KEPU palasi takaisin 30-luvun meininkiin.

Tämä näkyy 2000-luvun kannatuksessa: Alle 10 %. Siinäkin on puolet liikaa, eli kaikki äänestäjät eivät ole vielä tajunneet, että nykyinellä Kepulla ei ole enää mitään tekemistä Kekkosen kepun kanssa, vaan kepu on päivänselvä yhden asian - maatalouden yrittäjien - puolue mutta myös asenteet on palanneet 30-luvulle.

Niillä ei enää ole sinun etusi mielessään, kokoomuksen kanssa sinua muiluttaessaan. Olkoon kannatus myös oikealla tasolla, 5 % ja sillä lailla.
Älä enää haksahda !
460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei, emme todellakaan haksahda kepulaisuuden kelmeilylle. Mutta äänet saamme mm ex kepulaisilta.

t. perussuomalainen

Äänestä
  • Tuuliajolla ajautuneet irtolaiset kannattaa jonkun poimia ! Hyvä että ovat sentään tajunneet asiantilan: kepu on kylmä lahtaripuolue 30-luvun mallliin. Juuri kepun ydinjoukot on tätä sakkia tänään. Suosivat tiloillaan vaan ilmais- tai halpatyövoimaa ukrainasta. Virulaisetkin on kepulille jo liian kalliita. Suomipojasta puhumattakaan.

    Äänestä

Kepu ja sdp voisivat yhdistyä niin saadaan maahan uusi pienpuolue.

Äänestä
  • Ulkomaalaisten suosiminen suomalaisen kustannuksella noita ainakin yhdistää. Miksei siis

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Tämä näkyy 2000-luvun kannatuksessa: Alle 10 %. Siinäkin on puolet liikaa, eli kaikki äänestäjät eivät ole vielä tajunneet, että nykyinellä Kepulla ei ole enää mitään tekemistä Kekkosen kepun kanssa, vaan kepu on päivänselvä yhden asian - maatalouden yrittäjien - puolue mutta myös asenteet on palanneet 30-luvulle.

Niillä ei enää ole sinun etusi mielessään, kokoomuksen kanssa sinua muiluttaessaan. Olkoon kannatus myös oikealla tasolla, 5 % ja sillä lailla.
Älä enää haksahda !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu