ITSENSÄ TUOMITSEMISESTA JA ARVIOIMISESTA

Itsensä täydelliseksi julistaminen ja itsensä epätäydelliseksi julistaminen tapahtuvat molemmat ihmisestä itsestä käsin. Ihminen, joka on siis vain ihminen, lausuu molemmat "tuomiot" itsensä yli. Kyse onkin siitä, millä perusteella "tuomio" julistetaan. Epätäydelliseksi julistaminen tapahtuu käsittääkseni aina niin, että ihminen katsoo itseensä, itseään ja elämäänsä, sisäistä ja ulkoista, ja toteaa: "Ei kovin hyvältä näytä", ja lausuu epätäydellisyys-tuomionsa itsensä yli. Mutta tällöin ihminen vertaa itseään johonkin ihanteeseen, joka EI OLE HÄN ITSE. Ihminen on erillinen "minä", ja ihanne, johon hän itseään vertaa, on erillinen Jokin - vaikkapa Mooseksen laki tai Kristuksen esimerkki. Jos "tuomion" on tapahduttava näin - tällaisten ehtojen vallitessa - varmasti kaikki joutuvat antamaan itsestään lausunnon "epätäydellinen".
Mutta Kristuksessa on toisin. Kristuksessa arviota ei suoriteta niin. Kristuksessa ei ole eikä vallitse edellä mainitun kaltaista "erillisyyttä" (siten että Kristus olisi minusta erillinen ja minä Kristuksesta erillinen). Kristuksessa vallitsee YKSEYS. Tästä ja nimenomaan tästä kertovat Viiniköynnös- ja Kristuksen ruumis -vertaukset. Tätä tuntuu ihmisten olevan vaikea käsittää. Viiniköynnöksen oksa ei ole köynnöksestä millään tavoin erillinen eikä ole koskaan ollutkaan; se on yhtä ja samaa orgaanista Ykseyttä, Köynnöstä. Samoin on ruumiinjäsenten kanssa; jos käteni osaisi ajatella ja ajattelisi, ettei se ole osa minua, ei se siltikään olisi minusta erillinen vaan minun käteni - siis MINUA. Samoin on meidän laitamme Kristuksessa; me emme ole Hänestä erillisiä vaan YHTÄ Hänen kanssaan. Ja tässä ykseydessä me olemme tietenkin täydellisiä, koska ei ole olemassa Täydellistä Viiniköynnöstä ilman oksiaan eikä Täydellistä Ihmistä ilman ruumista. TÄMÄ täydellisyys on meidän osamme, ei omasta ansiostamme, vaan Kristuksen ristin ansiosta. Ja TÄMÄ täydellisyys on ja pysyy, koska tämä YKSEYS on ja pysyy. Heti kun me alamme arvioida itseämme jotenkin "erillisinä", me olemme jo leikanneet ajatuksissamme itsemme irti tästä YKSEYDESTÄ, joka on ja pysyy ja joka on totta niin kuin Kristus itse on totta.
Siksi epätäydellisyys-tuomio on omalla laillaan totuus, mutta tuomiona se on vanhentunut; sen ehdot eivät ole enää voimassa, koska syytekirjelmä naulittiin jo ristille ja meidät itsemme erillisinä itseinä lakkautettiin ristillä. Ja kyseinen vanhentunut tuomio perustuu siis siihen harhakuvitelmaan, että me muka olemme edelleen olemuksemme juuria myöten Kristuksesta erillisiä, kun näin ei ole.
Ja koska Jeesuksen Kristuksen veri kiertää kaiken aikaa ruumiissaan, se huuhtelee meitä kaiken aikaa puhdistaen meitä jatkuvasti meidän synneistämme. Joten siksikään meidän ei tarvitse arvioida itseämme vajavaisuuksiemme ja syntiemme perusteella, koska ne häipyvät jatkuvalla syötöllä olemattomiin.

***

Syvälle on juurtunut sellainen virheellinen ajatus, että meidät määritellään ja meitä arvioidaan (ja meidän on sopivaa määritellä ja arvioida itseämme) ajatustemme, ajattelumme, tunteidemme, asenteidemme, laiminlyöntiemme, lankeemustemme ja ties minkä meissä ilmenevän perusteella. Tämä ajatus on Mooseksen lain siamilainen kaksonen, eräänlainen moderni uusitestamentillinen "laki". Tämä on täysin yleisinhimillinen ilmiö. Sanoohan Paavalikin, että "pakanat ovat itse itselleen laki". Mutta koska meidät on kuoletettu pois niin laista, itsestämme kuin itsemme omistamisestakin, emme enää elä me, vaan Kristus meissä. Tällöin on niin, että jo ensimmäinen itsetuomiota hamuava ajatuksen aihiokin on eräänlainen kangastus - kangastus erillisestä (ja samalla vähintäänkin jossakin määrin autonomisesta) itsestä, joka kuvittelee voivansa ryhtyä tuomitsemaan itseään erillisesti ja erillisenä. Ilmaus "itsessämme me olemme vain..." on eräs tämän kangastuksen ilmenemismuoto.