Alkoi rahan jako maailmalle lisääntyä

Kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun ja kansainvälisen ilmastorahoituksen kautta Suomi on mukana ratkaisemassa merkittäviä globaaleja ongelmia ja kantaa vastuuta. Hyvinvoiva, vakaampi ja tasa-arvoisempi maailma on myös suomalaisten etu. Kehitysyhteistyön lisäyksiä suunnataan hallitusohjelman mukaisesti erityisesti ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön, konfliktien aiheuttaman kärsimyksen vähentämiseen, demokratian ja oikeusvaltion vahvistamiseen sekä oppimisen kriisiin vastaamiseen. Tuki monenkeskiselle yhteistyölle ja kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle kasvaa.

Valtion kehitysyhteistyömenojen arvioidaan vuonna 2020 olevan yhteensä 1,030 miljardia euroa, joka vastaa noin 0,41 prosenttia bruttokansantulosta. Varsinaiseen kehitysyhteistyöhön esitetään yhteensä 684,1 miljoonaa euroa. Vuodelle 2020 esitettävät määrärahat kasvavat noin 100 miljoonalla eurolla vuodesta 2019. Lisäyksestä 71,7 miljoonaa euroa muodostuu hallitusohjelman mukaisesta pysyvästä lisäyksestä, joka nousee 79,8 miljoonaan euroon vuonna 2023. Kertaluonteista rahoitusta osoitetaan yhteensä 10 miljoonaa euroa vuosina 2020 - 2021.

Kehitysmaainvestointien tukemista jatketaan finanssisijoitusten avulla. Kehitysyhteistyön finanssisijoituksiin esitetään 129,7 miljoonaa euroa. Budjettiriihessä sovitun vaalikauden investointisuunnitelman mukaisesti määrärahoista ohjataan vähintään 75 prosenttia ilmastorahoitukseen ja 60 prosenttia rahoituskohteisiin, jotka kohdistuvat Afrikkaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun ja kansainvälisen ilmastorahoituksen kautta Suomi on mukana ratkaisemassa merkittäviä globaaleja ongelmia ja kantaa vastuuta. Hyvinvoiva, vakaampi ja tasa-arvoisempi maailma on myös suomalaisten etu. Kehitysyhteistyön lisäyksiä suunnataan hallitusohjelman mukaisesti erityisesti ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön, konfliktien aiheuttaman kärsimyksen vähentämiseen, demokratian ja oikeusvaltion vahvistamiseen sekä oppimisen kriisiin vastaamiseen. Tuki monenkeskiselle yhteistyölle ja kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle kasvaa.

Valtion kehitysyhteistyömenojen arvioidaan vuonna 2020 olevan yhteensä 1,030 miljardia euroa, joka vastaa noin 0,41 prosenttia bruttokansantulosta. Varsinaiseen kehitysyhteistyöhön esitetään yhteensä 684,1 miljoonaa euroa. Vuodelle 2020 esitettävät määrärahat kasvavat noin 100 miljoonalla eurolla vuodesta 2019. Lisäyksestä 71,7 miljoonaa euroa muodostuu hallitusohjelman mukaisesta pysyvästä lisäyksestä, joka nousee 79,8 miljoonaan euroon vuonna 2023. Kertaluonteista rahoitusta osoitetaan yhteensä 10 miljoonaa euroa vuosina 2020 - 2021.

Kehitysmaainvestointien tukemista jatketaan finanssisijoitusten avulla. Kehitysyhteistyön finanssisijoituksiin esitetään 129,7 miljoonaa euroa. Budjettiriihessä sovitun vaalikauden investointisuunnitelman mukaisesti määrärahoista ohjataan vähintään 75 prosenttia ilmastorahoitukseen ja 60 prosenttia rahoituskohteisiin, jotka kohdistuvat Afrikkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu