaksi."

      Katsos näin karsitaan juuri niitä jyviä ja akanoita, koska ihmisen pitää osata kieltää itsensä, eikä lähteä kaikkeen mukaan.

      "Kaikkivoipasi olisi kaiketi helposti voinut luoda toisenkinlaisen ihmisen, mutta eipä oppisi mukaan niin vaan tehnyt".

      Johan sellainen on luotu, koska on sellaisia ihmisiä jotka eivät lähde kaikkeen sellaiseen mukaan mikä päähän pälkähtää ja osaa kieltää itsensä.

      "Laadulla on tekijänsä, ja tekijä kantakoon vastuun".

      Laadussa ei ole mitään vikaa, mutta ihminen itse sen kusee, tottelemattomuudellaan.

      aa ruotsalaisia emme ole venäläisiksi ei tulla siis olkaamme SUOMALAISIA !!!! sa.....

    • Anonyymi kirjoitti:

      "Ilmeisesti suomalaiset eivät yhdy valitukseesi, sillä ylivoimainen enemmistö kannattaa EU-jäsenyyttä ja myös yhteisvaluuttaa".

      Vaikka tilastot nii kertovatkin, mutta niihin ei ole mitään täydellistä luottoa, koska niillä ainoastaan pyritään siihen, että olisi mahdollisimman hyvä, Suomi kuva. Mikäli kansan äänestys tulisi juuri nyt, epäilisin kun otetaan ne lähtökohdat, mitkä oli ennen Eu:n liittymistä.

      Suomessa ei ole mennyt yksikään asia parempaan suuntaan, Eu:hun liittymisen jälkeen ja naispappeuden saavuttua, ei puutu kuin että Suomesta rikkaat lähtevät ja köyhät jäävät velkoineen päivineen, Suomi on silloin selvää kauraa.

      ">Mistä tiedät, millaiset kärsimykset meillä on edessä päin, kun ihmiset hylkäävät Jeesuksen Kristuksen ja käyvät Jumalan sanaa vastaan, et mistään!!!
      "En tietenkään tiedä ja tajuan sen itsekin, sinä taas luulet tietäväsi mutta et lainkaan tajua ettet tiedä yhtään paremmin".

      Kyllä minä valitettavasti vaan tiedän asiasta jotakin, sellaista mitä sinä et tiedä.

      >Kyllä minä valitettavasti vaan tiedän asiasta jotakin, sellaista mitä sinä et tiedä.

      Ikävä kyllä tuo sanomasi viittaa psyykkiseen sairauteen.

    • En ole samassa uskossaan mutta parempi näyttää lampaille tietä ehkä ne sais mietityttaakin

  • Nuorella ei sitten varmaankaan ole mitään sitä vastaan että vanhemmat ei kustannakaan hänelle ajokorttia? Sellainen kun on ylettömän kallis muutenkin, ja autot vain saastuttaa jo valmistusprosessillaan ja olemassaolollaankin.

    • Ei pitäisi olla! Nuorella on terveet jalat, ei hän autoa tarvitse. Terveenä myös pysyy, kun kulkee kävellen tai polkupyörällä. Pidempiä matkoja varten on julkinen liikenne mm. bussit ja junat. Opiskelija yms. alennukset pitää huolen siitä, että niillä on varaa matkustaakin.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Ei pitäisi olla! Nuorella on terveet jalat, ei hän autoa tarvitse. Terveenä myös pysyy, kun kulkee kävellen tai polkupyörällä. Pidempiä matkoja varten on julkinen liikenne mm. bussit ja junat. Opiskelija yms. alennukset pitää huolen siitä, että niillä on varaa matkustaakin.

      Pidempiä matkoja tulisi välttää. Jos on vaikka sitten kokous toisessa kaupungissa, niin pitää mieluummin videokokouksen kuin ottaa junan.

    • nyky lapset kuskataan äitien toimesta 1 kilometriin kouluun siinä on se ongelma ettei kukaan åiti osaa peruuttaa ! siinä sitten kyräillään ja painetaan torvia. sanon niinkun jutila risti !

  • Oikeastaan tuollaisen kuin "ilmastoahdistuksen" poteminen osoittaa, että ihmisellä on kaikki hyvin, elintaso kohillaaan, tai ehkä liiankin tasokas.

    Todellisessa pulassa ja puutteessa elävällä ei ole varaa ilmastoahdistuksen tyyliseen ylellisyyteen, vaan elämän täyttävät kysymykset jokapäiväisestä toimeentulosta jne.

    • On pulassa tai ei, niin jokaisen ihmisen pitäisi huolehtia myös tulevisen sukupolvien toimeentulon edellytyksistä. Ilmastonmuutoksen thidastaminen on ehdottomasti nykyajan tärkeimpiä agendoja. Jopa "pulassa oleva" voi rajoittaa turhaa matkustusta, syödä ympäristön kannalta viisaammin ja lajitella jätteensä.

    • Ilmastonmuutoksen tulisi ja pitäisi ohdistaa kaikkia oli ahdistunut sitten rikas tai köyhä, hyväosainen tai vähäosainen. Ja kyllä se ilmasto viimeistään ainakin tarpeeksi syyllistämällä ja moittimalla alkaa lopulta ahdistamaan sitä köyhääkin. Kaikkien tulee vähintään vähentää omia päästöjään ja kulutustaan kymmenen ulkomaanlennon verran. Jos ei siinä onnistu niin on kyllä todella laiska ja huono ihminen.

    • Anonyymi kirjoitti:

      On pulassa tai ei, niin jokaisen ihmisen pitäisi huolehtia myös tulevisen sukupolvien toimeentulon edellytyksistä. Ilmastonmuutoksen thidastaminen on ehdottomasti nykyajan tärkeimpiä agendoja. Jopa "pulassa oleva" voi rajoittaa turhaa matkustusta, syödä ympäristön kannalta viisaammin ja lajitella jätteensä.

      Köyhä myös voi ostaa ja kuluttaa vähemmän esimerkiksi jättää ne uudet puhelimet, vaatteet ja kengät ostamatta sillä kokoajan ei tarvitse hankkia uusia vaan niillä vanhoilla pärjää kyllä edelleenkin pitkälle erittäin hyvin.

      Aina voi myös ostaa vaatteet kirpputoreilta tai käyttää sukulaisten, tuttujen ja ystävien vanhoja jos on oikein köyhä. Köyhyys ei tarkoita sitä että saa kerskakuluttaa mielinmäärin ja hukuttaa kaapit ryönävuoriin. Nyttehän sitäpaitsi on muotia olla minimalista ja konmarittaa, joten köyhienkin kannaattaa ennemmin alkaa karsimaan sitä turhaa tavaraa tavaran haalimisen sijaan jos haluavat päästä elämässä eteenpäin ja saada lisää tilaa. Silooin on helpompaa esimerkiksi muuttaa pienempää asuntoon kun ei tarvitse raahata muuttolaatikoita ja mööpeleitä edestakaisin.

    • Anonyymi kirjoitti:

      On pulassa tai ei, niin jokaisen ihmisen pitäisi huolehtia myös tulevisen sukupolvien toimeentulon edellytyksistä. Ilmastonmuutoksen thidastaminen on ehdottomasti nykyajan tärkeimpiä agendoja. Jopa "pulassa oleva" voi rajoittaa turhaa matkustusta, syödä ympäristön kannalta viisaammin ja lajitella jätteensä.

      >>Jopa "pulassa oleva" voi rajoittaa turhaa matkustusta, syödä ympäristön kannalta viisaammin ja lajitella jätteensä.<<

      Ymmärrät kai että pulassa ja puutteessa elävä luonnollisista syistä matkustaa vähän jos ollenkaan, syö halvasti, eikä tuota juuri jätteitäkään?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Köyhä myös voi ostaa ja kuluttaa vähemmän esimerkiksi jättää ne uudet puhelimet, vaatteet ja kengät ostamatta sillä kokoajan ei tarvitse hankkia uusia vaan niillä vanhoilla pärjää kyllä edelleenkin pitkälle erittäin hyvin.

      Tiedätkös mitä? En ole eläissäni ostanut uutta puhelinta, ja moneen kymmeneen vuoteen en uusina muita vaatteita kuin alushousuja ja sukkia.

      Ei taida olla suinkaan köyhä se jolla on varaa uusiiin vaatteisiin ja elektroniikkaaan viimeistä huutoa.

      Oliko niitä uusia sukkia ja kalsareita mikään pakko ostaa vai olisitko pärjännyt edelleen vanhoillakin? Mutta joo oikeassa olet siitä, että Suomessa ei ole yhtään köyhää. Totaalinen eli oikea köyhyys on Suomessa tasan olla. Ja se että ostellaan puhelimia ja vaatteita on taas sosiaaliturvan väärinkäyttöä. Sosiaaliturva on viimesijainen tuki joka on vähimmäiseen elämiseen eikä vaatteisiin, elektroniikkaan, viihteeseen ja jne tuhlaamiseen.

      Ilman puhelinta, nettiyhteyttä, ja tietokonettakaan nyky-Suomessa köyhänkin on vaikea elää.

      Työttömälle ovat suorastaan välttämättömyys. Mutta ei tarkoita sitä että tällaisen elektroniikan tulisi olla viimeisintä huutoa, ja että sosiaalihuollon tulisi nämä erikseen kustantaa (näin jotkut väittävät tapahtuvan, vars. ns. kultttuurinrikastuttajien kohdalla).

      Käytettyä puhelinta ja tietokonettahan saa hyvinkin edullisesti esim. huutonetistä, kirppareilta jne. Aivan ilman erityistä toimeentulotukea on kustannuksiltaan mahdollista näitä hankkia.

      Puhelin ja netti eivät ole tarpeellisia välttämättömään elämään. Ainoastaan ruoka ja vesi on siinä määrin kuin niillä niillä vähimmillään tulee toimeen ja pystyy elämään kunhan ei nyt ihan nälkä tule. Mutta siinä rajalla kuitenkin. Ei köyhä mitään uutta puhelinta tarvitse ja nettiä voi tarvittaessa käyttää kirjastolla tai Kelan konttorissa. Sitä sosiaaliturvaa ei pitäisi tosiaankaan tuhlailla mihinkään ylimääräisiin turhuuksiin, sellainen olisi tuen väärinkäyttöä. Tukea ei ole tarkoitettu mitään puhelinta ja nettiä varten vaan ainoastaan ruokaa varten.

      Milloin lie olet viimeksi puhelimen ostanut? Puhelimia ei enää myydä kirppareilla eikä kirpparit niitä enää edes ota vastaan ellei puhelin ole sitten niin vanha että se voidaan myydä lastenleluksi ilman akkua. Huutonetistä tai Torista saa käytettyjä puhelimia joita ihmiset myy pois mutta niitäkin saa 200-600 euron hintaa plus postikulut ja joskus harvemmin 100 eurolla, mutta jokatapauksessa ihmiset haluaa saada siitä käytetystä puhelimasta ainakin vähintään puolet takaisin siitä mitä on siitä joskus itse maksanut. Lisäksi puhelin- tai elektroniikka liikkeestä saa luurin muutenkin paljon halvemmalla kun puhelinta ei tarvitse maksaa kerralla isona könttäsummana vaan laskun voi osittaa kuukausieriin niin että maksaa vaikka 20 euroa per kuukausi.

      Sinä puhuu kerskakulutus.

      Olen itse myynyt vaikka kuinka monta puhelinta alk. 1 €, aivan käyttökelpoisia, ei mitään romuja edes.

      Nuo 100 € hinnat voit vetää hanuriisi. 20 € ja alle saa älypuhelimia aivan helposti.

      Ei ole MITÄÄN järkeä maksaa puhelimesta satoja euroja, ja vieläpä vuosittain, kun mukamas "vanhenee", "ei ole tietoturvallinen". Pötypuhetta ja palturia. Tontut ei vaan osaa käyttää puhelinta.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Puhelin ja netti eivät ole tarpeellisia välttämättömään elämään. Ainoastaan ruoka ja vesi on siinä määrin kuin niillä niillä vähimmillään tulee toimeen ja pystyy elämään kunhan ei nyt ihan nälkä tule. Mutta siinä rajalla kuitenkin. Ei köyhä mitään uutta puhelinta tarvitse ja nettiä voi tarvittaessa käyttää kirjastolla tai Kelan konttorissa. Sitä sosiaaliturvaa ei pitäisi tosiaankaan tuhlailla mihinkään ylimääräisiin turhuuksiin, sellainen olisi tuen väärinkäyttöä. Tukea ei ole tarkoitettu mitään puhelinta ja nettiä varten vaan ainoastaan ruokaa varten.

      Kyllä ne täällä sivistyksen parissa on melko välttämättömiä.

      Jos on kaltaisesi survivalisti, joka ansapyytää ateriansa päivittäin korpien kätköissä ja puhelinmastojen kentän kantamattomissa, paloittelee saaliin itsetehdyllä kivikirveellä, niin saatatpa kenties ilman turhaa elektroniikkaa sujuvasti pärjätäkin.

      Ihmettelen kyllä silloin millä välineillä viestit sieltä korpien kätköistä tänne sivistyksen kehtoihin.

      Puhelin ja netti ei tulisi olla sen köyhän vähäosaisen ensimmäinen huolenaihe. Sosaaliturva on tarkoitettu minimielämiseen eli lähinnä ruokaan, ei puhelimiin ja nettiin tuhlattavaksi. Sosiaaliturvan tuhlaaminen puhelimeen ja nettiin on törkeää sosiaaliturvan väärinkäyttöä.

  • Muistuttaa uskontoa tuokin ilmastoahdistus ilmastosynteineen. Varmasti hyvällä asialla, kuten jokaisen uskonnon edustajat, meitä pelastamassa. Jostain syystä kärkihahmoista ei sitten muut niin välitä kuten Greta Thunberg, Päivi Räsänen, Fred Phelps...

  • > Miksi ette panikoi, kysyvät nuoret aikuisilta. Nuoret potevat ilmastoahdistusta, joten pitäisikö meidän kaikkien potea?

    Vanhemmat ihmiset panikoivat silloin kun väitettiin, että hiilidioksidi aiheuttaa jääkauden. Heitä on vaikea saada nyt panikoimaan kun jotkut väittävät hiilidioksidin aiheuttavan lämpenemistä. Nourilta puuttuu perspektiiviä, tietoa ja ymmärrystä, siksi heidät on helppo saada panikoimaan sellaisesta ilmastonmuutoksesta, joka on ollut olemassa yhtä kauan kuin maapallo.

    • Ydinvoima on kauheinta mitä on olemassa,todella pelottavaa.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Ydinvoima on kauheinta mitä on olemassa,todella pelottavaa.

      25 % Suomen sähköstä tuotetaan ydinvoimalla.å

      Ja Ranskassa vähän yli 70 %. Se näkyy mm. siinä että ilmanlaatu Ranskassa on parempi ja siellä kuollaan vähemmän saasteisiin kuin esimerkiksi Saksassa, jossa vihreät saivat tahtonsa läpi niin että ydinvoima ajettiin alas ja alettiin polttaa hiiltä.

      Tarkistuskysymys: luuletko että ydinjätteitä täytyy säilyttää 100 000 vuotta vai pidätkö edes pikkiriikkisen mahdollisena, että joku ehtii vähän pikemmin keksiä keinon niiden turvalliseen uusiokäyttöön tai hävittämiseen?

      Tarkistukysymys 2: missä luulet ydinjätteen olevan paremmassa turvassa kuin Suomen vakaaseen peruskallioon louhitussa luolassa, josta tiedetään täsmälleen missä se on? Tämä tiedon hävittämiseen vaadittaisiin jo sen luokan katastrofi (täysimittainen kolmas maailmansota, asteroiditörmäys tjs) että silloin olisi jo isompiakin huolenaiheita kuin suomalainen ydinjäteluola.

      Ei siinä mitään kauheaa ole. Ikävä vaan, että Suomessa sitä tilattiin Arevalta, jolla on muutenkin ongelmia. Tekivät liioitellun lihavan tilin suomalaisten rahapussilla.

    • Anonyymi kirjoitti:

      25 % Suomen sähköstä tuotetaan ydinvoimalla.å

      Ydinvoimalla tuotetaan 32%.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Ja Ranskassa vähän yli 70 %. Se näkyy mm. siinä että ilmanlaatu Ranskassa on parempi ja siellä kuollaan vähemmän saasteisiin kuin esimerkiksi Saksassa, jossa vihreät saivat tahtonsa läpi niin että ydinvoima ajettiin alas ja alettiin polttaa hiiltä.

      Tarkistuskysymys: luuletko että ydinjätteitä täytyy säilyttää 100 000 vuotta vai pidätkö edes pikkiriikkisen mahdollisena, että joku ehtii vähän pikemmin keksiä keinon niiden turvalliseen uusiokäyttöön tai hävittämiseen?

      Tarkistukysymys 2: missä luulet ydinjätteen olevan paremmassa turvassa kuin Suomen vakaaseen peruskallioon louhitussa luolassa, josta tiedetään täsmälleen missä se on? Tämä tiedon hävittämiseen vaadittaisiin jo sen luokan katastrofi (täysimittainen kolmas maailmansota, asteroiditörmäys tjs) että silloin olisi jo isompiakin huolenaiheita kuin suomalainen ydinjäteluola.

      Geologit on jo vuosia sitten esittäneet huolenaiheeensa seuraavan jääkauden aiheuttamasta riskistä sekä maahan kaivetuille että maan pinnalle (ydinvoimalat) jääville ydinjätteille Pohjois-Euroopassa. Asia koskee myös Pohjois-Amerikkaa, luonnollisesti.

  • Ei mitään hätää tiede pelastaa pallon !

    tottakai, onhan se tiede luonut kaikki mahdollisuut tuhota pallo, kai se nyt pikku liikkeellä sen pelastaa myös.

    tiede lupaa.... jäpä jäpä tästä tulee hyvä päivä !

    • Tiede todennäköisemmin pelastaa kuin Jumala. Viimemainittu ei näytä paljoa välittävän luomastaan maailmasta, vaikka Häneen uskovat ovat usein niitä pahimpia saastuttajia ökyautoineen ja ökytemppeleineen. Hei, hii hoo, öljy on Jumalan luoma luonnonvara ja käytetään sitä ilosta hihkuen... ja kun öljy loppuu niin tieteenkieltäjät alkavat huutaa juurikin tiedettä apuun...

    • Anonyymi kirjoitti:

      Tiede todennäköisemmin pelastaa kuin Jumala. Viimemainittu ei näytä paljoa välittävän luomastaan maailmasta, vaikka Häneen uskovat ovat usein niitä pahimpia saastuttajia ökyautoineen ja ökytemppeleineen. Hei, hii hoo, öljy on Jumalan luoma luonnonvara ja käytetään sitä ilosta hihkuen... ja kun öljy loppuu niin tieteenkieltäjät alkavat huutaa juurikin tiedettä apuun...

      "Tiede todennäköisemmin pelastaa kuin Jumala. Viimemainittu ei näytä paljoa välittävän luomastaan maailmasta, vaikka Häneen uskovat ovat usein niitä pahimpia saastuttajia ökyautoineen ja ökytemppeleineen".

      Jumalan ei välttämättä tarvitsekkaan puuttua maailman pelastamiseen, kun hän tietää jo ketkä tulevat pelastumaan ja ketkä eivät. Rikkaathan ne lentelevät ympäri maailmaa, ei köyhällä ole siihen varaa, rikkaat ovat onnensa saaneet. Ensimmäinen JOH.Kirje 2:(15) Älkää rakastako maailmaa, älkää sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa,Isän rakkaudella ei ole hänessä sijaa.

    • "tiede lupaa.... jäpä jäpä tästä tulee hyvä päivä !"

      Mitä se tiede lupaa? Ei mitään. Se vain näyttää mikä on todellista ja mitä kannattaisi tehdä. Ihmisen asia sitten kuunteleeko tiedettä vai jotain vähemmän järkevää lähdettä.

    • Anonyymi kirjoitti:

      "Tiede todennäköisemmin pelastaa kuin Jumala. Viimemainittu ei näytä paljoa välittävän luomastaan maailmasta, vaikka Häneen uskovat ovat usein niitä pahimpia saastuttajia ökyautoineen ja ökytemppeleineen".

      Jumalan ei välttämättä tarvitsekkaan puuttua maailman pelastamiseen, kun hän tietää jo ketkä tulevat pelastumaan ja ketkä eivät. Rikkaathan ne lentelevät ympäri maailmaa, ei köyhällä ole siihen varaa, rikkaat ovat onnensa saaneet. Ensimmäinen JOH.Kirje 2:(15) Älkää rakastako maailmaa, älkää sitä, mikä maailmassa on. Jos joku rakastaa maailmaa,Isän rakkaudella ei ole hänessä sijaa.

      Jeps!!! Raamattu opettaa, annetaan pallon saastua ja luonnon tuhoutua, kyllä Jeesus joskus tulee ja korjaa kaiken??? Jes!

  • JA mitä tekee nuori jota ilmasto ahdistaaa !!!??

    ..ostaa uuden puhelimen tietty, mitäs muuta voi häh !

    • Isoimmat muutokset pitäisi saada aikaan, ydinvoima ym.

    • Saa synninpäästön kun jakaa sillä tykkäystä Greetalle?

  • Miksi pitäisi panikoida?

    Tiedän että oma hiilijalanjälkeni on pieni (asun kaupungin vuokra-asunnossa, etelänmatkoja teen pari kertaa vuodessa junalla Helsinkiin, pesen ja pidän vaatteita niin kauan kuin ne kestävät, hoidan tiedonvälitykseni vanhalla läppärillä ja vanhalla tyhmällä puhelimella jne.).

    Tiedän ennen kaikkea sen, että per capita -tasolla Suomen hiilidioksidipäästöissä ei ole paljon häpeämistä, kun otetaan huomioon se että elintasomme on erittäin korkea ja siitä on varaa vähentää (ne matkat Thaikkuihin voi aivan hyvin jättää tekemättä eikä sitä älykännyä tarvitse vaihtaa uuteen joka vuosi), ja se että pitkien etäisyyksien ja kylmän ilmaston maassa kuljetukseen ja lämmitykseen kuluu paljon enemmän energiaa kuin vaikka lyhyiden välimatkojen ja lauhkean ilmaston Alankomaissa, jonka päästöt näkyvät olevan henkeä kohti Suomea suuremmat.

    • Ihmisillä on vapaa tahto, en osaa muuta sanoa.

    • Turismilentelyn voisikin huoletta kieltää kokonaan.
      Etelänaurinkolomamatkailu on suurinpiirtein törkein asia maailmassa.

    • kekek-kekek kirjoitti:

      Turismilentelyn voisikin huoletta kieltää kokonaan.
      Etelänaurinkolomamatkailu on suurinpiirtein törkein asia maailmassa.

      Taidat olla kateellinen niille, joila on riittävästi rahaa lähteä vaikka pariksi kuukaudeksi ulkomaille? Eli, kun sinulla ei ole ei pitäisi olla muillakaan?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Taidat olla kateellinen niille, joila on riittävästi rahaa lähteä vaikka pariksi kuukaudeksi ulkomaille? Eli, kun sinulla ei ole ei pitäisi olla muillakaan?

      Massalentoturisteilu on tunnetusti on yksi tuhoisimpia asioita ympäristölle, vaikka lentokoneet liikkuisi pyhällä hengellä.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Taidat olla kateellinen niille, joila on riittävästi rahaa lähteä vaikka pariksi kuukaudeksi ulkomaille? Eli, kun sinulla ei ole ei pitäisi olla muillakaan?

      Turismilentely on sekä turmiollista ympäristölle että demoralisoivaa turismin kohteena oleville maille.

  • No ei tarvi mennä edes noihin ydinsota-pelotteluaikoihin. Koska kait nyt kaikki vielä muistaa senkin kun otsonikato tulee ja tappaa kaikki! Ja ku sillä oli sit saatu rahastettua tarpees pakottamalla kaikki ostaamaan uudet maailman pelastavat jääkaapit, niin: HUPS! Otsonikato hävis kuin taikaiskusta! :D Paitsi: Ettei se o mihinkään hävinny! Ihan samankokoset otsoniaukot se on navoilla vielä nykyään kuin ennenkin. Joten: Huomasitteko että puijasimme sinua slogani soveltuu tohonkin.

    Ja vähän veikkaan et pitkälti samankaltaista hömppää se on tän nykyisen ilmastonmuutoksenkin kanssa. En o vaan viel keksiny et mitä ne tällä kertaa yrittää saada meidät ostamaan? Mut se nyt ainakinon ihan varma, et moneen sataan vuoteen ei tule tapahtumaan mitään merkittävää muutosta ilmastoon, vaikka kuinka moni ilmastofakiirin sillä nuorisoa panikoikin!

  • Odotan innolla, että läntiseen maailmaan syntyy luokkia, jotka elävät suu säkkiä myöten kiinni, niukkaa elämää saviheinäpaali asumuksissaan, 🤣

  • Itseäni hieman ihmetyttää, että ilmastonmuutosta puoltavista käppyröistä, tutkimuksista on löytynyt tahallista vääristelyä.
    Sitä niin sanottua muokattua totuutta.
    "Lätkämaila" hävisi oikeudessa, kun Mann ei suostunut luovuttamaan lähdeaineistoa vertaisarviointiin eli Toisin sanoen ei ole pätevää lähdeaineistoa.
    Keväällä englantilainen tutkimusalus yritti tutkia Antarktiksen merialueiden väitettyä(IPCC) hurjaa sulamista, mutta yritykseksi jäi, kun kiinteä jää alkoi jo useampi sata kilometriä aiemmin. Tämä oli brittilehdissä keväällä.
    Sitten vielä se huolestuneiden tutkijoiden luettelo. Ilman henkilön lupaa, huiputtamalla ja lisäksi myös aivan eri alan ihmisten nimiä lisätty listaan. Tietysti jonkun mielestä esim. robottitekniikan parissa puuhaava on ilmastoasiantuntija.
    Ilmastonmuutos varmaankin on käynnissä, niinkuin aina, joskus vaan ilmasto pysyy pitkään samanlaisena. Toivotaan ettei nyt ainakaan hirveästi viilene.
    Nimittäin Jyväskylän seudulla tehty järvien pohjasedimenttitutkimus tukee teoriaa ilmaston viilenemisestä. Tosin Mann oli tämänkin tutkimuksen lisännyt Lätkämailaansa, jolloin käyrä oli pitänyt kääntää peilikuvaksi.

  • On aikuisilta ihmisiltä todella lapsellista nillittää jostain nuorten puhelimista yms ja vastuuttaa vain heitä ilmastonmuutoksesta, jonka me olemme aiheuttaneet. Ja onko ihme että nimenomaan nuoria se ahdistaa, kun hehän näistä seurauksista tulevat kärsimään, hä?

    Mikäs tässä keski-ikäisten on hekotellessa kun on saanut mässyttää ja kuluttaa mitä lystää ilman huolen häivää..

    • Ainahan nuorisoa on ahistanut, ahistaa, ja tulee ahistamaan. Johtuu siitä että nuoruus on ahistavaa, eikä suinkaan iloista aikaa.

      Tästä kertoo myös itsemurhatilastot:

      https://www.satakunnankansa.fi/a/200656144

      "Vaikka useimmat itsemurhan tehneet olivat keskimäärin 50-vuotiaita ja miehiä, nimenomaan naisten itsemurhissa painottuu miehiä enemmän alle 25-vuotiaiden osuus.
      Itsemurhat ovat hätkähdyttävän yleinen kuolinsyy nuorilla. 15–19-vuotiailla itsemurha oli lähes yhtä yleinen kuolinsyy kuin taudit – oman käden kautta elämänsä päätti melkein 30 prosenttia tämän ikäluokan kuolleista.
      Pahimmillaan itsemurha-alttius on 20–24-vuotiailla. Tässä ikäluokassa itsemurha oli yhtä yleinen kuolinsyy kuin tapaturmat, taudit ja henkirikokset yhteensä."

      >>On aikuisilta ihmisiltä todella lapsellista nillittää jostain nuorten puhelimista yms ja vastuuttaa vain heitä ilmastonmuutoksesta, jonka me olemme aiheuttaneet. <<

      Ei voi sanoa että "me keski-ikäiset" olisimme kyseisen hypoteettisen ilmiön aiheuttaneet. Vielä paremmin asiasta voisi syyllistää aikaisempia ikäluokkia, eli vanhempiemme ikäluokkia, ja näin vanhempien ikäluokkia, ja näiden vanhempien ikäluokkia jne.

      Eli niitä, jotka ovat vastuussa teollisesta vallankumouksesta ja sitä seuranneesta väestöräjähdyksestä.

      Eli kauheimpia syyllisiä ovatkin ne menneiden vuosikymmenien äitienpäivisin palkitut 20-lapsisten perheiden emännät ym. vastuuttomat lisääntyjät

      >>Mikäs tässä keski-ikäisten on hekotellessa kun on saanut mässyttää ja kuluttaa mitä lystää ilman huolen häivää..<<

      Jos sinä oletkin saanut mässyttää ja kuluttaa mitä lystää ilman huolen häivää, niin kaikki keski-ikäiset ei suinkaan ole saaneet.

      Milloin aiot muuten lopettaa sen mässyttämisen ja kuluttamisen, jos pidät sitä kovinkin kamalana asiana?

    • kekek-kekek kirjoitti:

      Ainahan nuorisoa on ahistanut, ahistaa, ja tulee ahistamaan. Johtuu siitä että nuoruus on ahistavaa, eikä suinkaan iloista aikaa.

      Ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta tiedettiin jo 1950-luvulla.

      "Saksalainen Ulkolinja-dokumentti Suuri ilmastoskandaali tuo esille historian suurimman huijauksen. Ilmi tulleet asiakirjat kertovat karua faktaa siitä, miten vuodesta 1957 alkaen öljy-yhtiöt ovat tienneet fossiilisten polttoaineiden polttamisen edesauttavan ilmastonmuutosta. Yritykset laativat vuosikausia omia tutkimuksia aiheesta ja tulosten julkaisun sijaan ne peitettiin.

      Dokumentti kuvaa, miten tiedot merenpinnan noususta ja myrskyistä ovat olleet yrityksien bisneksen kannalta elintärkeät. Tutkimustulosten perusteella öljy-yhtiöt rakensivat korkeampia ja tukevampia öljynporauslauttoja luonnonmullistusten varalle. Arktiset putkilinjat ankkuroiiin tiukemmin ikuisen jään sulamista ennakoiden.

      Tutkimusten raskauttavat tulokset peiteltiin tarkoin. Yhtiöt rahoittivat tarkoituksellisesti vasta-tutkimuksia omien tulostensa kumoamiseksi ja niiden lieventämiseen.
      Vastatutkimuksissa ilmastonmuutosta yritettiin selittää auringonpaisteella tai se jopa kiellettiin kokonaan. Tilastollisia virheitä ja epävarmuustekijöitä korostettiin häpeilemättä – ja korostetaan vielä tänäkin päivänä. Tähän peittelyyn osallistuvat myös poliitikot kautta maailman.
      https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/07/24/ulkolinja-suuri-ilmastoskandaali-tuo-paivanvaloon-60-vuotta-kestaneet

    • Toisaalta nuorison puheissa on väillä sen suuntaista vaatimista, että meidän vanhojen olisi pitänyt tehdä ongelmalle jotakin jo ennen kuin se havaittiin. Tai ainakin pitänyt ymmärtää että 50 vuoden päästä tästä voi tulla paha juttu. Nykynuoriso tuntee historiaa yllättävän huonosti, joskin ehkä paremmin kuin keskivertokreationisti.

      Syytetään Thomas Newcomenia ja James Wattia, koska hehän tämä kaiken alkuun panivat, niin sillä siitä selvitään, eiks je?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Toisaalta nuorison puheissa on väillä sen suuntaista vaatimista, että meidän vanhojen olisi pitänyt tehdä ongelmalle jotakin jo ennen kuin se havaittiin. Tai ainakin pitänyt ymmärtää että 50 vuoden päästä tästä voi tulla paha juttu. Nykynuoriso tuntee historiaa yllättävän huonosti, joskin ehkä paremmin kuin keskivertokreationisti.

      Eipä nuorisokaan mikään yhteinen ryhmä ole.
      Onhan ilmastonmuutoksesta puhuttu vakavasti jo ainakin 90-luvulla. Päättäjien aika meni tuolloin vain siihen, että asiaa haluttiin kiistää, kuten jotkut tontut edelleen tekevät, Trumpista lähtien. Surullista.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Toisaalta nuorison puheissa on väillä sen suuntaista vaatimista, että meidän vanhojen olisi pitänyt tehdä ongelmalle jotakin jo ennen kuin se havaittiin. Tai ainakin pitänyt ymmärtää että 50 vuoden päästä tästä voi tulla paha juttu. Nykynuoriso tuntee historiaa yllättävän huonosti, joskin ehkä paremmin kuin keskivertokreationisti.

      Syytetään Thomas Newcomenia ja James Wattia, koska hehän tämä kaiken alkuun panivat, niin sillä siitä selvitään, eiks je?

      Joo, Wattin syytä kaikki!!!

    • kekek-kekek kirjoitti:

      Ainahan nuorisoa on ahistanut, ahistaa, ja tulee ahistamaan. Johtuu siitä että nuoruus on ahistavaa, eikä suinkaan iloista aikaa.

      Tästä kertoo myös itsemurhatilastot:

      https://www.satakunnankansa.fi/a/200656144

      "Vaikka useimmat itsemurhan tehneet olivat keskimäärin 50-vuotiaita ja miehiä, nimenomaan naisten itsemurhissa painottuu miehiä enemmän alle 25-vuotiaiden osuus.
      Itsemurhat ovat hätkähdyttävän yleinen kuolinsyy nuorilla. 15–19-vuotiailla itsemurha oli lähes yhtä yleinen kuolinsyy kuin taudit – oman käden kautta elämänsä päätti melkein 30 prosenttia tämän ikäluokan kuolleista.
      Pahimmillaan itsemurha-alttius on 20–24-vuotiailla. Tässä ikäluokassa itsemurha oli yhtä yleinen kuolinsyy kuin tapaturmat, taudit ja henkirikokset yhteensä."

      >>On aikuisilta ihmisiltä todella lapsellista nillittää jostain nuorten puhelimista yms ja vastuuttaa vain heitä ilmastonmuutoksesta, jonka me olemme aiheuttaneet. <<

      Ei voi sanoa että "me keski-ikäiset" olisimme kyseisen hypoteettisen ilmiön aiheuttaneet. Vielä paremmin asiasta voisi syyllistää aikaisempia ikäluokkia, eli vanhempiemme ikäluokkia, ja näin vanhempien ikäluokkia, ja näiden vanhempien ikäluokkia jne.

      Eli niitä, jotka ovat vastuussa teollisesta vallankumouksesta ja sitä seuranneesta väestöräjähdyksestä.

      Eli kauheimpia syyllisiä ovatkin ne menneiden vuosikymmenien äitienpäivisin palkitut 20-lapsisten perheiden emännät ym. vastuuttomat lisääntyjät

      >>Mikäs tässä keski-ikäisten on hekotellessa kun on saanut mässyttää ja kuluttaa mitä lystää ilman huolen häivää..<<

      Jos sinä oletkin saanut mässyttää ja kuluttaa mitä lystää ilman huolen häivää, niin kaikki keski-ikäiset ei suinkaan ole saaneet.

      Milloin aiot muuten lopettaa sen mässyttämisen ja kuluttamisen, jos pidät sitä kovinkin kamalana asiana?

      otas keke ryypy ja rauhotu vähän ! kaikki MEollaan samassa junassa ja osa jää vielä asemallekkin.

    • Anonyymi kirjoitti:

      otas keke ryypy ja rauhotu vähän ! kaikki MEollaan samassa junassa ja osa jää vielä asemallekkin.

      Ei olla samassa junassa. Jotkut haluaa, että asiat menisivät mahdollisimman huonoiksi niin ääriuskonnollisuus tai ääriaatteellisuus voisi saada taas mahdollisuuden kahlita ihmiset.

  • Tässähän nyt totuus on että Ilmastointimuutos on hyvin pieneltä osin ihmisen tekemä
    ja ei ihme että panikpoidaan kun yksi idiootti jauha mailmanlopusta ja se että hänen annetaan jatkaa se on hävytöntä !!!

    Juha Kangas

  • Ai miksi ei panikoida? Mitä se auttaisi jos kaikki kulkisi jossain psykoosissa ympäriinsä. Tosiasia vaan on että ihminen häviää tältä pallolta jossain vaiheessa

  • Kyllä tuo ilmastonmuutos härdelli on niin Typerää touhua. Kyllä ne ilmat on vaihdellu satoja vuosia mikään vuosi ei ole samanlainen. Nuoret ovat liian hyvä uskoisia ja hallituksen vouhotus kääntää ihmisten mielet pois paljon tärkeimmistä asioista, niistä nuorten pitäisi olla huolissaan
    Esim. Etelä Suomeen tulee joka vuosi lumi yllätyksenä😂😂😂

    • Se autoilijat yllättävä lumi Etelä-Suomessa on todellakin hämmästyttävä ilmiö. Pääsee joka vuosi isoksi uutiseksi.

      Voi olla että lehtien toimittajat on niin aivopesty journalismi-opistossaan kasvihuoneuskontoon että luulevat lumen pyryttäessä näkyjä näkevänsä.

    • "Kyllä tuo ilmastonmuutos härdelli on niin Typerää touhua. Kyllä ne ilmat on vaihdellu satoja vuosia mikään vuosi ei ole samanlainen"

      Olipa tietämätön kommentti! Mutta ei hätää, jälkipolville vaan paskaa niskaan.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Se autoilijat yllättävä lumi Etelä-Suomessa on todellakin hämmästyttävä ilmiö. Pääsee joka vuosi isoksi uutiseksi.

      Voi olla että lehtien toimittajat on niin aivopesty journalismi-opistossaan kasvihuoneuskontoon että luulevat lumen pyryttäessä näkyjä näkevänsä.

      Kerropa lisää kasvihuoneuskonnosta. Kuulostaa mielenkiintoiselta.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kerropa lisää kasvihuoneuskonnosta. Kuulostaa mielenkiintoiselta.

      Sen paavi eli johtaja on nykyään eräs aivovammanen ruotsalainen tytöntyllerö.

    • kekek-kekek kirjoitti:

      Sen paavi eli johtaja on nykyään eräs aivovammanen ruotsalainen tytöntyllerö.

      Taidat sinäkin olla sellainen.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Taidat sinäkin olla sellainen.

      Ite oot.

  • Naurattaa.
    Siis nämä suurimmat ilmaston muutoksesta huutajat.
    Eräskin kohkaaja lensi ystävänsä kanssa New Yorkiin.
    Vähän aikaa siten etelän vetelässä lomailemasa. Sitten lennetään Lontooseen ja Tukholmaan shoppailemaan. No Pariisi on tietenkin vakio.
    Sitten mennään Lappiin.
    Hei me lennetään, eiks je.
    Kännykät uusinta uutta. Isommat huipputelkut.
    Viimeistä muotia vaatteet, huonekalut, astiastot tms.
    Sitten vielä valitetaan, kun ukko on niin kamala, ei koskaan pääse minnekään ja koskaan ei tapahdu mitään.

    • Harvemmin se Gretakaan mahtaa Atlantin soutuveneellä ylittää.

    • kekek-kekek kirjoitti:

      Harvemmin se Gretakaan mahtaa Atlantin soutuveneellä ylittää.

      Greta oli sentään katamaraanilla ylittänyt Atlantin ja mennyt vahingossa väärään osoitteeseen eli Atlantin väärälle puolelle ja myöhästynyt kokouksesta joka olikin pidetty Espanjassa.

  • Ei pidä panikoida koska ei se auta mitään🛀

  • Ateisti uskoo ilmastonmuutos uskontoon (gaia)?

    • Määrittelee ilmastonmuutosuskonto (gaia).

    • onko se ateistin vika jos ei ole näyttöä kaloilla ja gaijal ? tä

    • mitä nämä kaikki uskontoon tai lahkoon kuuluvat ihmiset luulevat että meidän kaikkien jeesus pelastaa tän maan ju.57

  • Ahdistusta on enää myöhäistä ja turhaa tuntea. YK:n Unepin viimeisin raportti ja isojen päästömaiden täysi välinpitämättömyys näytti hyvin selvästi että peli on jo täysin menetetty. On jo päivänselvää ettei mitään sellaista tulla saamaan aikaan että globaali suurkatastrofi enää estyisi.

  • Varsinkin lasten todella vastuuttoman pelottelun on loputtava heti.

  • Viis ilmastosta. Eniten ahdistaa se, että saako ensi viikonloppuna fjöösaa.

  • Mie aattelin kovasti asiaa tätä. Panin tikun ristiin ja laitoin tulivalkean erätulille. Luonto kaunis minulla hyvä olla. Metsässä vain neljä ajatusta lämmin, kuiva, nälkä ja jano. Metsässä ei ole pelkoa.
    Some se ja ne laitteet tuhoavat luonnon ja hajottavat pään. Bisnesmiesten vietävissä kaikki jotka siellä elämäänsä tuhlaavat...

    • ne vaan ajatteloo rahhaa kuka sitä enep saapi on sitten kehumista kun männöö hautaan.

    • no just nuoret siittäjät ei kun siottajat ei ne ymmärrä mikä rauha on ? olla hetki hiljaa ja kuunnella sitä hiljaisuutta

    • Minustakin hyvä, että luonto tuhoutuu. Saadaan muuta ajattelemista kuin lapsellinen puoluepolitiikka.

  • Vain tekniset ratkaisut voivat pelastaa ilmastonmuutokselta, koska kaikkien valtioiden taloudet perustuvat kasvuun ja näen mahdottomana sopimuksen, jossa kaikki sopisivat talouksiensa pysäyttämisestä tai jopa kääntämisestä laskuun.
    Kun erityisesti nuoret tuntuvat olevan pahoillaan ilmastonmuutoksesta, niin voisivat aloittaa itse siitä, etteivät heittelisi eväspussejaan jalkakäytäville. Meidän kunnassa ainakin on hyvin helppo seurata roskavanaa lähikaupasta yläasteen/lukion pihaan.

    • Kyllä. Ympäristökasvatus tulisi lasten kohdalla aloittaa tuollisista pienistä asioista, kuten jätteiden kierrätyksestä, niiden laittamisesta asianmukaisiin jäteastioihin, jne.

      Matematiikan/luonnontieteiden tunnilla lapset jo yläasteella voisi laittaa laskemaan pelitietsikkansa sähkönkulutusta, ja sitä, kuinka sitä voisi vähentää, jne.

  • Tämä on muoti juttu, jota käytetään Vihreiden politiikan edistämiseen. EU-tasolla vedätys on onnistunut täydellisesti. Intia, Kiina ja muut kehittyvät valtiot vetävät koko ajan eroa Euroopan kuihtuviin talouksiin. Kuten edellä jo mainittiin, aina ollaan huolestuneita jostain. Kirka lauloi "Varrella virran" ja joku jenkki valitti " Eve of Destruction". Ei maailma tuhoudu millään ilmaston muutoksella. Elämän olosuhteet paranevat pohjoisessa, kun ikirouta sulaa ja maaperä soveltuu taas viljelyyn.
    Enemmän pitäisi olla huolestuneita Saksan surkeista poliitikoista, jotka ajavat meidät tuhoon pakolaispolitiikallaan.

    • Sitä on taidettu kuunnella Mestarin retoriikkaa. Oppineena miehenä Mestari osaa vedättää sinunlaisiasi.

  • kyllä me aikuiset panikoimme teidän nuorten puolesta ! kun ulos ei millään sitä ilmaa ottamaan ! ja kavereiden kanssa PELAAMAAN muuta kun kännykka pelejä ? sama koskee myös isiä !

  • ilmaston muutos ahistaa nuoria kun tarttis siirtyä sisältä ulos !

    • Pakkasraja milloin ei lasten tarvitse mennä ulos koulussa on Siperiassa jotain -40 C muistaakseni.

      Ehkä Suomessakin pitäisi tuollainen ottaa -15 C:n sijaan niin vähenisi se teinipaniikki kenties.

  • Ei ihminen pysty ilmastonmuutosta torjumaan yhtään mitenkään. Auringon kirkastuminen, laajeneminen ja kuumeneminen vaikuttaa kaikkien Aurinkokunnan planeettojen säätilaan, ei yksin omaan Maahan. Maan, ja muiden planeettojen, sääolosuhteet ovat vaihdelleet aina, ei yhdenkään planeetan ilmasto ole ikinä ollut stabiili.

    Ilmaston muutosta ei voi torjua mutta saastuttamista voi vähentää. Ovat kyllä sitten kaksi eri asiaa.

  • panit tikun ristiin.vou,juurikin näin.niin hienoo katsoo tuijottaa sitä nuotioo,mikhää ei paremmaksi tule.puhumatta mittää.eipä sitä muuta.

    • Huonoinkin joukkue voittaa joskus fudiksessa, kaikki voi lopettaa treenaamisen.

  • evvk. elän normaalisti en panikoi mistään, onneksi ei ollut nettiä minun nuoruudessa, ei pidä lähteä mukaan joka hömpötykseen! onneksi tämäkin saitti kohta jää historiaan kun ei tarvii enää mennä sähköpostiin eikä enää näe näitä stupidojen kirjoittamia otsikoita lehdistökin vois vähentää panikoivia uutisia, masennus lääkkeiden myynti vaan kasvaa, datsun 100a.sta nykyiseen 2.4l v6 B A, pitäisköhän jo ostaa se älypuhelin?

  • Höpö höpö...mielensä tässä pahoittaa politikoiden ja viherpiipertäjien touhusta tuota kohtaan...otetaan ny maalaisjärki käyttöön...

    • Kaikki tekniikka ja tiede pahasta.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kaikki tekniikka ja tiede pahasta.

      Millä mahdat tänne viestittää?

  • Entäs ne suurimmat saastuttajat?

    Kuinka paljon ne ovat kiinnostuneita näistä täällä suorstaan massiiviset suhteet saaneelta ilmastonsaastumis keskusteluilta, suorastaan pelotteluilta?

  • Ilmaston nykyinen arvioitu lämpenemisvauhti ei minua huolestuta. Osa tästä on joka tapauksessa osa luonnollista lämpenemis sykliä. Edes climatologit eivät kykene edes karkeasti arvioimaan kuinka suuri on ihmisen osuus lämpenemisestä.

    Näillä leveysasteilla Suomessa asuvana olisin sitten huolissaan ilmastonmuutoksesta, jos ilmasto kylmenisi, tällöin elämä tulisi todella hankalaksi, kalliiksi, jopa mahdottamaksi. Näin on asian laita jo, jos Suomen vuoden keskilämpötila laskisi 3 astetta. Jo 3 asteen viileneminen tekisi maatalouden, maanviljelyn Suomessa valtaosalta alueista mahdottomaksi tai ainakin taloudellisesti kannattamattomaksi. Viljely olisi mahdollista pääosin vain etelä-ja Lounais suomen rannikon tuntumassa. Olisimme ilmaston 3 asteen viilenemisen vuoksi käytännössä täysin tuontiviljan varassa, lisäksi Suomessa perinteisesti viljellyt vihanneksetkin olisi tuotava ulkomailta.

    Helsingin vuoden keskilämpötila on + 6 astetta. Jos Helsingin alueen ilmasto viilenisi vain 3 astetta, oltaisiin samoissa vuoden keskilämpötiloissa kuin Alaskan pääkaupungissa Anchoragessa. Miksiköhän Alaskan pääkaupungissa asuu vain 294 000 ihmistä ja koko Alaskassa vain 700 000 ihmistä, vaikka se on USA:n ylivoimaisesti suurin osavaltio ja 5 kertaa suurempi pinta-alaltaan kuin Suomi. Syy on juurikin viileä ilmasto joka rajoittaa monia elinkeinoja.

    Suomen kaltaiselle maalle pahin skenaario on ilmaston kylmeneminen. Ilmaston lievästä 3-4 asteen lämpenemisestä (esim. 100 vuoden sisällä) on Suomelle pääosin vain hyötyä. Tästä on Suomen Luonnonvarakeskus (LUKE) julkaissut tutkimuksen viime vuonna.

    • https://ilmatieteenlaitos.fi/vuositilastot

      Suomi ja Ruotsi onkin suurelta osin yhtä kylmiä kuin Alaska eikä olot maataloustuotannolle juurikaan kummemmat.

      Siltikään Alaskassa ei juuri maata viljellä, vaan ruoka kuskataan rekoilla ja junalla enimmäkseen.

    • kekek-kekek kirjoitti:

      https://ilmatieteenlaitos.fi/vuositilastot

      Suomi ja Ruotsi onkin suurelta osin yhtä kylmiä kuin Alaska eikä olot maataloustuotannolle juurikaan kummemmat.

      Siltikään Alaskassa ei juuri maata viljellä, vaan ruoka kuskataan rekoilla ja junalla enimmäkseen.

      Kaikella järjellä ja lokiigalla Suomessa pitäisi olla sama ilmasto kuin Siperiassa ja Alaskassa sillä sijaitaan kuitenkin samalla leveyspiirillä, mutta ilmastonmuutos lämmittää maapalloa niin että Suomessa ei riitä kunnolla lunta ja pakkasia edes talveksi. Sata vuotta sitten Suomessa oli lumikelit vielä kesäkuussa.

      Pohjoismaissa on sama asia kuin Alaskassa, meillä lämmittää Golf-virta, ja sen tuomat länsituulet, Alaskan eteläosaa lämmittää Tyyneltä mereltä tuleva lämmin merivirta.

      Suuressa osassa Siperiaa on mantereinen ilmasto eli kuumat kesät kylmät talvet.

    • Anonyymi kirjoitti:

      Kaikella järjellä ja lokiigalla Suomessa pitäisi olla sama ilmasto kuin Siperiassa ja Alaskassa sillä sijaitaan kuitenkin samalla leveyspiirillä, mutta ilmastonmuutos lämmittää maapalloa niin että Suomessa ei riitä kunnolla lunta ja pakkasia edes talveksi. Sata vuotta sitten Suomessa oli lumikelit vielä kesäkuussa.

      Mutta kaiken kaikkiaan kyllä täällä maanviljelyn pohjoisrajalla eletään. Siksi niitä nälkävuosiakin ennen oli säänöllisen epäsäännöllisesti, ja olisi nykyäänkin ilman tehokasta globaalia maataloutta ja ruoantuontia.

      Ja Suomi on myös reilusti ylikansoitettu. Kaikista pohjoisen maista Suomi on kaikkein ylikansoitetuin.

      Eli ne on pähkähulluja jotka tänne yrittää haalata lisää väkeä.

      Ihmiset tulisi pisteyttää ja ylikansoituksen karsiminen aloittaa niistä joilla on vähiten pisteitä. Pisteitä saisi ainoastaan lisää olemalla hyödyksi sekä tuottamalla tuloja ja lisäarvoja yhteiskunnalle.

  • Jospa huumeiden pössyttely lieventää ilmastoahdistusta.

    • Kalja tuntuu turruttavan eikä luontokaan enää nappaa kun keppanaa kaupasta.

    • Saattaa olla että suvaitsevaisuuspiireissä tämä on hyvinkin suosittu suitsutusmenetelmä ahistuksen hoitoon.

  • Kyllä jokainen järjissään oleva ymmärtää että lihan syöminen saastuttaa ja vie maapallon tuhoon NO NIINPÄ NIIN JATKAKAA SAMAA PASKANJAUHAMISTA VIHERVASSARIT

  • Kyllä on muuten tullut aika laittaa piste näille Black Friday yms huuhaa jutuille

  • Onhan tä'mä ilmastoahdistus ihan kauheaa, jo 6kk ollut sairauslomalla, ja tilanne vain pahenee.

  • Miksei USA suurin saastuttaja, allekirjoittanut Pariisin ilmastosopimusta, olisi pitänyt asettaa pakotteita. Venäjä allekirjoitti, jos ei olisi allekirjoittanut, kyllä heille olisi tullut sanktioita, ja Suomi ensimmäisien joukossa tekemässä Venäjän vastaisia pakotteita.

    • Jenkkejä hallitsee uskovaiset, eikä niinkään tieteellinen tieto.

    • Koska Pariisin ilmastosopimus ei ole ilmastosopimus, vaan varainsiirtositoumus, joka tehdään ilmaston varjolla.
      Lue mitä se sopimus pitää sisällään, äläkä luule tietäväsi.
      Toisekseen, se USA ei ole "suurin saastuttaja". Eikä hiilidioksidi ole minkäänlainen saaste, vaan kaikelle elämälle välttämätön rakennusaine.

      Ja ellet sattunut tietämään, niin Trumpin aikakaudella USA on vähentänyt hiilidioksidipäästöjään enemmän kuin mikään muu maa.

      Eikö kannattaisi hiukan ottaa asioista selvää, ennen kun nolaa itsensä?

    • Anonyymi kirjoitti:

      Koska Pariisin ilmastosopimus ei ole ilmastosopimus, vaan varainsiirtositoumus, joka tehdään ilmaston varjolla.
      Lue mitä se sopimus pitää sisällään, äläkä luule tietäväsi.
      Toisekseen, se USA ei ole "suurin saastuttaja". Eikä hiilidioksidi ole minkäänlainen saaste, vaan kaikelle elämälle välttämätön rakennusaine.

      Ja ellet sattunut tietämään, niin Trumpin aikakaudella USA on vähentänyt hiilidioksidipäästöjään enemmän kuin mikään muu maa.

      Eikö kannattaisi hiukan ottaa asioista selvää, ennen kun nolaa itsensä?

      "Eikä hiilidioksidi ole minkäänlainen saaste, vaan kaikelle elämälle välttämätön rakennusaine."

      Tuntuu siltä, että et tiedä tieteestä mitään. Tuollaista väitettä et muuten tekisi.

    • Anonyymi kirjoitti:

      "Eikä hiilidioksidi ole minkäänlainen saaste, vaan kaikelle elämälle välttämätön rakennusaine."

      Tuntuu siltä, että et tiedä tieteestä mitään. Tuollaista väitettä et muuten tekisi.

      >>Tuntuu siltä, että et tiedä tieteestä mitään. Tuollaista väitettä et muuten tekisi.<<

      Et kyllä ymmärrä mitään biologiasta, ellet ymmärrä hillidioksidin merkitystä ekosysteemin aineen ja energian kierrossa.

  • PIKKULAPSI on kuollut Ukrainan pääkaupungissa Kiovassa hyökkäyksessä, jonka tarkoitettu kohde oli lapsen isä, poliisi kertoo.

    Veriteko tapahtui Kiovan keskustassa sunnuntai-iltana. Poliisin mukaan hyökkääjän oli tarkoitus ampua autoa ajanut isä, mutta luoti osui tämän kolmivuotiaaseen poikaan. Lapsi kuoli vammoihinsa matkalla sairaalaan.

    Poliisi on ottanut kiinni useita epäiltyjä, mutta ei ole kommentoinut iskun mahdollista motiivia. Ukrainalaismedian mukaan pojan isä on liikemies ja paikallispoliitikko, joka edustaa Ukrainan ex-presidentin Petro Poroshenkon puoluetta. Ei ole tiedossa, liittyikö ampuminen miehen liiketoimiin tai poliittiseen uraan.

    Ikävää. Ilmeisesti samat tahot, jotka USA julisti terroristijärjestöksi.

    • HYVÄ NUORISO: älkää uskoko maailmanlaajuista salaliittoteoriaa,sillä ilmaston lämpeneminen on tie paratiisiin jota saatana yrittää hidastaa. Jumala on sanassaan luvannut tehdä maasta jälleen paratiisin.

    • Ehkä ampumisesta vastaava taho esittää siitä nöyrön anteeksipyyntönsä. Eikös se ole USAn armeijankin tapana kun ohjus osuukin lastentarhaan tai vastaavaan.

  • Ilmasto on aina muuttunut. Lisäksi paljon rajummin ennenkuin ihminen oli edes ilmaantunut maapallolle.

    Ilmasto muuttuu aina ja ikuisesti. Riipumatta siitä onko ihmistä olemassa vai ei.

    Mikään ei maailmankaikkeudessa ole stabiilia tai ikuista.

    Ilmasto muuttuu myös nyt.

    Emme tiedä emmekä pysty laskemaan, että mikä osa ilmastonmuutoksesta on ihmisen aiheuttamaa ja mikä luonnon itsensä aiheuttamaa.

    Siksi ilmastonmuutos on täydellinen huijaus, jonka varsinainen tarkoitus on vaikuttaa valtioiden hyvinvointiin sekä keskinäisiin kilpailu- ja voimasuhteisiin.

    Nyt menossa olevaa ilmastomuutospetosta voidaan siis käyttää valtioiden kehityksen ohjaamiseen. Se on kätevä työkalu taitavissa käsissä, kun halutaan ajaa alas tiettyjen kansakuntien kotivaltiot ja hyvinvointi.

    • Eli länsimaat haluaa ajaa itsensä alas?

  • Pah, kaikki loppuu aikanaan. Niin elämä kuin öljykin. Ajattelin tuossa nostattaa himan moottorini litratilavuutta ja isompaa kaasutinta. Yolo swag vai miten ne nuoret sanoo.

  • Kävin läpi ilmastoahdistuksen v 1983 jolloin asiasta ensin mainittiin. Sittemmin olen selättänyt sen, ei ahdista yhtään ja kokemuksesta sanon että te muutkin pystytte siihen.

    • Joo, oli jo 1980-l. se sama virsi, että navat sulaa, jääkarhut kuolee, ja kohta ei voi hiihtääkään.

  • Aina vedetään argumentti... ilmasto on aina muuttunut ja niin tulee muuttumaan jatkossakin. Mutta, pitää ottaa mukaan aikaskaala ja suuruusluokka.
    - Siinä on huomattava ero tapahtuuko muutos 100 vuodessa vai esim. 100 000 vuodessa.
    - Ja onko muutos 2x vai 20x tasonmuutos.

    En ole ilmastotutkija tai geologi yms. joten yllä on vain tarkoitus tuoda ilmi, että nuo kaksi asiaa pitäisi mielestäni myös huomioida keskustelussa. Ja kuka tuokin "ilmasto on aina muuttunut" argumentin pöydälle, niin toisi myös arviot ajasta ja suuruudesta mukana ja vertaisi nykytilaan.

    Oma mutu asioista on, että olemme jo aikaa sitten ylittäneet kestokyvyn rajan. Säästämällä luultavasti emme voi enää asioita kääntää. Eli passiivinen tekeminen ei enää riitä. Meidän tulee keksiä tapa, jolla ilmakehän CO2 voidaan sitoa tai hyödyntää teknologian keinoin. Ja näin tulee aikanaan tapahtumaan. Me ollaan fiksuja, kyllä me toi keksitään, kun siihen vaan panostetaan tarpeeksi. Ja jos asiat menee turhan pitkälle, niin pakko on hyvä motivoimaan.

    Ironisintahan tässä on se, että rikkaat valtiothan, jotka per henkilö eniten kuluttavat, tässä kaikessa eniten joutuvat sopeuttamaan toimintaansa ja meillä on myös eniten hävittävää. Meille virtaa ihmiset muualta, jos ilmasto suppeuttaa elinolosuhteet mahdottomiksi muualla. Joten me lopulta joudumme sitomaan takaisin CO2 ylimäärän. Mutta tuskin meitä odottaa Venuksen kaltainen kohtalo. Eiköhän me toi pystytä hoitamaan.

    Eli poden myös ilmastoahdistusta🤔 mutta haluan silti uskoa, että menemme parempaan suuntaan lopulta. Ehkä enemmän ahdistaa kuitenkin se, että poliitikot eivät usko tiedemiehiä tässä... eivätkä kyllä monessa muussakaan asiassa. Tyhmyys turhauttaa, kun asioille voitaisiin oikeasti tehdä jotain aikaisemmin eikä vasta sitten kun on jo paskat housussa.

    • Oikeasti kaksi suursaastuttajaa on nykyään Kiina ja Intia, mutta kukaan viherpiipero ei näitä moiti.

      Ns. kehitysmaat yleensäkin on astuneet saastuttajien jaloon joukkoon. Ympäristölainsäädäntö ja sen valvontakin on niissä erinomaisen kehnoa.

      Siksi on erittäinkin naurettavaa että saasteasioilla aletaan ahdistella näitä maita kuten Suomea mitkä on jo vaikka kuinka pitkään tehneet työtä saastuttamisen vähentämiseksi.

      Pihtiputaan mummoja vainotaan tyhjennettävien jätekaivojen takia vaikka Euroopassa on sata miljoonakaupunkia jotka laskee jätteensä puhdistamattomina suoraan mereen.

  • Näin faijjan kertomuksia joka on pitänyt kirjaa kaikista säistä ja kummista tapahtumista nuoruudesta asti (Hän on kohta 65) Niin näitä hulluja vaihtelevia säitä on aina ollut olemassa, ne tulevat ja menevät mutta jostain syystä nyt näistä vaihtelevista säistä mennään ihan paniikki kohtaukseen ja tehdään siitä katastrofaalinen asia.

    Ei huhhuh.

    • Minäkin muistat 1960-l. lopulta lähtien. Eikä mitään muutosta ole kyllä tapahtunut.

      Vanhemmat ihmiset 1970-l. puhui vielä vanhemmista ilmoista. Oli silloinkin ollut kesiä jolloin juhannuksena oliis pystynyt hiihtämään. Ja hirveitä hellejaksoja. Niin että ei mikään ole muuttunut.

  • Panikointi ei hyödytä ketään. Minä olen kierrättänyt noin 10 vuotta muovit, kartongit, paristot, lasia, jne. Voimme neuvoa toisia kierrättämään edes muovit, mutta panikointiin ei ole hyväksi itselleen, eikä muille, jos levitetään paniikkia niin se kostautuu välinpitämättömyydeksi. Siis äläpä tunne paniikkia, vaan yrittäkää neuvoa, jos haluttaa. Minulle kierrätys on ollut itsestään selvä asia, mutta ei me voida vaikuttaa USAN, Kiinan, Intian paskoihin kovinkaan paljon, mutta Skandinaviaa pystymme suojelemaan, järviämme, meriämme, vaikka Intiastakin liikkuu Britteihinkin muovia. Äsken Valas kuoli, kun oli syönyt kalastus verkon, ja älyttömät määrät muovituotteita, joita maailmalla heitetään surutta meriin, eli muovi, ja mikromuovi liikkuu.... Valistusta kaivataan, mutta ei panikointia!

  • Poden pakkasta just nyt.Mistä lisälämmitystä.Sähkönhinta ok,murra siirto kun tulee satukoita.Ei täs maas voi asua.Autot, saasteet lisii,mihkää pääse fillarillakaan enää,julkisia liik.yht. ole!! Jäädään tänne vaan istumaan..Nyt pakkasta etelä.Jääkausi tulee näköjään,aikasemmat talvet,kesää onko enää lainkaan.Vettä lonaa aina kun voi,helsinki siirtyy pian kilsoilla sisämaahan päin.Jos ne jäätikötkin sulaa,hesaankin tietullit eihä tuo mistää kotosin ko kaikki kaistat tukittu mihkää pääse kääntyy aamusin ja iltaruuhkat

  • Ihan sama mulle mä tiedän syyn ja tarkoitukseen, joten tehkää omat päätöksenne. Porukka voi huutaa netissä ja Kadulla ilmaston muutoksesta mutta onko sillä kuitenkaan mitään merkitystä kun teidän sanat ei kuulu ylempien korviin 🙄

  • Ilmastouvotus saa herkät ihmset sekoamispisteeseen ja naurettavaa pelleilyö se onb muutenki.. Suomi yrittää pelastaa koko maailman ja tämä on naurun asia... :D Heti kun kiina venäjä ameriikka sun muut isot maat ruppee tekemään asijalle jottai niin sillä on merkitystä ilmastojutskaan mutta tämä suomi pieni maa ja pienitekijä tässä vouhotuksessa jota ei valitettavasti kovinkaan moni ymmärrä ja tulokset on nähtävissä joka puolella...

  • Nuoret ovat helposti vedätettävissä koska elämänkokemusta ei ole. Vanhemmat sen sijaan ovat nähneet maailman muuttuvan ennenkin. Itse en lähtisi heti taistelemaan luontoa vastaan ja pakottaa ilmasto kylmenemään. Tarjolla on pelkkää faktaa miten ilmasto on tuhansien vuosien aikana lämmennyt ja kylmennyt tasaisin syklein. En lähtisi heti muuttamaan tuota sykliä. Ihan kuin yrittäisi sammuttaa aurinkoa.

  • Nuoret voivat nyt ahdistua ihan rauhassa kun vielä mitään sitten vielä omista ja vanhemmille sitten mittavat investoinnit kun pakot tulevat sitten jossakin vaiheessa joiden tulos kuitenkin plus miinus nolla ja lähinnä anekauppaa.

  • Olen täysin varma siitä, että ilmastonmuutos ei Suomessa ahdista ketään, kaikkein vähiten nuoria. Valtaosa ihmisistä ei olisi edes huomannut koko ilmastonmuutosta ellei siitä jatkuvasti jauhettaisi mediassa, elleivät poliitikot puhuisi siitä ja vaatisi ihmisiä kiristämään vyötään ja luopumaan siitä tästä ja tuosta. Eivät ihmiset ahdistuisi joistain leudoista talvista, niitä on ollut aina. Eivät ihmiset ahdistuisi siitäkään, että on ollut lämpimiä ja aurinkoisia kesiä, päinvastoin, olisivat nauttineet niistä. Nuoret nimenomaan eivät olisi edes huomanneet kerrassan minkäänlaista ilmastonmuutosta koska eivät ole eläneet aikoja, jolloin oli tosi ankaria talvia ja kylmiä kesiä. Niitä todella oli 40- 50- 60- 70- ja vielä 80-luvullakin. Alkoiko se ilmastonmuutos sitten 90-luvulla? Tavallaan alkoi tai paremminkin se alkoi 2000-luvulla, jolloin voimaperäinen ilmastopelon lietsonta alkoi. Se pelon lietsonta Ihmiset on saanut ahdistumaan. Ilmastoahdistus on siis täysin keinotekoisesti aikaansaatu ilmiö. Entä sitten nuo kurjien kelien vuodet 1940-1987? Kyllähän silloin jo hiilidioksidia ilmakehään ryöhättiin. Itse asiassa hiilidioksidipäästöt ovat varsin hatara selitys ilmastonmuutokselle.

  • Jos AUTOA ei ole tehty Kiinassa, Intiassa tai Romaniassa niin sitten SE EI OLE AUTO!!!

    SUOMEN VALTIO
    Autovero/lait ovat AINA LAKIA

    MAAILMAN PARHAAT VIINAT tehdään

    muualla kuin SUOMESSA

    MAAILMAN PARHAIMMAT naiset lisääntyy

    muualla kuin SUOMESSA

    MAAILMAN HENKISESTI SAIRAIN VALTIO

    SE ON SUOMI!!!!!!!!!

    • Kauan on puhuttu Suomesta Hölmölänä. Nyt se on sitä.
      Voisi kutsua ulkomailla Stupidlandiaksi.

  • Ei ahista koska tuo vetypallo on syyllinen eikä sille voi mitään.

  • Jos noin ahdistaa menkää psykologille tai terapeuttille keskustelee. Eiks Suomessa ole sitniitä hyviä keskustelukerhoi missä saa purkautuu. ihan oikeesti.

  • Ilmastonmuutoksen syyksikö tämäkin nyt sitten laitetaan, kun suurin osa kakaroista on nyt jo psykiatrisen hoidon tarpeessa, ja loput siinä rajamailla?

  • Luin, että meren pinta on noussut 100:n vuoden aikana peräti 1,4 cm. Eikö ole kauhea nousu, mutta eihän sitä edes huomaa. Meret peittävät maapallon pinta-alasta noin 70%.
    Kerrompa teille totuude, jota väheksytään. Jumala loi maapallon ja koko luomakunnan ja maailmankaikkeuden. Tämä maapallo tulee säilymään vielä ainakin 1000 vuotta.
    Emme tietenkään saa tahallisesti taastuttaa maata, mutta on hyvä tietää, että hän joka on luonut kaikki myös viimekädessä päättää siitä. Tärkeintä ihmiselle on tehdä ratkaisut hänen puoleensa, jotta ei siellä viimeisellä tuomiolla passiteta sinne huonoon paikkaan.

  • Ilmastomuutoksen maksajaksi suuret kaupungit sen suuren väestömäärän vuoksi jossa on todella paljon saastuttavaa aiheuttavia elementejä joista liikenne on vain yksi niistä. Länsimaat ja eurooppa on saatava myös maksajaksi ja korvamaan aiheuttamat vahingot afrikkaan ja kehitysmaille jotka ovat jääneet köyhyyden runnomaksi ja elintaso sen myöten vaatimattomaksi.
    Ydinvoima pitää saattaa verotetuksi maaperän jätteidensijoituksien paikkojen vuoksi.
    Suomen vastuu ilmasto ja hiilijalanjäljen vuoksi on maksettava korotettuna sakkoja niin kauan kuin ilmastolämpenee. Suomeen myytävät tahi saatavat päästöoikeudet on estettävä. Suomenkansalle on annettava mahdollisuus muuttaa leudompiin tai lämpimämpiin maihin erinlaisin pitkäaikaisin maahanmuutto avustuksin jotta ilmastolämpeminen ja hiilijalanjälki huomattavasti vähenesi se myötä.

  • Minusta on hassua kun puhutaan maahanmuutosta ja sen haittavaikutuksista, kuten lasten ja nuorten hyväksikäytöstä, sanotaan, että kenenkään ei tulisi pelätä tai olla huolissaan. Kun taasen puhutaan ilmastonmuutoksesta, joka ei loukkaa yhdenkään lapsen tai nuoren koskemattomuutta, sanotaan, että kaikkien, erityisesti lasten ja nuorten, tulisi olla peloissaan ja huolissaan. Suorastaan hassua.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.