Ympärileikkaus varmistaa! taivas paikan.

Fiksatkaa se.

"Jeesus käyttää midraš-tulkinnan sääntöjä

Pekka Lindqvist huomauttaa, että Jeesus käyttää rabbiinisesta kirjallisuudesta tuttua kal wahomer -periaatetta, jossa päätellään kevyemmästä seikasta painavampaan. Jos jokin pätee vähempiarvoiseen asiaan, vielä varmemmin se pätee suurempiarvoiseen asiaan.

Tämä näkyy muun muassa Johanneksen evankeliumin viidennessä luvussa, jossa Jeesus parantaa halvaantuneen ja käskee hänen ottaa vuoteensa ja kävellä. Kaksi lukua myöhemmin hän kohtaa farisealaisen laintulkinnan, jonka mukaan vuoteen kantaminen sapattina on työntekoa ja siten sapattikäskyn rikkomista.

– Jeesus ei ryhdy kiistelemään kantamiskiellosta. Sen sijaan hän kysyy, eivätkö juutalaisetkin ympärileikkaa sapattina. Jos he sallivat fiksata pienen ruumiinosan, kuinka paljon enemmin saa parantaa koko ihmisen? Jeesus käyttää tässä juutalaisen midraš-tulkinnan sääntöjä, Lindqvist sanoo."

Ympärileikatut ry
251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ennemmin sanoisin: Jos olet suuri, eli myos Jumalan kaltainen, olet sitä -vaikka- olisit pieni.

"Hieroglyfi": Wr

Siis käännettynä "suuri" muodostuu kahdesta merkistä, joista ensimmäinen on pääskynen.

t. pakana ja hieroglyfi

Äänestä

Paavalin mukaan ympärileikkaus varmistaa paikan helvettiin:

Galatalaiskirje:
5:2 Katso, minä, Paavali, sanon teille, että jos ympärileikkautatte itsenne, niin Kristus ei ole oleva teille miksikään hyödyksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Fiksatkaa se.

"Jeesus käyttää midraš-tulkinnan sääntöjä

Pekka Lindqvist huomauttaa, että Jeesus käyttää rabbiinisesta kirjallisuudesta tuttua kal wahomer -periaatetta, jossa päätellään kevyemmästä seikasta painavampaan. Jos jokin pätee vähempiarvoiseen asiaan, vielä varmemmin se pätee suurempiarvoiseen asiaan.

Tämä näkyy muun muassa Johanneksen evankeliumin viidennessä luvussa, jossa Jeesus parantaa halvaantuneen ja käskee hänen ottaa vuoteensa ja kävellä. Kaksi lukua myöhemmin hän kohtaa farisealaisen laintulkinnan, jonka mukaan vuoteen kantaminen sapattina on työntekoa ja siten sapattikäskyn rikkomista.

– Jeesus ei ryhdy kiistelemään kantamiskiellosta. Sen sijaan hän kysyy, eivätkö juutalaisetkin ympärileikkaa sapattina. Jos he sallivat fiksata pienen ruumiinosan, kuinka paljon enemmin saa parantaa koko ihmisen? Jeesus käyttää tässä juutalaisen midraš-tulkinnan sääntöjä, Lindqvist sanoo."

Ympärileikatut ry

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu