Kyseessä islamilainen Safir-koulu Göteborgissa, jonka aikaisempi nimi oli Vetenskapsskolan eli tiedekoulu. Luulisi, että sinisilmäismmälläkin olisi varoituskellot soineet - TIEDEkoulu, hah, haaa!
Koulua on kritisoitu toistuvasti mm. siitä, että sen opetus on ollut leimallisesti uskonnollista, ja että seksi- ja parisuhdeopetus jätettiin kokonaan välistä.
Yhteiskunnan rahoitus tietenkin koululle kelpasi, mutta opetussunnitelmaa ei halunnut noudattaa.
Kaiken kukkuraksi koulun johdossa on ollut mukana Säpon turvallisuusuhkaksi määrittelemä radikaali islamisti, jonka Ruotsin hallitus päätti karkottaa maasta.

Vastaukset 4
Vanhimmat
>Yhteiskunnan rahoitus tietenkin koululle kelpasi, mutta opetussunnitelmaa ei halunnut noudattaa.
Kuin Unkari EU:ssa: rahat kelpaa, mutta ei ne periaatteet jotka on rahojen ehdoksi joskus hyväksytty.
Eli koulu ei nyt toimi, ainakaan julkisesti. Mihin kouluunoppilaat on siirretty?
Vapaa-ajattelijain mielestä Suomen ei tarvita islamilaisia tai mitään uskonnollisia yksityiskouluja. Myös kristillisten koulujen talpudellinen tuki saa luvan loppua.
Tosiasiassa kristillisten kouujen toiminta ei vasaa opetussuunnitlemien sitoutamattomuusvaatimusta. Opetusta ja uskonnollista toimintaa sotketaan surutta.