Vasemmistoliitto ja vihreät ajavat huumeiden

laillistamista vapaaksi nautintoaineeksi suomalaiseen yhteiskuntaan.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Onneksi+vain+kannabiskokeilijoista+30%+siirtyy+koviin+huumeisiin.Vihreiden+ansiosta+kokeilijoiden+määrä+kymmenkertaistuu.Lopputulos+on+huumeriippuvaisten+määrän+kasvu

1Äänestä
  • Ohisalo on vahvasti toista mieltä asiasta ja haluaa huume vapaa suomen.

    Äänestä

  • Jaa maailmalla kun on kannabis laillistettu on nuorten käyttö vähentynyt kun siinä ei ole sitä kielletyn hedelmän viehätystä esim. hollanissa missä sitä on saanut jo 70-luvulta asti nuoriso käyttää tilastollisesti vähemmän kun suomen nuoriso eiks ookki ihmellistä todellisuus mutu arvailujen siaan.

    Äänestä

  • kepunuorten Pirkanmaan puheenjohtaja vaati huumeita vapaaksi eikö
    kylvötyö suju selvänä

    Äänestä

Virokin laillisti jo kevytkannabiksen taittaa olla laitonta enään suomessa ja ruotsissa jos katsotaan euroopan maita.

Äänestä

Oletko persu kun valehtelet noin sujuvasti?

Eivät aja. Ne kannattavat sitä, että huumeriippuvaisia pitäisi auttaa eikä rangaista. Mikään eduskuntapuolue ei ole ehdottanut huumeiden myynnin dekriminalisointia.

Alkoholiongelmaistenkin auttamiseen tarvittaisiin lisää panostusta. Alkoholi on eniten Suomessa ongelmia aiheuttava päihde.

Äänestä

Onhan vihervassujen kurjistama arki helpompi kestää huumattuna

Äänestä
  • Kannabis laittaa miettimään alkohli taas turruttaa niin että et ajattele ota siis kossua jos hallitus ahdistaa kosulla huolet unohtuu ja kaikki muukin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

laillistamista vapaaksi nautintoaineeksi suomalaiseen yhteiskuntaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu