Puhua elämää

Keskustelu vaatii keskustelijoita. Mielipiteitä ei voi sanoa kuuntelematta. Tai voi, mutta tulos on usein laiha. Ei vastakaikua, ja omakin mieli jää tyhjäksi ja toisinaan vihaiseksi. Miksi kukaan ei kuuntele?
Olisiko niin, että jos emme suostu itse kuuntelemaan, emme myöskään saa mitään oikeasti sanotuksi.
Omasta mielestämme voimme olla hyvinkin oikeassa, ja voi olla , että puhumme "tosiasioita", mutta jos työnnämme niitä "alas"toisten korviin, ei ihme, jos ne menevät lukkoon.

Joku on sanonut, että sanat ovat mustasukkaisia, ja että jos emme tarkoita oikeasti mitä sanomme, siitä on seurauksensa. Joskus vyyhtiä lisää kuviteltu kuuluminen johonkin ryhmään, jonka " etuja" pitää puolustaa. Miksi kuviteltu? Siksi, että kuuluminen johonkin ryhmään ei lainkaan takaa, että tarkoitamme mitä sanomme, ja että sanomme mitä tarkoitamme. Jos sisin, sydän ei ole mukana, olemme vielä eksyksissä ja sumussa. Voisi jopa sanoa, että olemme kuolemassa.
Jos emme armahda muita, emme myöskään itse saa kokea armahdusta..

Miten voisi sitten oppia keskustelemaan?
Ensinnäkin huomaamalla ja myöntämällä omat virheet, kuten juuri kuuntelemattomuus tai pelko osaamattomuudesta.
Sanojen punnitus alkaa , kun niiden paino on tehnyt tulkitsijansa vastuulliseksi niiden käytöstä. Sanat muuttuu ajatusten kautta. Halvat joutaa arvottomina ja mitättöminä roskakoriin. Se mitä jää jäljelle, puhuu sinussa ja minussa elämää.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Keskustelu vaatii keskustelijoita. Mielipiteitä ei voi sanoa kuuntelematta. Tai voi, mutta tulos on usein laiha. Ei vastakaikua, ja omakin mieli jää tyhjäksi ja toisinaan vihaiseksi. Miksi kukaan ei kuuntele?
Olisiko niin, että jos emme suostu itse kuuntelemaan, emme myöskään saa mitään oikeasti sanotuksi.
Omasta mielestämme voimme olla hyvinkin oikeassa, ja voi olla , että puhumme "tosiasioita", mutta jos työnnämme niitä "alas"toisten korviin, ei ihme, jos ne menevät lukkoon.

Joku on sanonut, että sanat ovat mustasukkaisia, ja että jos emme tarkoita oikeasti mitä sanomme, siitä on seurauksensa. Joskus vyyhtiä lisää kuviteltu kuuluminen johonkin ryhmään, jonka " etuja" pitää puolustaa. Miksi kuviteltu? Siksi, että kuuluminen johonkin ryhmään ei lainkaan takaa, että tarkoitamme mitä sanomme, ja että sanomme mitä tarkoitamme. Jos sisin, sydän ei ole mukana, olemme vielä eksyksissä ja sumussa. Voisi jopa sanoa, että olemme kuolemassa.
Jos emme armahda muita, emme myöskään itse saa kokea armahdusta..

Miten voisi sitten oppia keskustelemaan?
Ensinnäkin huomaamalla ja myöntämällä omat virheet, kuten juuri kuuntelemattomuus tai pelko osaamattomuudesta.
Sanojen punnitus alkaa , kun niiden paino on tehnyt tulkitsijansa vastuulliseksi niiden käytöstä. Sanat muuttuu ajatusten kautta. Halvat joutaa arvottomina ja mitättöminä roskakoriin. Se mitä jää jäljelle, puhuu sinussa ja minussa elämää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu