Tuntuu aika järkyttävältä lukea kuinka media palvoo tuota vihervasemmiston kukka-hattujen hallitusta ennen kuin se on edes aloittanut työnsä ja päätöksien teon.
Nuo feministiministerit kuvittelevat jo nyt hallitsevansa koko maailman poliittisen päätöksenteon, onhan jo jopa Hilary Clinton ylistänyt sitä vaikka hallituksen toiminta ja päätösten tekeminen on vielä täysi nolla %. Tulee mieleen lähinnä tuo ruotsalainen teini Thumberg josta on tullut ilmaston parantaja Amma koko maailmalle, kun isä ja äiti ovat halunneet mainetta ja mammonaa hänen kustannuksellaan kirjoittamalla hänen puheensa ymmärtämättä että jonakin päivänä hän tulee henkisesti romahtamaan.
Nyt Suomen enkelihallitus on lähtenyt valloittamaan siivet levällään Eurooppaa Marinin johdolla, toivottavasti he ymmärtävät että siellä suurten valtioiden johto-henkilöt osaavat kusettaa kokemattomia ministereitä todella härskisti ja osaavat imarrella kauniita ministereitä kusettaen koko Suomea selän takana. Nämä isot herrat eivät ole yhtä tyhmiä kuin meidän edellisen hallituksen ministerit, eivätkä jää kiinni valheistaan kuten edellinen pääministerimme.
TOIVOTAN ONNEA JA MENESTYSTÄ EU:N VALLOITUKSELLE, TÄÄLLÄ KOTI-MAASSA ODOTTAA SITTEN AL:HOL, JOHON KULMUNI TEKI JO AVAUKSEN YHTEISTYÖSTÄ VIHERVASEMMISTON KANSSA.

Vastaukset 1
Vanhimmat
HIH HIH TAIS TULLA TYHJÄ ARPA TOLPPATALON KAKAROILLE ISIS KAKAROITTEN HAUSSA. HERRA ISO KALIFFI SANO : meiltä ette hae mitään teille ei anneta mitään. EI ISOT MIEHET KOSKAAN OLE USKONU KAKAROITTEN PUHEITA