Olin koko syksyn seurannut mielenkiinnolla Tanssi Tähtien kanssa-ohjelmaa. Valmistauduin sunnuntaina 1.12. seuraamaan ko. ohjelman "loppuottelua". Eipä tarvinnut pitkään seurata, kun jo ensimmäisessä juonnossa selvisi, että katsojat ratkaisevat voittajan. Ihmeellinen ratkaisu, kun kuitenkin pöydässä istuivat myös asiantuntijatuomarit. Vaihdoin kanavaa.
Olemmehan ko. ohjelman pitkän historian aikana nähneet, että katsojat äänestävät miten sattuu. Usein halutaan äänestää jopa sitä huonointa paria, kun sellainen äänestyskäyttäytyminen on kai jotenkin kivaa. Miksi siis piti pilata syksyn viimeinen jakso? Miltä tuntuisi, jos vaikkapa mäkihypyssä tuomarit istuisivat kotisohvilla? Tai miltä tuntuisi, jos taitoluistelusuoritukset tuomaroitaisiin katsojien toimesta? Tanssi kuten myös mäkihyppy ja taitoluistelu ovat kaikki sellaisia taitolajeja, joita pitää tuomaroida ammattitaitoiset tuomarit.
Koko syksyn homma eteni siten, että asiantuntijatuomareiden antamien pisteiden mukainen paremmuusjärjestys pysyi lopullisena järjestyksenä muutamaa pientä poikkeusta lukuun ottamatta. Tämän illan tuomaroinnissa voivat sitten ratkaista ihan muut mieltymykset kuin tanssijoiden ammattitaito. Valitettavasti!

Vastaukset 4
Vanhimmat
Minusta myös tuomareiden pitäisi aina valita kisan voittajat ja voisihan finaaliin lisätä samoin kun missikisoissa yleisöäänestyksen voittaja Jannika ja Aleksi olivat ottaaneet ohjelmaansa monia eriaisia tansseja Jutan ja Cristofferin esitykset olivat melkein kaikki samanlaisia nopeita Taisi kansa heitä äänestää eniten juuri miehen suuntauksen mukaan
Niin nyt on oikein liiallinen villitys tuo sateenkaari homma
Helena arvosteli Lauraa kun ei ollut korkokenkiä, vaan eipä ollut nyt itselläkään Heille juuri voitto tuli Helenan säkenöivän ja taitavan esityksen myötä Pidin eniten Jukka Haapalisen upeasta tanssista
On kyllä aivan mahtavaa seurata ammatti tanssioita . Upea ryhti Hienot liikkeet ja miten he tosiaan kannattavat itsensä