Herrasta saarnaa

älkää olko pahojen vieteltevät, heitä, jotka toisten sanojen tähden heittäytyvät toisen syntiin, jota hän teki. kuten puheet, jotka ovat heikot vääryyttä, ja ette arvioi Jumalan kautta, niitä todeksi, sillä kaikki pitää HerraJumalan kautta arvioiman, ei mitään puheita saa jättää arvioimatta, koska Jumalassa lukee, että ihminen on heikko.
ei kukaan saa heittää Jumalan lakia pois, mutta ihminen on heikko, niin lähes täysin varma on, että jokainen saarna sisältää heikkouksia, kuten otsikko.
aina vain varmemmin syntistä puhetta saa, mitä pidempi se on.
mutta poikkeuksiakin löytyy
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Saarnaaja 2:15
koska Salomo, eli Saarnaaja, ensimmäinen jae, siinä lukee tuo, niin
hän on kirjoittanut, että hullun käy niin kuin viisaan.

mitä turhuutta olisi silloin etsiä viisautta ja muita hengellisiä ajatteluasioita, kuten rakkautta, nöyryyttä, kun viisauden avulla ne saadaan, jos ei ole viisautta on äärimmäisen vaikeaa niitä saada

Äänestä

Herra haluaa antaa kaikille hyvän Tuomion, oli se sitten hyvä tai paha, joka tarkoittaa ihanuutta tai kärsimystä,
Herra haluaa auttaa oikeudenmukaisuuden, Rakkauden, Hyvyyden saamisessa, Herra haluaa enemmän siunata kuin kirota, mutta kyllä Herra kostaakin osaa, ja se johtuu ihmisen menneistä synneistä, Jumala haluaa antaa kasvatusta, eikä meidän pidä katsoa ylen Hänen kasvatustaan,

Äänestä
  • Herralla on äärettömän määrän ylijärjellisyyksiä, ja koska TaivaanIsä on suurempi kuin Hänen oma Poikansa, niin Herra tarkoittaa yleisesti ottaen Kaikkivaltiasta,
    suurin synti, mitä voi tehdä on se, että valittaa oman uskovaisuuden harjoittamisesta, ja se on noin 50 000 miesvahvuisuuden suuruinen, ja julkisesti vielä pahempi.

    jokainen uskova ottakoon ristinsä ja seuratkoon Jeesusta.

    Äänestä

Pyhästä kolminaisuudesta:

Herra Jumalalla on kaksi eri sielua, Isä ja HerraJeesusKristus, koska heistä kumpikin nauttivat ja iloitsevat ja ajattelevat henkilökohtaisesti itse toisistaan erillään.
Pyhällä Hengellä ei ole valtaistuinta, niin kuin Pojalla ja Isällä on, mutta se on Jumalan mahti,
jota Herra käyttää, jota ilman Hänellä ei olisi mitään vaikutusta, vain kaksi sielua, eikä mitään muuta.

Isä antaa käskyt Jeesukselle.
Jeesus antaa kaikki käskyt Herran alamaisille Isän käskynalaisena, Isä käskee vain Häntä ei ketään muuta.

kun Herra on käskenyt Jeesusta rukoilemaan ihmisen puolesta, niin, Jeesus pyytää Korkeimmalta apua hänelle, ja Isä antaa sitten käskynsä niiden perusteella Pojalleen, ja Jeesus antaa enkeleilleen käskyt niistä

Jeesus on Herran sotajoukon Päämies, ja Joosualle Hän näyttäytyi.
tärkein luku Joosuasta on 6 luku.

Äänestä
  • Joosuan kirja on hengellisen taistelun kirja ennenkaikkea
    on joitain täällä, jotka eivät luota Jumalan neuvoon niinkin tärkeässä asiassa kuin Raamatun luvussa. nämä suositukset, mitä lukea Raamatusta on haitta ja turhuus, jos asiat olisi toisin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

älkää olko pahojen vieteltevät, heitä, jotka toisten sanojen tähden heittäytyvät toisen syntiin, jota hän teki. kuten puheet, jotka ovat heikot vääryyttä, ja ette arvioi Jumalan kautta, niitä todeksi, sillä kaikki pitää HerraJumalan kautta arvioiman, ei mitään puheita saa jättää arvioimatta, koska Jumalassa lukee, että ihminen on heikko.
ei kukaan saa heittää Jumalan lakia pois, mutta ihminen on heikko, niin lähes täysin varma on, että jokainen saarna sisältää heikkouksia, kuten otsikko.
aina vain varmemmin syntistä puhetta saa, mitä pidempi se on.
mutta poikkeuksiakin löytyy

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu