10 terroristia ulkomailla halvaannutti Suomen viikoiksi.

Olisi korkea aika kansan tajuta kuinka mielsiaras pellekerho ja mielisairaat mediat tätä maata johtavat. Muslimiterroristit ovat raiskanneet suomalaisia lapsia joka päivä viimeiset 10 vuotta, ja ovat tappaneet viime aikoina suomalaisia harva se viikko. Näistä ollaan hiiren hiljaa, ihan kuin kyseessä olisi täysin merkityksetön asia. Sen sijaan 10 terroristiakkaa maailmalla on lamaannuttanut hallituksen ja koko maan toiminnan. Päättäjät kinaavat siitä, tuleeko terroristeja tuoda Suomeen vai ei, ja mediat eivät muusta osaa puhuakaan.

Ei niin hullua hullujenhuonetta ole koko maailmassa, että siellä väki pääsisi lähellekään hulluutta millä tätä maata johdetaan.
26<50
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Näin on. Ei tullut samanlaista itkua kun tätä väkeä kuskattiin 2015 ihan hallituksen toimesta bussikyydeillä Ruotsista hakien Suomeen lähes 35 000 kpl, ja koko hallituskaudella 2015-2019 Suomen kaikkien aikojen ennätysmäärä 51 000 kpl. Nyt hallitus ensin kaadettiin hallituksessa olevien myyrien avulla, jotta saatiin koskettua Rinteelle ja taas yritetään vallankaappausta uusliberalistivastaisen haallituksen päänmenoksi. Media tukee tätä vallankaappaushanketta uutisoinnilla, joka on vähintäänkin yksipuolista.

Äänestä
  • Mikä uuliberalistivastainen hallitus?:D Nuohan ovat pahimpia hörhöliberalisteja kaikki?

    Äänestä

  • En minä eivätkä muutkaan tietenkään ole hyväksyneet rikosta, jonka Sipilä ja Orpo toteuttivat kannattajansa pettäneen luopio-Soinin, RKP: ja ties kenen piilossa toimineen tuella.
    Hulluus ei vaan saa jatkua, nyt Virheiden ja Sosdementikkojen (kuten Tuomioja) toimesta.
    Avaus on siksi todella aiheellinen.

    1Äänestä

halvemmaksi olisi tullut msksaa kurdeille leirien siivoamisesta

Äänestä
  • ... ja entistä halvemmaks maksaa jollekin votkusta tykkäävälle venäläiselle hävittäjälentäjälle että olis *huppista vaan* ihan *köh* vahingossa tiputtano koko napalm lastinsa tonne leiriin! :/

    Äänestä

Onks tää sitä informaatio sodankäyntiä?

Äänestä

Aloitus osuu naulan kantaan.

2Äänestä
  • No osuu myös just asian ytimeen hyvä !

    Äänestä

Jep, muualla ei aikaa moiseen olisi tuhlattu.
Kehitysmaa/banaanimaa suomessa kyllä....

Äänestä
  • ylös ettei hyvä asia pääse unohtumaan

    Äänestä

No jos yksi hullu terroristi tappaa vaikka suomen presidentin, niin sekö ei haittaa?
Pitää olla sitä vastuunkantoakin hyväntahtoisuuden lisäksi ettei tehdä pahaa ihan vaan vahingossa.

Äänestä
  • Kyse ei ole yleesnä näillä mielenvikaisuudesta vaan uskonnollisesta ideologiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kyse ei ole yleesnä näillä mielenvikaisuudesta vaan uskonnollisesta ideologiasta.

    No juuri sillä mielenhäiriöllähän nuo suvakit puolustelee ja valkopesee noita terroristien järjettömiä tekoja. Tuo suurten ihmismassojen hallintakeino uskonto aiheuttaa sitä mielenhäiriötä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    No juuri sillä mielenhäiriöllähän nuo suvakit puolustelee ja valkopesee noita terroristien järjettömiä tekoja. Tuo suurten ihmismassojen hallintakeino uskonto aiheuttaa sitä mielenhäiriötä.

    Ennen terroritekoa = harras muslimi <> Terroriteon jälkeen = millään uskonnolla ei ollut mitään tekemistä minkään kanssa! :) :/

    Äänestä

Joopa joo ? Kyllähän tässä olen/ollaan ihmetellyt, että muutamasta "n.s.Suomalaisesta" Naisesta ja Lapsesta saadaan moinen häly aikaan ;) Eiköhän heitä voisi tuoda tänne Suomeen ja laittaa heidät esim. ulkoiluttaan Vanhuksia ja heidän Lapset toisivat iloa, kun Vanhusten omat Lapset ja Lapsen lapset eivät kerkiä katsomaan heitä :) Aikuisille "Panta" Jalkaan, että yksi Valvoja voisi seurata heidän liikkeitään, jos nyt koko Suomi pelkää henkensä puolesta ? Mutta nyt kuinka monta ihmistä vatvoo moista asiaa (10-100 ? koko Suomen Kansa ;) Kyllä me täällä Suomessa tarvitaan Ulkomaalaisia hoitamaan Vanhuksia ja "Työikäisiäkin", jäisi "Eduskuntaan" aikaa miettiä muita asioita, esim. miten saadaan vielä, esim. Kunnalliseen Terveyden-, Hammashoitoon lisää Lääkäreitä ja Sairaanhoitajia ???. Mielestäni Kunnalliselle (Yksityisille) Terveydenhoidon Ammattilaisille pitäisi järjestää 6-tunnin työpäiviä ja silti 8-tunnin palkka palkankorotus, paljon myöhässä niin he eivät sitten olisivat niin "väsyneitä ja kiukkusia" ja esim. Sairaaloihin 4-vuoroa (6-tuntia×4=24-tuntia). Toki kaikille Suomalaisille olisi parasta nykypäivänä, että kaikki tekisivät 6-tunnin työpäiviä ja ehdottomasti 8-tunnin palkka :), niin saataisiin Nuoret työttömätkin Työelämään ,vaikka esim. Oppisopimuksella ja ( 1-pvä. Viikossa n.s.Koulussa teoriaa ?) ja Vanhempi kokeneempi työntekijä opastaisi nuorempia jne...🇫🇮👍

Äänestä

No eikä se paskahalvaus ole ohi vielä ensi viikollakaan, on sellaiset merkit ilmassa.

Äänestä

Persut lamaantuneet 10 akasta ja samaan aikaan Suomessa pyörii kymmeniä kantaväestöön kuuluvia murhaajia ja raiskaajia koevapaudessa!!
Yhden asian puolue ei voi kuun ratsastaa muslimikortilla kun muuta ei ole..

Äänestä

"+En+minä+eivätkä+muutkaan+tietenkään+ole+hyväksyneet+rikosta,+jonka+Sipilä+ja+Orpo+toteuttivat+kannattajansa+pettäneen+luopio-Soinin,+RKP:+ja+ties+kenen+piilossa+toimineen+tuella.Hulluus+ei+vaan+saa+jatkua,+nyt+Virheiden+ja+Sosdementikkojen+(kuten+Tuomioja)+toimesta.+"Juuri+noin,+tuo+luonnehdinta+Virheiden+ja+Sosdementikojen+valikoivasta+muistista+on+melkoisen+osuva,+tauti+vissiin+tarttuu+kun+HU(o)MU(o)+pekka+unohtelee+kans+koko+ajan.+Ei+jatkooon.Britithän+ovat+jo+tajunneet+viimeisimmän+parlamenttiäänestyksensä+tuloksienkin+pohjalta+missä+mennään+-+ne+tekee+100%+varmuudella+brexitin+nyt,+sitä+ei+estä+enää+mikään.+Täällä+vielä+vielä+hoilotellaan+Virheiden+ja+Sosdementikkojen+jälkimainingeissa+tuota+menneen+talven+RKP+lumien+kehitysmaamuslimien+haittamaahantunkeutumispolitiikkaa.

Äänestä

Ne 2/10

1 Sumaya aka Heli/Minna (HS/Yle peitenimi)
34v kantis, joka lähti jihadiin jo 2012 jättäen 3 muslimitaaperoaan Suomeen. Uusi mies portugalilainen ISISterroristi Nero Saraiva, jonka kanssa 3 lasta. Ei halua Suomeen.
https://yle.fi/uutiset/3-10947272

2 Sanna
47v kantiskäännynnäinen, joka liikuskeli Suomen jihadistipiireissä jo ennen Syyriaan lähtöä marokkolaismiehensä Adin perässä. Leirillä 4 lapsen kanssa. Yksi syntynyt Syyriassa.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006052929.html

Googlaa Alaston totuus twitter

Joku pässinpää poistaa nää jatkuvasti, Suomen lehtien jutuista kopiot!

Äänestä
  • 4 Leyla/Halima (HS/IS peitenimi)
    30v Tampereen somali, joka oli jihadistipiireissä jo Suomessa. Karkotettiin kertaalleen takaisin, mutta 2:lla yrittämällä yhdessä veljensä kanssa onnistui. Levitti ISIS-propagandaa Twitterissä. Kaksi lasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    4 Leyla/Halima (HS/IS peitenimi)
    30v Tampereen somali, joka oli jihadistipiireissä jo Suomessa. Karkotettiin kertaalleen takaisin, mutta 2:lla yrittämällä yhdessä veljensä kanssa onnistui. Levitti ISIS-propagandaa Twitterissä. Kaksi lasta.

    5 Jonna (HS peitenimi)
    25v kantis Rovaniemeltä. Kirjoitti propaganda-artikkelin "What they never told me", jossa kertoi mm. ettei Suomessa ole oikeaa islamia ja kehoitti tulemaan ISISiin. Bangladeshilaismiehensä kaatunut. Kaksi(?) lasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    5 Jonna (HS peitenimi)
    25v kantis Rovaniemeltä. Kirjoitti propaganda-artikkelin "What they never told me", jossa kertoi mm. ettei Suomessa ole oikeaa islamia ja kehoitti tulemaan ISISiin. Bangladeshilaismiehensä kaatunut. Kaksi(?) lasta.

    Joku mode vetää herneet suurilevikkisten lehtien jutuista.
    Eilisestä lähtien 5 kertaa yrittänyt, ota talteen jos kerkeet

    https://mobile.twitter.com/Alastontotuus/status/1204530056569208832

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Joku mode vetää herneet suurilevikkisten lehtien jutuista.
    Eilisestä lähtien 5 kertaa yrittänyt, ota talteen jos kerkeet

    https://mobile.twitter.com/Alastontotuus/status/1204530056569208832

    6 Doris/Sara (HS/Yle peitenimi)
    N. 40v aikuisena muslimimaasta muuttanut "vantaalainen". Hoivaa kahden oman lapsen lisäksi kahta kaatuneen jihadistimiehensä orpolasta. Vanhin poika kaatunut ISISin riveissä ja 2. vanhin poika vankilassa.

    Äänestä

Niinpä Terrosisti akat menivät into pinkeenä sinne tasan tarkkaan tiesivät mitä ovat tekemässä samaten lapset syntymästä asttin pesty Jihadisteiksi Suomen ei tule auttaa moista toimintaa ja eivät noi kovin innokkaastti ole takaisinkaan tulossa eli miksi Suomen hallitus Haaviiston johdolla noita hinkuu takaisin tulkoot omillaan takaisin ja rajalla toki katsotaan onko edellytyksiä tulla ai niin ei taidakkaan olla rajalla ketään

Äänestä

Ikävä kyllä enemmän on jauhettu sitä tuodaanko tappaja-kiduttaja-pommintekijä äidit vai heidän tappaja pentunsa. Tänäänkin kuulemma joku kunniakansalainen koulutti vääräuskoista 9 vuotiasta pikkutyttöä. Sekin apina pitäisi karkottaa samantien. Ensin tietysti kunnolla turpaan. Tätä maata todellakin johtavat mielisairaat ja pahasti häiriintyneet jotka pitäisi välittömästi passittaa pakkohoitoon.

Äänestä

Kuka ottaa vastuut noista ministerien vastuut tiedetään noi terroristit kyllä pääsivät tappamaan joten pääsevät takaisinkin jos haluavat ilman Suomen veronmaksajia tosin rajalta käännytys eihän tänne rikollisia oteta avosylin eli jonkun olisi hyvä tallustaa rajalle joillekkin maksetaan siitäkin kovaa palkkaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olisi korkea aika kansan tajuta kuinka mielsiaras pellekerho ja mielisairaat mediat tätä maata johtavat. Muslimiterroristit ovat raiskanneet suomalaisia lapsia joka päivä viimeiset 10 vuotta, ja ovat tappaneet viime aikoina suomalaisia harva se viikko. Näistä ollaan hiiren hiljaa, ihan kuin kyseessä olisi täysin merkityksetön asia. Sen sijaan 10 terroristiakkaa maailmalla on lamaannuttanut hallituksen ja koko maan toiminnan. Päättäjät kinaavat siitä, tuleeko terroristeja tuoda Suomeen vai ei, ja mediat eivät muusta osaa puhuakaan.

Ei niin hullua hullujenhuonetta ole koko maailmassa, että siellä väki pääsisi lähellekään hulluutta millä tätä maata johdetaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu