Keskustapuolue oli ison vaalitappion jälkeen väärä valinta hallitukseen. Mistä syystä keskystan luotramus on huvennut? Mitä MINiSTERI paatero sanoikaan. Oliko posti onnistunut ennen Rinteen hallitusta työehtosopimusshoppailussaan ja uskoi sen onnistuvan Paateron kanssa samoin?
Jos ministeri Paatero epäonnistui ministerinä, pitääkö siitä syyttää pääministeriä? Kenen etu on se, jos järjestetään uudet vaalit? Uskooko kiky-kepu saavansa vaalivoiton arvostelemalla päämimisterin toimintaa?
Pääministeri Rinne ei ole vastuussa siitä mitä Postin johto ja Paatero ovat päättäneet San Franciscossa.
Pääministerillä on ihan varmasti äänestäjien luottamus, kun pääministeri on todennut, että tällä hallituskaudella ei työntekijöiden työehtoja heikennetä. Se on hallitusohjelman mukainen toteamus.
Kärpäsestä härkänen
21
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Katkeroitunut kokoomus on kärttänyt koko puolen vuoden ajan tilaisuutta iskeä johonkin heikkoon kohtaan hallituksen toimissa.
Ja siitäkös riemu syntyi kun se viimeinkin löysi pienen mahdollisuuden, johon iskeä.
Hysteerisellä innolla ja median avustuksella saatiin kärpänen näyttämään härkäseltä.
"Kyllä kansa tietää"! Äänestäjät ovat valveutuneita.- Anonyymi
Aivan niin. Kokemukseni mukaan yleiselläkin tasolla kokoomuslaiset ovat
poikkeuksia lukuunottamatta, huonotapaisia eduntavoittelijoita, lytäten härskisti muita, keinoja kaihtamatta.
Sensijaan oppositiossakin SDP on ollut liiankin fiksu, eikä ole lähtenyt mollaamisen tielle kyynerpäätaktiikalla, vaan on fiksusti esittänyt omia näkemyksiään ja vaihtoehtoja.
SDP on oikeudenmukainen puolue ja ajaa etunenässä Suomalaisten etuja vastuullisesti.
Visio on että olemme suuri perhe, jonka kaikki jäsenet ovat tärkeitä, ja tehdään työtä hyvinvointi edellä, jolloin on saavutettavissa pitkässä juoksussa paras mahdollinen tulos ja hyvä korko.
- Anonyymi
Kepu voisi hallituksen kaatamalla keskiviikkona nostaa omaa profiiliaan ja kannatustaan, toivon heidän tekevän niin koska demareista tulee silloin lilliputti puolue.
- Anonyymi
Kepu on jo lilliputtipuolue tämän hetkisten mittausten mukaan ja alamäki jatkuu entisestään.
Kepun entinen ministeri Sirkka-Liisa Anttila sanoi televisiossa, että luottamuspula pääministerin erottamikseksi kerrotaan vielä kokonaisuudessaan kansalle, mutta vielä ei ole se
aika.
Kysymys kuuluu, milloin on se aika, jolloin kepu kertoo totuuden - vai tuleeko sitä aikaa koskaan?
Nyt äänestäjien luottamus kepuun ja kokoomukseen on mennyt.
Suomalaiset luottavat rehellisyyteen ja tietävät että pääministeri Rinne erotettiin siitä syystä, että Rinteen mukaan tällä hallituskaudella ei poljeta työntekijöiden työehtoja.
Kiky-sopimus ja aktiivimalli ovat viime hallituskauden (Sipilä, kepu ja Orpo, kok) sopimuksia, joilla poljetaan työntekijöiden työehtoja.
Pääministeri Rinteen hallitus aikoi purkaa työttömien sanktiot ja tiedetään sekin, että nyt ammattiliitot vaativat kiky-sopimuksen palkattoman työn loppua.
Pääministeri erottamisen syitä ovat kiky-sopimus, aktiivimalli ja tuleva työehtosopimuskierros, kun tehdään stoppi työehtojen polkemiselle muun muassa luopumalla kikystä ja lopettamalla työttömien sanktiot. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kepu on jo lilliputtipuolue tämän hetkisten mittausten mukaan ja alamäki jatkuu entisestään.
Kepun entinen ministeri Sirkka-Liisa Anttila sanoi televisiossa, että luottamuspula pääministerin erottamikseksi kerrotaan vielä kokonaisuudessaan kansalle, mutta vielä ei ole se
aika.
Kysymys kuuluu, milloin on se aika, jolloin kepu kertoo totuuden - vai tuleeko sitä aikaa koskaan?
Nyt äänestäjien luottamus kepuun ja kokoomukseen on mennyt.
Suomalaiset luottavat rehellisyyteen ja tietävät että pääministeri Rinne erotettiin siitä syystä, että Rinteen mukaan tällä hallituskaudella ei poljeta työntekijöiden työehtoja.
Kiky-sopimus ja aktiivimalli ovat viime hallituskauden (Sipilä, kepu ja Orpo, kok) sopimuksia, joilla poljetaan työntekijöiden työehtoja.
Pääministeri Rinteen hallitus aikoi purkaa työttömien sanktiot ja tiedetään sekin, että nyt ammattiliitot vaativat kiky-sopimuksen palkattoman työn loppua.
Pääministeri erottamisen syitä ovat kiky-sopimus, aktiivimalli ja tuleva työehtosopimuskierros, kun tehdään stoppi työehtojen polkemiselle muun muassa luopumalla kikystä ja lopettamalla työttömien sanktiot.Niin lopetetaan ne lomarahat kaikilta ja maksetaan palkkana, niin se on demokratiaa.
- Anonyymi
Miksi muuten Antti Rinteen tulisi tunnustaa "syntejä", joita ei ole edes tehnyt? Postijupakassa hänellä on täysi oikeus katsoa peli loppuun saakka. Kepu syyttää, mutta ei sekään osaa sanoa, mistä syyttää.
En minäkään tiedä mistä Rinn että syytetään. Koko ajojahti on Ilta-sanomien masinoima, siksi siihen mukaan lähtenyt keskusta on nyt todella vähin asein ja eväin soittamassa suutaan.
Kyllä nyt täytyy katsoa mitä postin hallitus on alkujaan syöttänyt Postin omistajien edustajalle, siis maan hallitukselle.
Silkkaa paskaa TES-sopimuksista, jotka muka Postin kilpailijoilla logistiikasssa halvemmat. Tieto oli ja on väärä!
Kun tätä valhetietoa tesseistä ei olisi postin hallituksen taholta esitetty, ja sovellettu postilaisten tessiin, maassa olisi rauha. Mutta valheella kamalat seuraukset.
Nyt hihkutaan joistakin päivämääristä eduskunnassa. Aivan toisarvoista sekulitietoa itse päävalheeseen (tessit) verrattuna!
Tuen Antti Rinnettä 150 %:sti.- Anonyymi
Rinteen osalta koko ajan tulee uutta faktaa. Kuten YLE:n ja Helsingin Sanomat uutinen salaisesta muistiosta, joka paljastaa omistajaohjausministerin tehtävät perjantaina jättäneen Sirpa Paateron (sd.) olleen tietoinen Postin kiistanalaisista päätöksistä ja informoineen niistä myös pääministeri Antti Rinnettä (sd.) elokuun 28. päivä..
Vuotaja siis Paatero itse, ei tainnut tykätä Rinteen tavasta uhrata hänet.
No yhtä kaikki, valehtelijoita molemmat. - Anonyymi
Samoin, kaikki tuki tulee Rinteelle! Rinteen hallituksen ohjelma paras aikoihin. Kepun tulee pohtia Postin tilanne totuus-pohjaisesti ei siitä lähtökohdasta mitä iltalehdet ja MTV:n toimitus kertoo. EK:n ja kokoomuksen "laulujen" yhteislaulantaan yhtyminen vie keskustan viimeisenkin 11 %:n kannatuksen.
HELSINGIN SANOMIEN 3.12. mukaan "pääministeri Antti Rinne (sd) on moittinut Postin johtoa, Paateroa ja omistajaohjausosaston virkamiehiä siitä, että tieto on kulkenut osapuolten välillä heikosti ja Posti on antanut" harhauttavaa tietoa".
Hesarin artikkelin mukaan PAU ei uskonut hallituksen voivan muuttaa tilannetta Paateron ja omistajaohjausosaston 50 keskustelusta huolimatta.
Joten siitä syystä lakko alkoi. POSTIN JOHDON toiminnasta, jonka Postin työntekijät kokemuksestaan tiesivät kiveäkin kovemmaksi.
Toki pääministeri yritti lakon estää monin eri tavoin, mutta omistajaohjausministeri osastonsa kanssa kävi neuvottelut Postin kanssa ja Paatero epäonnistui tehtävässään ja erosi.
Nyt kepu hakee "syntipukkia" pääministeristä ja mitä ilmeisemmin syynä lienee kepun uuden puheenjohtajan kokemattomuus kepun kannatuksen nostamisessa ja ehkäpä Kulmunin omat henkilökemiat, kuka tietää? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rinteen osalta koko ajan tulee uutta faktaa. Kuten YLE:n ja Helsingin Sanomat uutinen salaisesta muistiosta, joka paljastaa omistajaohjausministerin tehtävät perjantaina jättäneen Sirpa Paateron (sd.) olleen tietoinen Postin kiistanalaisista päätöksistä ja informoineen niistä myös pääministeri Antti Rinnettä (sd.) elokuun 28. päivä..
Vuotaja siis Paatero itse, ei tainnut tykätä Rinteen tavasta uhrata hänet.
No yhtä kaikki, valehtelijoita molemmat.Joo. Paatero valtionomistajaohjaus-ministerinä oli hyväksynyt hiljaisesti postin työntekijöiden palkanalennukset siirtämällä pakettijakelijat halvemman ja huonomman työehtosopimuksen piiriin.
Pääministeri Rinne ei voinut hyväksyä Postin johdon TES-SHOPPAILUA. Hän yritti pelastaa ministerinsä (Paateron), joka oli hyväksynyt Postin johdon päättämät palkan alennukset.
Kepu päätti, että Postin hallitukseen luotetaan mutta Suomen demokraattisesti vaaleilla valittuun hallituksen pääministeriin ei luoteta. Hallitusohjelmaan luotetaan, mutta sen laatijaan ja toteuttajaan, pääministeriin, ei luoteta.
Luotetaan - Ei luoteta - luotetaan - Ei luoteta... Siinä kepulaista politikointia.
Kepun toiminta kokoomuksen hallituskumppanina muistetaan. Sipilä hajotti hallituksen ennen viime eduskuntavaalia saadakseen kepun kannatuksen nousemaan.
Kulmuni vaati nykyisen hallituksen pääministerin eroamaan, saadakseen kepun kannatusta nousemaan.
Eroamiset ja erottamiset tuovat kepulle negatiivista mainetta, mikä kostautuu kepulle tulevissa vaaleissa. - Anonyymi
Peukut, samat täällä. Päinvastoin tämä jupakka on lisännyt arvostusta Rinteeseen ja olen vaihtamassa seuraavaksi SDP:n kannattajien joukkoon.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samoin, kaikki tuki tulee Rinteelle! Rinteen hallituksen ohjelma paras aikoihin. Kepun tulee pohtia Postin tilanne totuus-pohjaisesti ei siitä lähtökohdasta mitä iltalehdet ja MTV:n toimitus kertoo. EK:n ja kokoomuksen "laulujen" yhteislaulantaan yhtyminen vie keskustan viimeisenkin 11 %:n kannatuksen.
HELSINGIN SANOMIEN 3.12. mukaan "pääministeri Antti Rinne (sd) on moittinut Postin johtoa, Paateroa ja omistajaohjausosaston virkamiehiä siitä, että tieto on kulkenut osapuolten välillä heikosti ja Posti on antanut" harhauttavaa tietoa".
Hesarin artikkelin mukaan PAU ei uskonut hallituksen voivan muuttaa tilannetta Paateron ja omistajaohjausosaston 50 keskustelusta huolimatta.
Joten siitä syystä lakko alkoi. POSTIN JOHDON toiminnasta, jonka Postin työntekijät kokemuksestaan tiesivät kiveäkin kovemmaksi.
Toki pääministeri yritti lakon estää monin eri tavoin, mutta omistajaohjausministeri osastonsa kanssa kävi neuvottelut Postin kanssa ja Paatero epäonnistui tehtävässään ja erosi.
Nyt kepu hakee "syntipukkia" pääministeristä ja mitä ilmeisemmin syynä lienee kepun uuden puheenjohtajan kokemattomuus kepun kannatuksen nostamisessa ja ehkäpä Kulmunin omat henkilökemiat, kuka tietää?Postin johto perusteli shoppailuaan kilpailijoittensa halvemmilla palkoilla.Tämä oli valhetta, kilpailiijoitten työntekijät saivat lähes samaa palkkaa,kuin Postin lajittelijat.Ehkä San Franciscossa, Postin rahoilla ryypänneet Postin hallituksen jäsenet päättivät kännipäissään näyttää jukuripäisille työläisille ja heidän perheilleen paikkansa yhteiskunnassa ja puolittaa heidän palkkansa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joo. Paatero valtionomistajaohjaus-ministerinä oli hyväksynyt hiljaisesti postin työntekijöiden palkanalennukset siirtämällä pakettijakelijat halvemman ja huonomman työehtosopimuksen piiriin.
Pääministeri Rinne ei voinut hyväksyä Postin johdon TES-SHOPPAILUA. Hän yritti pelastaa ministerinsä (Paateron), joka oli hyväksynyt Postin johdon päättämät palkan alennukset.
Kepu päätti, että Postin hallitukseen luotetaan mutta Suomen demokraattisesti vaaleilla valittuun hallituksen pääministeriin ei luoteta. Hallitusohjelmaan luotetaan, mutta sen laatijaan ja toteuttajaan, pääministeriin, ei luoteta.
Luotetaan - Ei luoteta - luotetaan - Ei luoteta... Siinä kepulaista politikointia.
Kepun toiminta kokoomuksen hallituskumppanina muistetaan. Sipilä hajotti hallituksen ennen viime eduskuntavaalia saadakseen kepun kannatuksen nousemaan.
Kulmuni vaati nykyisen hallituksen pääministerin eroamaan, saadakseen kepun kannatusta nousemaan.
Eroamiset ja erottamiset tuovat kepulle negatiivista mainetta, mikä kostautuu kepulle tulevissa vaaleissa.Olisiko ollut parempi että keskusta ei olisi mennyt hallituksen taakse välikysymyksessä, jonka jälkeen SDP ei olisi hallituksessa
- Anonyymi
Nyt jännittää enään se että meneekö bussi Mäntyniemeen tiistaina puolen päivän jälkeen vai vasta keskiviikko iltapäivällä. Kait Rinne yrittää roikkua vallan kahvassa viimeiseen sekuntiin.
Toivottavasti ei ala öykkäröimään linnan kutsuilla muiden entisten pääministerien kerhossa.- Anonyymi
No nyt keou saa noin 10 % kannatuksellaan mitä haluaakin. Työttömät kyykkyyn erilaisilla sanktioilla tai 8 euron päiväpalkalla maatiloille töihin. Kuntien tölntekijöiden tehtävä lisää talkootyötä, eli kiky-sopimusta kunnioitettava ja uusia aktiivimalleja lisää! Työehto-shoppailu alkakoon muissakin kuin valtion yhtiöissä jne.
Pääministerin, joka totesi, että tällä hallituskaudella ei työehtoja heikennetä, on erottava, jotta kepu voi jatkaa hallituksessa.
Seuraavan eduskuntavaalin jälkeen kepu joutuu nöyrtymään ja tunnustamaan virheensä, kun kepun jyrkkä alamäki jyrkkenee entisestään.
- Anonyymi
Roomba imurissa pölysäiliö imee itsestään.
- Anonyymi
Keskustan kosto: Muistaako joku erään Paavo Lipposen joka pisti erään Anneli Jäätteenmäen eroamaan pääministerin paikalta. Kepun kuittaus tuli nyt.
Mitä tulee postin omistajan ohjaukseen. Hallitus toteuttaa kaikissa yhtiöissä omistajien tahtoa ja valvoo osaltaan, että TJ tekee mitä yhtiön hallitus on linjannut.
Mitä tulee postin lajittelijoiden sopimuksiin. Ymmärrän sekä omistajan, että duunarin tuskan. Viime kädessä erotuomari on markkinatalous. Jos toiminta ei ole kipailukykyistä niin väki vähenee jotta pidot parantuisi. Muistan eräätkin paperimiehet jotka piti kovalla uholla lakkoa. Ehdot meni läpi ja sitten pian meni pari tehdasta kiinni...moni opetteli uusiin hommiin.
Paaterokin on virheensä tehnyt, mutta hänet tässä ekana uhrattiin. Nyt meni pääministeri perässä. Onhan tuo farssi, mutta politiikassa näistä tulee isoja juttuja.
Ulkoministeri vielä pitää tuolista kiinni. Setvisivät nyt senkin, ettei seuraa seuraavalle hallitukselle.
Ehtojen heikennys tai väen vähennys. Siinä on vaihtoehdot jos ei maailmalla pärjätä. Huomioikaa myös kun täällä duunarista puhutaan, että on suuri ero onko töissä PK-yrityksessä vai pörssifirmassa. Kukaan ei palkkaa sen takia, että saisi sanoa irti. Pienet yritykset myös ei voi vaikuttaa liittojen sopimiin asioihin. Ne vaan tulee ja yrittäjän sitten pitää koittaa selvitä niiden kanssa sen oman yritystoiminnan kannalta. Ei kaikki yritykset kylve rahassa. Niitä on paljon enemmän jotka koittaa selvitä ja ovat onnellisia kun saa kirjata niukasti voitollisen tilikauden. Joten ei pidä kaikki yrittäjä työnantajia ristiä riisto porvareiksi. Suomen verotus ja työvoiman sivukulut pitää huolen siitä, ettei täällä ole liikaa porhoja.- Anonyymi
Postin toimitusjohtajan oma palkka oli lähes miljoona euroa vuodessa, samaan aikaan kun postin työntekijöiden matalia palkkoja piti alentaa alle sietokyvyn, eli niin pieneksi, ettei kukaan sillä palkalla tule Suomessa toimeen.
Palkkaerot valtion omistamassa laitoksessa eivät saa olla 50-kertaiset. Postin kannattavuutta on yritetty parantaa postimaksut moninkertaistamalla. Esim. Ruotsissa kirjemaksu on n. 50 % pienempi ja toimitusaika 2 arkipäivää. Suomessa maksu paljon kalliimpi ja toimitusaika puolta pidempi.
Postin toiminta on ollut hyvin erikoista. Postitoimistot lopetettu ja tehtäviä hoidetaan joten kuten jossain - hyvin kalliilka, vaikka jakelijat tekevät urakka- ja talkootyötä hyvin puenillä palkoilla. Postin johto reissaa ulkomailla, muun muassa San Franciscossa 10 päivää pitämässä kokouksia, joissa suunnitellaan muun muassa Postin työehtojen heikentämistä.
Postin hallitus tulisi erottaa. Postin lakot ja menetetty maine johtuu Postin hallituksen kykenemättömyydesta päättämään tes- ja henkilöstöasioista. Postin toiminta tulee tehdä läpinäkyväksi. Venäjän Itellan (Suomen omistama) tappiot tulee rehellisesti kertoa, samoin myös, mikä Postin sektori aiheuttaa tappioita ja miten tappiot kuitataan.
Suomen hallituksen ja pääministerin olisi pitänyt jatkaa hyvin mennyttä hallituskauttaan. Suomen bkt on kasvanut myös hyvin, 2 prosenttia, eli odotuksia paremmin. Suomeen ei tule taantumaa, päinvastoin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Postin toimitusjohtajan oma palkka oli lähes miljoona euroa vuodessa, samaan aikaan kun postin työntekijöiden matalia palkkoja piti alentaa alle sietokyvyn, eli niin pieneksi, ettei kukaan sillä palkalla tule Suomessa toimeen.
Palkkaerot valtion omistamassa laitoksessa eivät saa olla 50-kertaiset. Postin kannattavuutta on yritetty parantaa postimaksut moninkertaistamalla. Esim. Ruotsissa kirjemaksu on n. 50 % pienempi ja toimitusaika 2 arkipäivää. Suomessa maksu paljon kalliimpi ja toimitusaika puolta pidempi.
Postin toiminta on ollut hyvin erikoista. Postitoimistot lopetettu ja tehtäviä hoidetaan joten kuten jossain - hyvin kalliilka, vaikka jakelijat tekevät urakka- ja talkootyötä hyvin puenillä palkoilla. Postin johto reissaa ulkomailla, muun muassa San Franciscossa 10 päivää pitämässä kokouksia, joissa suunnitellaan muun muassa Postin työehtojen heikentämistä.
Postin hallitus tulisi erottaa. Postin lakot ja menetetty maine johtuu Postin hallituksen kykenemättömyydesta päättämään tes- ja henkilöstöasioista. Postin toiminta tulee tehdä läpinäkyväksi. Venäjän Itellan (Suomen omistama) tappiot tulee rehellisesti kertoa, samoin myös, mikä Postin sektori aiheuttaa tappioita ja miten tappiot kuitataan.
Suomen hallituksen ja pääministerin olisi pitänyt jatkaa hyvin mennyttä hallituskauttaan. Suomen bkt on kasvanut myös hyvin, 2 prosenttia, eli odotuksia paremmin. Suomeen ei tule taantumaa, päinvastoin.Vertaatko pörsiyhtiöissäkin johtajan liksaa siivoojan liksaan? Posti oli pantu hyvään kuntoon. Antti vesitti sen ja tulee lopareita!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Postin toimitusjohtajan oma palkka oli lähes miljoona euroa vuodessa, samaan aikaan kun postin työntekijöiden matalia palkkoja piti alentaa alle sietokyvyn, eli niin pieneksi, ettei kukaan sillä palkalla tule Suomessa toimeen.
Palkkaerot valtion omistamassa laitoksessa eivät saa olla 50-kertaiset. Postin kannattavuutta on yritetty parantaa postimaksut moninkertaistamalla. Esim. Ruotsissa kirjemaksu on n. 50 % pienempi ja toimitusaika 2 arkipäivää. Suomessa maksu paljon kalliimpi ja toimitusaika puolta pidempi.
Postin toiminta on ollut hyvin erikoista. Postitoimistot lopetettu ja tehtäviä hoidetaan joten kuten jossain - hyvin kalliilka, vaikka jakelijat tekevät urakka- ja talkootyötä hyvin puenillä palkoilla. Postin johto reissaa ulkomailla, muun muassa San Franciscossa 10 päivää pitämässä kokouksia, joissa suunnitellaan muun muassa Postin työehtojen heikentämistä.
Postin hallitus tulisi erottaa. Postin lakot ja menetetty maine johtuu Postin hallituksen kykenemättömyydesta päättämään tes- ja henkilöstöasioista. Postin toiminta tulee tehdä läpinäkyväksi. Venäjän Itellan (Suomen omistama) tappiot tulee rehellisesti kertoa, samoin myös, mikä Postin sektori aiheuttaa tappioita ja miten tappiot kuitataan.
Suomen hallituksen ja pääministerin olisi pitänyt jatkaa hyvin mennyttä hallituskauttaan. Suomen bkt on kasvanut myös hyvin, 2 prosenttia, eli odotuksia paremmin. Suomeen ei tule taantumaa, päinvastoin.Toimitujohtajan palkan päättää yhtiön hallitus. Ei tule kovin hyviä kandidaatteja hakuun
palkka ei ole kilpailukykyinen vastaavanlasiin yrityksiin verrattuna. Harharetkistä maailmalla on tullut pataan. Joka tapauksessa yhtiön johto koittaa pitää kilpailukyvystä huolta ja tottakai vertaa postin liksoja kilpailijoiden liksoihin. Maailma on muuttunut
ja viikonloppunakin jaetaan paketteja. Postin pitää koittaa kilpailla näiden TES shoppailu
yritysten kanssa. Edellinen hallitus tutki vaihtoehtoa listata posti pörssiin. Mitenköhän tämä jupakka olisi silloin mennyt? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toimitujohtajan palkan päättää yhtiön hallitus. Ei tule kovin hyviä kandidaatteja hakuun
palkka ei ole kilpailukykyinen vastaavanlasiin yrityksiin verrattuna. Harharetkistä maailmalla on tullut pataan. Joka tapauksessa yhtiön johto koittaa pitää kilpailukyvystä huolta ja tottakai vertaa postin liksoja kilpailijoiden liksoihin. Maailma on muuttunut
ja viikonloppunakin jaetaan paketteja. Postin pitää koittaa kilpailla näiden TES shoppailu
yritysten kanssa. Edellinen hallitus tutki vaihtoehtoa listata posti pörssiin. Mitenköhän tämä jupakka olisi silloin mennyt?Joillakin kilpailijoiden työntekijöillä paremmat työehdot kuin Postin työntekijöillä. Postin hallitus ei ole tehtäviensä tasalla. Kun Postin asiakkaat eivät ole tyytyväisiä palveluihin, he eivät käytä Postin palveluita. Mitä huonommin Posti kohtelee työntekijöitään sitä heikommiksi palvelut käyvät. Uusia, hyviä ja luotettavia työntekijöitä Posti ei tule saamaan työehtoja halpuuttamalla, ja Postin entiset työntekijät siirtyvät muualle. Joten Postin hallitus pitäisi vaihtaa.
- Anonyymi
Juurikin näin, naulan kantaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084731Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293463No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452400- 501528
- 361453
- 381266
- 141172
- 1641060
- 271058
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv181015