Kaikkivaltias luoja pyytää anteeksi homoilta - "Teksteillä ollut haitallinen vaikutus"
Ihmisten ja enkelien Herra, maailmankaikkauden luoja Jahve esittää julkisen anteeksipyynnön, joka koskee hänen 100-luvulla henkeyttämiään kirjoituksia, joissa sorsittiin homoja.
Jahve kertoi asiasta tiedotteessaan tänään.
Jahve laati haamukirjoittajiensa Mooseksen ja Paavalin avulla roisin kaksiosaisen kirjan, jonka sivuilla saavat kuulla osansa niin naiset, ateistit kuin homotkin. Teos saavutti suurta suosiota muutamia vuosisatoja valmistumisensa jälkeen.
Jumalan omia roolihahmoja kirjassa olivat Jeesus ja Pyhä henki.
- Haluan esittää julkisen anteeksipyyntöni kaikille miehimyksille. Pyydän anteeksi sitä haitallista vaikutusta, joka kirjalla on ollut. Ymmärrän vastuuni kaikkivaltiaana ja kaikkitietävänä, Jumala sanoo tiedotteessa.
Oman aikansa tuote
Jumalan mukaan kirjan jakeet ovat oman aikana tuotteita, eikä hän tänä päivänä allekirjoita niitä.
- Nykyään en enää kirjoittaisi homojen olevan esimerkisi korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, väkivaltaisia, ylpeitä, pahankeksijöitä ja vanhemmilleen tottelemattomia, kertoo Jumala viitateen Roomalaiskirjeeseen henkeyttämässään teoksessa. Hänen mukaansa jakeeseen kohdistuva kritiikki on positiivinen merkki siitä, että ajat ovat muuttuneet.
Jumala toivoo, ettei ongelmallisia jakeita enää tietoisesti esitettäisi eivätkä nykysaarnaajat käyttäisi niitä, sillä ne eivät ole tätä päivää. Hän harmittelee sitä, että sisällöt ovat konservatiivikristittyjen parissa lähteneet elämään omaa elämäänsä erilaisina muunnoksina jotka syventävät yhä uudelleen ennakkoluuloja ja virheellisiä mielikuvia seksuaalivähemmistöistä.
- Haluan olla edesauttamassa asiaa yhteistyössä yhteisön kanssa. Olkoon ensimmäinen askel ilmestyminen palavana pensaana tai puhuvana aasina SETAn toimistolle, lopettaa Jumala.
Viiteet:
- https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2c80cd30-a484-47a0-9b3e-607c727a0e70
- Pyhä Raamattu
Kaikkivaltias luoja pyytää anteeksi homoilta
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057