Pääministerin tehtävä on pitää matalaa profiilia itsensä ja oman puolueensa osalta ja hoitaa, että hallitus toimii hyvin, hallitusohjelma toteutuu. Jokaisella ministerillä on oma vastuualue, johon pääministeri EI SAA mennä. Kysymys on toimivalta-asioista. Sama koskee ministeriä omassa ministeriössään. Ministeri EI SAA puuttua tiettyihin asioihin, jotka on määritelty virkamiesten tehtäviksi tietyillä menettelytavoilla.
Paatero puuttui omistajaohjauksessa yrityksen asioihin. Hän ylitti valtuutensa. Hyvä corporate covernance on sitä, että omistaja toimii AINOASTAAN yhtiökokouksessa siellä tekevillä päätöksillä. Rinne meni Paateron alueelle ja Paatero meni yli oman alueensa. He molemmat erehtyivät kosiskelemaan kannattajiaan tahi olivat pakotettuja puhumaan "palkalla pitää tulla toimeen" tai "työehtoshoppailun" kieltämisestä. Se oli väärin. Se ei kuulunut ministerin toimenkuvaan. Sen takia heidät erotettiin tai he joutuivat eroamaan tehtävistään.
Eräs demarivaikuttaja sanoi, että Rinne teki sen, miten häntä oli ohjeistettu. Siis Rinne oli marionetti. Jos on näin, niin tulevaisuus ei ole yhtään sen lupaavampi. Miten voi olla hallituksessa? Ei mitenkään. Kohta uusi kriisi esillä ja taas jouduttaisiin erottamaan.
Löytyykö SDP:stä kykyä toimia pääministerinä? Pitääkö vetovastuussa olevaa puoluetta vaihtaa? Pitäisikö Kepun ottaa vastuu? Lintilä? Kulmuni? Vanhanen? Vai ihan toinen puolue? RKP? Henrikson, jolla on pitkä kokemus ja osaa olla mukava!!!
Kysymys on siitä, miten hallitusohjelma saadaan toteutettua. Siinä ei ympäristökosiskelu tai ay-kosiskelu ole paikallaan, Ei ollenkaan. Ykkösasia on työllisyysden nostaminen. Ilman sitä ei ole mitään.
Vaihtuuko pääministeripuolue?
3
124
Vastaukset
- Anonyymi
Eipä tarjolla taida olla pääministeriainesta. Se että nyt pakkotilanteessa jostain nuorikosta tehdään pääministeri ei helpota hallituksen asemaa tai vie Suomen asioita eteenpäin. Sama nähty puolueiden puheenjohtajien nuorennusleikkausten kohdalla.
Tulevien hallituspuolueiden tulisi nyt aikuisen oikeasti miettiä hallitusohjelmaa!!
Mihin rahat riittävät? Mitä on yhteistyö? Onko se valtataistelua vai oikeasti sitä että globaalissa maailmassa hoidetaan Suomen, Suomalaisten asioita. Niitä ei hoideta ylenpalttisella ilmastohysterialla, vanhakantaiseen AY toimintaan sitoutumalla, maailmoja syleilemällä jne. jne.
Nyt tarvitaan oikeata johtamista, oikeita johtajia joilla on selkeä linja sekä visio kuinka Suomeen Suomalaisille saadaan töitä, kuinka vanhukset hoidetaan ilman pörssiyhtiöhoivakoteja, kuinka syrjäseudut infroineen pidetään asuttuina, kuinka jokaiselle tarjotaan mahdollisuus käydä kouluja, opiskella (ihminen kuitenkin sitten itse tekee valintansa haluaako opiskella), kuinka näitä opiskeluaikoja ei venytetä ja vanuteta, miten ilmastoasioiden suhteen toimitaan niin että se ei syö Suomen kilpailuetua, mahdollisuuksia toimia markkinoilla, kuinka Suomalaista työtä, elintarviketta, palvelua tuetaan niin että Suomalaiset käyttävät näitä jne. jne.
Em. asioita ei voi hoitaa ns. yhden asian liikkeet, kiilusilmäiset kiihkoilijat tms. taustayhteisöt. Tarvitaan kykyä hahmottaa kokonaisuuksia sekä kompromissin teko taitoa sekä ymmärrystä siitä että asioilla on taipumus toteutua kun niille annetaan aikaa. - Anonyymi
Oikein puhut muuten paitsi hoivakotiasiassa. Terkkarit ja julkiset hoivakodit eivät kykene. Demarit ovat nostaneet tikunnokkaan ja lehtiin yksityisten hoivakotien virheet. Yritys korjaa aina toimintaansa, jos se haluaa elää. Se ei ole ongelma. Ongelma on ne tuhannet kuntien hoitamat hoivakodit, joissa vanhukset viruvat yhtälailla, mutta niistä ei uskalleta tehdä kanteluita. Ne on ongelma ja niiden virheitä ei poliitikot saa korjatuksi. Ne virheet tulevat esiin vain kuolemantapausten yhteydessä ja silloinkin levitetllään käsiä.
Pääministerin pitää olla koko Suomen johtaja eikä ajaa omaa asiaansa. Siihen ei demari kykene. Pääministeri tarvitaan Keskustan tai RKP:n rivistä. Kulmuni, Vanhanen, Henriksson. - Anonyymi
Ei kahta Anttia peräkkäin käy kuin avioliitossa kaksi saman nimistä peräkkäin ja meni perrse
lleen .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931442
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138913- 85882
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?56849- 53806
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255683Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10680Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä333651Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58644Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol72609