Vankilapappien kaksoisrooli jäämässä historiaan?

Anonyymi

Rikosseuraamusvirasto RISE on vastannut Vapaa-ajattelijain liiton kirjeeseen, joka koski sotilaspappien asemaa sekä uskonnollisen ja katsomuksellisen toiminnan järjestämistä. Kehitysjohtajan allekirjoittamassa kirjeessä todetaan:

”Vaikuttavien palvelujen ja toiminnan järjestämiseksi on vankiloissa enenevässä määrin nojauduttava siihen, että Rikosseuraamuslaitos tarjoaa puitteet toiminnan järjestämisen ja palvelun tai toiminnan sisällön tuottamisesta vastaa vankilan henkilöstöstä erillinen palveluntuottajaorganisaatio tai yksittäinen henkilö. Edellä kuvatun kehitystrendin näkee tarkoituksenmukaisesti myös selvityshenkilö Pajuoja selvityksessään.”

Liitto oli esittänyi tukensa selvityshenkilö Jussi Pajuojan esittämälle ratkaisumallille. Sen mukaan tilaisuuksia vankilassa järjestäisi virkamies, joka ei itse pitäisi jumalanpalveluksia ja muuta uskonnonharjoitusta. Näihin asti uskonnollisia tilaisuuksia ja muutakin ulkopuolisten tarjoamaan toimintaa vankiloissa on organisoinut vankilapappi, joka myös itse pitää luterilaisia jumalanpalveluksia.

29

174

    Vastaukset 29

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Vapaa-ajattelijain jäsenmäärä on monen mielestä liian pieni. Vaikuta.


    • Oliko tästä uutta ajankohtaista?

    • Anonyymi

      Ei julkisuuteen. Ja valtionhallinnossa on nyt muuta puuhaa.

    • Anonyymi

      On tämä niiin pientä näpertelyä verrattuna kirkon ja valtion erottamiseen.

    • Anonyymi

      Tämä on pientä ukkokerhon jutustelua joka ei ole tästä maailmasta
      Pakkoruotsi on pakollinen kaikkialla ja ainoa aine joka kaikkien suomalaisten on opiskeltava suomen kieli ei ole pakollinen kaikille esim Örikessä Ahvenen maalla

      mutta RKP ei ole vaatinut vankiloita kaksikielisiksi

    • Anonyymi

      Vapareiden jäsenmäärää voi tarkastella viruksen kautta

      Vaparien runko on vallankaappuksen jälkeen (Hartikainen erosi jne.) punavihreä

      Runkoa ja vallankumousta ja kansandem. radioliittoa ja voimalehteä jne.

      Näitä arvostelevat ovat virus = uudistajat

      Samoin uudet jäsenet on virus ennen kuin heidät on neutraloitu

      Vaparien runko (valkosolut) alkavat taistella tunkeutuvia uudistajia vastaan (viruksia)

      Virukset alkavat kuolla ja poistua vapareista, Hartikainen eroaa jne.

      Vaparien jäsenmäärä alkaa laskea sen parantuessa punavihreämmäksi ukkokerhoksi

      Virukset kuolevat lisää ja vähitellen jäsenmäärä alkaa laskussa tasaantua vapareissa, kun materiaali eli uudistajat loppuu eli uudistajat katoavat

      Ukkelit jäävät jauhamaan krematorioita vankilapappeja ja potkimaan räsäsäsiä ja muotoilemaan älyvapaita byrokraattisia ohjelmia sekulaaarisiksi sairaanhoitajiksi ja psykologeiksi, ikään kuin joku ukkokerhoa kuuntelisi vakavasti

      Vapareissa ihmetellään leikisti jäsenkatoa. Todellisuudessa ollaan tyytyväisiä että uudistajia ei tule ja ukkokerho voi jakaa keskenään kiinteistötuot päivärahoina palkkiona ja matkakustannuksina turhiin kokouksiinsa. Kaikki on hyvin ja tasaista ja voidaan rustata protuleirien kehittelyä ja luterilaisen maallistuneen kirkon pappien potkimista ja vihapuheen vastustamista ettei vain imaamia haukuta

      • Anonyymi

        Kirjoittajan öyhöilyllä yritetään pitää joitakin ihmisiä iloisina kirkollisveron maksajina ja valtiokirkon kannattajiana, mutta tuskin tehoaa heihin , jotka eivät kirkon oppiin usko. Evl ei edes ole mikään vastavoima islamillekaan, jos siitä on huoli.


    • Anonyymi

      Tämä vaikuttaa asialliselta: " Rikosseuraamuslaitos tarjoaa puitteet toiminnan järjestämisen ja palvelun tai toiminnan sisällön tuottamisesta vastaa vankilan henkilöstöstä erillinen palveluntuottajaorganisaatio tai yksittäinen henkilö."

    • Ehkä talouden supistuminen vauhdittaa tällaisia hankkeita?

    • Anonyymi

      Henkinen ja psykososiaalinen tuki vapatumaan valmentautuville vangeille tulee saada ammattilaisten ja kokemusasiantuntijoiden hoitoon. Hengellisset jutut jääköö uskontokuntien hoidetavaksi, ei valtion virkamiesten.

    • Mitään ei ole nyt kuulunut tästä, joten poistetaan ajankohtaista-listalta. Toki tavoitteet eivät poistu, vain se mikä on nyt aktiivisena.

    • Anonyymi

      Täällä voisi julkaista poistettavien asioiden lisäksi tetoja, kun lehti tulee eli

      X Pihti Putaalta ilmoittaa että VA3 on tullut postiluukusta

    • Anonyymi

      Tämä on ilmeisesti hyvä esimerkki siitä hiljaisesta puurtamisesta, mitä vapaa-ajattelijat ovat tehneet valtion ja kirkon erottamisen eteenpäin vientiin. Joku voisi sanoa sitä myös hiljaiseksi kirkon aseman nakertamisseksi.

    • Anonyymi

      Hyvä kai olisi, jos valtiolliset tilat ovat katsomuksellisesti neutraaleja eikä siellä suosita erikseen mitään katsomuksia. Uskonnonharjoituksen voi toteuttaa uskontojen omissa tiloissa ihmisten omalla ajalla. Julkiset ja valtiolliset paikat pysyvät näistä neutraaleina, joihin ne eivät kuulu eikä valtio erikseen tue minkään katsomuksen harjoittamista omissa tiloissaan ja toiminnoissaan. Tasapuolista jokaista katsomusta kohtaan.

      -Meingott

    • Anonyymi

      Luterilaisetkin vankilapapit voivat vierailla vankiloissa, mutta kirkon kustannuksella, ei enää valtion palkkalaisina.

    • Anonyymi

      Raamattuvyöhykkeen oikeusministeri tuntuu olevan kanto kaskessa. Omituista jarrutusta.

    • Anonyymi

      Käykö sotilaspapit pitämässä tilaisuuksia vankiloissa? Kerkeäväisiä ovat.

    • Anonyymi

      Selkeä, ymmärrettävä, looginen esitys. Eri roolit on hyvä pitää erillään. Neutraali virkamies erikseen julistuksesta.

      • Anonyymi

        Pappien kaksoisrooli ei ole sopusoinnissa julkisen vallan neutraliteettiperiaatteen kanssa eikä yhdenvertaisuuden kanssa.


    • Anonyymi

      Viraston johdon mielestä kyllä. Anna-Maja hannaa.

      • Anonyymi

        Niin siinä kävi, että oikeusministeri Hensiksson esti virkamieskunnan valmisteleman uudistuksen. Konservatiivisempi kuin mitä pyrkii esittämään. Ei jatkoon!


    • Anonyymi

      Ei muuten jäänyt, kiitos Anna-Maja H:n.

    • Anonyymi

      Kysymysmerkki oli tarpeen, sillä aihe jäi poliittisen vetkuttelun vuoksi vaiheeseen.

    • Anonyymi

      Raamatussa on monta kirjettä.

    • Anonyymi

      Oikeusministeri on kirkollisen erityisedun vartijana vielä. Vaihtoon!

    • Anonyymi

      Ei valitettavasti toistaiseksi vieläkään. Koska ministeri.

    • Anonyymi

      RKP on ollut suuri pettymys. Enemmistö rules

    • Anonyymi

      Pajuojan esityksen periaate on oikea ja selkeä, mutta konservatiivinen oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ei hyväksy. RKP on muutenkin suuri pettymys. Ei hyvä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2185
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      696
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      686
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      60
      570
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe