Näin vastaa rajun syyttelyn kohteeksi joutunut Pekka Haavisto: ”Suomalaiset naiset ja lapset ovat tilanteessa, joka on aivan poikkeuksellinen
Al-Holin leirillä olevat suomalaiset naiset ja lapset ovat tilanteessa, joka on aivan poikkeuksellinen. He eivät itse pysty vaikuttamaan tilanteeseensa. Olen ministerinä käynyt jatkuvaa keskustelua asiasta myös pohjoismaisten ja EU-ministerikollegoideni kanssa. Leirillä on monien maiden kansalaisia, ja jotkut maat ovat kansalaisiaan pystyneet auttamaan. Sellaisten ratkaisuvaihtoehtojen etsiminen, jotka turvaisivat lasten edun toteutumisen, on ulkoministeriön ja ulkoministerin vastuulla. Tällaista poikkeuksellista tilannetta koskevat monet eri lait ja kansainväliset sopimukset. Sen vuoksi olen eri vaiheissa useaan kertaan varmistanut toiminnan oikeudellisen pohjan”, Haavisto toteaa perjantaina iltapäivällä julkaisemassaan tiedotteessa.

Vastaukset 15
Vanhimmat
Haavisto ei ole huolissaan Suomessa asuvista suomalaisista.
Eikö Haavisto muista, että kyseiset naiset ovat omasta halustaan lähteneet ja valinneet kyseisen elämäntavan? Vanhemman oikeudella päättäneet myös lastensa puolesta.
Itse menneet Isis riveihin!
Kantakoot vastuun ja pysyköön siellä al-Holin leirillä
Luottamus on mennyt, pois ministeriaitiosta!
Haaviston voi lähettää myös asumaan al-Holin leirille
Saa olla vaimoineen omiensa joukossa.
He valitsivat islamin ja sarian
kts ohjelma ulkolinja tv
Huovistolla ei oo tajua mitä ovat aiheuttaneet ja vielä mitä tulevat aiheuttamaan
-tysin pelle ja noilla rapuilla, nyt portaat alta pois ja sassiin
Näm jutut pitää antaa mennä kohtalon kourin, niinkuin luontokin pelaa
Minä olen käsi pystyssä luvannut tätä maata puolustaa, Pekka ei ole. Tämä on puhdasta faktaa eikä muuksi muutu; )
Kohta pääsee Pekka taas selittelemään. ISTV 16.00
Toimittajan viimeinen kysymys Haavistolle tiedoitustilaisuudessa koskien tätä ylen uutista.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006340079.html
Haaviston vastaus: "En pysty tätä kommentoimaan".
Pekan lähtölaskenta on alkanut.
Haavisto, osta käytä ja käytä sitä oikein , Suomen kannalta oikein.
Nyt Haavisto sitten sanelee muille hallituspuolueille, miten heidän on vastattava tulevassa vlikysymyskeskustelussa.
Mitä jos joku vastaa väärin, käykö niinkuin konsulipäällikkö Pasi Tuomiselle?
suomen lapsosista kotimaassa, näistähän tämä ei mitään piittaa