Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Jumala on yhtä kuin olemassaolo

Anonyymi

Kaikki mikä on olemassa on olemassa ainoastaan sen takia että Jumala haluaa sen olevan olemassa, eikä mitään sellaista ole olemassa mitä Jumala ei olisi tänne luonut. Kaikki on saanut alkunsa Jumalasta, niin hyvässä kuin pahassakin. Eikä olemassa oloa voi kiistää. Joka kiistää olemassaolon on se myös todistettava ettei mitään ole olemassa. Aamen.

27

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Allah on niin kerkiäväinen

      • Anonyymi

        Jo 1800-luvulla puhuttiin että monissa jumalissa on niin paljon samoja piirteitä ehdotettiin joskus olleen sellainen alku- eli protojumala, josta kaikki muut jumalat ovat kehittyneet. Ajatus oli että alkujumala olisi ollut jokin naispuolinen hedelmällisyyteen ja maanviljelykseen liittyvä äitijumaluus tai miespuolinen säähän ja varsinkin ukkosiin ja myrskyihin liitetty lintujumaluus. Sittemmin koko teoria hylättiin koska se sai kretupiirit innostumaan liikaa eikä koko teoriaa ei ole sittemmin mietitty tai edes mitenkään tutkittu eikä se saa nykyään enää edes kannatustakaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuohan on mahona syntynyt ajatus kun ei kaikissa vielä 1800-l. olemassa olleissa kulttuureissakaan maanviljelyä harrastettu.

    • Anonyymi

      Valitettavasti todistusvelvollisuus on sillä, joka väittää eikä kiistäjällä:

      " Joka kiistää olemassaolon on se myös todistettava ettei mitään ole olemassa."

      • Anonyymi

        Paitsi sillä joka kiistää kaiken olemassa olon. Kyllähän sen jokainen itsekin nimittäin näkee ja tuntee että on olemassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Paitsi sillä joka kiistää kaiken olemassa olon. Kyllähän sen jokainen itsekin nimittäin näkee ja tuntee että on olemassa.

        Jos jotain X on olemassa, ei se todista, että välttämättä on olemassa jotain Y.

        Joten esim. olemassolosi ei todista, että olisi olemassa mitään mitä Jumalaksi nimität.

      • Anonyymi
        kekek-kekek kirjoitti:

        Jos jotain X on olemassa, ei se todista, että välttämättä on olemassa jotain Y.

        Joten esim. olemassolosi ei todista, että olisi olemassa mitään mitä Jumalaksi nimität.

        Vaitätä siis että olemassaoloa ei ole vaan sen tilalla on täysi olemattomuus?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Vaitätä siis että olemassaoloa ei ole vaan sen tilalla on täysi olemattomuus?

        En.

    • Anonyymi

      Olemassaolon määritelmästä ei vallitse yksimielisyyttä. Olemassaolokysymysten tarkastelusta käytetään nimitystä ontologia eli oppi olevaisesta. Ontologia tutkii olemisen ja olemassaolon käsitteitä. Sen esittämiä kysymyksiä ovat muun muassa ”mitä on olemassa?” ja ”mikä on erilaisia entiteettejä koskevien olemassaoloväitteiden luonne?”

      Sana ”olla” on selvästi kielellinen predikaatti, mutta filosofit ovat väitelleet paljon siitä, onko ”olla olemassa” looginen predikaatti. Joidenkin filosofien mukaan se predikoi jotain, ja sen merkitys on samankaltainen kuin predikaateilla ”olla todellinen” tai ”esiintyä todellisuudessa”. Toiset filosofit puolestaan kieltävät sen, että olemassaolo olisi looginen predikaatti, ja katsovat, että kaikki lauseet joissa predikaatti ”olla olemassa” esiintyy, voidaan palauttaa lauseisiin, jotka eivät käytä kyseistä predikaattia.

      Analyyttisen filosofian hyödyntämässä predikaattilogiikassa olemassaolo tulkitaan kvanttoriksi, eksistenssikvanttoriksi ∃. Tässä analyyttinen filosofia on seurannut Gottlob Fregeä. Mannermainen filosofia, joka on kysymyksessä saanut vaikutteita Alexius Meinongiilta ja Edmund Husserlilta, on valinnut olemassaolokysymysten suhteen toisen tien ja tutkinut enemmän olemisen käsitettä. Inhimilliseen olemassaoloon keskittynyt eksistentialismi on ollut nykyfilosofian merkittäviä suuntauksia.

      Kuitenkin olemassaolon klassinen ongelma kuuluu seuraavasti: jos jokin olio on olemassa, tuntuu tarpeettomalta lisätä sitä koskevaan väitelauseeseen erikseen mainintaa olemassaolon ominaisuudesta, koska tällöin olemassaolo myönnetään jollekin jolle se jo kuuluu; ja jos taas jokin ei ole olemassa, tuntuu mahdottomalta sanoa siitä erikseen, että se ei olisi olemassa, koska kuinka sellaiselta oliolta voidaan kieltää mitään (kuten olemassaolon ominaisuutta), joka ei ole edes olemassa.

      Filosofian historiassa on kuitenkin esiintynyt useita näkemyksiä siitä, onko olemassaolo ominaisuus, joka voidaan predikoida olioille. Muun muassa Anselm Canterburylaisen tunnettu ontologinen jumalatodistus perustui ajatukseen olemassaolosta ominaisuutena. Viimeistään Immanuel Kantista lähtien on kuitenkin yleisesti katsottu, ettei olemassaolo ole ominaisuus. Tästä seuraa kuitenkin uusi ongelma. Jos olemassaolo ei ole ominaisuus, joka lisäisi jotain olion ominaisuuksien joukkoon, mitä se sitten on? Tuntuu kuitenkin luontevalta ajatella, että jos lauseeseen ”omena on punainen” lisätään olemassaolon käsite ja sanotaan ”omena on punainen ja olemassa”, jälkimmäinen lause sanoo jotain enemmän kuin ensimmäinen lause.

      Bertrand Russell on esittänyt sellaisenkin kysymyksen, onko olemassaolo itse olemassa? Teoksessaan The Principles of Mathematics hän kirjoitti, että ”olemassaolo on erityisen suhteen omaamista olemassaoloon – suhde, jota olemassaololla itsellään ei ole”.

      Edellisiin nähden kokonaan erillinen ongelma on, miksi mitään ylipäätään on olemassa, sen sijaan että ei olisi olemassa mitään. Kaikkeuden alkuperää tutkii fysiikka, mutta kysymys itsessään on syvempi ja metafysiikan alaa.

      • Anonyymi

        Tutkijat kysyvät: Elämmekö simulaatiossa – ja onko sillä lopulta väliä? https://yle.fi/uutiset/3-8808895

        Keksijä Elon Musk: Elämme lähes varmasti simulaatiossa https://www.iltalehti.fi/digi/a/2016060221667749

        Katso taaksesi – kaikki voi olla harhaa https://www.mikrobitti.fi/uutiset/katso-taaksesi-kaikki-voi-olla-harhaa/b61d9634-4747-34ef-bb07-cf2c40f5932c

        Erikoinen teoria heräsi: Onko Oscar-fiasko todiste siitä, että elämme simuloidussa todellisuudessa? https://tekniikanmaailma.fi/erikoinen-teoria-herasi-onko-oscar-fiasko-todiste-siita-etta-elamme-simuloidussa-todellisuudessa/

        Outo kvantti-ilmiö todisti: Me emme elä jonkun simuloimassa Matrixissä https://tekniikanmaailma.fi/outo-kvantti-ilmio-todisti-emme-ela-jonkun-simuloimassa-matrixissa/

        'Kaiken käsikirja: Mitä jokaisen tulisi tietää?' kirjoittanut tähtitieteilijä ja eläkkeelle siirtynyt professori Esko Valtaoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei meistä kukaan rakasta tietoa silloin, kun se on omia, vahvoja luulojamme vastaan."
        - Esko Valtaoja

      • Kyllä kuka hyvänsä olemassaoloa epäilevä vakuuttuu ainakin omasta olemassaolostaan kun häntä kalauttaa tukevalla koivuklapilla.

        Tätä voitanee nimittää empiiriseksi todistamiseksi.

      • minua kyllä kiinnostaa metafyysinen taso - olemassaolon syvyys tai miten sen sanoisi. Puhtaasti naturalistinen näkemys on aika tylsä...

      • iowa kirjoitti:

        minua kyllä kiinnostaa metafyysinen taso - olemassaolon syvyys tai miten sen sanoisi. Puhtaasti naturalistinen näkemys on aika tylsä...

        Ainahan voi mielikuvitusta käyttää jos todellisuus kyllästyttää. Sitähän ne enkelhierarkioiden keksijät yms. harrasti.

      • kekek-kekek kirjoitti:

        Ainahan voi mielikuvitusta käyttää jos todellisuus kyllästyttää. Sitähän ne enkelhierarkioiden keksijät yms. harrasti.

        Logic will get you from A to Z, imagination will get you everywhere - Albert Einstein

    • "Kaikki mikä on olemassa on olemassa ainoastaan sen takia että Jumala haluaa sen olevan olemassa, eikä mitään sellaista ole olemassa mitä Jumala ei olisi tänne luonut."

      Tämä pitää täysin paikkansa!
      Jumala on kaiken luoja. Siksi kaikki mitä pystymme vain havaitsemaan tavalla tai toisella, on objektiivista tieteellistä todistetta Jumalan olemassaolosta ja Hänen luomisteoistaan. Siksi on myös järjetöntä ja typerää väittää, että Jumalasta ei ole todistetta.

      Maailmankaikkeudesta ei löydy ainuttakaan kohdetta, joka ei todistaisi Jumalasta.
      Samasta syystä on järjetöntä pyytää edes todisteita Jumalasta. Pikemminkinkin meidän uskovien pitäisi pyytää ateisteja esittämään yksikin havaittava kohde, joka ei todista Jumalasta. Sitä ei löydy, vaikka kaikki maailman ateistit etsisivät sitä koko elämänsä.

      • Anonyymi

        Kaikki on totisesti saanut alkunsa. Ei ole olemassa edes ajatusta joka ei ole Jumalasta lähtöisin. Jumala on kaiken olemassa olevan alku. Hän on sekä kaiken hyvän että myös kaiken pahan alku. Eikä ole mitään muuta kuin Jumala. Aamen.

      • Anonyymi

        Mark voi tietysti elää missä maailmassa haluaa mutta en käsitä miksi hän tyrkyttää sitä muille.

      • Anonyymi

        Sananl. 8:14 Minulta tulee ajatus, minulta sen toteutus, minä olen ymmärrys, minun on voima. 15 Minun avullani kuninkaat hallitsevat, maan mahtavat säätävät oikeat lait. 16 Minun avullani valtiaat pitävät valtaa, kansan johtajat antavat oikeat tuomiot.

      • Jos jotain X on olemassa, ei se todista, että välttämättä on olemassa jotain Y.

        Joten esim. olemassolosi ei todista, että olisi olemassa mitään mitä Jumalaksi nimität.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mark voi tietysti elää missä maailmassa haluaa mutta en käsitä miksi hän tyrkyttää sitä muille.

        Psykoosia lähenevä pakkoneuroosi ja jatkuva pelko oman uskon romahtamisesta. Rehellinen uskova on niin hyvissä väleissä Jumalan kanssa ettei tunne tarvetta elämöidä sillä.

        Mark5in puheista tulee jotenkin mieleen ne muutamat julkihomot, joilla on pakonomainen tarve tuoda homoutensa joka paikassa esille oli aihetta tai ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sananl. 8:14 Minulta tulee ajatus, minulta sen toteutus, minä olen ymmärrys, minun on voima. 15 Minun avullani kuninkaat hallitsevat, maan mahtavat säätävät oikeat lait. 16 Minun avullani valtiaat pitävät valtaa, kansan johtajat antavat oikeat tuomiot.

        Juuri noin monet tämän maailman Mark5it ajattelevat itsestään.

      • Anonyymi

        Jumala on kaiken luoja. Siksi kaikki mitä pystymme vain havaitsemaan tavalla tai toisella, mukaan lukien esimerkiksi terrorismi, maanjristykset, tuhotulvat, kulkutaudit ja puutostautien aiheuttamat kuolemat, on objektiivista tieteellistä todistetta Jumalan olemassaolosta ja Hänen luomisteoistaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Psykoosia lähenevä pakkoneuroosi ja jatkuva pelko oman uskon romahtamisesta. Rehellinen uskova on niin hyvissä väleissä Jumalan kanssa ettei tunne tarvetta elämöidä sillä.

        Mark5in puheista tulee jotenkin mieleen ne muutamat julkihomot, joilla on pakonomainen tarve tuoda homoutensa joka paikassa esille oli aihetta tai ei.

        "Mark5in puheista tulee jotenkin mieleen ne muutamat julkihomot, joilla on pakonomainen tarve tuoda homoutensa joka paikassa esille oli aihetta tai ei."

        Voiko Jyriä sanoa julkihomoksi? Olettaisin hänen olevan enemmänkin kaappihomo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumala on kaiken luoja. Siksi kaikki mitä pystymme vain havaitsemaan tavalla tai toisella, mukaan lukien esimerkiksi terrorismi, maanjristykset, tuhotulvat, kulkutaudit ja puutostautien aiheuttamat kuolemat, on objektiivista tieteellistä todistetta Jumalan olemassaolosta ja Hänen luomisteoistaan.

        Oletteko koskaan miettineet että elämä olisi lopulta aika tylsää jos onnettomuuksia ja katastrofeja ei ole. Ilman niitä ihmiskunta ei olisi koskaan kehittynyt tähän pisteeseen missä se nyt on vaikka sen edistyksen takia monia on kuollut. Muutokset tuo vaihtelua ja se on ihan normaalia. Se vain pitää hyväksyä ettei vastoinkäymisiä voi estää jos ne on tullakseen ja elää sen kanssa.

        "Se vain pitää hyväksyä ettei vastoinkäymisiä voi estää jos ne on tullakseen ja elää sen kanssa."
        Totta, mutta kieltämättä kivampi jos se katastrofi tapahtuu muualla...Niin kauan kun se ei ole omalla kynnyksellä sitä voi pitää 'vaihteluna'.

      • Anonyymi
        iowa kirjoitti:

        "Se vain pitää hyväksyä ettei vastoinkäymisiä voi estää jos ne on tullakseen ja elää sen kanssa."
        Totta, mutta kieltämättä kivampi jos se katastrofi tapahtuu muualla...Niin kauan kun se ei ole omalla kynnyksellä sitä voi pitää 'vaihteluna'.

        Jumala on luonut kaiken, ei meidän tarvitse sitä miettiä. Enemmän mietin missä olisi ihmisen hyvä olla ilman pahan aikaansaannoksia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      93
      2464
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2163
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      82
      1818
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1611
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1576
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1545
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      33
      1498
    8. 54
      1360
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      89
      1309
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1244
    Aihe