Suo siellä vetelä täällä KD:ssä

Anonyymi

"Maahanmuutto

Kannatamme hallittua ja inhimillistä maahanmuuttopolitiikkaa. Suhtaudumme myönteisesti työperusteiseen maahanmuuttoon ja tahdomme sujuvoittaa lupaprosesseja. Tahdomme myös kantaa kansainvälistä vastuuta ja ottaa vastaan hallitusti pakolaisia kiintiöjärjestelmän kautta. (Ks. kohta “Pakolaiset”) Maahanmuuttajien mahdollisuuksia hyödyntää osaamistaan ja osallistua yhteiskunnan rakentamiseen on vahvistettava. Kieli- ja kulttuurikoulutuksen sekä aikuisten peruskoulutuksen saatavuus on turvattava. Erityistä huomiota on kiinnitettävä pakolaistaustaisten äitien kouluttamiseen. Aiemmin hankitun koulutuksen ja ammattitaidon täydentäminen suomalaisia vaatimuksia vastaavaksi on myös tehtävä helpoksi. Tutustu myös maahanmuuttopoliittiseen ohjelmaamme.

Lapsiperheet

Lapsiperheissä kasvaa maamme tulevaisuus. Alhainen syntyvyys on hälytysmerkki, johon on reagoitava keskittymällä tekemään laadukasta perhe- ja väestöpolitiikkaa. Suomalaisia on kannustettava perheen perustamiseen turvaamalla heidän toimeentulonsa ja takaamalla toimivat neuvola-, varhaiskasvatus- ja koulutuspalvelut. Vanhempien oikeutta päättää lasten hoitoon ja koulutukseen liittyvistä asioista pitää vahvistaa.

Perusarvot

Kristillisdemokraattien perusarvot ovat ihmiselämän arvo kaikissa sen olemassaolon vaiheissa, vapaus ja vastuu, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus, totuus, solidaarisuus ja subsidiariteettiperiaate. Kristillinen ihmiskuva on niiden lähtökohta. Ne kietoutuvat yhteen: Totuutta ei ole ilman vapautta. Oikeudenmukaisuutta ei ole, ellei ihmisarvoa kunnioiteta. Solidaarisuus ei toimi irrallaan yksilön vastuusta. Arvojen tavoitteena on yhteisen hyvän saavuttaminen. Niiden käytäntöön soveltamisessa hyvinvoivat perheet ja vahva kansalaisyhteiskunta sekä sosiaalisen markkinatalous ovat välttämättömiä. Arvojen edistämisessä luotamme järkeen ja kokemukseen.

Solidaarisuus

Kristillisdemokraattinen solidaarisuuskäsitys korostaa henkisessä tai aineellisessa puutteessa elävien ihmisten ja yhteisöjen auttamista siten, että he pääsisivät itse osallistumaan omaa elämäänsä koskevaan päätöksentekoon ja tukemiseen, joka auttaa pidemmän päälle omien vahvuuksien varaan rakentuvaan selviytymiseen. Tällöin luotetaan ihmisten omaan aktiivisuuteen, ei keskitetä kaikkea solidaarisuutta julkisen sektorin hoidettavaksi, vaan annetaan tilaa myös yhteisöille."

Paperilla näyttää tällaiselta, teot kuitenkin ihan muuta, Siis suo siellä vetelä täällä ja kylmät, kovat arvot päällä.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kysymys muille miehille

        Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
        Ikävä
        131
        7182
      2. Kaipaisin nyt kosketusta

        jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
        Ikävä
        14
        2559
      3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

        Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
        Maailman menoa
        264
        1230
      4. Sokea "ystävälle"

        Oletko oikeasti noin sokea?
        Ikävä
        100
        1019
      5. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

        Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
        Maailman menoa
        161
        947
      6. En ymmärrä käytöstäsi

        Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
        Ikävä
        137
        900
      7. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

        Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
        Sinkut
        71
        897
      8. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

        Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
        Tuusniemi
        79
        774
      9. Kirkonkylän puliveivarit

        Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
        Karstula
        13
        733
      10. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

        Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
        Puolanka
        18
        711
      Aihe