Taas pyöritään lillukanvarsissa

Nyt pitäisi keskustelun ytimessä ja Ylen uutisissa olla työmarkkina-asiaa - lakkoja, työsulkua, lakonuhkia ja niiden taustoja, niillä asioilla kun on AIKUISTENOIKEASTI merkitystä kansantaloudellemme.

Kulmunin pitäisi ymmärtää hallituksen pelisäännöt ja tajuta, että hallituksen päätökset esittää pääministeri ja yksittäisen hallituksen jäsenen käy siihen tyytyminen tai jos ei, niin aina voi mennä itselleen sopivampaan hommaan; Helsingissä on mm. porrassiivojan vakansseja vapaana. Hallituksesta käsin ei sovi sooloilla. Oppositio voi vinkua, valittaa ja vaatia sen minkä taitaa, se on sen tehtävä.

Al-Holin leirin suomalaislapset tulee palauttaa nopeassa aikataulussa. Tätä edellyttää myös se kansainvälinen lainsäädäntö, johon olemme yksiselitteisesti sitoutuneet. Jos heitä ehtii kuolla, syy on niiden tahojen, jotka vitkastelevat.

Mitä leirin , naisiin tulee, ovat he lakiemme mukaan, -Suomen kansalaisina-, oikeutettuja palaamaan. Valtiolla ei kuitenkaan ole velvoitetta auttaa palautuksissa. Jos valtio ei auta, toivon, että jokin kansalaisjärjestö tai muu julkinen toimija rahoittaa siirrot. Sitten kun saapuvat, joutunevat luonnollisesti (toivon mukaan heti) kiinniotettaviksi oikeuskäsittelyä varten, jossa päätetään, kuka jatkaa vapaalla, kuka saa tuomion sotarikoksistaan.

10

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Murhaajia, hirttäjäisiä, jopa päitä heillä ollut tolpissa tappamistaan.
      Kiitos ei tuollaiset täytä maan oikeustajua. Sinne menneet, siellä sitten olkoot.

      • Onneksi sinä et asiaa päätä, jos ymmärrät ;-)


      • Environment kirjoitti:

        Onneksi sinä et asiaa päätä, jos ymmärrät ;-)

        Oikeassahan tuo oli. Ei meidän länsimainen kulttuuri velvoita kaikkea ymmärtämään ja hyväksymään.


    • Anonyymi

      Kulmuni jouttuu usan sanktiolistalle nordstream putken takia

      Asetelma on EU-maiden ja Ukrainan kannalta sanalla sanoen surkea, koska Merkel aseenkantajineen on koko ajan korostanut, ettei Nord Stream ole poliittinen hanke. Tai tarkemmin sanottuna Merkel on sinisilmäisesti uskonut sen, mitä Putin korostaa.

    • Mitä kansainvälisiin lakeihin ja sopimuksiin tulee niillä on kautta historian pyyhitty ....
      Lapset voidaan palauttaa kunhan otetaan huostaan ja heille järjestetään psykiatrista hoitoa muuten heistä ei saada yhteiskuntakelpoisia.
      Mitä aikuisiin tulee he ovat vapaasti valinneet eli heitä ei kaivata täällä.
      Kai nyt toiseksi suurimman hallituspuolueet puheenjohtaja saa järjen äänen esittää naiiveille idealisteille!

      • Näillä naisilla on joka tapauksessa OIKEUS palata niin kauan, kuin ovat Suomen kansalaisia.


      • Environment kirjoitti:

        Näillä naisilla on joka tapauksessa OIKEUS palata niin kauan, kuin ovat Suomen kansalaisia.

        Ja meillä muilla on OIKEUTUS suojella itseämme ja yhteiskuntaamme!


    • Anonyymi

      Sdp:n Erkki Tuomioja kirjoitti Facebookissa, että "Al-Holin leirin suomalaislasten kotiuttamisen käsittely on saanut osittain hysterian mittasuhteita". Tuomioja vetosi työrauhan puolesta hallitukselle ja ministerille "herkässä asiassa".
      al-Hol-asia nousi julkisuuteen runsas viikko sitten, kun IS uutisoi, että Haavisto yritti painostaa ulkoministeriön konsulipäällikköä Pasi Tuomista tuomaan Syyrian al-Holin pakolaisleirin lapset Suomeen konsulikyydillä.

      Haavisto on kiistänyt painostaneensa Tuomista. Mitä nyt vähän erotteli häntä.

    • Anonyymi

      Kulmuni on bolshevistisen venäjän ystävyysseuran johtaja ja saktion alainen

      Merkel aseenkantajineen on koko ajan korostanut, ettei Nord Stream ole poliittinen hanke. Tai tarkemmin sanottuna Merkel on sinisilmäisesti uskonut sen, mitä Putin korostaa.

      Karu totuus on tietysti täysin toisenlainen.

      Kaasu on Moskovalle poliittinen väline, jolla se pitää Ukrainan pihtiotteessa, kun Itä-Ukrainan konfliktista neuvotellaan. Kaasun avulla Putin myös pystyy hajottamaan lännen rivejä, kuten nyt nähdään. Ukrainasta voi juuri kaasun vuoksi tulla Angela Merkelin pitkän ja kunniakkaan uran suurin ulko- ja turvallisuuspoliittinen takaisku.

    • Anonyymi

      Kulmuni on surkea ressukka joka toimii milloin bolshevikkien Venäjä- seuran johdossa ja milloin tuo jihadisteja Suomeen kun käsketään

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1154
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      830
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      785
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      624
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      603
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      532
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      517
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      514
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      487
    Aihe