Tätä se sosialistinen toiminta on, ahneutta

Moraalin rapeutuminen Halosen ahneudessa

Kun presidenttinä vilpillinen Halonen
Näin toimii korruptio Suomessa
Korruptio tarkoittaa aseman väärinkäyttöä oman edun tavoittelussa.

Suomesta puuttuu varsinainen korruption paljastamiskanava. Tällä hetkellä epäselvyydet paljastuvat lähinnä median ansiosta. Suomi tarvitsee kunnollisen kanavan korruption paljastamiseksi. Korruptiota on jonkin verran, mutta mikään ei ole vielä räjähtämässä käsiin.

Voisi sanoa, että Suomessa on hyvin "monipuolista" korruptiota, joka ilmenee ikäänkuin rakenteellisena korruptiona. Isoja tapauksia on edelleen suhteellisen vähän. Enemmän on sitten korruptioon liittyviä asioita, missä on havaittavissa moraalin rapautumista. Tällaisia ovat esimerkiksi suosinta, erilaiset hyvä veli -verkostot sekä sulle-mulle-järjestelyt.

Moraalin.rapeutuminen
Paljastuu, että korruptiorikokset ovat painottumassa enemmän taloudellisen korruption suuntaan. Julkisella sektorilla korruptiota olisi vähemmän. Joitain hajatapuksia, eläkkeellä olevista presidenteistä alkaen. Heille demari taho junaili väärin eläkkeen lisän, joka kuitenkin aika huomattava, ollut heille "tyhjästä" maksu.
20400 € vuodessa verotta. Halosen kohdallakin palautettava summa jo 150 000 €.

Kun moraali rapeutuu, sekin näköjään mahdollista, ihan "mielipide" vaikuttajista asti alkaa korruptio.

Mikä voisi tuohonkin puuttua ? Maassa oikeusjärjestelmä, joka ollut ainakin vielä asiaan hiljaa.
Huomataan, ettei 12 vuoden presidenttiys niin hyväksi olekkaan maalle, tulee näitä ylilyöntejä sitten. Kun paljon on rahaa, ahneus iskee, pitää saada lisää. Tulee näitä oman edun tavoittelijoita sitäkin kautta, kun 12 vuoden aikana saanut vilpillinen presidentti muokattua oikeusjärjestelmääkin mieleisekseen. Sosialistit on jotenkin, kuin halluavat olla lakien yläpuolella, etuineen, kun ihan muuta sitten puhuvat, esim. kauniisti köyhistä.
Autettaisiin köyhiä jo paljon, joka vilpillisesti saatettu eläke presidenttien tileille.

Tässä käsityksessä oli Halonen, kun asia muuttiin Presidetti Niinistön toimesta, ja tuskin oli tarkoituksensa, että sosialisti presidenttien eläke nouseekin 20400 € vuodessa.
http://yle.fi/uutiset/niiniston_palkka-ale_tuli_yllatyksena_haloselle_-_ei_kuultu_eika_varoitettu/6471415

Tuli taho, joka junaili entiselle SAK-lakimiehelle lisäeläkkeen. Valtiovarainministerinä Sosialistein Urpilainen.
Eduskunta nyt hyväksyy, melkein mitä tahansa kun esittelinä maan hallitus sosialisteineen. Tuntuisi, että olisi hallituksessa ollut oikeudenmukaistakin ajattelua ?

Kuitenkin rappio tuli, moraaliin.
Tämä kuin mahdollistaisi muillekkin vastaavaa, kun mielipidevailuttaja, suunannäyttäjä tekee noin.
Halosen olisi pitänyt puuttua, ja sanoa, "stop..stop" ei noin voi asemassani toimia, että anoisin lisäeläkkeen vilpillisesti.

Odotan yhä Halosen esille tuloa;
Jossa sanoo, että palauttaa hänen väärin anomansa ja myönnetyn väärinperustein olevan eläkkeen !

Tämä kun otettaisiin esille laajemmin maan mediassa, painostaisi Halosta muuttamaan eläkettään oikeaksi.
Se juuri hänestä itsestään kiinni, millaiseksi tullut.

Presidentin eläke pitää hakea itse. Istuva presidentti allekirjoittaa ja hyväksyy kaikki lait. Tätä valtaa käytti myös Halonen. Halosella on lisäksi oikeustieteellinen tutkinto, joten perusolettamana oli, että presidentti tuntee myös lain presidentin eläkkeestä.
Halonen itse haki ja vaati liian suuren eläkkeen. Halosen palkkio oli 126.000 euroa, josta 60% tekee 75.600 euroa ja verovapaana, eikä suinkaan 96000 €. Halonen kuitenkin käytti laskuperusteena seuraavalle presidentille säädettyä korkeampaa palkkiota 160.000 euroa (joka palautettiin alkuperäiseen 126000 €) ja toivoi, että kukaan ei huomaa. Toisin kävi.

Niinistö vaati lainsäädännöllä presidentin palkkion palauttamista samaan, jonka Halonenkin oli saanut, ja se toteutui. Siitä huolimatta Halonen ei perääntynyt ja kääntyi valtiovarainministeri Urpilaisen puoleen.
https://yle.fi/uutiset/3-6471415
Valtiovarainministerillä on paljon valtaa. Kreikan miljardilainojen seassa Urpilainen junaili väärän oikeaksi ja takautuvasti, vaikka myös liikaa maksettu olisi pitänyt periä pois takautuvasti.

Saa presidentin eläkkeen virheellisesti 160 000 € presidentin palkkion mukaan.
Saanut jo vuosia, joka pitää palauttaa, 20400 € /v palautettava summa:
150 000 €n .

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005321433.html

https://yle.fi/uutiset/3-6471415

Ei pitäisi olla mitään epäselvää väärin maksetun eläkkeensä palautukseen.
Siinä ei paina virheellisyydessä vaikka eduskunta niin päättänytkin. Eduskunnankin pitää korjata virheellinen päätös.
17<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kuka ei kuulu joukkoon: Halonen, Rinne, al Taee, Näkkäläjärvi, Husu, Rami, Baltzar?
- Vain al Taee on pyytänyt anteeksi -

Äänestä
  • ja senkin teki kai vahingossa. Ilmeisesti sai kovat haukkumiset demareilta kun pyysi anteeksi, anteeksipyyntöhän ei kuuluu demareiden arvomaailmaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ja senkin teki kai vahingossa. Ilmeisesti sai kovat haukkumiset demareilta kun pyysi anteeksi, anteeksipyyntöhän ei kuuluu demareiden arvomaailmaan.

    Mitenkä on tämä Vaasan vankilaan joutunut Okello ,onko pyytänyt anteeksi ja onko jo toveri Tuppurainen antanut anteeksi ,onhan tämä Okello näitä tumlahipiäisiä SDP tulevia johto hahmoja ( no aluksi Vaasan kaupungin valtuustossa) ,tosin on nyt pari vuotta leveällä leivällä ,ristikoiden turvassa .
    Onhan Tuppuraiselta anteeksi saanut Al -Taeen toiminta ollut jo nyt ollut näkyvää kun on lähi-idän asiantuntija ,niin antaa lausuntoja Al holin leirin suomalais naisista ja lapsista , onhan hänellä suhteita ,jopa Irakin kuoleman partioon ja Irakin turvallisuus joukkoihin , tulee edelleen mieleen ,edustaako hän todellakin Suomea vain Irakia ?

    Kylhän+ahneus+tuli+ilmi+tämän+Rinteen+hallituksen++alkuviikoilla+,+kun+heti+nousi+palkiot+ministereille+ja+puoluetuet+,sekä+palkatiin+15+alivaltiosihteeriä+ja+70+erikoisavustajaa+,jopa+niin+,että+osa+näistä+tuli+puoluetoimistoissa+?+Eli+toveri+ideologia+omat+edut,+puolueen+ja+kavereiden+edut+,ja+jos+jotain+on+kansalle+,luvattu+sitä+ei+voi+toteuttaa+kun+raha+ei+ole+,vaikka+olihan+sitä+butjettia+tehdessä+meni+600000+euroa+,kun+oli+varattu+183000+euroa+,+oli+huvittavaa+kun+laskuissa+oli+ruoka+ja+juoma+mm+olutta+ja+viiniä+,lisäksi+ostettu++3000+eurolla++karkkeja+,siis+karkkeja+!+Pieni+asia+mutta+600000+euroa+neuvotteluista+,no+menihän+Halosen+Afrikkan+matkailuun+sama+summa+,yksityis+lentokone+ja+luxsus+hotellien+laskuihin+,ja+ei+tullut+ääniä+,jotta+Suomi+olisi+saanut+YK+n+turvaneuvoston+paikan,eikä+edes+Halonen+saanut+YK+n+Korkeaa+virkaa+vaikka+lupasikin+korottaa+YK+lle+Suomen+kehitysyhteistyön+määrärahoja+0.7+%+brt+,eli+kyllä+rahaa+on+kun+halutaan+tuhlata+,mutta+missä+viipyy+💯+euroa+nettona+kuukaudessa+eläkeläisille+,ja+missä+viipyy+0.7+hoitotakuu+!Näitä+asioita+lupasi+Rinne+ja+SDP+n+eräät+vaaliteltoilla+?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mitenkä on tämä Vaasan vankilaan joutunut Okello ,onko pyytänyt anteeksi ja onko jo toveri Tuppurainen antanut anteeksi ,onhan tämä Okello näitä tumlahipiäisiä SDP tulevia johto hahmoja ( no aluksi Vaasan kaupungin valtuustossa) ,tosin on nyt pari vuotta leveällä leivällä ,ristikoiden turvassa .
    Onhan Tuppuraiselta anteeksi saanut Al -Taeen toiminta ollut jo nyt ollut näkyvää kun on lähi-idän asiantuntija ,niin antaa lausuntoja Al holin leirin suomalais naisista ja lapsista , onhan hänellä suhteita ,jopa Irakin kuoleman partioon ja Irakin turvallisuus joukkoihin , tulee edelleen mieleen ,edustaako hän todellakin Suomea vain Irakia ?

    Muistuu mieleen jokin Halosen haastattelu varmaan meillä on noilta raiskaajilta oppimista niin paljon

    Äänestä

Kyll meitä on moneen junaan, sivistys 0

Äänestä
  • Moneen junaan on ,sivistystä mitataan aidosti sydämen sivistyksellä , inhimillisyydellä, oikeuden mukaisuudella ja jopa rehellisyyden ja totuudessa elämisessä.
    Joillakin voi olla niin sanottua kirja sivistystä ,mutta puuttuu nuo yllämainitut ,jolloin heitä voi nimittää hyödylliseksi idiootiksi , eli olet kai yksi vasemmiston sateenkaari marsijjoilta ,kun heitä katseli ,ei älykkyys ollut läsnä ,heidän ulkonäössä ja käytöksestä

    Eli kun on kauhalla saatu ei voi ämpärillä vaatia !
    tuo oli kai sinun nimimerkki : 0 , ?

    Äänestä

Totuuden jälkeinen aikakausi alkoi, kun Rinne valittiin pääministeriksi.

Äänestä
  • Kepukokkarit hoitivat eduskuntaan jokaiselle oman taluttajan.Eikä me poistettu Putkipaavon
    taitettua indeksiäkään kun meillä on niin hyvä sooeutumiseläke

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kepukokkarit hoitivat eduskuntaan jokaiselle oman taluttajan.Eikä me poistettu Putkipaavon
    taitettua indeksiäkään kun meillä on niin hyvä sooeutumiseläke

    Ylioppilas-Mielke stasi tarkkailee kaikkea hallituksen viestintää kaikki data kulkee ylioppilaan kautta

    Äänestä

  • Kyllä jatkuu sammakointi ,niin Sanna Marinin kuin Katri Kulmulin puheissa kuin kirjoituksissa , tulee tuo vanha tulee mieleen , tuli tunnetuksi kun Ruotsi oli vielä suurvalta, lauseesta on sana maalmaa ,korjasin sen muotoon maatamme :
    " Poikani , kumpa ymmärtäisit miten vähällä järjellä maatamme hallitaan ",

    Toivon ,että lause ei olisi nyky suomessa totta , mutta onko SDP Suomessa mikään totta ?

    Äänestä

Demarit pitävät huolen lähimmäisistään.

Äänestä

Ja kuka on kaikkein lähimmäinen?

Äänestä
  • Kuten Riku Aalto on sanonut vain omalla taskulla on merkitystä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kuten Riku Aalto on sanonut vain omalla taskulla on merkitystä.

    AY-Riku ja AY-Antti aloittivat VVO:n hallituksessa ennen näkemättömän vuokrankorotusrumban. Eikä kujeet siihen loppuneet.

    Äänestä

Kerropa lisää Halosen ahneudesta!? Keputrollin sekä tyhmässä että sairaassa päässään kehittämän eläkevalheeen luulisi tulleen todistetuksi jo moneenb kertaan. Henkiset kykynne eivät näy riittävän kuin vanhojen valheittenne jankuttamiseen päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen

Äänestä

Sydän on sisäelin jonka tehtävä on pumpata verta eri puolille kehoa, tiedon tai sivistyksen kanssa ei sydämellä ole mitään tekemistä.
Mikäli aivotoiminta loppuu sydämensiirto ei palauta tietoisuutta.
Tottakai meitä veronmaksajia vaaditaan alistumaan monikultuurin kustantajiksi, ensin tuli mieslaumat jotka muka pakeni henkensähädässä terroristeja. Nyt kulttuuria rikastetaan terroristeilla kun kalifaatti kukistui ja joutuivat pakolaisleirille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Moraalin rapeutuminen Halosen ahneudessa

Kun presidenttinä vilpillinen Halonen
Näin toimii korruptio Suomessa
Korruptio tarkoittaa aseman väärinkäyttöä oman edun tavoittelussa.

Suomesta puuttuu varsinainen korruption paljastamiskanava. Tällä hetkellä epäselvyydet paljastuvat lähinnä median ansiosta. Suomi tarvitsee kunnollisen kanavan korruption paljastamiseksi. Korruptiota on jonkin verran, mutta mikään ei ole vielä räjähtämässä käsiin.

Voisi sanoa, että Suomessa on hyvin "monipuolista" korruptiota, joka ilmenee ikäänkuin rakenteellisena korruptiona. Isoja tapauksia on edelleen suhteellisen vähän. Enemmän on sitten korruptioon liittyviä asioita, missä on havaittavissa moraalin rapautumista. Tällaisia ovat esimerkiksi suosinta, erilaiset hyvä veli -verkostot sekä sulle-mulle-järjestelyt.

Moraalin.rapeutuminen
Paljastuu, että korruptiorikokset ovat painottumassa enemmän taloudellisen korruption suuntaan. Julkisella sektorilla korruptiota olisi vähemmän. Joitain hajatapuksia, eläkkeellä olevista presidenteistä alkaen. Heille demari taho junaili väärin eläkkeen lisän, joka kuitenkin aika huomattava, ollut heille "tyhjästä" maksu.
20400 € vuodessa verotta. Halosen kohdallakin palautettava summa jo 150 000 €.

Kun moraali rapeutuu, sekin näköjään mahdollista, ihan "mielipide" vaikuttajista asti alkaa korruptio.

Mikä voisi tuohonkin puuttua ? Maassa oikeusjärjestelmä, joka ollut ainakin vielä asiaan hiljaa.
Huomataan, ettei 12 vuoden presidenttiys niin hyväksi olekkaan maalle, tulee näitä ylilyöntejä sitten. Kun paljon on rahaa, ahneus iskee, pitää saada lisää. Tulee näitä oman edun tavoittelijoita sitäkin kautta, kun 12 vuoden aikana saanut vilpillinen presidentti muokattua oikeusjärjestelmääkin mieleisekseen. Sosialistit on jotenkin, kuin halluavat olla lakien yläpuolella, etuineen, kun ihan muuta sitten puhuvat, esim. kauniisti köyhistä.
Autettaisiin köyhiä jo paljon, joka vilpillisesti saatettu eläke presidenttien tileille.

Tässä käsityksessä oli Halonen, kun asia muuttiin Presidetti Niinistön toimesta, ja tuskin oli tarkoituksensa, että sosialisti presidenttien eläke nouseekin 20400 € vuodessa.
http://yle.fi/uutiset/niiniston_palkka-ale_tuli_yllatyksena_haloselle_-_ei_kuultu_eika_varoitettu/6471415

Tuli taho, joka junaili entiselle SAK-lakimiehelle lisäeläkkeen. Valtiovarainministerinä Sosialistein Urpilainen.
Eduskunta nyt hyväksyy, melkein mitä tahansa kun esittelinä maan hallitus sosialisteineen. Tuntuisi, että olisi hallituksessa ollut oikeudenmukaistakin ajattelua ?

Kuitenkin rappio tuli, moraaliin.
Tämä kuin mahdollistaisi muillekkin vastaavaa, kun mielipidevailuttaja, suunannäyttäjä tekee noin.
Halosen olisi pitänyt puuttua, ja sanoa, "stop..stop" ei noin voi asemassani toimia, että anoisin lisäeläkkeen vilpillisesti.

Odotan yhä Halosen esille tuloa;
Jossa sanoo, että palauttaa hänen väärin anomansa ja myönnetyn väärinperustein olevan eläkkeen !

Tämä kun otettaisiin esille laajemmin maan mediassa, painostaisi Halosta muuttamaan eläkettään oikeaksi.
Se juuri hänestä itsestään kiinni, millaiseksi tullut.

Presidentin eläke pitää hakea itse. Istuva presidentti allekirjoittaa ja hyväksyy kaikki lait. Tätä valtaa käytti myös Halonen. Halosella on lisäksi oikeustieteellinen tutkinto, joten perusolettamana oli, että presidentti tuntee myös lain presidentin eläkkeestä.
Halonen itse haki ja vaati liian suuren eläkkeen. Halosen palkkio oli 126.000 euroa, josta 60% tekee 75.600 euroa ja verovapaana, eikä suinkaan 96000 €. Halonen kuitenkin käytti laskuperusteena seuraavalle presidentille säädettyä korkeampaa palkkiota 160.000 euroa (joka palautettiin alkuperäiseen 126000 €) ja toivoi, että kukaan ei huomaa. Toisin kävi.

Niinistö vaati lainsäädännöllä presidentin palkkion palauttamista samaan, jonka Halonenkin oli saanut, ja se toteutui. Siitä huolimatta Halonen ei perääntynyt ja kääntyi valtiovarainministeri Urpilaisen puoleen.
https://yle.fi/uutiset/3-6471415
Valtiovarainministerillä on paljon valtaa. Kreikan miljardilainojen seassa Urpilainen junaili väärän oikeaksi ja takautuvasti, vaikka myös liikaa maksettu olisi pitänyt periä pois takautuvasti.

Saa presidentin eläkkeen virheellisesti 160 000 € presidentin palkkion mukaan.
Saanut jo vuosia, joka pitää palauttaa, 20400 € /v palautettava summa:
150 000 €n .

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005321433.html

https://yle.fi/uutiset/3-6471415

Ei pitäisi olla mitään epäselvää väärin maksetun eläkkeensä palautukseen.
Siinä ei paina virheellisyydessä vaikka eduskunta niin päättänytkin. Eduskunnankin pitää korjata virheellinen päätös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu