Alkaako bensa-autojen pakkoromuttaja johtamaan SDP:tä?

Sanna Marin on tunnettu ympäristökiihkoilija, ja innokas romuttamaan suomalaisilta kaikki polttomoottorikäyttöiset autot nopealla aikataululla. Helmikuussa Marin puki oman romutus-uhkauksensa tällaiseen muotoon:

"Autovalmistajat ovat siirtymässä siihen, että vanhasta
polttomoottoriteknologiasta ollaan siirtymässä eteenpäin
esimerkiksi sähköautoihin. Me olemme tämän linjan ottaneet.
Tämä aikataulu pitää seuraavalla hallituskaudella tehdä,
ja tähän me olemme sitoutuneet."

Nyt Marin pääsee pääministerinä linjaamaan sen haluamansa, nopean romutusaikataulun.

Onko Sanna Marinin perheellä lainkaan omaa autoa? Jos ei ole, niin ei pitäisi silti alkaa romuttaa nidien autoja, jotka tarvitsevat nykyisiä autojansa työmatkoihin vielä vuosikymmeniäkin.

Ei niitä 40.000€ sähköautoja ole monellakaan varaa ostaa.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sähköautojen radioaktiiviset päästöt eristettävä 100000 vuodeksi maan alle kallioon louhittavaan luolaan.Sinne ei ihmisellä ole sen jälkeen säteilyn takia asiaa.Siinäpä perintöä jälkipolville ilmastovouhottajilta.Eikä se luolan louhiminen kallioon aivan ilmaista ole.

Äänestä

Fakta tieto: sähköautolle käy kuten..Sähköautolle kävi 100v sitten. Suomessa puhutaan, että Kiina panostaa sähköautoiluun - vanhaa tietoa! Ei panosta enää.

Sähköautoilun ongelmat: pitkä latausaika, sähkön tuottamisen vaikeus puhtaasti - varsinkin riittävästi, kun miljoonat kytketään yhtä aikaa verkkoon. Lyhyt käyttösäde, joka romahtaa kylmässä ja tienvarsipysäköinnin latausongelmat ovat osoittautuneet ylivoimaisiksi haasteiksi yhdessä akkujen valtavan ympäristörasituksen ja onnettomuuksissa palovaaran kanssa (tavallinen vaahtosammutus ei toimi).

Kiina lopettaa panostuksen sähköautoihin 2020 mennessä ja on ryhtynyt tukemaan jo USAn voimakkaasti tukemaa vetyteknologiaa. Vetyä pidetään puhtaampana ja tehokkaampana energialähteenä.

Kiina, USA ja Venäjä tunnustavat ettei ihminen ole ilmastonmuutoksen takana, ne kun eivät kuulu päästökauppa hyötyjiin. Kairausnäytteet kun osoittavat että nyt eletään 8000 vuoteen kylmintä vuosituhatta, josta IPCC vaikenee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Sanna Marin on tunnettu ympäristökiihkoilija, ja innokas romuttamaan suomalaisilta kaikki polttomoottorikäyttöiset autot nopealla aikataululla. Helmikuussa Marin puki oman romutus-uhkauksensa tällaiseen muotoon:

"Autovalmistajat ovat siirtymässä siihen, että vanhasta
polttomoottoriteknologiasta ollaan siirtymässä eteenpäin
esimerkiksi sähköautoihin. Me olemme tämän linjan ottaneet.
Tämä aikataulu pitää seuraavalla hallituskaudella tehdä,
ja tähän me olemme sitoutuneet."

Nyt Marin pääsee pääministerinä linjaamaan sen haluamansa, nopean romutusaikataulun.

Onko Sanna Marinin perheellä lainkaan omaa autoa? Jos ei ole, niin ei pitäisi silti alkaa romuttaa nidien autoja, jotka tarvitsevat nykyisiä autojansa työmatkoihin vielä vuosikymmeniäkin.

Ei niitä 40.000€ sähköautoja ole monellakaan varaa ostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu