Joulunaika

Anonyymi

Onhan se todella hienoa, että monet tahot antavat köyhille lapsiperheille tukeaan. Olisi myös kiva kun meitä sairaita pienellä eläkkeellä oleviakin tukisi. Saisi vaikkapa vähän jouluruokaa maistella. Taidan olla kade.

8

<50

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Näyttävästi pitää lahjoittaa, ettei jää salaisuudeksi.

    • Anonyymi

      Jouluna ihminen onkin köyhimmillään, kröhöm.

    • Anonyymi

      Kyllä sitä jouluruokaa on varmaan sinunkin paikkakunnalla jaossa ilmaiseksi, ainakin minä olen käynnyt joka vuosi syömässä vähintään yhden joulupäivällisen jossain ilmaiseksi. Kouluilla, päiväkodeilla, sekä eri yhdistysten- ja yritysten tilaisuuksissa. Kyse on lähinnä siitä, että viitsiikö mennä!
      Ja niitä keräyksiä on myös jokaisella paikkakunnalla, joten nimeä vaan listaan ja toiveet, niin seurakunta ja yhdistykset hoitaa homman. Täällä meillä on lahjalista, mihin voi laittaa toiveen ja sinne voi lahjoittaa nimettömänä. Kysy oman seurakunnan diakonilta tuosta listasta, jos seurakunnalla ei ole omaa listaa, niin diakonit tietää paikallisen listan, että missä pääsee osallistumaan lahjatoiveella tai lahjoittamaan.

      • Anonyymi

        Mahtaako olla monellakaan pienellä paikkakunnalla. Kai sitä köyhälläkin on varaa sentään jouluateriaan kerran vuodessa. Monissa lounaspaikoissa saa 10 eurolla ihan kelpo aterian ja jos pystyy syömään ns. koko rahalla niin aina parempi. Ajatusta on mennä erääseen paikkaan missään olen aiemminki ollut. Sairas ja köyhä myös, ehkä nipinnapin minimiä paremmalla puolella, mutta toisaalta yksin asuvana on asuminen suhteessa kallista minkä koen muutenkin isompana ongelmana kuin ruoan. Pääosan teen itse, mutta silloin tällöin käyn syömäsä 7-10 € lounaita ja vielä harvemmin pitsaa tai hampurilaisia. Ei se aina ole rahasta kiinni tuleeko mentyä vai ei.

        lajijasuris

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten pieni se paikkakunta pitää olla, että ei muka ole edellä kerrottua?? Asun alle 3000 asukkaan muuttotappiokunnassa ja täällä pelaa nämä täysiään. On lahjalistat ja joulupäivälliset ym. Riittää, kun vain vaivautuu paikalle tai tekee lahjatoiveet lahjalistaan.

        Eihän jouluruoka itse tehdenkään kummoisia maksa, juuri ostin 4€ juureksia, mistä tulee KAIKKI perheemme joululaatikot. Lisäksi ostin kananmunia 3 rasiaa, joissa kananmunia yhteensä 1,750kg, maksoi peräti 2,67€, vehnäjauhoja 2kg maksoi 1€, puuroriisiä 1kg maksoi 1,99€. Näillä ei nyt vielä kaikkia jouluruokia tee meidän perheelle, mutta aika paljon tekee. Jo 20€ tekee paljon perheelle jouluruokaa!

        Pitäisi päästä valmiiseen pöytään ja kinkkua pitää olla!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pitäisi päästä valmiiseen pöytään ja kinkkua pitää olla!

        Juurihan tuolla edellä kerrotiin, että valmiiseen joulupöytään pääsee ja on kinkkua!

    • Anonyymi

      Mitä on se jouluruoka, johon monellakaan ei tunnu olevan varaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5210
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      127
      1671
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1589
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      51
      1560
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1275
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1200
    7. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      22
      1100
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1057
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1018
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      857
    Aihe