Osalle ihmisistä on tärkeää, että puolueen näkyvillä paikoilla on ihmisiä, joihin he voivat samastua. Useampia demareita jo sanoi lähtevänsä pääministerin kabinetistä myös. Myös Antti Lindman purki huonoa oloaan medialle.
On nyt myös mahdollista, että Marinin, Anderssonin ja Ohisalon puolueet taistelevat keulakuviensa samankaltaisuuden vuoksi osittain samoista äänestäjistä. Riittääkö tämä äänestäjäkunta kaikille ?
Uudessa hallituksessa huomiota on kiinnittänyt se, että valtaa pitävät nyt kolmekymppiset naiset. Jos Sanna Marin valitaan ensi kesällä myös puolueensa puheenjohtajaksi, kaikkia Suomen hallituspuolueita johtaa nainen. Se voi olla vaikea pala nieltäväksi " etuisuuksia ei saa muuttaa " oleville vanhemmille demareille.
SDP ssä alkoi kato
38
<50
Vastaukset
Miksi nainen puheenjohtajana olisi vaikea pala nieltäväksi ay-demareille? Vastahan on nähty, kuinka PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen voitti etuisuustaistelun ja lisäksi vaihtoi Suomen pääministerinkin.
- Anonyymi
Sanoppa se !
Luulisin että nämä hyljätyksi itsensä tunteneet demarit siirtyy keskustaan, kun loikka ei ole heille suuri -vakaaseen keskustaan, jossa uusikin puheenjohtaja arvostaa arvoja. En tiedä vielä, juodumme varmaan kesään asti katsomaan, että miten näin suuri loikka sdp:ssä luonaa ? Uudessa hallituksessa huomiota on kiinnittänyt se, että valtaa pitävät nyt kolmekymppiset naiset. Jos Sanna Marin valitaan ensi kesällä myös puolueensa puheenjohtajaksi, kaikkia Suomen hallituspuolueita johtaa nainen.
Siellä näkyi pääministerinkin kabinetissä nyt olevan vilkasta pois päin. Myös mediassa ollut Antti Lindman oli kuin voinsa myynyt ja rahat hukannut. Jo sanoi ettei osallistu kesän puheenjohtajan valintaan. Myös SAK:sta ollut Antti Rinteen avustaja sanoi poistuvansa. - Anonyymi
Naiset ehkä ovat enemmän toistensa kaltaisia kuin miehet keskenään. Eivät naisetkaan silti ole kaikki kuin yhdestä muotista valettuja. Onhan naisia yhä enemmän myös perussuomalaisissa. Sanna Marin on arvoliberaali eikä arvoliberaali saa olla ay-henkinen eikä oikein muutenkaan vanhakantaisen vasemmistolainen. Rasvanahkaisiin työläisiin nämä hienohelmat ja hienot herrat pitävät tiukkaa etäisyyttä.
- Anonyymi
Tuskin voitti, alkaa Postillakin Yt:t kunhan tästä kevät kesään edetään.
tuskin tyhjiä postirattaita kovin joukolla kannattaa vedellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin voitti, alkaa Postillakin Yt:t kunhan tästä kevät kesään edetään.
tuskin tyhjiä postirattaita kovin joukolla kannattaa vedellä.et ymmärrä asioita, alunperinkin olisi pitänyt käydä YT:t ja vähentää väkeä, se on normaali, hyväksytty menettely, eikä lähteä palkkoja halpuuttamaan. Sellainen lisää työn tehokkuutta ja vapauttaa työvoimaa niille aloille, joissa on pulaa.
Nieminen teki todella hyvää työtä.
Sellainen ajattelu että duunarien pitäisi suostua palkkojen laskuun työpaikkansa säilyttämiseksi, on kansantalouden kannalta tuhon tie, ei tätä päivää - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin voitti, alkaa Postillakin Yt:t kunhan tästä kevät kesään edetään.
tuskin tyhjiä postirattaita kovin joukolla kannattaa vedellä.Katsotaan nyt, jahka uusi omistajaohjausministeri alkaa ohjeistamaan Postia valtio-omistajan roolissa. Entäs jos Sipilän ja kokkareiden porvarilinja heivataan hevon kuuseen?
Anonyymi kirjoitti:
Katsotaan nyt, jahka uusi omistajaohjausministeri alkaa ohjeistamaan Postia valtio-omistajan roolissa. Entäs jos Sipilän ja kokkareiden porvarilinja heivataan hevon kuuseen?
Katsotaan vain, mutta jos pitää paikkansa MOT-ohjelman väite, että Postin voitto kertyy edelleen kirjeiden ja mainosten jakamisesta, kun taas pakettien jakamisessa valtionyhtiö on jäänyt muiden jalkoihin tuottaen sillä puolella tappiota, jälkimmäisen kasvattamiseen ei kannata liiemmin panostaa. Ehkä kannattaa keskittyä vain asemien pitämiseen kirjeiden, lehtien ja mainosten jaossa niin, etteivät ne siirry kokonaan lehtiyhtiöille. Pakettien jakelussa myönnetään huono kilpailuasetelma, mutta katsotaan, kuinka Postin ylivertaista asiamiesverkostoa voidaan siinä hyödyntää nykyistä paremmin.
- Anonyymi
Ei ongelma olekaan se, että pj on nainen. Ongelma on ennemminkin se, että pj kannattaa duunareille haitallista globalisaatiota. Marinille näyttää kaikki muut asiat olevan tärkeämpiä kuin kotimaisten työttömien ja duunareiden huolet. On ensi töikseen rahtaamassa Suomeen kansanmurhan tehneen terrorijärjestön jäseniä. Ei ihme, jos Suomessakin hiljalleen duunarit lakkaavat äänestämästä sosialisteja.
- Anonyymi
Katsokaapa luonnonyhteisöihin, kuten Afrikkaan...
Naiset tekevät tärkeät hommat, tekevät tulet, laittavat ruoan, kantavat veden, antavat ukoille kurinpalautusta.
Ukot istuvat apinanleipäpuun alla pelaamassa ja litkimässä kiljua...- Anonyymi
Ukot istuvat apinanleipäpuun alla pelaamassa ja litkimässä kiljua...
-varmaan sopii hyvin Ay-liikkeeseen, ja miten heille käy, kun Sanna jo sanoi että tätä yhteisöä pitää pienentää.
- Anonyymi
https://demokraatti.fi/hs-rinteen-avustajana-toiminut-valtiosihteeri-raimo-luoma-jattaa-tehtavansa
Nuoret naiset sinnekkin..ö
”Kaikki puhuvat nyt uudesta alusta, joten ajattelin, että tämä oli nyt tässä”, hän sanoo. Luoma toimi viime viikolla pääministerin tehtävästä eronneen Antti Rinteen (sd) lähimpänä avustajana.
Sdp:n eritysavustajien johtaja, Rinteen erityisavustaja Matti Hirvola ei jatka Marinin kabinetissa.- Anonyymi
Tonttu. Jokainen pääministeri valitsee oman erityisavustajansa. Miksi Hirvolan olisi pitänyt jatkaa Marinin erityisavustajana?
- Anonyymi
SDP:ssä alkoi UUSI HIENO AIKA - tulen äänestämään seuraavissa vaaleissa!
Onnea Sanna Marinille ja koko puolueelle!- Anonyymi
En ole demari, mutta hienoa nähdä, että uskalletaan lähteä oikeasti kauan kaivatulle nuorennusleikkauksen tielle. Ei tän päivän nuoret mitään "kovaliksasia" eläkeläisiä diggaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole demari, mutta hienoa nähdä, että uskalletaan lähteä oikeasti kauan kaivatulle nuorennusleikkauksen tielle. Ei tän päivän nuoret mitään "kovaliksasia" eläkeläisiä diggaa.
Totta maar! Miksi vanhojen pierujen pitäisi olla päättämässä nuorempia sukupolvia koskevista asioista? Itse en ainakaan haluaisi alkaa sanomaan nuoremmalle sukupolvelle, mitä ja miten teidän pitäisi ajatella tai tehdä. Me kalkkikset puskemme siinä vaiheessa jo horsmaa, kun ne pitkän linjan päätökset, joita nyt suunnitellaan tehtäviksi, ovat nuoremmalle sukupolvelle arkea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole demari, mutta hienoa nähdä, että uskalletaan lähteä oikeasti kauan kaivatulle nuorennusleikkauksen tielle. Ei tän päivän nuoret mitään "kovaliksasia" eläkeläisiä diggaa.
Valitettavasti monet nuoret kuvittelevat itsestään kovasti liikoja... Kouluissa kai on opetettu uskomaan, ettei kokemuksella ole mitään väliä, vaan että nuoruus on hienoa ja nuorilla on hienoja ideoita. Olen tavannut erittäin katsannoltaan rajoittuneita nuoria ja erittäin uuden oppimiskykyisiä vanhuksia. Nuoruus itsessään ei ole mikään hyve tai pahe. Jostain syystä ihmisiä aivopestää, kuvittelemaan, että nuoret ovat niin erityisiä, ettei kukaan muu kuin toinen nuori voi ymmärtää "heidän maailmaansa".
P.S. kannattaa lukea joskus esim. n. 5000-v vanhoja muinaisia tekstejä. Niistä huomaa, ettei maailma ole loppujen lopuksi paljoa muuttunut 5000 vuodessa. Samankaltaisia ongelmia ihmisillä oli silloin kuin nykyäänkin.
- Anonyymi
Opposition ja kepulaisten Sipilän Lohen uskonlahkolaisten yrittäjien toimesta jahdattiin Antti Rinne pois pääministerin paikalta, mutta kuinkas sitten kävikään?!!
Saimme Suomeen maailman nuorimman ja naisen pääministeriksi!
Sanna Marin onkin nykyaikainen ja yhteistyökykyinen poliitikko - hienoa!!
Siis, kuka tässä koko ajohadissa hävisi: OPPOSITIO SIPILÄN USKONLAHKOLAISET.
Sipilän jengi vie kannatusta vaan ALASPÄIN, koska EI LUOTTAMUSTA enää entisen verrankaan.- Anonyymi
Marinin suurin saavutus on hoitajamitoituksen laskeminen Treen vanhustenhoidossa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marinin suurin saavutus on hoitajamitoituksen laskeminen Treen vanhustenhoidossa.
Sipit ja Mariinit voimistaa molemmat Persujen kannatusta entisestään vain taivas on enää rajana
Nuoruus ja naiseus eivät ole ainakaan tähän asti auttaneet pääministerin puoluetta. Esko Aho oli pääministerinä vain kaksi vuotta vanhempi kuin Sanna Marin, kun kepun kannatus romahti vuoden 1995 vaaleissa. Huonosti kävi kepulle myös vuonna 2011, jolloin naispääministeri Mari Kiviniemi vei kepun vaaleihin. Eikä Kiviniemeäkään ikä vaivannut. Oli vain hieman yli neljänkymmenen.
Mutta ei se toki ole niinkään päin, että pääministerin vanhuus ja miehuus auttavat vaaleissa. Nimittäin aina hallituspuolueet hävivät vaaleissa ja oppositiopuolueet voittavat.- Anonyymi
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Nuoruus ja naiseus eivät ole ainakaan tähän asti auttaneet pääministerin puoluetta. Esko Aho oli pääministerinä vain kaksi vuotta vanhempi kuin Sanna Marin, kun kepun kannatus romahti vuoden 1995 vaaleissa. Huonosti kävi kepulle myös vuonna 2011, jolloin naispääministeri Mari Kiviniemi vei kepun vaaleihin. Eikä Kiviniemeäkään ikä vaivannut. Oli vain hieman yli neljänkymmenen.
Mutta ei se toki ole niinkään päin, että pääministerin vanhuus ja miehuus auttavat vaaleissa. Nimittäin aina hallituspuolueet hävivät vaaleissa ja oppositiopuolueet voittavat.Toivotaan nyt, että Marin suoriutuu hiukan paremmin. Ihan jo siksikin, että nuoret poliitikot saisivat siitä hyvää flowta uskoa siihen, että hekin kykenevät tekoihin. Vanhoja pieruja on kuunneltu jo ihan tarpeeksi ja kuten on nähty, ei se ainakaan takuuta paremmasta ole tuonut. Rispektit tietysti kokeneille poliitikoillekin, mutta olisi poliittisen sukupolvenvaihdon henkeen hyvä kokeneiden olla nuorten tutoreina kokemuksellaan kuin estää nuorten tuloa politiikkaan valtaamalla poliittiset valtapaikat.
- Anonyymi
Onnea Demarit ja Onnea Sanna Marinin hallitukselle!
Suomeen saadaan muutos ja Sipilän hallituksen kaikista heikoimpien ihmisten kyykytys loppuu - kansalaiset saavat tasa-arvoisemman ja inhimillisemmän kohtelun tämän hallituksen politiikan myötä!- Anonyymi
Marin estää kyykyttämisen lisäämällä työttömyyttä. Kaikkien elintaso paranee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin estää kyykyttämisen lisäämällä työttömyyttä. Kaikkien elintaso paranee?
Hyvä, että sinäkin olet sitä mieltä, persu, että Marin estää työntekijöiden kyykyttämisen (tätähän tarkoitit etkä sitä uutta jumppaliikettä), mutta ei työntekijöiden kyykyttämisen loppuminen mitenkää työttömiä lisää. (lause on niin vaikeaselkoinen, että ajattelin jonkun alakoululaisen kirjoittaneen sen).
Pitäisikö siis työntekijöitä kyykyttää, niin siten työpaikat lisääntyy? Vain persulla voi olla näin sairas mielikuvitus ja sellaisella pienyrittäjäpersulla. Eipä ole ihme, että tuollaisella filosofialla Suomessa on liian paljon pienyrityksiä, joilla ei ole tavoitteena kehittyminen ja kasvaminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Marin estää kyykyttämisen lisäämällä työttömyyttä. Kaikkien elintaso paranee?
Persu siis lisäisi kyykytystä? Mitä työttömyyttä kyykyttämisen estäminen tuo?
- Anonyymi
Ihmettelen tätä jatkuvaa luottamuksen toitottamista Kepun ja Demarien välillä.Kertoo mielestäni siitä,että epäluulo on edelleenkin vahvana kuvioissa.
- Anonyymi
Petosmies Rinteen haju ei hevillä lähde.
- Anonyymi
Sanna Marinin valinta pääministeriksi saa SDP:n taas eloon ja uuteen nousuun.
- Anonyymi
Onnea demarit
- Anonyymi
Nyt lähti viimosetkin äänestäjät SDP:stä.
Enpä olisi uskonut tätä sanovani, mutta Keskusta näyttää olevan ainoa täysjärkinen hallituspuolue Suomessa
Sossut tuli hallitukseen ja alkoi SDP vasuri Ay.-liike valtataistelu, joka näkyy lakkoinakin.
Lakot joissa ei ole päätä ei häntää. Kaikki edes tiedä että miksi he lakkoilee !- Anonyymi
Pankkoääliö on siis sitä mieltä, että jos yhdellä on asiat päin persettä, niin kaikilla muillakin täytyy asiat olla päin persettä?
- Anonyymi
"Miksi nainen puheenjohtajana olisi vaikea pala nieltäväksi ay-demareille?"
Niinpä, kuten oireilustaan jo näkeekin niin leskustan lahkolaissiivelle ja varsinkin eduskuntavaalien tuloksesta katkeralle Juha-Lesta Sipilälle nämä naisjohtajat sen sijaan ovat todella kova pala nieltäväksi.- Anonyymi
Äläs nyt Kapi hypi yli aidan!
- Anonyymi
Tais ottaa kepulle ohraleipä demarit sai valovoimaisen pääministerin mahtaaKulmunia ottaa päähän kepun äijä siiven suhmurointi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tais ottaa kepulle ohraleipä demarit sai valovoimaisen pääministerin mahtaaKulmunia ottaa päähän kepun äijä siiven suhmurointi.
Marin sai jo globaalistikin huomattavasti enemmän huomiota. Kulmunin poliittinen nousu uhkaa jäädä tossukan touhailuksi.
- Anonyymi
Kyllä tuo rakkaan Keskustan rakas Pääministeri Sipilä, oli niin pätevä. Että nuo vammaiset sossu-komukat eivät pääse siitä yli millään. Vaan jauhavat siitä ainakin kymmenen vuotta vielä.
HYVÄ SIPILÄ HYVÄÄ !!!!!
- Anonyymi
Sdp menetti hetkellisesti yhden jäsenistään Vaasassa tapahtuneen raiskauksen johdosta.
- Anonyymi
Husu joutuu paikkaamaan kun sai synninpäästön.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p646185Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "813826Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242831- 232360
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol442260Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621863Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61709Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy851322- 341271
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201256