Poliisihallitus todistaa hallituksen halehtelijaksi

Anonyymi

Poliisihallitus tiedottaa, että poliisi on varautunut siihen, että Syyriassa sijaitsevalta al-Holin vankileiriltä saapuisi ihmisiä Suomeen. Varautumissuunnittelua on tehty useamman kuukauden ajan.

Poliisihallituksen julkaiseman tiedotteen mukaan poliisin erityisenä näkökulmana on ollut sisäisen turvallisuuden varmistaminen.

”Poliisin tehtävänä on puuttua kaikkiin palaamisesta mahdollisesti aiheutuviin turvallisuusuhkiin Suomessa, oli kyse sitten palaajista, heidän lähipiiristään tai muista toimijoista,” poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen sanoo.

Poliisiylijohtajan mukaan poliisi on toiminut yhdessä ulkoministeriön kanssa, mutta ilman virallista pyyntöä aiheesta eikä tietoa ulkoministeriön suunnitelman sisällöstä.

”Olen aiemmin todennut, että minulla ei ole ollut tiedossa ulkoministeriön suunnitelmien sisältöä al-Holissa olevien suomalaisten hakemiseksi. Poliisihallitus ei ole myöskään saanut virallista ulkoministeriön virka-apupyyntöä tai muuta pyyntöä aiheesta. Poliisihallituksen asiantuntijat ovat luonnollisesti olleet mukana ulkoministeriön vastuulla olevassa suunnittelussa,” Kolehmainen sanoi.

Julkisuudessa on viitattu Poliisihallituksessa valmisteltuun asiakirjaan, jonka allekirjoittajana on ollut poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen. Kyseessä on salassa pidettävä poliisin omaan varautumiseen liittyvä suunnitelma.

Suojelupoliisi Supo antoi lausuntonsa aiemmin 10.12. eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle koskien ulkoministeriön ISIS-suunnitelmia ja puheenjohtaja Mika Niikon (ps) mukaan Supo on antanut ”selkeät uhka-arviot”, joiden mukaan niin leirin äitejä kuin lapsiakaan ei pidä tuoda Suomeen.

”Virkavastuulla olevat korkeimmat suojeluviranomaiset, jotka tällaista lausuntoa meille jakavat – niin kyllähän meidän täytyy sen mukaisia päätöksiä sitten tehdä,” Niikko sanoi MTV:n Asian Ytimessä -ohjelmassa.

24

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Eikö poliisin pitäisi varautua? Suomen kansalaisillahan on aina oikeus tulla Suomeen.

      • Terroristeilla ei ole oikeutta tulla mihinkään Euroopan maahan 🤔 kansan etu menee aina yksilön edun edelle.

      • Anonyymi

        Tämä pitää hoitaa täysin salassa koska suurin osa näistä akoista on somaleita ym. Etnisyydeltään. Pois kansalaisuus tälläisiltä. Tanska ja USA tehneet näin.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Terroristeilla ei ole oikeutta tulla mihinkään Euroopan maahan 🤔 kansan etu menee aina yksilön edun edelle.

        Pitää ensin todistaa, että naiset ovat terroristeja. Silti heillä on lain mukaan oikeus tulla Suomeen, jos he ovat Suomen kansalaisia.
        Lasten saaminen turvaan on velvollisuus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        😃 älä viitsi, he ovat liittyvät terrorijärjestön ja työskennelleet sen hyväksi. Et kai luule, että he olivat siellä lomalla 🤓

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Terroristeilla ei ole oikeutta tulla mihinkään Euroopan maahan 🤔 kansan etu menee aina yksilön edun edelle.

        Suomen kansalainen on terroristi sitten kun hänet on oikeudessa tuomittu terroristiksi. Länsimaisessa demokratiassa on tarkat rajat sille miten yksilöiden oikeuksia voi polkea yleisen edun nimissä. Ja hyvä niin.

        Terroristi on se joka työskentelee terrorostijärjestössä 🤓

    • Anonyymi

      Missä kohtaa poliisihallitus toteaa Suomen hallitustusta valehtelijaksi? Kun ei oikein selvinnyt tuosta propandavuodatuksesta.

      • Anonyymi

        Hallitus väittää, että mitään toimia ei ole käynnistetty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Poliisi varautuu siihen, että hallitus ehkä saattaisi tuottaa Suomeen näitä leiriläisiä. Eihän tässä ollut mikään ristiriita eikä valehtelu, välttämättä. Mutta oliko valehtelua se, että tuntemattomia umpimähkään nimiteltiin terroristeiksi. Tai ketä hyvänsä. Jos leiriltä tuotaisiin vaikka Punaisen ristin työntekijä, nimiteltäisiinkö hänetkin sitten terroristiksi: ahaa, tämä tulee sieltä ja sieltä leiriltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus väittää, että mitään toimia ei ole käynnistetty.

        Suunnitelmiä on tehty erilaisten skenaarioiden varalta, ei muuta.

        Suomen armeija on tehnyt suunnitelmat, miten Venäjän hyökkäys Suomen Lapin kautta Pohjois-Norjaan torjutaan. Suomen armeijalla on iso tukku muitakin suunnitelmia Venäjän hyökkäyksen varalta. Ei se sitä tarkoita, että hyökkäys tulisi, mutta jos suunnitelmia ei olisi, pitäisi kaikki isot sotilasviranomaiset erottaa ja suurimmat satraapit laittaa linnaan maanpetoksesta.

        Tietenkin poliisi on varautunut, lapsi hyvä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus väittää, että mitään toimia ei ole käynnistetty.

        Eikä väitä.

        Hallitus on sanonut että päätöstä yrityksestä tuoda näitä lapsia (äiteineen tai ilman äitejä) ei ole tehty. Olisihan se surkeaa virkamiestoimintaa, että ensin kaikki vain istuisivat käsiensä päällä ja sitten kun päätös on tehty alettaisiin ihmettelemään onkos päätös mahdollista toteuttaa ja mitäs sen toteuttaminen käytännössä merkitsee. Uskon ja toivon, että poliisi ihan oma-alotteisesti osaa varautua tällaiseen tilanteseen.

        Lisäksi kannattaa muistaa, että periaatteessa myös vaikka näiden leirillä olevien naisten omaiset tai joku muu yksityinen taho voi tehdä jonkun oman operaation jolla joku tai joitakin naisia saadaan Suomeen. Suomen kansalainenhan pääsee Suomeen jos pystyy tulemaan.

        Eikö poliisilla ja rajavartioilla olekaan velvollisuutta estää terroristien pääsy Suomeen 🤔❓

        Kyllä, väittää.

        Älä viitsi valehdella.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Eikö poliisilla ja rajavartioilla olekaan velvollisuutta estää terroristien pääsy Suomeen 🤔❓

        Ihminen ei ole terroristi, jos häntä ei selliaseksi ole todistettu. Missään sivistysvaltiossa ei ihmistä tuomita pelkästään hänen etnisen taustansa perusteella, kuten sin teet. Ihmettelen uskovaksi itseään mainostavalta ihmiseltä tuollaista ajattelua. Olet mustasydäminen rasisti ja kaukana elävästä uskosta.

        Terroristi on se joka työskentelee terroristijärjestössä 🤓 ihan sitä varten he sinne ovat omien sanojensakin mukaan menneet.

      • Anonyymi
        usko.vainen kirjoitti:

        Terroristi on se joka työskentelee terroristijärjestössä 🤓 ihan sitä varten he sinne ovat omien sanojensakin mukaan menneet.

        Juuri niin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juuri niin.

        Niin, kukaan heistä ei ole osoittanut katumusta 🤔

      • usko.vainen kirjoitti:

        Niin, kukaan heistä ei ole osoittanut katumusta 🤔

        Raamatulla päähän " Älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi. (Matt 7:1) Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä. (Joh 8:7) Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä"

        Tuon kirjoituksen voi toki tulkita monella eri tavalla.

      • epikuros kirjoitti:

        Olen kansasi samaa mieltä. Jeessus on se joka tuomitsee me voimme vain kertoa miten asiat ovat 😃

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihminen ei ole terroristi, jos häntä ei selliaseksi ole todistettu. Missään sivistysvaltiossa ei ihmistä tuomita pelkästään hänen etnisen taustansa perusteella, kuten sin teet. Ihmettelen uskovaksi itseään mainostavalta ihmiseltä tuollaista ajattelua. Olet mustasydäminen rasisti ja kaukana elävästä uskosta.

        Käyt aina henkilöön kun et pärjää hänelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käyt aina henkilöön kun et pärjää hänelle.

        Niin teen, olen ateisti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1319
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      38
      879
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      30
      623
    4. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      590
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      568
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      536
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      531
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      523
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      16
      502
    Aihe