Gangsterijengi oli rikkonut kymmeniä postilaatikoita Tyrkkölän ja Viholan suunnalla. Onko sama jengi nyt mennyt hajottamaan linja-autopysäkkien lasikatoksia Ylöjärvellä?
Nuorten paha olo
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Toi mitä hajotetaan kertoo jo väen tason. Tolla sille vesseleille ei voin kuin nauraa. Postilaatikot, ikkunat sun muuta varmaankin ne osaisi rikkoa katoksen kin kun hirmuisesti yrittää. Huomiota hakevat reppanat leikkivät koviksia.. naurattaa.!!
Terveisin Tampereen mies 45v. - Anonyymi
Poliisi kaipaa edelleen vihjeitä toissa viikonloppuna Etelä-Nokialla liikkuneesta, postilaatikkoja hajottaneesta nuorisoporukasta.
Tutkinnanjohtaja Ossi Kaarion mukaan tähän asti saatujen tietojen perusteella epäillyt tekijät ovat noin 15-vuotiaita. Joukossa on myös hieman sitä nuorempia ja vanhempia. Epäillyt ovat pitkähköjä ja hoikkia ja pukeutuneet tummiin vaatteisiin. Joku joukosta on osoitellut asuntojen ikkunoita vihreällä laservalolla.
Epäillyt ovat myös aiheuttaneet haittaa liikenteelle laittamalla muovikartioita ajoradalle. - Anonyymi
Poliisille on tehty kolme rikosilmoitusta ilkivallasta, jota on tehty viime viikonloppuna Kankaantakana.
Ilmoitusten mukaan kolmesta autosta on hajotettu takalasin pyyhkijät lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Samat nuorisorikolliset asialla?- Anonyymi
No ny on koulusta lomaa ja isukki ja äiskä vetää lärviä viikon on taas vi..n kiva mennä kepposteleen kun kukaan ei vahdi.
PAITSI MINÄ olen tällä kertaa varautunut:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p595910Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "793289Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242511No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402115- 202055
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621843Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61639Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83123281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome201216Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah811085