Hei kepulaiset

Tarinanne on ohi.
Kaksi Hei huutoa teille.
Hei hei kepulaiset.
Olette valinneet ihan itse ketä ja mitä tahoa edustatte, harmi, että tämä edustamanne taho ei voi äänestää, joten mistä aiotte löytää puolueellenne kannatusta tulevaisuudessa?
Kaikki mitä teillä on, on viime vaalien kannatus ja siitäkin galluppien mukaan on jo puolet kadonnut.
Eli totuus on, teillä ei ole enää sitäkään, mitä te viime vaaleissa saitte kerättyä.

Tulevaisuutenne ei hyvältä näytä, toivon kuitenkin, että viette hallitusohjelman läpi, johon te olette sitoutuneet, mutta äänestäjänne eivät ole sitoutuneet.
Toivon mukaan hallitusohjelmalla on kansan tuki, jotta kannatuksenne ei laske, mutta pahalta näyttää.

Asiat ovat kaikessa yksinkertaisuudessa niin, että olette mokanneet pahasti ja seuraukset ovat sen mukaiset.

R.I.P kepu.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sipilismin synkkä varjo saastuttaa yhä keskustan syvintä olemusta. Harmi.

Äänestä

Kepun ainoa keino on kaataa hallitus.
Koska hallitus kaatuu ennemmin tai myöhemmin, on turhaa yrittää pitää kasassa rakennelmaa, joka ei itsestään voi pysyä pystyssä.

Suomi tarvitsee uuden suunnan ja saa sen, oli siinä kepu mukana tai ei.
Ja muutenkin olisi reilua, että hallituksessa olisi puolueet, joilla on suurin kansan tuki takanaan.

Nyt yhteistyötä peliin.
Uudet vaalit ja Persut tekevät kyllä yhteistyötä, saadaan oikea suunta Suomelle ja asiat korjattua nopeasti.
Jokaiselle puolueelle löytyy varmasti se oma ministerinsalkku.
Sen jälkeen teillä on aikaa riidellä keskenänne, mutta nyt on tärkeintä, että teidän työnne on edustaa Suomen kansaa ja saada Suomen asiat YHDESSÄ kuntoon.
Se vaatii jo nyt uhrauksia, mutta jos ministerin salkku painaa vaa-alla enemmän kuin oman kansan hyvinvointi ja tulevaisuus, niin ette sovellu hallitukseen.

Nyt on näytön paikka.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tarinanne on ohi.
Kaksi Hei huutoa teille.
Hei hei kepulaiset.
Olette valinneet ihan itse ketä ja mitä tahoa edustatte, harmi, että tämä edustamanne taho ei voi äänestää, joten mistä aiotte löytää puolueellenne kannatusta tulevaisuudessa?
Kaikki mitä teillä on, on viime vaalien kannatus ja siitäkin galluppien mukaan on jo puolet kadonnut.
Eli totuus on, teillä ei ole enää sitäkään, mitä te viime vaaleissa saitte kerättyä.

Tulevaisuutenne ei hyvältä näytä, toivon kuitenkin, että viette hallitusohjelman läpi, johon te olette sitoutuneet, mutta äänestäjänne eivät ole sitoutuneet.
Toivon mukaan hallitusohjelmalla on kansan tuki, jotta kannatuksenne ei laske, mutta pahalta näyttää.

Asiat ovat kaikessa yksinkertaisuudessa niin, että olette mokanneet pahasti ja seuraukset ovat sen mukaiset.

R.I.P kepu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu