omaa tekstiäni

Juuda on tavallaan yhtä siunattu kuin Efraim, koska he pitävät hallussaan Israelin maata ja heistä on tullut HerraJumala
Efraim tekee valtaosan tai enemmän kuin se uskovien opetuksesta rukoilujen suuruus on heissä suurin, heistä tulee myös enemmän kuin muutamia suuret lähetystyöt, ennenkaikkea Efraimin ruhtinaan antama hengellinen jano, kirjoituksin ja hänen vaimonsa väkevä yksi suuri luku kaikista merkittävin kristinuskon ydinsanoma,
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

lisää lakia:
Pyhän Hengen pilkka on teko tai halu vastustaa Jeesusta tai uskovia tai uskovaisuutta
Isästä en ole niin varma.

Tämä laki on tärkeä tietää, koska sen sanoja, kun muuttaa tulee Pyhän Hengen halveksunta/halpana pitäminen
tuo jälkimmäinen on todella suuri haitta

vastustaa esirukoilua, vastustaa hengellistä kasvua, vastustaa lähetystyötä

Äänestä

rumat puheet, toiselta nimeltään alatyyliset puheet, ja Herran nimen turhana käyttäminen pelkästään siinä esim. yksi tai kaksi sanaa sitä, ne eivät ole kirouspuheita.
koska kirouspuheissa kirotaan, rumissa puheissa puhutaan rumasti,

rivous, riettaus, irstaus, (hengellinen irstaus on synnin tekoa, yleisesti), noituus, (se tulee nousemaan alle 10 tai 11 vuodessa),
varastaminen, kateus, antaa toisesta väärä todistus, antaa itsestään väärä todistus, antaa Jeesuksesta väärä todistus, Rakkauden Suurvallasta antaminen väärä todistus

Äänestä
  • itsensä pitäminen heti seuraavana rakkauden suuruudesta Jeesuksen jälkeen
    koneiden palvonta (erittäin pieni asia, koska kone on nykyaikaa)
    koiruus,
    sadistisuus, masokistisuus, muut kiihottumiset,
    hekumallisuus, himot, ja toisen oman himoaminen, himosta nauttiminen, ihopiirrokset,
    erilaiset tieteet,

    (matematiikka, ennenkaikkea yliopistollinen matematiikka auttaa lähes loppuun asti, koska se antaa järkevää ajattelua, poissa ihmisviisaudesta, on olemassa joitain sen aloja, joista on haittaa: suuri joukko-oppi, topologia, koska se on erittäin lähellä sitä, suuri matemaattinen logiikka (se logiikka tulee automaattisesti kaiken terveen yliopistollisen matematiikan mukana, todennäköisyyslaskenta, ihminen voi keskittää tietyn todennäköisyysmahdollisuuden vain yhteen asiaan kerrallaan, eli vaihtoehtoon, ei koskaan moneen, kun valitsee todennäköisimmän, ei ota muita vaihtoehtoja ollenkaan mukaan, josta seuraa, että tulee typerä ajattelu, kaikessa,

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    itsensä pitäminen heti seuraavana rakkauden suuruudesta Jeesuksen jälkeen

    shakin pelaamiseen oppiminen todella nopeaa, kun laittaa nappuloita vähän kerrallaan pelattavaksi, jokaisen pelin alussa, siis enemmän, itse näkisin näin

    kuningas, sotilaat, ohestalyönti mukaanlukien, tornit, linnoitukset
    kuningas, sotilaat, hevonen, lähetti,
    kuningas, sotilaat, torni, hevonen
    kuningas, sotilaat, torni, kuningatar,
    kuningas, sotilaat, torni, kuningatar, lähetti,
    kuningas, sotilaat, torni, kuningatar, hevonen
    kuningas, sotilaat, torni, kuningatar, lähetti, hevonen

    kannattaa laittaa ohestalyönti heti alusta lähtien mukaan, koska se täytyy jossain vaiheessa oppia ja muutenkin nappuloita on vähän silloin,
    hevonen on melko vaikea oppia,
    kuningattaren pelisäännöt heti alusta alkaen koska sotilaan korotus on pakko olla mukana heti alusta lähtien

    joo, antti valhehebrealainen ja valhe-efraimilainen.

    kiitoksen antaminen ja ottaminen johtaa ihmisuhteiden muodollisuuksiin, eli he ovat mukavia ihmisiä, kun hengellisesti terästä oleva ihminen on hauskaa, tietää enemmön Sanaa

    (Sana sisältää muutakin kuin Raamatun Sana, kuten sodannälkäisyys), kun on hengellisesti väkevä, tulee sen mukana valtavasti ihania ja suuria, ja pahaa pelottavia asioita ja pelastumistodennöisyys kasvaa, se tarkoitta: tekee riittävästi hyvää, että pysyy uskossa)

    kiva-sana on kohteliaisuutta ja se byrikratisoi, eli muodollistaa ihmissuhteen

    Tuom. 13
    heidän lapsensa tulee pelastumaan vaikka on Dania
    nuo ehdot heidän lapselleen, joita Herra vaati heidän lapseltaan, että Hänestä tulisi Herran profeetta.
    mies kedolla ei ole väliä, onko hän Herran enkeli vai ihminen, Herran oma toisaalta, molemmat voivat opettaa hengessä, (vain Jeesus rukoilee Taivaassa ihmisten puolestal)

    kun jalopeura oli kuollut ja siinä oli hunajaa, niin vihan lähteminen tuotti hengellistä nautintoa,

    30 tarkoittaa lain noudattamisesta tulevaa hyvää tuomiota
    Simsonin jumalaton vaimo oli kiusauksena hänelle, ja lopulta kiusaus voitti

    tämä luku 14 ja 15 puhuttelee paljon tehdä tekoja ilman pelkoa, ilman maineen menettämistä, ilman kohteliaisuutta,

    13 luku
    se, että Simson ei syönyt mitään rypäleistä tehtyä tarkoittaa, että hänen siunaus on vain Vanhassa Liitossa, koska Uuteen Liittoon kuuluu ehtoollinen, mutta pitkät hiukset, joista Paavali saarnasi on miehisyyden merkki, ja leikkaamaton parta. parrasta on kerrottu monessa tai joissain kohdin Vanhaa Testamenttia, kuten Daavid käski sotamiehiään olemaan palaamatta Jerusalemiin, ennen parran uudelleen saamista

    kettu tarkoittaa kiusausta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Juuda on tavallaan yhtä siunattu kuin Efraim, koska he pitävät hallussaan Israelin maata ja heistä on tullut HerraJumala
Efraim tekee valtaosan tai enemmän kuin se uskovien opetuksesta rukoilujen suuruus on heissä suurin, heistä tulee myös enemmän kuin muutamia suuret lähetystyöt, ennenkaikkea Efraimin ruhtinaan antama hengellinen jano, kirjoituksin ja hänen vaimonsa väkevä yksi suuri luku kaikista merkittävin kristinuskon ydinsanoma,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu